Olen ollut uskossa lähes 30 vuotta, mutta silti näihin päiviin asti on aina silloin tällöin tullut mieleen vanhan elämän muistona ihan rehellisiä kirosanoja, täytyy tässä tunnustaa. Sillä ei se vanha aatu ihan yhdessä yössä kuole. Mutta juuri tänään huomaan, että ovatpa viimein moiset töryt hävinneet. KIITOS SIITÄ JEESUKSELLE KRISTUKSELLE !!
JEESUS PUHDISTAA !
Daniel 7
1576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Kun me katsomme Jeesukseen, me muutumme."
Kiitos Jeesukselle! Voitot uskon tiellä vahvistavat luonnettamme kasvattamalla meitä Kristukseen.
Gal. 3:24
"Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme."
1. Joh. 2:1
"Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas."
Jeesus on Suuri Rakkaus ja Ihana Ystävä!
"Mikään epämääräinen periaate, mikään persoonaton olemus tai pelkkä
mielikuva ei voi tyydyttää ihmisten tarpeita ja kaipuuta heidän taistellessaan tämän elämän surujen ja kärsimysten sekä synnin kanssa. Ei riitä uskominen lakiin ja voimaan, asioihin, jotka eivät tunne sääliä eivätkä kuule avunhuutoa. Me tarvitsemme tietoa kaikkivaltiaasta käsivarresta, joka meitä kantaa, ikuisesta Ystävästä, joka meitä rakastaa. Meidän on saatava tarttua käteen, joka on lämmin, ja luottaa sydämeen, joka on täynnä hellyyttä. Juuri sellaisena Jumala on sanassaan itsensä ilmaissut" (lainaus).
Rakkaus, joten kyllä sitä tarvitaan ja Laki ajaa meidät Herran tykö "ole armollinen minulle syntiselle", joten kiitos kaikesta hyvästä ja Lain vanhurskaus Jumalan voimassa ja rakkaudesssa Herraa ja opetustaan kohtaan on Elämän täyttymys.
Kyllä, uskovan tie kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään saakka.
Tehän hassuja puhutte.
Itse kiroilen päivittäin. Ns. Voimasanat auttavat maistelemaan omia tunteita, käsittelemään ne siinä hetkessä. Ne ovat kuin valkosipulijauhe. Tulee ilmankin toimeen mutta monesti se vaan tuo hyvän säväyksen. Kumpikaan ei myöskään joka tilanteenseen luonnollisesti sovi.
Tahtoisin kuulla mielipiteenne siitä, mitä oikein hyödytte siitä että ette käytä kirosanoja? Ette kai usko sanoilla olevan mitään taikavoimia?
AINA KUN KIROILET, NIIN PAHA TULEE LÄHELLE. OLET EHKÄ NIIN TOTTUNUT SIIHEN, ETTÄ OLET TULLUT SOKEAKSI, ETKÄ ENÄÄ HUOMAA EROA. MUTTA JOS VAELTAISIT PÄIVÄNKIN VALOSSA USKOVANA, JA SITTEN ALKAISIT KIROILEMAAN, NIIN KYLLÄ HUOMAISIT JA KAUHISTUISIT.
sydämen puhdistanut niin ei siitä kumpua kirousta vaan kiitosta. Toki elämme ja käytämme maailmaa hyväksemme niinkuin emme käyttäisikään ja samoin lihan mielen turmellus on vaarana liiallisena ja ajatuksenakin, mutta anotaan ja annetaan anteeksi ja turvataan näin Jeesukseen, niinkuin opetti "Isä Meidän" -rukouksen.
Kunnia ja kiitos Isälle Jeesuksen nimessä, eikä asu meidän omassa lihan mielessä mitään hyvää, mutta Jeesus on hyvä ja antaa elävää vettä ja Pyhän Hengen osallisuuutta ja hyyvyttä ja se on ainoa toivomme ja turvamme.
KIROILEMINEN ON SUUN "LIHALLINEN SANAMUOTO" JA VASTAUS - SUORAAN JUMALAN KUULTAVAKSI, JA NÄHTÄVÄKSI.
VAROKAA SIIS - MITÄ SUUSTANNE ULOS PÄÄSTÄTTE
JA SINÄKÖ KIROILET KOKO AJAN MUIDEN KUULLEN?
Kumpaako herraa sinä kiroilija tunnustat herraksesi?
En kuule tunnusta yhtään ketään herrakseni. Olen ihan katsos vapaa tuollaisista lapsellisista taikauskoista.
Ja ei kiroilemalla "paha" tule lähelle. Ne ovat vain sanoja.
tunnetaan hyväksi tai huonoksi. Pyritään hyvään sillä on parempaa kuin huono.
Ne ei ole vain sanoja. Jos yhtään mietit sanomiasi ikäviä tai pahoja sanoja MUIDEN LÄHEISYYDESSÄ niin kyllä ymmärrät!
"Kermaa&Hunajaa suultamme anna!" Sano Maan Herra.
Kiroileminen minulle itsestäänselvyys, OK, mutta osaatko vastata näihin kysymyksiin ? ? ?
keskustelu.suomi24.fi/node/10446529
? ? ?
Toivottavasti tämä läpi
keskustelu.suomi24.fi/node/10446529#comment-53605888