Suvaitsevaiset suvaitsemattomat

Jotkut haluavat yksinoikeuden suvaitsevaisuuteen. Siihen kuulu erimielisten leimaaminen suvaisemattomiksi ja rasisteiksi.

Vaalit herättävät tunnelmia puoleen ja toiseen. Rivikannattajien mieliä ei voi hallita, mutta odottaisin kuitenkin, että näkyvässä poliittisessa paikassa osaisivat paremmin valita sanansa.

Halonen on julistanut rasistit Perussuomalaisten kannattajiksi. Toinen ylilyönti oli mielestäni se, kun Junger nimitti Timo Soinia Sauli Niinistön bitchiksi. Todella ala-arvoista entiseltä mediajohtajalta ja mediavaikuttajalta. Jälleen yksi ala-arvoinen ylilyönti tältä tuulitukalta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi se, että poistaa sivuiltaan tyhmän kommentin.

Se vain on niin, että silloin ei ole tiedossa muuta kuin alamäkeä, kun menettää hermonsa. Setalaisen Halosen, Jungerin ja Lipposen äänestyskäyttäytymisestä ei ole epäselvyyttä. Tällä tavalla he ovat varsin selvästi testamentanneet äänensä vihreille.

Minä olen jo aiemmin kirjoittanut, että Vihreät tulevat viemään entisten demarien ääniä seuraavissa vaaleissa. On kumma kuinka puoluejohtoon voi olla pesiytynyt näin heikolla medianlukutaidolla varustettua porukkaa - niin ja paljon kuulutetusta suvaitsuvaisuudesta ei ole tietoakaan.

http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/outo-lipsautus-mikael-jungnerilta-bitch/art-1288445533225.html

10

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suvatsevainen minä

      On todella ala-arvoista haukkua toisia ihmisiä tuulitukaksi.

    • vasemmistodiktatuuri

      Vasemmistodiktatuuri jyllää. Toismieliset on rasisteja tai jotain muuta pahempia ja itse sitä ollaan muka niin suvaitsevaisia. Mihin tämä maa on oikein menossa?

    • yäk junger ja jaakon

      Partaradikaalien nostatus on jo muinaisuutta. Nyt demariaatteeseen yritetään vetää henkeä perseen kautta. Jos puolueen "suvaitsevainen" linja jatkuu tällaisena, niin puolueen muistojuhla on ainoa, mitä on odotettavissa. Talous ajetaan konkurssiin europankkituilla ja sitten odotetaan, että kansa äänestäisi ikäloppua änkyrää. Sitten kun kaikki on mennyt, niin yritetään ratsastaa homojen selässä.
      Missä näkyy työväenpuolueen linja?

      • homojen selässä

        Se työväenpuolueen linja sitten varmaan makaa siellä homojen selässä. Joidenkin mukaan homoja 3 % ja bi-ihmisiä 7 % voisi olla yhteensä jopa 10 % suomalaisista. Kyllähän tuolla ihan pienpuolue pidetään kasassa vaikka vain puolet noista kannattaisi uutta sateenkaarenväristä sos.dem työväenpuoluetta.


    • Tervemenoa

      homon persiiseen koko äSDeePöö!

      Lipposet ja Jungner ensimmäisinä.

    • SUVITTU ;)

      SUVAITAAN ;) VAAN:

      Tervetuloa kommentoimaan tähän blogiin ja fb-seinälle Breivikin oikeudenkäyntiä koskevaan osiooni;) .. ja vertailemaan sitä presidentti tavja halosen ja KRP:n päätökseen 2003 kun jätettiin miehittäjä-Ryssän partisaanien tuhot raiskaukset ja murhat tutkimatta. Anna tulla tulkintasi ;)

      - Kuka söisi vapauden lähettiläitä ajattelustaan?
      Kysehän on vertailusta joten vertaile sinäkin ja tuo mielipiteesi esiin. Profiloidu suvaitsevaisena ;) ja ajattelevana

      Seppo Lehto islam- ja maahanmuuttokriitikko Tampere silvottu tynkä-Suomi

      --------------

      http://feedback-and-discussion.blogspot.com

    • leeko

      Toivoisin että Suomessa suvaitsevaisuus lisääntyis niin paljon että suvattaisiin
      myös suomalaista valkoihoista heteromiestä joka kannattaa vapaata kielivalintaa
      pakkoruotsin tilalle.

    • suvaitsevainen

      Homot ja lesbot kuvittelee omassa ankkalammessaan, että heidän seksuaalisuutensa on maailman tärkein asia. Suomessa on todellakin ihmisiä joita oikeasti syrjitään maahanmuuttajia, vammaisia ja romaaneja. Tämä homobuumi ja teeveen homokiintiöt lähinnä huvittaa. Tulee mieleen lähinnä Yhdysvalloissa toimivat juutalaisjärjestöt jotka näkevät anti-semitismiä sielläkin missä sitä ei ole.
      Tämä show vaan varmistaa sen, että pieni klikki takaa itselleen taloudellisia etuja ja työpaikat veronmaksajien rahoilla.
      SETA pyörittää kannattavaa liiketoimintaa ja saa vuodesta toiseen isoja avustuksia toimintansa tukemiseen, joka taitaa lähinnä olla dokaamista ja saunomista. :D Paljon puhuttu pinkkiraha taitaa tulla veronmaksajien taskusta.

      • ekoterroristit

        Haavisto sai varmaan paljon ääniä sen vuoksi, että oli homo. Homous tarkoittaa ikään kuin automaattisesti, että on myös suvaitsevainen. Ei se meno kovin suvaitsevalta vaikuttanut jos menit lähellekään Haaviston telttaa etkä ollut puettuna hippi tai muuhun vihreän liikkeen kannattajalle tyypilliseen vaatteeseen.

        Jossain muuten kirjoitettiin aika osuvasti Vihreän liikkeen tekovihreydestä. Kamppanjaväki haki sapuskansa hampurilaispaikasta. Todella ekologista ja kestävää. Sitä ei kukaan ollut näkemässä, lentikö roskatkin pitkin pihaa.


    • Aivan olennaista aihetta tarkastelet Arvoisa "pundit". Olen omasta puolestanikin sattunut jotain sanomaan mm. Eero Heinäluoman viime aikaisista kannanotoista, joita en voi muuta kuin kummeksua. Kun hän (EH) katsoo aiheelliseksi peräti valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa luonnehtia omaa ja samaa mieltä olevien ajattelua suvaitsevuudeksi ja toisin ajattelevia impivaaralaisiksi eristäytyjiksi, niin kovin on erikoista ajatuksen juoksutusta. Siis juuri niin kuin Sinä "pundit" kirjoitat: "Jotkut haluavat yksinoikeuden suvaitsevuuteen. Siihen kuuluu erimielisten leimaaminen suvaitsemattomiksi ja rasisteiksi." Nähtävästi EH tarkoittaa nykyisen Kataisen hallituksen kanssa toista mieltä olevia suomalasia eristäytymisen kannattajiksi niin kuin hän suoraan luonnehti viikko sitten lauantain (11.2.12) haastatteluohjelmassa. Totean jälleen, että Suomen eduskunnan puhemiehen mukaan siis ilmeisestikin mm. Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia ja Sveitsi ovat turmiollisella tavalla eristäytyneitä eli impivaaralaisia maita ja valtioita. Kiekkumarallakkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      117
      2659
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      966
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      941
    Aihe