Suomalaisuuden Jatkojytky tapahtui

ratsusotilas

Suomalaisten hyvät arvot ja toimintatavat saivat pres. vaaleissa vahvan kannatuksen. RKP:n ja kulttuuristalinistien junailema ns vastajytky jäi mitättömäksi tussahdukseksi, sillä niillä arvoilla oli vain vähän kannatusta. Suomalaiset arvot ja toimintatavat ovat maailman kärkipäästä. Miksipä niitä kyettäisiin mitenkään korvaamaan huonommilla?

3

72

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rautaako?

      "Suomalaiset arvot ja toimintatavat ovat maailman kärkipäästä. Miksipä niitä kyettäisiin mitenkään "

      Näinhän maailmalla on yleensä oletettu. Mutta viime kevään surulliset vaalit johti suureen muutokseen siitä mitä mailmalla meistä ajatellaan.

      Nyt kaksi avointa, ulospäinsuuntautuvaa euromyönteistä ehdokasta kisasi presidenttiyydestä. Toinen niistä vielä avoimesti epätyypillisessä parisuhteessa maahanmuuttajan kanssa elävänä.

      Kansainväliset uutistoimistot iloitsevat Suomen palauttaneensa arvonsa kohdalleen. Me olemme taas kärkipäästä.

      • ratsusotilas

        Jatkojytkyn jälkeen media saa ihmetellä Jytky 2:sta viimeistään ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa. Katainen on henkisesti aivan lopussa jo demareiden ja vasureiden kanssa yrittäessään pelastaa maan taloutta. Pian alkaa hallituksen hajoaminen. Ennen kesää kuulemme siitä. Tästä kehitys jatkuu loogisesti Jytky 2:na.


      • tv sut krueg hitt f1

        Älähän ny. Kyllä varmasti Höblän ja Bonnierien päämajassa ollaan pettyneitä ettei kultahomppeli tullut valituksi. Erkkohan tuki ilmeisesti Niinistöä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1207
    2. 71
      1142
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      70
      963
    4. 95
      869
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      774
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      27
      695
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      656
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    Aihe