Vihreän arvot on yhtä sekamelskaa. Haavisto kerää autoja, osa vihreistä laillistaisi huumeet, osa vihreistä laillistaisi moniavioisuuden.
Autojen kerräämisen sijasta vihreän politiikon pitää puhua sähköautojen verovapauden puolesta. Huumaavia aineita päätä sekoittamaan meillä on aivan riittämiin. Moniavioisuuden laillistaminen? Sairas kuvitelma; Presidentti Haavistolla pari miespuolista "puolisoa" iltaleikkeihin ja yksi nainen sukua jatkamaan.
Huumeiden käytöstä; Silmiini osui teksti, jossa kerrottiin määrätyn ennätysmäärä mielialalääkkeitä eläimille Suomessa. Nämä lääkkeet pitää työntää eläimen omistajan kurkkuun. Otetaan koiria, kissoja sun muita eläimiä ja ollaan pitkät päivät töissä. Kotiin tultuamme on sohvat ja tyynyt syöty. Tämän johdosta viedään eläin lääkärille, joka määrää rauhoittavia, Olisikohan virikepula? Myös ihmisen aikaansaama ylijalostus on varmasti yksi syy? Valtaosa Vihreän liiton kannattajista asuu Kerrostaloissa suurkaupungeissa joissa niitä "mielenvikaisia" eläimiä eniten on. Antoonio kehui korkojen kera ohjelmassa että Perhe Haavistolla olisi myös tarkoitus hankkia koira. Olisikohan Pekan henkisen hyvinvoinnin laadun parantamiseksi?
Perhe Haavisto asuu kerrostalossa ja molemmat käy työssä tuskin lyhyitä päiviä.
Itse olen joskus ollut vihreä, en enää. Monella "vihreällä" on mitä erilaisempia otuksia (marsuja, kaneja, liskoja, kaloja, hämähäkkejä ym.) kotonaan ja vain koska ne on ihania ja "olen eläinrakas". Todellinen eläinrakas vihreä poliitikko kieltäisi eläinkaupat. Kotieläinten pito kerrostaloissa tulisi myös kieltää. Eläimethän pitäisi antaa elää luonnossa omassa ympäristössään. Jos olet vihreä ja sinulla on kotieläin eläinrakkautesi vuoksi, on arvosi jotain mitä en ymmärrä??

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko sulla ollu ikuna vihreet sukat tai lasna vihree pipa,polkupyörästä nyt puhumattaka.Saitko kirjoituksellasi mielihyvän,- jossa on muuten kirjoitus virheitä.
Aloittaja teki senverran hyvän kirjoituksen että tais katrillakin osua omaan nilkkaan koska muuta ei osata sanoa kun "tuli kirjoitusvirheitä" Tässä saat arvostella lisää pisteetöntä ja pilkutonta tekstiä jos vaikka sie saat siitä näin paremman mielen
Häkissä kaneja, marsuja sun muita "kotieläimiä" / Kettutytöt iltatöissä
Kaksinaismoraalia?
koht saa vihree sukkaset pipapäät kyytiä, sillä turpiin tulee vaaleissa!
Kukaan täyspäinen ei äänstä vihreitä, eikä Havistoa!