Puolueiden presidenttiehdokkaat ovat kantansa ilmaisseet kirkon ja valtion suhteesta. Vain Paavo Arhinmäki oli TV1:n aamutv:n tentissä sitä mieltä, että kirkko ja valtio voitaisiin erottaa toisistaan ja ev.lut. sekä ortodoksisen kirkon erityisasema purkaa. Tärkeä oli, että Vihreiden Pekka Haavisto toisti useaan kertaan kantansa, että puolustaa nykyistä valtion ja kirkon suhdetta. Vapaa-ajattelijoiden on taktisesti viisasta soluttautua nyt Vasemmistoliiton porukoihin ja saada sieltä kautta uutta nostetta vaatimuksilleen kirkon ja valtion erosta. Vihreiden kautta se ei onnistunut, vaikka Rosa Meriläisen saivat tekemään kansanedustajana esityksen valtion ja kirkon erosta.
Kannat tulivat selviksi
2
53
Vastaukset
- Luonnollinen kehitys
Ei se kirkon erottaminen valtiosta tule vielä tapahtumaan useaan vuosikymmeneen, eli ihan turha meidän on puoluekantaamme valita sen perusteella, mikä puolue mahdollisesti sitä kannattaa. Kirkon erottamista valtiosta aletaan pohtia sitten, kun kirkkoon kuuluvien osuus koko väestöstä alkaa laskea 50 prossan alle. Se vie vielä pitkän aikaa. Siinä vaiheessa uusi kansanedustajien sukupolvikin on joka tapauksessa suurimmalta osin kirkkoon kuulumatonta väkeä.
- En sanoisi noin
Kirkkoon liittyjien määrä on vuosi vuodelta kasvanut ja viime vuonna eroajien määrä lähes puolittui.
Kirkon ja valtion välinen suhde tullee kestämään yhtä kauan kuin maapallokin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549