SP-kplnktu

Voin vain arvailla mikä estää ratkaisun: Ehkä se on se, että tutkija yhä väittää että näyttelen. Mutta hän on silloin voimassaolevan tieteen vastainen. Tällaista ei virkatoimi saa olla. No, en kyllä tiedä pitääkö em. epäily paikkansa, mutta eikö tapausta jo ole tutkittu tarpeeksi ?
Minulle on muodostunut asioista kokonaiskuva, mutta yksityiskohdat tai linjat voivat olla virheellisiä. En tiedä mihin uskoisin.
Puhelusi tuli, mutta niinkuin huhtikuussakin en ollut sitä kuulemassa, mutta matkapuhelimeni paljasti että kaikki merkkisi on soitettu samasta paikasta. Sieltä minäkin olen sinulle soittanut lähes kaikki merkit, niinkuin tiedät.
Epäilen, että minulla on laajoja vääriä muistikuvia, joiden syntytavan sinä tiedät. Tästä olenkin jo puhunut. Homma ei voi jatkua näin. Ratkaisun on tultava.
Kotkan miehet arvatekkin ovat tehneet parhaansa. Niin sinäkin, mutta ratkaisu voi silti riippua vain hänen käytöksestään tai tutkijasta, joka ehkä edelleenkin tutkii. Trin teot ovat kyllä vakava rikos, jos niin on tapahtunut kuin epäilen. Halusin varmaankin tämän päättyvä jo heti sen alkaessa ja arvelen että se on alkanut jo 1980-luvun aivan alussa.
Paljon on merkkejä että kaikki on totta, mutta riskit ovat suuret ja sinä tiedät mitkä riskit ovat. Mutta jotain on tehtävä...ja pian.
Odotetaanko että tuskani nousisi niin suureksi, että toimisin niin, että minut saataisiin syylliseksi. En usko, että muistan aikaa tai paikkaa ennekuin ne minulle kerrotaan. Tutkija toimii vastoin titeellistä näyttöä, niin arvelen. En kyllä tiedä tutkiiko kukaan enää.
Epätietoisuus luo tuskan, sillä jos mikään ei ole totta niin benzino finito, probello stoppo elämässäni...vaikka kyllä kai kaikkeen tottuu.

P
0185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

P... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu