Mietteitä presidentinvaalien jälkeen

Merkittävä osa ainakin helsinkiläisistä, mutta ehkä myös muista eteläsuomalaisista, ovat erittäin arkoja. He näet pelkäävät Paavo Väyrystä niin paljon, että he olivat ja ovat ilmeisesti edelleen valmiita äänestämään oman vakaumuksensa vastaisesti.

Tällaiset henkilöt eivät varmaankaan koskaan äänestäisi homoa presidentiksi, ja silti he pitävät itseään suvaitsevaisina. Paavo Väyrysen ehdokkuus muutti käänsi heidän päänsä, sillä he äänestivät Pekka Haavistoa kannattamansa ehdokkaan (joko Sauli Niinistö tai Paavo Lipponen) sijasta. Tästä syystä Väyrynen on tehnyt urosmehiläisen työn pystyessään muuttamaan näiden punaniska-eteläsuomalaisten vaalikäyttäytymistä. Tämä muutos on itsessään arvokkaampi kuin kuusivuotinen presidenttiys, ja siitä johtuen Suomi tulee muuttumaan.

Nämä punaniskaiset eteläsuomalaiset ja myös pohjoisempana Sauli Niinistöä äänestäneet ovat äänestäneet kuitenkin kiiltokuvaa. He eivät ole kuunnelleet Niinistön kannanottoja, jotka poikkeavat suuresti Kokoomuksen kannanotoista. Niinistö, kuten ensimmäisellä kierroksella demareiden hylkäämä Paavo Lipponen, ovat puhuneet lämpimästi vähäosaisten ihmisten ja eteläsuomalaisten silmissä vähäarvoisten alueiden puolesta. Minusta vaikuttaa siltä, että suuri osa Niinistöä äänestäneistä ei vieläkään ymmärrä tämän sanomaa. Heille Niinistö on edelleen pahvi-Sauli, joka kannattaa pääomapiirien vallan kasvattamista ja Suomen keskittämistä kehäkolmosen sisäpuolelle.

Lähitulevaisuutemme on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Ratkaistavaksi tulee monta asiaa. Kokoomus mielii arvonlisäveron korottamista, mutta demarit haraavat vastaan. Tuloveroa haluttaneen myös korottaa, ja tässäkin asiassa näiden puolueiden näkemykset ovat täsmälleen päinvastaiset. Kuntauudistusta ollaan viemässä takaperin eteenpäin. Siinä siis luonnostellaan haluttu tulos, ja vasta sen jälkeen ryhdytään miettimään keinoja. On luultavaa, että hallituksen valta ei riitä asian suoraan ratkaisuun lainsäädännöllisesti, joten oppositiotakin joudutaan kuuntelemaan. Demarit joutunevat kuuntelemaan perinteisiä äänestäjiään, jolloin pakkokeinojen käyttämistä pyritään välttämään.

Euroopan tilanne on mielenkiintoinen. Jälleen joudumme todistamaan sitä, että unionin keskeiset jäsenvaltiot ryhtyvät hoitamaan unionille kuuluvia tehtäviä halutessaan määrätä yksin, miten Kreikan kuuluu toimia. Muistettakoon häpeällinen Itävalta-boikotti kymmenen vuoden takaa, johon silloin pääministeri Lipponen presidentin sijaisena kiirehti mukaan.

Euron kohtalo, ja sen ohella myös unionin kohtalo, on koko ajan vaakalaudalla. Sauli Niinistö on kahden vuoden ajan vastustanut Suomessa euron tukemiseksi tehtyjä ratkaisuja. Vasta presidentinvaalien loppusuoralla hän ilmoitti kannattavansa Suomessa tehtyjä ratkaisuja sillä rajauksella, että hintalappu on rajattava. Valitettavasti ainoakaan toimittaja ei tullut kysyneeksi Niinistöltä, millaisen hintalapun hän olisi valmis hyväksymään. Venyisikö hän 30 miljardiin euroon? Jos sitten myöhemmin pyydettäisiin 10 miljardia euroa lisää, olisiko hän valmis sen hyväksymään.

On siis huomattava, että hintalappua ei voida etukäteen määrätä, sillä kysymyksessä on ketju eikä yksittäinen kauppa. Edellä mainitsemani keskeiset asiat ovat jääneet kysymättä. Ehkä on parempi jättää ne kysymättä, sillä eräissä Kokoomuksen vaalivalvojaisissa eilen huudettiin: "kuningas puhuu, ollaan hiljaa".
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

VallatonPoikamies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu