Vertailtaessa ehdokkaita, niin kaikessa näyttää Niinistö olevan Haavistoa parempi. Ulkomailla Haavistosta jäisi mieleen ainoastaan se, että on homo. Silloin suomalaisten miesten maine olisi mennyttä. Niinistöstä saamme luotettavan ja edustavan presidentin Suomeen.
Niinistö kaikessa parempi
Numero kuusi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
komppaan edellistä kirjoittajaa täysin. Ei muutako äänestämään kuutosta.
Mekin teimme vertailua ja päädyimme samaan tulokseen. Emme löytäneet mitään missä Haavisto olisi ollut parempi. Siksi äänestimme Niinistöä.
Pekka Haavisto tunnetaan kansanvälisessä maailmassa merkittävänä rauhanpoliiitikkona ja sovittelijana. Haavisto pyrkii saamaan aikaan tasapainoista kehitystä jossa toimitaan vastuullisesti sekä ympäristön että ihmisoikeuksien näkökulmasta. Sellainen kanantttava bisnes jossa vahingoitetaan elinympäristöä eikä kunnioiteta reiluja työnteon normeja (minimipalkka, työntekilöiden terveyden suojelu jne.)
Niinistö edustaa välittömän taloudellisen hyödyn ahnetta ja tulevista sukupolvista piittaamatonta linjaa. Suomessa Niinistö on myös valmis kasvatttamaan tuloeroja entisestään.
Niinistö ei halua korottaa kaikkein hyvätuloisimpien verotusta, vaan leikkaa mieluummin lasten ja nuorten koulutuksesta ja terveydenhoidosta.
Huolestuttavia linjauksia Niinistöllä todellakin.
Esimerkki:
"Tuloerojen kasvua pitää hillitä, sillä se johtaa ihmisten eriarvoistumiseen.
Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä.
Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä."
Niinistö kuvittelee, että tuloerojen kasvu eli ihmisten eriasrvoistuminen (köyhillä entistä sairaampi ja lyhyempi elämä) olisi Suomen valtion etujen mukaista! !???
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/niinist-taistelee-ahneutta-vastaan?xg_source=acti
Suomalaisten miesten maine olisi mennyttä!!?? Mikä maine? Varo vaan, ettei samaa sukupuolta oleva katsele sua liian pitkään..homo -fobiasi saattaisi lamaannuttaa sut täysin ja mielesi järkkyisi pahemman kerran.