Suomen ylin Haavisto vai Niinistö

Alkuun oletin, että Suomi saa hienostuneen edustavan presidentin, valitaan kumpi tahansa. Haavisto on tehnyt aina hyvän vaikutuksen esiintyessään ja puhuessaan arvovalinnoistaan ja äänestin ensivaaleissa häntä, koska itse olen luontoa ja ympäristöä rakastava. Olin lähinnä aiemmin sosdem. puolueen kannattaja. Oletin että Haavisto , jos tulee valituksi edustaa yksin Suomea, koska ei ole avioliitossa. Hänen rekisteröity avopuolisonsa esiintulo hämmensi, ulkomaalainen mies , alhainen koulututaso ja melkein lapsi ja hän edustaisi maan ykköspuolisona Suomea ? Nettitietojen mukaan maailmassa on useita maita, joissa homoudesta saa kuolemanrangaistuksen, kymmenittäin, joissa rangaistus on 14 vuotta tai elinkautinen. Euroopan maat ovat suuri poikkeus.Jopa Afrikan ja Etelä- Amerikan maissa virekkäisissä maissa on eri rangaistus. Eihän hän voi edustaa Suomea ko. maissa ja miten Suomeen suhtaudutaan näin "edisyksellisenä maana" muualla jo nyt.? Niinistön puoliso on kaunis edustava koulutettu nuori nainen ja hän itse vakavat surut ja menetykset kokenut juristi ja politikko.Haavisto ylioppilas, kokenut politikko hänkin (meillä 60% väestöstä nykyisin on ylioppilaita).Toivon haavistolle kaikkea hyvää ja rakkautta puolisonsa kanssa ja lisää koulututa ja elämänkoulua molemmille.
Seuraaviin vaaeihin on aikaa kypsyä ja maailma ehkä muuttuu ympärillä. Pienen Suomen on oltava mielestäni arkaluontoisten asioiden kohdalla varovaisempi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ymmärrän että ihmisiä pelottaa, mutta pelko jumittaa paikalleen tai jopa taannuttaa. Kehitys ja maailman muuttaminen parempaan suuntaan vaatii rohkeutta.

Olen ylpeä Pekka Haavistosta ja jokaisesta suomalaisesta, joka häntä on äänestänyt tai äänestää. :)

Äänestä
  • Kyse ei ole pelosta vaan huolestumisesta. On kyseen alaista onko edistyksellistä että pientä Suomea edustaa voimakkaasti seksuaalista suuntautuneisuuttaan painottaen seksuaalisen vähemmistöön kuuluva ja kannattaja. Presidentti edustaa maataan ulkomailla. Ymmärtääköhän ko. kirjoittaja lainaan mikä ero on kuolemanrangaistuksella ja maan presidenttinä olemisella. Homokseksuaalisuuden painottaminen ei kyllä ole asianomaisten eikä maan turvallisuuspolitiikan kannalta hyvä asia. Mitä edistyksellistä siinä itse asiassa on. Homoseksuaaleja on noin 10%, näistä naisia 5%.Heillä on meillä Suomessa vapaa oikeus asua yhdessä ja rakastaa toisiaan. Olemme jo riittävän edistyksellisiä koko maailmaan verrattuina ja myös Euroopassa. Maan esikuvana oleminen on ihan toinen asia. Miksi vaatia vielä hallitsemaan maata ja antaa vinoutunut kuva maailmalle. Maan presidentin pitäisi puolisoineen heijastaa Suomen kansaa ollen kansan keskitason yläpuolella ja edustaa parhaalla mahdollisella tavalla omaa maataan. Haaviston puoliso toilauksineen ei kelpaa valitettavasti esikuvaksi edes oman maan nuorisolle.

    Äänestä

  • Vanki monessa maassa kirjoitti:

    Kyse ei ole pelosta vaan huolestumisesta. On kyseen alaista onko edistyksellistä että pientä Suomea edustaa voimakkaasti seksuaalista suuntautuneisuuttaan painottaen seksuaalisen vähemmistöön kuuluva ja kannattaja. Presidentti edustaa maataan ulkomailla. Ymmärtääköhän ko. kirjoittaja lainaan mikä ero on kuolemanrangaistuksella ja maan presidenttinä olemisella. Homokseksuaalisuuden painottaminen ei kyllä ole asianomaisten eikä maan turvallisuuspolitiikan kannalta hyvä asia. Mitä edistyksellistä siinä itse asiassa on. Homoseksuaaleja on noin 10%, näistä naisia 5%.Heillä on meillä Suomessa vapaa oikeus asua yhdessä ja rakastaa toisiaan. Olemme jo riittävän edistyksellisiä koko maailmaan verrattuina ja myös Euroopassa. Maan esikuvana oleminen on ihan toinen asia. Miksi vaatia vielä hallitsemaan maata ja antaa vinoutunut kuva maailmalle. Maan presidentin pitäisi puolisoineen heijastaa Suomen kansaa ollen kansan keskitason yläpuolella ja edustaa parhaalla mahdollisella tavalla omaa maataan. Haaviston puoliso toilauksineen ei kelpaa valitettavasti esikuvaksi edes oman maan nuorisolle.

    Alla olevasta osoitteesta voi jokainen tarkistaa eri maiden tilanteet homoseksuaalisuuden suhteen. Asian ei pitäisi nauratta


    http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Homoseksuaalisuus_ja_laki&oldid=11182626

    Äänestä

  • Yllättynyt55 kirjoitti:

    Alla olevasta osoitteesta voi jokainen tarkistaa eri maiden tilanteet homoseksuaalisuuden suhteen. Asian ei pitäisi nauratta


    http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Homoseksuaalisuus_ja_laki&oldid=11182626

    Ei, se ei todellakaan naurata. Ja juuri siksi ihmisoikeuksista pitää puhua ja niitä pitää edistää koko maailmassa, jotta tällaisetkin ihmisoikeusloukkaukset jäisivät historiaan.

    Mutta jos tarkoitus oli esittää, että tilanne olisi Suomelle tai Haavistolle vahingollista, niin kannattaa lukea tämä:

    http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/tama-aihe-pitaisi-olla-jo-kasitelty.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvin huolestunut22 kirjoitti:

Alkuun oletin, että Suomi saa hienostuneen edustavan presidentin, valitaan kumpi tahansa. Haavisto on tehnyt aina hyvän vaikutuksen esiintyessään ja puhuessaan arvovalinnoistaan ja äänestin ensivaaleissa häntä, koska itse olen luontoa ja ympäristöä rakastava. Olin lähinnä aiemmin sosdem. puolueen kannattaja. Oletin että Haavisto , jos tulee valituksi edustaa yksin Suomea, koska ei ole avioliitossa. Hänen rekisteröity avopuolisonsa esiintulo hämmensi, ulkomaalainen mies , alhainen koulututaso ja melkein lapsi ja hän edustaisi maan ykköspuolisona Suomea ? Nettitietojen mukaan maailmassa on useita maita, joissa homoudesta saa kuolemanrangaistuksen, kymmenittäin, joissa rangaistus on 14 vuotta tai elinkautinen. Euroopan maat ovat suuri poikkeus.Jopa Afrikan ja Etelä- Amerikan maissa virekkäisissä maissa on eri rangaistus. Eihän hän voi edustaa Suomea ko. maissa ja miten Suomeen suhtaudutaan näin "edisyksellisenä maana" muualla jo nyt.? Niinistön puoliso on kaunis edustava koulutettu nuori nainen ja hän itse vakavat surut ja menetykset kokenut juristi ja politikko.Haavisto ylioppilas, kokenut politikko hänkin (meillä 60% väestöstä nykyisin on ylioppilaita).Toivon haavistolle kaikkea hyvää ja rakkautta puolisonsa kanssa ja lisää koulututa ja elämänkoulua molemmille.
Seuraaviin vaaeihin on aikaa kypsyä ja maailma ehkä muuttuu ympärillä. Pienen Suomen on oltava mielestäni arkaluontoisten asioiden kohdalla varovaisempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu