Kauan sitten ennen Internettiä

Houkutuslintuja

ei ollut muuta mahdollisuutta seikkailla aidan toisella puolella, kuin jalkautua.

Eräät velvet tapasivat käydä uteliaisuuttaan vihoolisleireissä, eli vääränuskonnon tilaisuuksissa. Varsinkin Hellutailaisten kokoontumiset saivat veljet ekstaasiin.

Jt johto katsoi asiaa huolestuneena ja otti asian esille joko kokouksissa tai konventissa, en muista tarkalleen kummassa, tai ehkä molemmissakin yhteyksissä.

Veljiä varoitettiin vierailusta väärän uskonnon temppeleissä esimerkin voimin. Kerrottin eräästä veljestä, joka joutui $aatanan pauloihin ja rupesi enemmän ja enemmän käymään väärän tilaisuuksissa, ajutuen kokonaan tuon uskonnon pauloihin, jättäen Jehovan todistajuuden. Tällaisiin 'seikkailuihin' tuli seuran taholta suoranainen kielto.

Nykyään Internet antaa valtavasti huolenaihetta Jehovan todidtajien hallinolle, koska tietoa tulee valtavasti. Ei siis ihme, jos Internetin käyttöä pyritään kontrolloimaan ja keskustelupalstoja pidetään vaarallisina.

Yhteenvetona voi vain sanoa, että kova on työ johdolla pitää seurakunnan jäsenet uskollisina ja nöyrinä palvelemaan 'ainoaa oikeaa totuutta'.

21

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nettitunkio, jippii!

      Kyl on niin shontasia luopparisivustot
      ettei ne
      puhdasmielistä kristittyjä houkuttele.

      Kaksoiselämää viettävä puolestaan on onnessaan
      ja viettääkin kolmois-nelos-
      ties mitä elämää,
      surfaillen netissä kaikissa mahdollisissa irstailuissa ;D

      • ijijijij

        sori vaan , mutta aikanaan koko jehovantodistajuus tulee kuolemaan pois...

        hyväksyt tai et

      • pian-pian-pian ;)
        ijijijij kirjoitti:

        sori vaan , mutta aikanaan koko jehovantodistajuus tulee kuolemaan pois...

        hyväksyt tai et

        Sori vaan, mutta pian ;D
        Jumalan valtakunta tulee
        kukistamaan kaikki ihmishallitukset,
        ja poistamaan ihmisistä lähtöisin olevat höpönlöpön-uskonnot.

        hyväksyt tai et.

      • jaakobista
        ijijijij kirjoitti:

        sori vaan , mutta aikanaan koko jehovantodistajuus tulee kuolemaan pois...

        hyväksyt tai et

        Jehovan- todistajuus ei tule kuolemaan sillä se on vasta edessäpäin!

        Koko ihmiskuntaa saatetaan tietoisuuteen mitä todellinen Jumalan palveleminen tarkoittaa.
        Tuo aika jolloin ihmiskunta opetetaan ja ojennetaan Jumalan täydelliseen tuntemukseen on "tuhatvuotinen valtakunta" ja hengellinen paratiisi maanpäällä.

        Silloin hallitsee täydellinen Teokratia ja se on oleva onnellisuuden aika.
        Ihmiskunta tullaan herättämään ruumiinylösnousemuksessa paratiisin aamuun...
        Ap.teot.17:32

      • Orgasmin paikka
        pian-pian-pian ;) kirjoitti:

        Sori vaan, mutta pian ;D
        Jumalan valtakunta tulee
        kukistamaan kaikki ihmishallitukset,
        ja poistamaan ihmisistä lähtöisin olevat höpönlöpön-uskonnot.

        hyväksyt tai et.

        Tätä rakkauden julistusta veli jehovan todistaja tarkoittaa, vai onko pelkkä terrorismiin yllytys:

        http://www.quotes-watchtower.co.uk/armageddon_art.html

      • Kuin sieniä sateella
        jaakobista kirjoitti:

        Jehovan- todistajuus ei tule kuolemaan sillä se on vasta edessäpäin!

        Koko ihmiskuntaa saatetaan tietoisuuteen mitä todellinen Jumalan palveleminen tarkoittaa.
        Tuo aika jolloin ihmiskunta opetetaan ja ojennetaan Jumalan täydelliseen tuntemukseen on "tuhatvuotinen valtakunta" ja hengellinen paratiisi maanpäällä.

        Silloin hallitsee täydellinen Teokratia ja se on oleva onnellisuuden aika.
        Ihmiskunta tullaan herättämään ruumiinylösnousemuksessa paratiisin aamuun...
        Ap.teot.17:32

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10414197

      • Kostoa vai
        jaakobista kirjoitti:

        Jehovan- todistajuus ei tule kuolemaan sillä se on vasta edessäpäin!

        Koko ihmiskuntaa saatetaan tietoisuuteen mitä todellinen Jumalan palveleminen tarkoittaa.
        Tuo aika jolloin ihmiskunta opetetaan ja ojennetaan Jumalan täydelliseen tuntemukseen on "tuhatvuotinen valtakunta" ja hengellinen paratiisi maanpäällä.

        Silloin hallitsee täydellinen Teokratia ja se on oleva onnellisuuden aika.
        Ihmiskunta tullaan herättämään ruumiinylösnousemuksessa paratiisin aamuun...
        Ap.teot.17:32

        Wituttaako Jumalaa, kun tuli mokattua ihmisen kanssa ja tehtyä epätäydellisiä hitlereitä maanpäälle?

      • ijjijiijjiji
        pian-pian-pian ;) kirjoitti:

        Sori vaan, mutta pian ;D
        Jumalan valtakunta tulee
        kukistamaan kaikki ihmishallitukset,
        ja poistamaan ihmisistä lähtöisin olevat höpönlöpön-uskonnot.

        hyväksyt tai et.

        ""ja poistamaan ihmisistä lähtöisin olevat höpönlöpön-uskonnot.""

        Näihin höpönlöpö ihmislähtöisiin uskontoihin kuuluu myös jehovantodistajat ja vt-seura.

        hyväksyt tai et.

      • yrtyuiui
        jaakobista kirjoitti:

        Jehovan- todistajuus ei tule kuolemaan sillä se on vasta edessäpäin!

        Koko ihmiskuntaa saatetaan tietoisuuteen mitä todellinen Jumalan palveleminen tarkoittaa.
        Tuo aika jolloin ihmiskunta opetetaan ja ojennetaan Jumalan täydelliseen tuntemukseen on "tuhatvuotinen valtakunta" ja hengellinen paratiisi maanpäällä.

        Silloin hallitsee täydellinen Teokratia ja se on oleva onnellisuuden aika.
        Ihmiskunta tullaan herättämään ruumiinylösnousemuksessa paratiisin aamuun...
        Ap.teot.17:32

        "Jehovan- todistajuus ei tule kuolemaan sillä se on vasta edessäpäin!"

        jehovan todistajuus ei välttämättä kokonaan lopu mutta kuten yleensä, niin valheella ei pitkälle pötkitä. vt-seuran toiminta on aina perustunut valehteluun ja kieroiluun. nykyaikana ihmiset lukevat ja osaavat suhtautua kriittisesti tälläisiin lahkoihin ja tässä suhteessa internet on oiva apuväline saada tietoa vt-seurasta jokaisen sellaisen kohdalla joka edes harkitsee liittymistä todistajiin.

        kuten tunnettua, vt-seura ei tietenkään itse kerro historiastaan kaikkea eikä tuo esille toimintatapojaan yleisölle. vt-seura ei tiedota esimerkiksi sitä ihmisille että se on pitkään suojellut pedofiilejä ja valehtellut vuoden 1914 opistaan kaikki vuodet kuten monesta muustakin asiasta.

        Jumalalla ei ole mitään tekemistä vt-seuran kanssa koska Jumala ei ole valehtelija toisinkuin vt-seura. eikä Raamattu puhu mitään koko vt-seurasta.

      • jaakobista
        yrtyuiui kirjoitti:

        www.biblestudents.net
        -Raamatuntutkijoiden näkemyksiä Raamatusta ja J:n-todistajuudesta.

        -" All to Jesus I Surrenderr"
        www.youtube.com/watch?v=7x2IpLSfqp8

      • 67677557
        jaakobista kirjoitti:

        www.biblestudents.net
        -Raamatuntutkijoiden näkemyksiä Raamatusta ja J:n-todistajuudesta.

        -" All to Jesus I Surrenderr"
        www.youtube.com/watch?v=7x2IpLSfqp8

        "-Raamatuntutkijoiden näkemyksiä Raamatusta ja J:n-todistajuudesta."

        Todellakin raamatuntutkijoiden NÄKEMYKSIÄ. Ei siis mitään absoluuttisia totuuksia. Kaikilla lahkoilla on omat näkemyksensä ja todistetusti jehovan todistajilla on paljon raamatun vastaisia ja raamatun ylitse meneviä opetuksia.

        Esimerkkeinä raamatun vastainen seuran omaa tekoa oleva verioppi. Oppi maailmanloppujen vuosista on myös raaamatun vastainen koska raamattu sanoo ettei aikaa tiedä edes poika, silti vt-seura ennusti ainakin 5 kertaa maailmanlopulle vuotta ja kaikki pieleen.

        Jehovan todistajat ovat lahko / kultti jolla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.

    • Kansakoulu riittää

      Mitä luulette, jos jehovan todistajilla olisi enemmän koulutusta (maailmallista), olisiko seurasta eroaminen vielä vilkkaampaa?

      Edelliseen lauseeseen kätkeytyy perusasia, eli koulunkäynti on turhaa, koska harmagedon kolkuttaa taas ovella.

      Mutta suurin syy - tottakai - on johtopaappojen pelko liiasta tiedon saannista, joten ei koulutusta kiitos. Ovityöhön mars mars!

      • tytytytytyty

        Johto haluaa pitää todistajat kiireisijä jotta heillä ei olisi aikaa pohtia asioita. Seuran johto haluaa myös kieltää kritiikin kokonaan ja pitää todistajat sokeina seuran seuraajina.

        Koulun käynti on uhka koska se lisää kriittistä ajattelua ja avaa maailmankatsomusta laajemmaksi ja kouluissa on myös vaarallisia ihmisiä lahkolaisille eli tavallisia ihmisiä jotka eivät ole lahkossa. Tälläiset ihmise seura on demonisoinut pahoiksi maailmallisiksi juuri siitä syystä että kulteissa ja lahkoissa on tapana eristäytyä ja hallita peloilla.

      • apukolu käty vaa ?
        tytytytytyty kirjoitti:

        *Eräät velvet tapasivat käydä uteliaisuuttaan vihoolisleireissä, eli vääränuskonnon tilaisuuksissa. Varsinkin Hellutailaisten kokoontumiset saivat veljet ekstaasiin.*

        tais kolunkäynti jähä vajaks,
        ja sumen kieli sameks ;D

      • Saamelainen
        apukolu käty vaa ? kirjoitti:

        *Eräät velvet tapasivat käydä uteliaisuuttaan vihoolisleireissä, eli vääränuskonnon tilaisuuksissa. Varsinkin Hellutailaisten kokoontumiset saivat veljet ekstaasiin.*

        tais kolunkäynti jähä vajaks,
        ja sumen kieli sameks ;D

        >>>tais kolunkäynti jähä vajaks,
        ja sumen kieli sameks ;D

    • Tässä on Tie:

      Jesaja 30. luku

      20 Ja Jehova on antava teille leiväksi ahdinkoa ja vedeksi sortoa;
      Suuri Opettajasi ei silti enää kätkeydy,
      ja silmiesi täytyy tulla silmiksi,
      jotka näkevät Suuren Opettajasi.

      21 Ja mikäli menisitte oikealle tai mikäli menisitte vasemmalle,
      kuulevat sinun korvasi sanan takaasi sanovan:
      ”Tässä on tie. Kulkekaa sitä.”

    • Jokaisella on oikeus valintaan. Hyväksyä jokin asia tai olla hyväksymättä .
      Tuossa ivailtiin saamen kielestä. En kylläkään ymmärrä miksi.
      Tämän aamun lehdessä oli uutinen, että piispa Salmi pyysi anteeksi saamelaisille
      aikoinaan tehtyä rotututkimusta. Takautuvasti.Ennen internettiä luettiin kirjastoista
      kirjoja. Oli myös muutakin tekemistä,kuin palstan alussa mainitut asiat .

    • mattanene
    • Runk runk

      Eikö ole suunnitteilla netin käyttökielto seurakunnissa?

      Jos käytät=erotetaan, Jos et käytä=en usko

    • Täällä netissä on kyllä muitakin sivuja kuin tämä sivu. Missähän seurakunnissa sellaista nyt suunnitellaan? Voi,voi.

      • Useita nettejä?

        Mitä, onko muitakin nettejä? Kuka puhui tästä sivusta. Rouva hytre-kortisooni olepa tarkkana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2785
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1606
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1404
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1214
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1160
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1034
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      962
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      951
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      216
      909
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      110
      856
    Aihe