sillä Suomessa päättyy yli 20-vuotinen sosiaalidemokraattisten presidenttien aikakausi. UMJ tulee Suomeen ja tuleva presidentti ei mahda sille mitään, koska EU:n presidentti ja hänen takanaan olevat voimat ja vallat ovat hänenkin pomonsa... Pankkiautomaatit katoavat tyystin, eli käteisrahaa ei enää ole, vaan pankkikortit alussa ennen suurta merkintäuudistusta. Lapsille ja vajaakelpoisille voidaan jakaa ns. ostokortteja, jolloin ei tarvitse sirullista maksuvälinettä ja ne laskutetaan jostain yhteiskassasta (esim. sossun tililtä). Ruoka tulee kallistumaan ensi vuoden aikana 40%, polttoaine 25%, työttömyys lisääntyy edelleen 10% ja syrjäytyminen 20%. Ennenaikaisia kuolemia tulee olemaan ensi vuonna 10% enemmän kuin nyt ja syntyvyys alenee 20%. Maahanmuuttajia tulee 100% enemmän kuin ennen, koska he tekevät raskaat työt pilkkahintaan. Ammattiliitot joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin ja moni niistä tekee konkurssiin. Eläkeyhtiöitä menee konkurssiin, sillä ulkomaiset sijoitukset ovat kadonneet ja takuita ei ole. Suomalaisia virtaa elintasopakolaisiksi ulkomaille, mutta heihin suhtaudutaan kyynisesti ja laitetaan kurjimpiin töihin. Prostituutio lisääntyy ja halpalennot ovat näitä "keikkoja" tekeviä täynnä, kun he suuntautuvat leivänhankintaan ulkomaille... Tämä on siis automaattikirjoitusta, ei profetia eli rajatietoa ylhäältä saneltuna, varmaan enkeli Mikaelilta.
Tänään alkaa uusi aikakausi
3
133
Vastaukset
- Mikapileet
Sosiaalidemokraattisia presidenttejä on ollut 30 vuotta, mutta Mikaelihan ei ole tarkka noista ajoista, kun elää aina ja iankaikkisesti... vuosi sinne tai tänne... :)
Jaa nyt tulee jatkokirjoitusta automaattisesti:
Pekkis Pekkis: ei ole hetkes, ei edes pekkaspäivä,
Sauli naulii säästökuurin valmiin,
kiristelkää vöitä ja tehkääpä töitä,
ei oo muuta neuvoa kuin kuunnella Teuvoa! (Hakkarainen?) - tarpeettoman...
kova mekkala sellasen pikkuvirkamiehan valinnasta
Niin uusi aika,mitse tuo tullessaan,on uudella valtakunnan nokka miehelä kädet ristissä rukoilemassa viisautta tehtävässään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751209
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510