Kivunpelko+ahdistus+jännitys+stressi

Haluaisin kuulla, että onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia pelkotiloja. Eli kun on todella ahdistunut olo ja jännitys päällä niin virtsaamisen tarve on ihan jatkuva(15 sek. välein). Ja silloin kun tämä iskee niin tunnen fyysistä kipua peniksen "nupin" sisällä. Tiedän, että kyseessä on ns. henkinen kipu eli ei todellinen kipu, koska pystyn joskus harvoin hallitsemaan sen siten, että virtsaamisen tarve on vain kova, mutta kipu jää vain pois. Olen käynyt kaikki tähystykset ja sukupuolitautitestit läpi, joten tiedän että kyseessä on ns. henkinen sairaus.

Olen koko ikäni jännittänyt ja stressannut kaikkea mahdollista ja n. kymmenen vuotta sitten sairastuin vaikeaan masennukseen, josta olen kuitenkin suht.hyvin parantunut. Mutta aina kun ahdistus, jännitys ja pelkotilat saavat vallan niin sen jälkeen iskee masennus ja pelot.
Olen syönyt lääkkeitä, jotka kyllä auttoivat jotenkin ahdistukseen, mutta eivät vieneet jännitys, pelko ja kiputiloja minnekkään. Olen myös käynyt psykologilla monta vuotta ja olemme saaneet "selville" mistä suurin osa johtuu, mutta se ei ole vienyt kipu, jännitys,ahdistus ja pelkotiloja pois.

Ja nyt kun olen stressannut ja pelännyt monta vuotta noita kipuja, niin vatsani on mennyt myös aika pahaan kuntoon. Ja aina kun vatsani on kipeä niin ahdistun ja rupean stressaamaan ja pelkäämään, joten oravanpyörä sen kun laajenee.

Tämä "tauti" on niin monta vuotta vaikuttanut elämääni radikaalisti, että nyt rupeaa tuntumaan siltä, että mitään ei ole tehtävissä.
Joten jos jollakin on edes vähän samantyylisiä vaivoja tai mitään hyviä vinkkejä millä noista pääsisi eroon tai edes saisi helpotettua oloa niin olisi tosi hienoa jos voisit jakaa sen, koska omat "taskut" ovat nyt täysin tyhjät.
0207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tyhjätasku kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu