Jumalattomuuden Ristiriita näkyy tuossa "Tästä Suomi puhuu nyt "

yhdestä aiheesta

"En halua olla tunkeileva" tekstinä ja kuvassa esiinnytään kuin PORTTO.

Tästä JAKOMIELITAUDISTA kärsii huonossa mielenlaadussa monet tässäkin kansassa kun ei tahdota vaeltaa Jumalan tahdon ja opetuksen mukaan vaan ollaan menemässä sänkyyn toisen kanssa ja viestitään "en halua olla tunkeileva".

Miten vääritystynyt mielenlaatu, mutta ei toivoton, sillä Jumala voi sen parantaa kun vain tahtoo tulla totuuteen ja uudistua Jumalan vanhurskauden ja pyhitysen alaisuuteen Jeesuksessa.

Tietysti edellyttää nöyrtymistä lapsenkaltaiseen tottelevaisuuteen, eikä ole ihmiselle sitä helpointa. Tietysti kun ja jos tahtoo parannuksen tehdä, niin kannattaa laskea kustannukset ettei alkaessaan rakentaa huomaa heti lankeavansa ensiimmäiseen vastakkaista sukupuolta olevaan "söpöön" tai muuhun. Toki anteeksi näitäkin Isä antaa ja monestikin vaikka myös kuritukset tulee tavalla tai toisella. Tietysti on tärkeää ymmärtää mistä tässä on kysmys ja mistä sielu pelastetaan ja mika on voittopalkintoja päämäärä Jumalan hyvyydessä Uudessa Jerusalemissa, silä vasta perille voittajina päästyämme voimme kruunumme vastaanottaa. Täällä on risti ja Jumalan tahdon tie suuressa armossaan, joka kasvattaa pyhitykseen eikä irstauteen valheellisessa mielenlaadudssa ja ulkokultaisessa petolliseuudessa sydämensä himoissa.

Jeesus on hyvä paimen, eikä hylkää eikä jätä joka tykönsä tulee, mutta Herran pelko on taivaallisen viisauden alku, ihan konrkeettisesti eikä vain mielikuvitelmissa. Valitettavasti vähän on näinä vaikeina aikoina Herran tervettä pelkoa, silä Jumala-kuva on vääristynyt rakkauden jumalaan, jolla ei ole mitään tekemistä Väkevän Jumalan ja Vanhurskaan Tuomarin kanssa, jolle ei kelpaa jumalattomuus, toki parempi tulla Jumalan tykö Jeesuksessa jumalattomanakin kuin jäädä omaan turmellukseen tai mielistyä valheiiin omasta kelvollisuudesta vailla totuuspohjaa, näin uskon, vaikka tärkeää on se ettei vihaa toisia eikä ala syytellä valheellisesti eikä näin joudu ojasta allikkoon ja puhdistuessaan yhdestä huomaa että myöhemmin kieltäessään joutuu monien saastuttamaksi.

Miettiköön kukin mitä elämältään haluaa, sillä Herra Jeesus on hyvä ja hänessä on sielujemme pelastus, eikä pelastusta ole muussa. Jos kuka tahtoo syntipukkeja oman elämänsä asioisssa, niin kannattaa ensiin puhdistaa oma sydämensä ja sitten lakata valheista toisista. Jumala on antanut omat opetukset ja niiden noudattajat rakastavat Jeesusta, mutta vastoin opetuksiaan tekevät halveksivat Jeesusta ja rakastavat ja tekevät valheita, eikä kenenkään kannata näissä eikä missään eksyä. Ulkoiset kertovat sisäiset, joten rakastetaan Jeesusta eikä pelätä ihmisiä tässä monessa mielessä sairaassa egoistien ajassa!

11

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OttoPetteri

      Jaaha...>>...jäädä omaan turmellukseen tai mielistyä valheiiin omasta kelvollisuudesta vailla totuuspohjaa,...

      • Jos ei kuka

        ymmärrä niin olkoon ymmärtämättä. Aikansa on kullakin ja kaikella.


      • kerronpa sittenkin

        että kenenkään ei kannata jäädä omaan turmellukseen vaan janota Jumalan vanhurskautta elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä Jeesuksen nimessä, sillä anovat saavat nämä kalliit asiat meille jokaiselle sielujemme pelastuksen toivoksi, kun itsemme pysytämme Jumalan armoliitossa ja totuudessa ja rakkaudessa, sillä vain Jeesuksessa ovat nämä kalliit armolupauksen täyttymiset.

        Tässäpä taas koetusta: mikä on omaa turmellustani tai omaa valhettani tai uskovien aivopesun tulosta tai lahkon höpötystä vailla mitään asiaa tai järkeä.

        Herra Jeesus on hyvä paimen, anotaan nimessään sitä hyvää, minkä on luvannut antaa anoville ja rakastetaan totuutta ja samoin anotaan siunausta. Eikö kuulostakin hyvältä, ainakin minusta kuulostaa, eikä ole pelkää sanahelinää vaan ihan konkreettista sydämestä tulevaa kehotusta ja rohkaisua ja muuta hyvää elävää sanaa vanhurskaudessa. Pystytkö tämän näin ymmärtämään, kuten sen esitän?


      • OttoPetteri
        Jos ei kuka kirjoitti:

        ymmärrä niin olkoon ymmärtämättä. Aikansa on kullakin ja kaikella.

        No en minä ymmärrä, että se on jotain oman mielen turmellusta tai omia valheita, jos ei usko lahkojen höpötyksiin ja heidän "pyhein kirjojensa" juttuihin.
        Vai oletko Sinäkin sitä mieltä, että kaikki muut kuin uskovais elävät turmeluksessa ja valheessa?
        Oletko sitä mieltä, että vain uskoon pöllähtäneet elävät hyvää ja täydellistä elämää?
        Ja me, jotka emme kuulu yhteenkään lahkoon, tuomitaan jo valmiiksi kadotukseen? Mutta jos ryhdymme uskomaan lahkojen kirjoja ja elämään niiden mukaan, muutummekin toisemlaisikai ja pääsemme taivaaseen? Siis alistumme pelotteluun ja lahkojen sääntöihin...Vallankäyttöä ja alistamista?!?!?!


      • Rakastetaan Totuutta
        OttoPetteri kirjoitti:

        No en minä ymmärrä, että se on jotain oman mielen turmellusta tai omia valheita, jos ei usko lahkojen höpötyksiin ja heidän "pyhein kirjojensa" juttuihin.
        Vai oletko Sinäkin sitä mieltä, että kaikki muut kuin uskovais elävät turmeluksessa ja valheessa?
        Oletko sitä mieltä, että vain uskoon pöllähtäneet elävät hyvää ja täydellistä elämää?
        Ja me, jotka emme kuulu yhteenkään lahkoon, tuomitaan jo valmiiksi kadotukseen? Mutta jos ryhdymme uskomaan lahkojen kirjoja ja elämään niiden mukaan, muutummekin toisemlaisikai ja pääsemme taivaaseen? Siis alistumme pelotteluun ja lahkojen sääntöihin...Vallankäyttöä ja alistamista?!?!?!

        ja pyritään elämään kaikessa Totuudessa. Olen pahoillani liiallisesta kannanottamisesta ja tyhmyydestäni. Iloitaan Totuudesta ja pannaan huonot pois ihan kaikessa.


      • OttoPetteri
        Rakastetaan Totuutta kirjoitti:

        ja pyritään elämään kaikessa Totuudessa. Olen pahoillani liiallisesta kannanottamisesta ja tyhmyydestäni. Iloitaan Totuudesta ja pannaan huonot pois ihan kaikessa.

        Olen kanssasi ihan samaa mieltä! Rakastakaamme totuutta!
        Minäkin rakastan totuutta ja kammoksun valhetta.
        Mutta se totuus ei ole se, mitä eri kirkkokuntien ja lahkojen pyhiksi julistamissa kirjoissa kerrotaan. Totuus ei ole yhdenkään seurakunnan tms. julistama "oppi".
        Erityisesti siksi, kun jokaisen kirjassa on ihan erilainen "totuus" ja siksi, kun eri porukat "riitelevät" kenen totuus on oikeaa totuutta. Sitä oikeaa totuutta ei ole esim. Raamattu, vaikka siihen uskovat julistavat sen olevan totuus siksi, kun siellä niin lukee. Vai onko Sinun mielestäsi muut uskonnot ja kirjat valhetta - kuten eräs uskovainen täälläkin joskus julisti.


      • Olen sitä mieltä
        OttoPetteri kirjoitti:

        Olen kanssasi ihan samaa mieltä! Rakastakaamme totuutta!
        Minäkin rakastan totuutta ja kammoksun valhetta.
        Mutta se totuus ei ole se, mitä eri kirkkokuntien ja lahkojen pyhiksi julistamissa kirjoissa kerrotaan. Totuus ei ole yhdenkään seurakunnan tms. julistama "oppi".
        Erityisesti siksi, kun jokaisen kirjassa on ihan erilainen "totuus" ja siksi, kun eri porukat "riitelevät" kenen totuus on oikeaa totuutta. Sitä oikeaa totuutta ei ole esim. Raamattu, vaikka siihen uskovat julistavat sen olevan totuus siksi, kun siellä niin lukee. Vai onko Sinun mielestäsi muut uskonnot ja kirjat valhetta - kuten eräs uskovainen täälläkin joskus julisti.

        ihan konkreettisesti ja omakohtaisesti että JEESUS ON TOTUUS!

        Raamatussa Isä Jumala on antanut meille totuudellisen todistuksen JEESUKSESTA ja JUMALAN VALTAKUNNASTA, johon sisältyy ISÄ ja POIKA ja TOTUUDEN HENKI!

        Ihmisinä voimme olla asioissa totuudellisia tai valheellisia, joten toivomme on JEESUKSESSA, ihan konkreettisesti!

        Rakkaus on Jumalasta ja JEESUS on HERRA, rakastetaan HERRAA ja lähimmäisiämme, sillä niin JEESUS opetti ja antoi konkreettisen ristin kannettavaksemme tahdossaan ja vanhurskaudessaan ja pyhityksessä, minkä antaa anoville nöyrille ja sitä toivon itselleni ja lähimmäisilleni, tietysti JUMALAN tahdon mukaan PYHÅSSÄ HENGESSÄ!

        Mitä olet mieltä tästä?


    • Tietysti joku voi

      nähdä tuossa kuvassa ja tekstissä ihan totuudellisen pohjan jos sitä verrattaisiin toisenlaiseen kuvaan.

      Aiheena tietysti "en tahdo olla tunkeileva" ja millainen kuva siihen sopisi niin voisi olla pelkkä kysymysmerkki.

      Tuo valittu kuva kyllä voidaan tulkita "tosi tunkeilevaksi". Tietysti voidaan hyvällä mielikuvituksella tulkita EHKÄ toisinkin, mutta ei kyllä sovi lainkaan tuohon tekstiin muutoin kuin vääristyneen mielenlaadun kautta.

      Nyt on tullut kadulle isoja kuvia alusvaatemallista ja jos siihenkin kirjoitettaisiin "en tahdo olla tunkeilevainen", niin osoittaisi vain "sairasta huumorintajua", jos on yhtään Jumalan tahdon mukaista häveliäisyyttä ja vanhurskasta mielenlaatua jäljellä.

      En kiistä etteikö lihan mieli pitäisi vähäpukeisista kauniista naisista, mutta näin arvomaailma vääristetään varsinkin lapsilla ja nuorilla, kun ei enää osata erottaa mikä on soveliasta ja mikä irstautta vaikka sinänsä ei välttämättä ei puhtaassa sydämessä olekaan sitä irstautta edes näissäkään, kuten ei olekaan.

      Kuitenkin viestien sanoma on täysin huonon makuinen tämän ajan luopumuksessa ja laittomuudessa ja jokainen vähänkään Jumalan terve voi tämän ymmärtää.

      Tällaiset viestit ei aikuiselle ole mitään niin vaikuttavaa, mutta lapsiin niiden vaikutus on todella huono ja Jumala varjelkoon heidän sydämet ja vetänköön Jeesuksen Isän ja Jumalan vanhuskaaseen mielenlaatuun ja pyhyyteen, ja nämä toimivat Vastustajansa huonona hedelmänä, kuten toki monet kirjoituksetkin näillä palstoilla herjoineen ja valheineen ja vain vähän on totuudellista hyvää ja vanhurskasta ja pyhää.

    • Tästä uudesta

      "Paras treffi-vinkki nettiin?" tuon kuvan kanssa on ehdottomasti: "Rakastetaan lähimmäisiämme niinkuin Jeesus on meitä rakastanut, sillä Jumala on Rakkaus!" ja tuo kuvakin sopii SYDÄMEN RAKKAUTEEN IHAN HIENOSTI.

      • parannuksena tuohon

        kuvaan olisi se että SYDÄN SYKKISI PALAVASTI!


      • 2 min. 43 sek.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      97
      9113
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      92
      8826
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      16
      7840
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      175
      6223
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5308
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4325
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      4240
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4173
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      38
      3965
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      84
      3836
    Aihe