Tässä maassa täytyy olla oikeus äänesttää niitäkin henkilöitä, jotka uskaltavat sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita.
Tähän maahan on saatava suvaitsevaisuutta.
syrjitty.
863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei sellaista kukaan suomalainen saa sanoa, silloin pilkataan valtakunnan korkeimmalta tasolta impivaaralaiseksi. Kansalta on suu tukittava keinoja kaihtamatta.
Pitääkö ikärasismistakin työpaikoilla vaieta, miksi 50 plus tai jotain sinnepäin pitäisi työskennellä kuin ikinuori, kun kroppakaan ei ole enää 20-30v notkealla tasolla.
Tiesittekö, että ylitse omien rajojen painaminen aiheuttaa sairauksia, verenpainetta, tressiä. Sokeritautikin joka yllättävää kyllä on räjähdysmäisesti lisääntymässä on tressiperäinen sairaus.
Voitaiaiin lopettaa kokonaan tuo toimimaton politiikka, ei ole tervettä katsoa kun ikäihmiset narsistisesti taistelevat. Ei sellainen ole inhimillisen kansan touhua ollut koskaan. Ja jos ajattelee mihin tilaan ovat ajaneet suomen vuosien varrella, niin huh. Ei sielä ole ketään kotona.
Siksi niitä työttömiä tarvitaan, että kun korkeasti palkatut nääntyvät, niin tilalle voidaan löytää matalapalkkainen nuori hoitamaan tehtäviä.
Samaa mieltä , mitä ne siellä muuta tekevät , kuin nostavat omia palkkojaan tasaiseen tahtiin , jaellaan puoluetovereille suojatyöpaikkoja , istuskellaan erilaisissa " johtotehtävissä " pisin maata , on palloliiton poikaa , veikkauksen mattia ja maijaa yms yms .
200 ihmistä , muutama hassu puolue , näin pienessä maassa ja kaikki menee päin helvettiä. Opettelisivat ensin keskenään vetämään sitä köyttä yhtään suuntaan , ja näkemään sieltä helsingistä sinne muuallekin suomeen , ajattelis omaan kansaansa ensin , sitten vois alkaa miettimään,et pitäiskö lähtä euroopan kentille koittamaan , et mites siellä pärjätään. Mut ei helvata , ketään ei tajua mistään mitään ,paitsi omasta navastaan.
Puolet omasta kansasta voi jo niin huonosti , että on naru komerossa valmiina ja nämä helvatan Jyrkit ja Jutat ja Timpat ja Pimp.... ja mitä niitä siellä on , niin ei prkl nää mitään ja vaikka näkee ,niin paskaakaan niitä ei kiinnosta. Työpaikat vähenee ja silti pitäis vaan kovasti ihmisten painaa töitä ja aina ja aina vaan halvemmalla.
Voishan tässä manata vaikka kaikki 5000 merkkiä ja siltikään ei olis vielä alkuun päässy. Onks kenellekään oikeasti tullut mieleen , et voishan näille asioille tehdä jotain vai ollaanko vaan " suomalaisia " ja vittu kitistään kotona ?
Hölmöä tehdä itsari, ainakin jos ei ensin kosta rajusti epäkohdan jonka on
kokenut!
Jos saisimme vaikka 5 tapausta vuodessa jossa selvästi lakia rikkonut virkaloinen saa koston niskaansa kansalaisten kiduttamisen seurauksena, niin vähenisi se kansalaisten kiduttaminen pykäläviidakossa.
no en mä sillä itseäni meinannut...
Kyllä tuli taas mieleen: Linnoissa kreivien häät vietetään -laulut, kun katseli yltäkylläisiä pöytiä valtiopäivien avajaisissa.
Ja sitten vaan illalla ryyppäämään ja otsia aukee ja sääriluita katkeilee jo taksiinkin noustessa, kuten kävi Alpo-pojallekin.
Dear Sir / Madam,
Tarjoamme Henkilöasiakkaat, Yritysasiakkaat ja henkilökohtaisia lainoja erittäin Pienin vuotuinen korot niinkin alhainen kuin 3% alle 1 vuodesta 30 vuoteen takaisinmaksut kestoisia tahansa päin maailmaa.
Annamme lainat välillä $ 10.000 $ 200,000,000.00 USD.Our lainat ovat hyvin vakuutettuja ja suurin turvallisuus on tärkeintä, kiinnostuneiden kannattaa ottaa meihin yhteyttä jo tänään sähköpostilla: [email protected] Huomaa, että jos olet alle 18-ei tarvitse soveltaa, kaikki tiedot on oikein tarkistaa oman maan korkea provisio, joten varmista, että olet aito ennen kuin haet.
lainanottajat TIEDOT
{1.} Nimet {2.} Country [3.} Osoite: [4.} Ikä: 5.Fax numero:
{6}. Yksinumeropalvelu: {7.} Ammatti: 8.Sex: {9.} Suositukset:
{10}. Tarvittava summa: {11.} Lainan kesto:
Ystävällisin terveisin
Ystävällisin terveisin,
Mrs. davislucy