"Metallivarkaille kelpaa Tshekissä aivan kaikki, eikä mikään ole pyhää. Kattolaatat, katukyltit, kirkonkellot, hautakivien koristeet - jopa sadat muistolaatat Terezinin keskitysleiriltä ovat viime vuosina joutuneet varkaiden saaliiksi.
Romupajat luistavat kuitenkin usein vastuustaan, vaikka tarjottava tavara vaikuttaisi hämärältä - ostajat eivät ole liikoja kyselleet, vaikka pihalle olisi raahattu kaivinkoneita, patoaltaan portteja tai purettu teollisuushalli.
Erityisesti maan rautatieyhtiö on ollut helisemässä. Pohjois-Tshekissä varastettiin viime vuonna veturi ratapihalta ja eräältä yhteysväliltä katosi kokonainen rautatiesilta. Metallivarkaiden yhtiölle aiheuttamat tappiot kohosivat vuonna 2010 jo miljoonaan euroon.
Yhtä näreissään on varmaankin myös se rautatieaarteiden keräilijä, joka huomasi varkaiden vieneen hänen kokoelmistaan juuri entisöidyn 24-tonnisen museoveturin. Varkaat olivat kiskoneet veturin matkoihinsa hevosten avulla, leikelleet koneen palasiksi ja myyneet metallin pilkkahinnalla eteenpäin."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020315162535_ul.shtml
Taitaa poliisitkin ottaa osansa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No kun kevät koittaa ja Romanian ja Bulgarian mannet alkaa taas häärätä täysillä,niin sitten nähdään kenellä riittää ns. "suvaitsevuutta" kun esim. hautamuistomerkeistä alkaa pronssi ja kupariosat kelpaamaan,esim, Tammenlehvät.
No se on nyt Niinistöllä näytön paikka " Suvaitaanko " noita rikollisia Suomessa vielä vai alkaako hautamuistomerkkien ryöstö " Valtion erityisessä sujelussa"?