olen miettinyt että onko minulla liian isot kivekset. pituudet ovat 6 cm ja yli 7 cm. tuntunut kauan aikaa epämukavalta ajella esim pyörällä. kivespussikin tuntuu roikkuvan enemmän kuin ennen. minkä kokoisia teidän muiden kivekset on?
kivesten koko.
25
3806
Vastaukset
- ei roikkupallit
Oletko minkä ikäinen - melko suurilta nuo kiveksesi kuulostavat. Itselläni n. 4-5 cm.
- kivekset--
40 v.
- satula vaihtoon
Jos kivekset toimivat eli seksi sujuu niin mieti mistä löytäisit parmman satulan pyörääsi.
- Änpäri
Noin valtavilla munapusseilla varustetun kannattaa laittaa istuimeksi pyörään 10 litran sinkkiämpäri.
- 17/5.
Minulla normaalin kokoiset, mutta kesällä pyöräilessä shrotsit ainoastaan yllä, siis ilman alkkareita pallit valahtaa lahkeesta esille, joskus itse patukkakin, naisia tuli reitillä vastaan katsoivat tiukasti tiettyyn pisteeseen ja siinä vaiheessa itsekin huomasin tapahtuneen.
- isopalli.
Minulla sama "ongelma" kuin aloittajallakin. Kivekset alkoivat kasvaa siinä 11-12. vuoden iässä - mutta vähän turhan vauhdilla. Lääkäri seurannassa, kun tuntui olevab alapää yhtä pallia. No onneksi kikkelikin innostui aikanaan kasvuun, Mutta kivekset suuret ja kikkeli lepää niiden päällä terhakkaana, Tutkimuksissa todettiin myöhemmin että, täysin normaalia ja siemen tuotantokin, hyvää keskitasoa. Ja onhan siitä jo näyttöäkin kaksin kappalein. Ainoana ongelmana, että varsinaiset pussit, on "numeroa liian pienet" ja ei ole auttanut venyttelyt ym. suositukset. Pyöräily tosi hankalaa ja peleissä ym. satyttamis vaara - joten käytän suojia. Onneksi nykyään saa kalsareita, jotka hyvin muotoiltuja ja näin kivespussin, vehkeineen saa hyvinkin tukevasti, nostettua "eteen". Pienen kohouman se aiheuttaa - mutta, siinäpä aiheuttaa ja jos jotakin miellyttää katsella - niin siitä vaan. Tosin harvemmimpa se on sitä miksi, sitä jotkut luulee. Muutaman..kerran kun on huomaamattomasti tai kiireessä täräyttänyt pallit johonkin - sen kivun jälkeen, kyllä muistaa asetella vehkeet, housuihin oikeaan asentoon.
- Riippurepa
Kun kerroit, että palliasi on tutkittukin hieman ihmettelen, että mitään keinoa kiristäviin pusseihin ei ole keksitty. Kysymys ei ole pelkästään nahkakassista vaan siellä sisällä on omat lihaksensa, jotka nostavat ja laskevat pussia tilanteen mukaan. Meille 50 miehille, joilla eturauhanen uhkaa kurkistella pihalle, syötetään n.s retrosalpaajaa, joka rentouttaa koko genitaalialueen, eli samalla pallitkin roikkuvat melko lahjakkaasti. Ei varmaankaan haittaisi, jos vaikka 3 kk:n kuurin pyytäisit lääkäriltä ja kuurin aikana venyttelisit pussiasi oikein kunnolla. Toinen konsti mikä tulee mieleen: olisiko akupunktiosta apua, en osaa sanoa, mutta mietin vain. Mutta, jo on kumma, jos ei maasta löydy sellaista urologia, joka ei osaisi auttaa.On totta, että roikkupallit väistävät iskuja ja niihin ei satu niin pahasti.
- juu-a..d
kyllähän kiveksiä on monen kokoisia....uimahallissahan niitä näkkee jos haluu. pojilla aika mitättömän kokoisia., teinellä jopa kasvaneet isommiksi, aikuisilla onjo kivan kokoisia ja joillakin vanhoilla on muutes aika isojakin ja roikkuvat pussit. meidän luokalla pojilla on vielä aika pieniä.............
- kun kun..w
on kivekset aika kookkaat.
- silueettifunkari
Itselläni on oikea kives noin 6cm, vasen hieman lyhyempi. Itselläni roikkuvat kovin harvoin alhaalla, monesti kivespussit ovat melko kiinteät. Hyvin usein jopa tiukasti vartaloa vasten.
Kannattaa kääntää satula "väärinpäin", jos painaa liikaa. Tällöin kivekset roikkuvat ulkona satulalta. Toki ajaminen saattaa alkuksi tuntua oudolta, mutta kyllä sen pitäisi sujua, jos pyörä ei ole tyyliin mummo-mallia.
Itsellä on muuten istuessa välillä kyllä hankalaa kivesten kanssa. Alkavat kuumottamaan tai muuten ovat epämukavasti. Tämän olen ratkaissut, joko istumalla epäryhdikkäästi, että kivekset pääsevät roikkumaan, tai laittamalla tyynyn pakaroiden alle, tai istumalla tuolin reunalla. Kaikki hieman rasittavia pidemmän päälle, mutta minkäs teet. - määpäspäspäs
on mullakin aika isot. naiseni tykkää hieroo niitä. noin 6 senttiä. ei ole ollut ongelmia.
- pannessa hyvät
sellaiset kivekset jotka roikuu kunnolla,hakkaavat hyvin pakoputken aletta.Sanoivat vanhat miehet niitä vitjamuniksi.
- jk.la
jaa-a. jonkulaiset.
- mie vaan
uppista keikkaa.......................
- Vanhankansan
vitjamunat kun saa kunnolla vauhtiin ja lopettaa hommat mutta jättää tapin reikään ne hakkaa välilihaa vielä vartin sen jälkeen
- Fidjat
Heh, heh... Omani ovat about vajaa viisisenttiset ja roikkuvat. Kyllä , kun istuu pitää asetella niitä sopivasti toiseen lahkeeseen ettei satu tai, jos on väljät housut vedän ne ylös reisien väliin ja puristan reidet yhteen. Jos nukun kyljelläni (harvoin) ja ilman housuja työnnän ne taakse roikkumaan persläven alapuolelle.
- sininen.l
on isot. mutta kivalta tuntuu kun nainen onttaa jommankumma kiveksen suuhunsa suuseksin aikana.................
- joo, just
on se aika paha,
kun luulee naisena, et on iso vehje ja sitten löytääkin vain pussit. - pian 50
Avioliito on arkea ja tottumista - en ajatellut kalun/pallien kokoa ennenkuin eron jälkeen, kun sain kuulla "kehuvia" kommentteja molemmista. Nyt kiinostuneena mittasin, ei tosin sentit kerro paljoa - sekä pituutta että leveyttä niillä on n 10cm (seksissä en ole ollut viikkoon). Vasta eroni jälkeen aloin tiedostaa niiden koon kuultuani sanottavan "valtavat pussit" ja "isot pallukat". Sopivassa rytmissä ne läpsyvät naisen pakaroita vasten - sellainen kiihoittaa nyt minuakin.
- isotpallitolpit
Isot kivekset on komeat ja mukavan tuntuiset ja ihanasti lätisee ja hakkaa perhettä. Raskaat pallit, painavat ja pullistelee uimahousuissa komeasti.
- Outoa puuhaa
Huhhuh.... en tiedä haluanko tietää miksi kukaan hakkaa perheitä palleillaan?! :-o
- Tietäjä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kivekset
"Kivesten koko vaihtelee paljon yksilöittäin. Aikuisen ihmisen kivekset ovat tavallisesti noin 3,5–5,5 senttimetrin pituiset, 2–3 senttimetrin levyiset ja parinkymmenen grammaan painoiset. Ennen murrosikää kiveksen normaali enimmäispituus on 2 cm. Kivekset kasvavat murrosiässä nopeasti täyteen mittaansa." - hihhiiii
Miksi naisilla ei ole miesten aivoja?
-Ei ole kivespusseja niiden säilyttämiseen. - hihhiiii
Miksi miehet kuorsaavat selällään nukkuessaan ? -Kivekset tukkivat alapään ilmanottoaukon.
- permapussi
Minun kullipussit painaa n. 4kg ja niitten pituus on n. 60 senttimetriä. Ne on täynnä permaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496459- 322312
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101333Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.821263- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10838