Kysymys pysäköinnistä

...........

Tietääkö kukaan, mitä laki sanoo (tai miten se tulkitaan) tilanteessa, jossa oma autoni on oman tonttini liittymässä. Ajat, ovat lyhyehköjä, pihan lumitöiden ajan esimerkiksi, sekä sen kun harjoittelen koirani kanssa. Auto ei estä muita ohittamasta, vaan se on liittymässä. Tiellä ei ole mitään pysäköintikieltoja, mutta kapeuden vuoksi erityisesti talvella ei tienviereen viitsi jättää. Silloin nimittäin tekee tiukkaa toisen auton mahtua ohitse.

Naapurini väittää, että kyseessä on risteys, ja pysäköimistä koskee tieliikennelain risteysalueelle pysäköinnin säännökset. Minä taas väitän, että sellaisesta merkittävästä risteyksestä ei ole kyse. Ihan mielenkiinnosta nyt kysyn asiaa. Miten tämä asia oikeasti menee. Saanko pysäköidä siinä, käytännössä maks. puoli tuntia kerrallaan. Ja aina niin, että olen itse jopa paikanpäällä. Autoni ohitse pihalleni ei mahdu samaan aikaan sen ohitse toinen auto. Mutta eipä ole kulkuakaan noina hetkinä. Säilytän autoani siis siinä silloin, kun haluan, että se ei ole pihalla esteenä. Enkä ole ikinä jättänyt sitä siihen muuta kuin siksi ajaksi, kun sen katson tarpeelliseksi.

Pikku asia, mutta sen verran ketuttaa, että jos joku tietäisi, mikä asianlaita ihan oikeasti on, olisin kiitollinen tiedosta.Ongelmahan ei todellakaan ole oikeasti se auto, vaan kyseessä on ihan perinteisiä naapurikiistoja muutenkin. Pienistä asioista, mutta hampaankolot alkaa olla täynnä nyt ainakin minulla.

5

2538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • L.A. Piomies

      Voi taivas! Kaikkea se naapurisopu teettää.
      Vastaus löytyy kyllä tieliikennelaista, jos sitä lukee ajatuksella. Lain 27 § sisältää tuon risteykseen pysäköintiä koskevan kiellon. 28 §:ssä taas sanotaan erityiset pysäköintikiellot, joihin kuuluu mm. kielto pysäköidä kiinteistölle johtavan ajotien kohdalla ja muutoinkin siten, että ajoneuvoliikenne kiinteistölle tai sieltä pois oleellisesti vaikeutuu.

      Edellyttäen, että tonttisi läpi ei tuosta kulje tietä muulle tontille, kyse on juuri tuosta nk. "kiinteistölle johtavasta ajotiestä" ei siis risteyksestä. Siinäkin pysäköinti on kyllä laissa sinänsä kielletty, mutta tällä kielolla suojataan sinua sitä vastaan, että joku muu ajattelematon pysäköisi ajotiesi eteen kulkuasi estämään. Itse voit toki aivan vapaasti seisottaa siinä autoasi, kunhan se on liittymässä niin, että se on kohdalla olevan katualueen ulkopuolella eli ei riko aluella olevaa muuta mahdollista pysäköintikieltoa.

      Mainitaan nyt vielä sekin, että samaisen pykälän mukaan: "Pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella on ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla." Eli sinä määräät, kuka ja miten pihallasi ja liittymässäsi parkkaa.

    • v76

      Pienet ne on naapurilla murheet kun on aikaa seurata mihin ja miten pysäköit autosi tontillasi, edellyttäen toki että muut ei siis käytä liittymääsi muuhun kuin luonasi käymiseen.
      En saa kyllä yhtään kiinni siitä että mitä mahtaa kaverin päässä liikkua kun aletaan kitistä ja inistä täysin toissijaisista asioista. Asiasta saa ja pitää sanoa mutta turhanpäiväinen kitinä saattaa tuoda hamekangasta.

      Kertaus: Siis liittymää jonka autollasi tukit, ei käytä kukaan muu? Auto on pois tieltä, tai vaikka vähäsen tielläkin?

      • alkuperäinen....

        Tuo liittymä on ainoastaan omalle tontilleni johtava. Ja sitä ei siis käytä kukaan muu kuin minä ja perheeni, sekä vieraani. Tonttini läpitse siis ei ole kulkua mihinkään muun talolle tms. Kyseessä on ihan tavallinen omakotialueen käytäntö. Jokaiselle talolle tien varrella on omat liittymät. Ja tosiaan minun liittymästäni kulkee vain ja ainoastaan liikenne Tälle kyseiselle tontille. En koskaan pidä autoa siinä periaatteessa tarpeettomasti. Naapuri ei vain ymmärrä tarvettani. Tällä tiellä ei ole myöskään pysäköintikieltoa, mutta talvella se on ahdas tienvarsipysäköintiin. Ja siis liittymässä oleva auto ei todellakaan kavenna sitä ajorataa sentilläkään.

        Tässähän ei ole kyse oikeasti tuosta autosta. Sen tunnustan. Mutta en yksinkertaisesti viitsisi kuunnella turhanpäiväistä vikinää. Varsinkin kun tämä samainen henkilö on usein säilyytänyt umpitien päässä olevalla kääntymispaikalla linja-autoa sekä kuorma-autoa :D Aiheuttaen oikeasti ongelmaa sillä muutenkin ahtaalla kääntöpaikalla, jossa pitäsi pystyä kääntymään niin jäteautojen kuin koulukyytienkin.

      • alkuperäinen...
        alkuperäinen.... kirjoitti:

        Ja lisäys. Siis tämä liittymämme sijaitsee sillä tavoin, ettei sen vastapäätäkään ole kulkua yhtään mihinkään.

        Näin siis itsekkin käsitin, että tuo koskee nimenomaan sellaisia tapauksia, joissa jättäisin oman ajoneuvoni esimerkiksi siten, että naapuri tai joku muu luvallinen kulkija ei pääse kulkemaan määränpäähänsä. Kuten esimerkiksi siten, että autoni estää vaikkapa vieraalle tontille pääsyn. Eli siis meidän tapauksessamme, ongelma olisi vasta, kun pysäköisin siihen naapurin liittymään, tai vaikeuttaisin sen käyttöä.

      • V76
        alkuperäinen... kirjoitti:

        Mistä ihmeestä näitä aina sikiää :D Kun kerran naapurisopu on jo mennyttä, paiskaa vettä myllyyn ottamalla puheeksi kääntöpaikkapysäköinti. Ne kun on tosiaan tarkoitettu kääntymiseen, ei siihen että naapuri saa ison autonsa parkkiin. Myös ehdotus kunnalle aluepysäköintikiellosta em. asiaan perustuen voisi olla paikallaan :D

        Meillä naapuri (haja-asutusalue, tonttimme on hänen tontille vievän tien vieressä) linkoaa talvella lumet meidän pihaan, josta minä ne linkoan sitten takaisin tielle. Ja sitten sieltä kertaalleen tulee kivi auton tai talon kylkeen, vien laskun isompia kyselemättä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      244
      2165
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1644
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1302
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1005
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      746
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe