Tampereen kaupungin haasteellisissa kaupunginosissa käynnistetään yhdistysten ja yhteisöjen toteuttamia yhteisöllisyyttä lisääviä pienhankkeita. Tavoitteena on, että kaupungissa syntyisi omaehtoista toimintaa paikallisesti. Tavoite on myös syrjäytymisen ehkäisy, tukea kotoutumista ja osallistumisaktiivisuutta ja lisätä suvaitsevaisuutta.
Vuoden 2013 loppuun kestävässä hankkeessa kohdealueina ovat Tampereen Hervanta, Kaukajärvi, Lentävänniemi, Lielahti, Multisilta, Nekala, Peltolammi, Tesoma ja Viinikka.
Projektissa pyritään tavoittamaan erityisesti maahanmuuttajayhdistyksiä ja niiden toteuttaman toiminnan avulla maahanmuuttajia. Pienhankkeista kootaan kokonaisuuksia, joille haetaan EU-rahoitusta.
Maakuntahallitus myönsi Tampereen kaupungille Pienhankekoordinaatio-hankkeen toteuttamiseen Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena yhteensä 52 710 euroa.
Kyseessä on jatko helmikuussa päättyvälle Yhteisöllisten pienhankkeiden koordinaatio –hankkeelle.
Aamulehti
Haasteelliset kaupunginosat
Niinpä niin
0
121
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422081- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 41806
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637