FST:n vaalikeskustelussa torstaina tivattiin ehdokkailta ruotsinkielen opiskeluun itä-Suomessa. Kauhukseni kuulin, että Niinistö sanoi, että ruotsia on opiskeltava myös itä-Suomessa eikä suinkaan venäjää tilalle, vaan lisäksi. Lisää kauhua, tämä ikuinen porttiteoria sieltä Saulilta vielä tuli, että ruotsinkieli on portti muihin kieliin. Eikä siinä kaikki, Ahtisaari-ryhmää hän myös kannatti.
Tänään sitten suru-toimittajat pommittivat tulevaa presidenttiä: Aikooko hän ottaa esille Ahtisaari-ryhmän työskentelyn. Tottakai, vastasi Niinistö, tulen ottamaan asian esille, jos tarvitaan. Ulkopolitiikkaa kaikki tyynni. Haavisto tietysti pani paremmaksi FST:ssa, hän kuuluu Ahtisaari-ryhmään. Nämähän ne ovatkin Suomen suurimmat murheet tällä hetkellä vai kuinka?
Pakkoruotsitus, ulkopolitiikkaako?
3
55
Vastaukset 3
- Tulipa palkinto
Oikea jarrumies nyt saatiin presidentiksi joka on suvaitsevaisuuden esikuva ja ikoni ihan siinä suurimmassa mittakaavassa.
- Huom!
Poliitikot ovat poliitikkoja eli puhuvat aina yleisön mukaan. Siksi ei pidä ottaa tosissaan surumedialle annettuja lausuntoja.
Suomalaismedialle annetut lausunnot ovat aivan eri kuuloisia. Ja sehän ratkaisee.
Ja se tärkein: Presidentti EI päätä, mitä kieliä kouluissa luetaan, vaan eduskunta!- Sauli the king
Solidaarisuutta on se, että jokainen hoitaa omat asiansa eikä heittäydy toisten tuettavaksi tai jätä muille ongelmaa omasta olemisesta" Niinistö S.
Näin sanoo pressamme ja surutkin voivat alkaa elämään itse omien ongelmiensa kanssa. Eikä täällä siirrellä pakkoruotsikeskustelua pressamme niskaan. RKp (wallin, thors, henrikson...).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.101767En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493