Stadilainen juntti

Minä näin oululaisena hätkähdin kun viime kesänä tapasin helsinkiläisen juntin. Siis ihan totta, aito stadilainen juntti. Ennen luulin ettei Stadissa voi asua juntteja. Muija oli lihava ja vieläpä paskaduunissa. Hänen ainoaksi meriitikseen jäi se, että hän oli syntyperältään stadilainen.
5243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oululainen turvenuija,sitähän he ovat .Monen monta vuotta on sanottu ,että oululaiset ovat olevinaan jotain,eivät he ole sen enempää muuta kuin vain olevinaan ,sillä pohjalainen junttius paistaa kilometrien päähän.Körttiläisiä lapsiinsekaantujia,lestaadiolaisia ja muita uskonvarjolla pedoja täynnä.

Äänestä
  • Körttiläiset asuvat Oulun kehyskunnissa.

    Äänestä

Kai stadissakin voi juntteja asua. Vai asuuko sittenkään?

Äänestä

määrittele juntti. Minulle junttius ei liity ammattiin tai ulkonäköön, vaan asenteisiin. Junttiutta on ahdasmielisyys ja erilaisuuden kokeminen itseä huonompana. Junttiutta on se, että kokee ainoan oikean elämäntavan ja maailmankatsomuksen olevan sen, miten itse elää ja tuntee. On totta, että on myös ns. cityjuntteja, jotka ajattelevat, että suvaitsevaisuutta on ainoastaan pääkaupungissa, muuta ei maaseudulla. Sekin on asenteellista, eli juntteutta. Suvaitsevaisuus tarkoittaa erilaisuuden hyväksymistä. Suvaitsevaisia ihmisiä on onneksi kaikkialla. Joskus maailma näyttäytyy enemmän suvaitsemattomana, mutta se on vääristymä, joka johtuu vain siitä, että ns. juntit, eli suvaitsemattomat pitävät enemmän ääntä, kuin kaikkien kaverit. Oliko kirjoitukseni suvaitsevainen vai suvaitsematon? Siinä pohdittavaa. Otan kaiken palautteen vastaan. Hyvää ja avointa elämää kaikille.

Äänestä

Oulunherra asustelee kyläpahaisessa tundralla. Siellä eletään yhä luontaistaloudessa. Tervaporvarit ovat nyky-Oulun eliittiä. Oravannahka on käypää valuuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oulunherra kirjoitti:

Minä näin oululaisena hätkähdin kun viime kesänä tapasin helsinkiläisen juntin. Siis ihan totta, aito stadilainen juntti. Ennen luulin ettei Stadissa voi asua juntteja. Muija oli lihava ja vieläpä paskaduunissa. Hänen ainoaksi meriitikseen jäi se, että hän oli syntyperältään stadilainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu