Bas Nord

- onko tietoa tästä salaisesta tukikohdasta, josta päin Saksa koordinoi jäämeren operaatioita ja ,josta hoidettiin onnistuneesti esim. narvikin huolto -operaatiot.

Kummallista ,että saksalaise perustivat tukikohdan venäjälle juuri ennen talvisodan alkua .

Epäilen vieläkin ,että pohjoiset malmivarat olivat salaisesti jaettu molotov -ribbentrop sopimuksessa.
1889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Merkillistä ,ettei suomen historiankirjoitus tunne Litsa vuonon pohjukassa sijainnutta saksalaistukikohtaa. - sillä oli erittäin merkittävä tekijä pohjoisessa sodan käynnissä.

mitä se kertoo , kun se sijaitsee venäjän puolella ja perustettiin juuri ennen talvisodan alkua ?? ,-- siis venäjän ja saksan suhteista , jos tähän olisi mahdollista saada asiantunija kommentti , ----- kiitos vaan muutkin asiasta kiinnostuneet.

Äänestä

Esimerkiksi Ohto Manninen on kirjoittanut siitä usein.

Se perustettiin Saksan sukellusveneitä varten, jotta ne pystyisivät paremmin ahdisteleman Englannin merenkulkua P-Atlantilla.

Se oli osa M-R sopimuksen perusteella käynnistettyä yhteistoimintaa natsien ja kommunistien välillä.

Norjan valtaus poisti tarpeen.

Äänestä
  • Tämä pohjoinen rintama saksaa vastaan oli Churssillin oma suunnitelma ensimmöisen maailmansodan ajoilta, varmaan Saksalla oli myös vastaava suunnitelma tämän uhan torjumiseksi, ainakin paperilla olemassa.

    Saksalaisten halu tuoda joukkoja Lappiin, eli ns. kauttakulkusopimus Suomen kanssa, on tavallaan osa tätä suunnitelmaa, samoin voidaan ajatella, että talvisota oli osa Englannin ennakointia, eli todennäköisesti myös Englanti tiesi ennen talvisotaa, että N-liitto hyökkää Suomeen ja todennäköisesti valtaa sen.
    Se että Englanti ei estänyt tätä, viittaa siihen että Englanti oli ajatuksen hyväksynyt, eli sillä oli sopimus N-liiton kanssa tästä asiasta.

    Suomi tavallaan sekoitti pakan, kun se pystyi torjumaan puna-armeijan hyökkäyksen talvisodassa.
    Tämän jälkeen Hitler jakoi kortit uudelleen ja siinä jaossa Suomesta tuli Saksan liittolainen.

    Äänestä

  • Onko tehty tutkimustyötä , mihin suomussalmen mottiin juuttuneilla puna -armeijan osastoilla oli matka eli missä tavoite , määränpää.

    Äänestä

  • näin se ehkä meni kirjoitti:

    Tämä pohjoinen rintama saksaa vastaan oli Churssillin oma suunnitelma ensimmöisen maailmansodan ajoilta, varmaan Saksalla oli myös vastaava suunnitelma tämän uhan torjumiseksi, ainakin paperilla olemassa.

    Saksalaisten halu tuoda joukkoja Lappiin, eli ns. kauttakulkusopimus Suomen kanssa, on tavallaan osa tätä suunnitelmaa, samoin voidaan ajatella, että talvisota oli osa Englannin ennakointia, eli todennäköisesti myös Englanti tiesi ennen talvisotaa, että N-liitto hyökkää Suomeen ja todennäköisesti valtaa sen.
    Se että Englanti ei estänyt tätä, viittaa siihen että Englanti oli ajatuksen hyväksynyt, eli sillä oli sopimus N-liiton kanssa tästä asiasta.

    Suomi tavallaan sekoitti pakan, kun se pystyi torjumaan puna-armeijan hyökkäyksen talvisodassa.
    Tämän jälkeen Hitler jakoi kortit uudelleen ja siinä jaossa Suomesta tuli Saksan liittolainen.

    myös Ruotsi antoi saksalaisille kauttakulku oikeuden muutaman kerran ,-- linjalla luleå - narvik jo syksyllä -40.

    Äänestä

  • ura urkeni kirjoitti:

    myös Ruotsi antoi saksalaisille kauttakulku oikeuden muutaman kerran ,-- linjalla luleå - narvik jo syksyllä -40.

    oli voimassa kesästä -41 talveen -43. Mm. 163. D kuljetettiin rautateitse Norjasta Suomeen. Bodenissa oli valtava saksalaisten varikko.

    Äänestä

  • tutkimaton ??? kirjoitti:

    Onko tehty tutkimustyötä , mihin suomussalmen mottiin juuttuneilla puna -armeijan osastoilla oli matka eli missä tavoite , määränpää.

    tarvittu. Vangit kertoivat ja paperit todistivat, että tavoite oli ensin Kajaani ja sitten Oulu. Suomi keskeltä poikki.

    Äänestä

  • Ei siihen tutkimusta kirjoitti:

    tarvittu. Vangit kertoivat ja paperit todistivat, että tavoite oli ensin Kajaani ja sitten Oulu. Suomi keskeltä poikki.

    -- ei riitä . - se oli parin viikon tavote , -- siis tutkimukset operaation laajemmasta perspektiivistä puuttuvat kokonaan.

    ehkä n-liitto tavoitteli koko Lappia. -

    Äänestä

  • syynääjä evp kirjoitti:

    -- ei riitä . - se oli parin viikon tavote , -- siis tutkimukset operaation laajemmasta perspektiivistä puuttuvat kokonaan.

    ehkä n-liitto tavoitteli koko Lappia. -

    Kyllä se laajempi perspektiivi oli Suomen valtaus. Dokumentit löytyvät. Sitä pitemmälle mentäessä tulivat Saksan intressit vastaan. NL:n reviiri päättyi.

    Lappiin hyökkäsivät vahvat joukot tavoitteena Tornionjoki.

    Äänestä

  • Hehehehe kirjoitti:

    Juuri näin. Puna-armeijan ohjeisiin sisältyi käsky kunnioittaa Ruotsin rajaa, sitä ei saisi ylittää. Rajalla tuli tavattaessa tehdä kunniaa ruotsalaisille upseereille.

    Äänestä

  • GC kirjoitti:

    Juuri näin. Puna-armeijan ohjeisiin sisältyi käsky kunnioittaa Ruotsin rajaa, sitä ei saisi ylittää. Rajalla tuli tavattaessa tehdä kunniaa ruotsalaisille upseereille.

    -- Mikähän olisi sitten ollut tavoite kesällä -41 kun operaatio Barbarossa lähti liikkeelle ???

    Äänestä

  • tutkimaton ??? kirjoitti:

    Onko tehty tutkimustyötä , mihin suomussalmen mottiin juuttuneilla puna -armeijan osastoilla oli matka eli missä tavoite , määränpää.

    Saaliiksi saatujen karttojen mukaan, ne oli matkalla Ouluun.

    Äänestä

Metsään menee, että rytinä käy.

"samoin voidaan ajatella, että talvisota oli osa Englannin ennakointia, eli todennäköisesti myös Englanti tiesi ennen talvisotaa, että N-liitto hyökkää Suomeen ja todennäköisesti valtaa sen.
Se että Englanti ei estänyt tätä, viittaa siihen että Englanti oli ajatuksen hyväksynyt, eli sillä oli sopimus N-liiton kanssa tästä asiasta."

Siinä on historian taju kauneimmillaan. Mahtaakohan kirjoittaja itsekään tajuta, mitä tuli sepusteltua?

Äänestä
  • Tämähän selviää sitten, kun Chursillin papereiden salassa pitoaika päättyy, noin neljänkymmenen vuoden kuluttua, Stalin yhdessä juslakistussa puheessa bolytbyroossa viittaa tähän suuntaan.

    Ja jaltan sopimuksessa on pykälä USA:n vaatimuksesta, jossa todetaan entiset sopimukset pätemmättömiksi.

    Äänestä

  • näin se ehkä meni kirjoitti:

    Tämähän selviää sitten, kun Chursillin papereiden salassa pitoaika päättyy, noin neljänkymmenen vuoden kuluttua, Stalin yhdessä juslakistussa puheessa bolytbyroossa viittaa tähän suuntaan.

    Ja jaltan sopimuksessa on pykälä USA:n vaatimuksesta, jossa todetaan entiset sopimukset pätemmättömiksi.

    Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että Churchillistä tuli Ison-Britannian pääministeri vasta hyvän aikaa Talvisodan jälkeen, joten syksyn 39 ja kevään 40 tapahtumiin hänellä ei juurikaan ollut osaa taikka arpaa.

    Äänestä

  • Winstoni kirjoitti:

    Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että Churchillistä tuli Ison-Britannian pääministeri vasta hyvän aikaa Talvisodan jälkeen, joten syksyn 39 ja kevään 40 tapahtumiin hänellä ei juurikaan ollut osaa taikka arpaa.

    Ehkä, mutta ei se sulje pois sitä todennäköisyyttä, että N-liitolla olisi ollut sopimus myös Englannin kanssa, miksi muuten USA vaati Jaltan sopimuksen lisäyksen jolla entiset sopimukset todettiin pätemättömiksi ????

    Mielenkiinnolla odotelen noiden papereiden salassapitoajan päättymistä ja syytä siihen, miksi sitä jatkettiin neljäkymmentä vuotta, täytyyhän siihen joku järkevä syy olla. Saa nyt sitten nähdä, elänko ihan noin pitkään ....

    Äänestä

Ei tässä Winstonin papereita tarvita. Suurvaltojen sopimukset on aika päivää julkistettu. Tietysti niiden taustoista ja seurauksista voidan saada lisätietoja, mutta ei perusasiat miksikään muutu.

Tietysti uudet päätökset kumosivat ne vanhat, joiden kanssa olivat ristiriitaisia.

Äänestä
  • Nojaa, historia tieteenalana on asiakirjojen ja dokumenttien tutkimista, ei pelkästään uusien tulkintojen tekemistä.

    Kun uusia dokumentteja julkaistaan tai tulee esille, niin tulee uusia tulkintoja historiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

harrastelija evp kirjoitti:

- onko tietoa tästä salaisesta tukikohdasta, josta päin Saksa koordinoi jäämeren operaatioita ja ,josta hoidettiin onnistuneesti esim. narvikin huolto -operaatiot.

Kummallista ,että saksalaise perustivat tukikohdan venäjälle juuri ennen talvisodan alkua .

Epäilen vieläkin ,että pohjoiset malmivarat olivat salaisesti jaettu molotov -ribbentrop sopimuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu