Ylen homot

voihannennssnan

Eiko Yle osaa puhua mistään muusat asiast kuin homoudesta. Tänäänkin Salen haastattelu oli pelkkää homoasiaa. Nyt Yle on uudistettava kovalla kädellä. On alkanut oikein tosissaan nyrppimään Ylen pakkomielteinen homotus. Aivan kuin mitään muuta asiaa ei maailmassa olisi. Halosen kausi on ollut kammottava Suomelle. Nyt on todellinen muutoksen aika. Pervertikkojen valta saisi jäädä jo historiaan.

2

76

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pussy-Jenni

      Minusta Alexander Stubb on inhottava. Tappelukoiran näköinen ja todella hinttimäinen. Ajatuksetkin ovat silkkaa paskaa, ja nehän ihmisissä on tärkeintä.

    • Homoista on syytä puhua, ja puhutaankin, juuri niin pitkään, kun maassa elää yksikin homofobi eli ihminen, joka arvottaa muita ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Nämä vaalit näyttivät muulle maailmalle, että Suomi on moderni länsimaa, jossa sielultaan pienet maalaisliittolais-perussuomalaiset ovat kuitenkin vain pieni, vaikkakin isoääninen, surkimusvähemmistö.

      Olen varma, että saamme Sauli Niinistöstä erinomaisen presidentin, vaikka vihreänä homona kannatinkin Pekka Haavistoa. Tärkeää demokratian kannalta on, että kylmäsydämiset ahdassielut (Soini, Väyrynen, Essayah) putosivat jo ensimmäisellä kierroksella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe