Melkein kolmannes eli 31 prosenttia kansasta jätti äänestämättä joten kyllä Niinistö tämän älykkäänä miehenä ymmärtää. minkä mandaatin sillä äänimäärällä saa. Ne Niinistön saamat 62,6 prosenttia vastaa ainoastaan 43 prosenttia äänioikeutetuista joten pieni oli saalis. Muistissa on hyvä pitää myöskin se tosiasia, että Haavisto sai 26 prosenttia koko äänipotista.
Äänestysprosentti 69 %
Niinistön saamat äänet 62,6 %
Haaviston saamat äänet 37,4 %
Todellisuudessa 62,6 % vastaa 43 % äänisaalista
ja 37,4 % vastaa 26 % äänisaalista
31 % äänestäjistä jäi kotiin eikä äänestänyt lainkaan.
Niinistö on 43 prosentin presidentti!
8
64
Vastaukset 8
- kansalainen
Lopputulos on se että kaikista äänioikeutetuista
Niinistö sai n43% äänistä
nukkuvien ehdokas n31%
haavisto n26%
hyljättyjen ehdokkaiden äänien määrä ei ole viellä selvillä mutta 1. kierroksella taisi olla n10 000
Reilusti yli puolet Suomalaisista ei halunut Saulista Presidenttiä.
Kokoomuksen Vastustajat voittivat 57% 43%
Hyvä Suomi Hurraa kun enemmistö ei mennyt kokoomuksen retkuun.
Ja Valittelut ettei Sopivaa Presidenttiä löytynyt enemmistölle. - Syy löytyy!
Niinistö yritti hieman näön vuoksi pitää pääväestön puolta, mutta ei läheskään tarpeeksi.
Selvä kannanotto kielivapauden puolesta olisi tuonut puoli miljoonaa ääntä lisää.Miettikääpä samalla tekniikalla RKP:n todellista kannatusta vaikkapa viime kevään eduskuntavaaleissa. ;-)
- kokkari
Niinistö sai silti enemmän ääniä kuin kukaan ehdokas aikaisemmissa kaksivaiheisissa presidentivaaleissa, ja siis enemmän kuin esimerkiksi Tarja Halonen, joka sai vain noin 38% kaikkien äänioikeutetujen äänistä ja vain vajaat 52% toisella kierroksella äänestäjien äänistä.
Eli jäkättäkää minkä tahdotte, fenno- ja persuluuserit, mutta Niinistö on nykyisen vaalijärjestelmän mukaisissa vaaleissa kaikkien aikojen vahvimman tuen saanut presidentti.
Siitä on hyvä jatkaa. - kokkari
heikki_tala kirjoitti:
Miettikääpä samalla tekniikalla RKP:n todellista kannatusta vaikkapa viime kevään eduskuntavaaleissa. ;-)
..tai persujen näissä presidentivaaleissa. Eipä erikoisemmin.
- Kokoomuslainen=Homo
kokkari kirjoitti:
Niinistö sai silti enemmän ääniä kuin kukaan ehdokas aikaisemmissa kaksivaiheisissa presidentivaaleissa, ja siis enemmän kuin esimerkiksi Tarja Halonen, joka sai vain noin 38% kaikkien äänioikeutetujen äänistä ja vain vajaat 52% toisella kierroksella äänestäjien äänistä.
Eli jäkättäkää minkä tahdotte, fenno- ja persuluuserit, mutta Niinistö on nykyisen vaalijärjestelmän mukaisissa vaaleissa kaikkien aikojen vahvimman tuen saanut presidentti.
Siitä on hyvä jatkaa.Miksi valehtelet Tarja Halonen kun valittiin 1. kerran (kuten Niinistö nyt)
Halonen sai 55% äänistä äänestysprosentin ollessa 85% eli äänisaalis oli 46,7%
eli enemmän kuin kokoomushomon saama äänimäärä. - kokkari
Kokoomuslainen=Homo kirjoitti:
Miksi valehtelet Tarja Halonen kun valittiin 1. kerran (kuten Niinistö nyt)
Halonen sai 55% äänistä äänestysprosentin ollessa 85% eli äänisaalis oli 46,7%
eli enemmän kuin kokoomushomon saama äänimäärä.Mistähän sinäkin älyn jättiläinen noita numeroitasi kehittelet? Tarja Halonen sai vuonna 2000 toisella kierroksella 1644532 ääntä, eli 51,6%, äänestysprosentin ollessa 80%, eli toisin sanoen vajaat 40,1% kaikkien äänioikeutettujen äänistä. Vuonna 2006 hän sai 1630980 ääntä, eli 51,79%, äänestysprosentti oli 77,2 (joten halonen sai kaikista äänioikeutettujen äänistä melko tarkkaan 40%.).
Nyt Niinistö sai toisella kierroksella 1802400 ääntä, eli toisenkierroksen äänistä 62,6% ja kun äänestysprosentti oli 68,8 on se kaikkien äänioikeutettujen äänistä 43%.
Eli Niinistö siis hakkasi Halosen mennen tullen sekä prosentuaalisesti että saamiensa äänien lumumäärässä.
Voi persuparkaa.....
- kansalainen
Katsotaan kumpi on vahvempi nato ja eukiimainen Stubb ideoimassa Suomen loppua ja Halventamassa kansanäänestystä vai niinistö joka selväsanaisesti sanoi että ei Suomea natoon ja lupasi kansanäänestyksenkin jos Subbi on vahvempi.
Ahvenanmaalla ei menty kokoomuslaisten retkuun ja osaavat siellä Ruotsia hyvin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961892
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117997Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo137962En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213728- 62678
- 135666
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä24664Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38578