Seurakunnassa on myös "kirjoittamattomia lakeja", muun muassa se, että kymmenyksien maksamista seurakunnalle suositellaan voimakkaasti. Julistaja saattaa opettaa, että kymmenykset tulee antaa bruttotuloista, tai muutoin on "varkaan kirjoissa". Varkaathan eivät peri Jumalan valtakuntaa, ja suurin osa seurakuntalaisista ei kuitenkaan kymmenyksiä maksa, joten suuri joukko on jatkuvan syyllisyyden vallassa. (Pahimmillaan saatetaan uhata onnettomuuksilla tai sairauksilla, jos ei ole uhraamisessa "kuuliainen Herralle".) Joka tapauksessa kitsas uhraaja (rahan antamista kutsutaan uhraamiseksi) menettää Jumalan siunauksia.
Pahimmissa tapauksissa vanhimmistolla ei ole keskenään salaisuuksia, joten "sielunhoito" ei ole luottamuksellista. Vaikeat asiat juorutaan "rukousaiheina" muille, ja rippisalaisuudet rikotaan.
Kokouksessa saatetaan kohdella seurakuntalaisia niin kuin pieniä lapsia. Helppoheikkimäisyys voi ilmetä esimerkiksi niin, että juontaja kehottaa toistamaan perässään lauseita tai tervehtimään vieressä istuvia (ikäänkuin ihmiset olisivat nautoja) tai jopa halaamaan heitä, nostelemaan käsiä yms typerää. Ihmisiä ohjataan edestä käyttäytymään ohjelmoidusti, mutta jostakin käsittämättömästä syystä nuo helppoheikit ja pellehermannit saavat yleensä suuren yleisön suosion.
Usein käy niin, että tilaisuuteen tulijan halua omaan rauhaan ei kunnioiteta, vaan kaikkia kehotetaan siirtymään etupenkkiin ja lähelle puhujaa ja muita ihmisiä. Ne, jotka eivät siirry paikaltaan, julistetaan niskoittelijoiksi tai pässeiksi lampaiden joukossa. Ihmiset pyritään aivopesemään klooneiksi lukemattomilla tavoilla. Ihmiset voidaan jaotella "tuottajiin ja kuluttajiin", "ylistäjiin ja kuolleisiin", "hyödyllisiin ja seurakunnan taakkana oleviin", "miinuksiin ja plussiin" yms. Ihmisistä pyritään siis tekemään ulkoapäin ohjautuvia, vaikka aito hengellinen kasvu edellyttäisi ilman muuta ohjautumista ihmisen sisältä käsin. Esimerkiksi "ylistämisen" suhteen sanotaan ihmisille, kuinka ja milloin pitää nostaa käsiä, tanssia tai hyppiä jne. Voimakas ja karismaattinen kansannaurattaja ja -kiihottaja saa ihmiset tekemään aivan käsittämättömiä asioita. Opissa ei välttämättä ole aina moitittavaa, mutta yhteisissä kokoontumisissa tapahtuva manipulaatio on helluntailaisuudelle erittäin ominaista. Terveimmillään julistustyö on kuitenkin hoitavaa armon julistusta, jossa ei mainitunlaisia lieveilmiöitä ilmene. Joukossa on näet eräitä armoitettuja ja oikeamielisiä saarnamiehiä, joilla on Jumalalta saatu kyky ravita seurakuntaa Sanalla. Esimerkkinä suuresti kunnioittamani edesmennyt Mauri Vikstén.
Parhaassa tapauksessa olet löytänyt samanmielisten joukon, jonka kanssa on hienoa palvella Jumalaa. Löydät paikkasi ja tehtäväsi seurakunnan toiminnassa, etkä esitä minkäänlaista kritiikkiä. Jos olet innokas, aktiivinen ja usein äänessä, etenet helposti myös johtotehtäviin. Into on tärkeämpää kuin taito.
Saatat kokea kutsumukseksesi julistajan tehtävän: helluntaiseurakunnassa saarnaajaksi pääsee helposti, ilman minkäänlaista koulutusta. Olet vain rohkea ja innokas puhumaan ihmisille. Raamattuopisto on olemassa ja sitä toki suositellaan, mutta sen kurssien suorittamista ei mitenkään vaadita. Monille Jumalan palvelijoille tästä ura urkeneekin, mutta valitettavasti on todettava, että joukossa on melkoisia puliveivareitakin...
On hyvä muistaa, että helluntailaisille Jumala on tärkeämpi kuin sinä. Mielihyvin saat palvella heidän kanssaan Jumalaa, laulaa reippaita lauluja ja tehdä evankelioimistyötä, mutta jos et mukaudu normistoon, välittäminen loppuu siihen. Kärjistetysti voidaan sanoa, että helluntailaiset eivät rakasta ihmistä vaan omaa helluntailaisuuttaan. Etsitään Jumalaa niin kiihkeästi, että lähimmäinen unohtuu, vaikka Jumala löytyisi juuri tuosta lähimmästä ihmisestä...
Toiminnan kriittinen arviointi on yleensä täysin tuomittavaa. On tosin huomattava, että kritiikin mieltäminen rakentavaksi vaatii kritiikin kohteelta aina melkoista kypsyyttä. Arvostelua ei sallita oikeastaan missään määrin. Kriitikot tuomitaan vikoilijoiksi, oman pesän likaajiksi ja jopa "syöpäsoluiksi", jotka hajottavat yhteyttä. Oman näkemykseni mukaan kriittisyys on kuitenkin aidon kasvun edellytys. Ilman rakentavaa kritiikkiä ja sen käsittelyä ei tapahdu kasvua. Hengellisin termein voidaan sanoa, että kritiikki olisi osattava tulkita Jumalan puheeksi. Jeesus ja profeetat ovat näet hyviä esimerkkejä oman aikansa kriitikoista, erityisesti jumalanpalveluksen suhteen.
Profetointia saatetaan käyttää vallan välineenä, jota vastaan kukaan ei uskalla asettua. Joku saattaa tulla siis kertomaan sinulle viestin Jumalalta. Yleisimmin profetointia harrastetaan kuitenkin siten, että se julistetaan yleisesti kaikien kuullen, eikä se kohdistu suoraan keneenkään henkilöön. Profetointi lienee ainoa asia, jota erityisesti kehotetaan arvostelemaan. Mutta jos saarnaaja profetoi, harvassa ovat arvostelijat.
Johdonmukaista opillista näkemystä on hyvin vaikea muodostaa helluntaiseurakunnan opetuksen perusteella. Se johtuu siitä, että omaa teologiaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja eri puhujien puheet ovat lisäksi ristiriidassa toistensa kanssa. Seurakunnilla ei ole määriteltyä opillista profiilia. On vain spontaaneja puheita, ja Raamatun sanotaan riittävän opilliseksi ohjeeksi. Käytännössä on vain niin, että Raamattua voidaan kirjaimellisestikin tulkita tuhansilla eri tavoilla. Helpoimmalla pääset, kun et liikoja analysoi puheita vaan otat hengelliseksi ravinnoksesi sen, mitä irti saat. Siis syöt kalan, heität ruodot pois, ja unohdat mitä söit. Teologian puuttumisesta johtuu mm se, että syntikäsite on varsin kehittymätön. Takerrutaan ulkoisiin seikkoihin, jotka eivät riko millään tavalla lähimmäistä vastaan, mutta vaietaan mitä törkeimmistäkin loukkauksista, joita jopa vallankäyttäjät itse saattavat kohdistaa lähimmäisiinsä. Lähimmäisenrakkauden periaatetta ei siis ole sisäistetty. Ei kertakaikkiaan tajuta, että Jumalan palveleminen toteutuu juuri lähimmäisen palvelemisena. Oireellista on, että valitettava ymmärtämättömyys tässä kaikkein tärkeimässä asiassa on lyönyt leimansa koko helluntaikenttään.
Kuten kaikki muukin touhuaminen, myös sielunhoito on usein ammattitaidotonta: asiat "rukaistaan" alttarilla. Esirukoilija saattaa vieläpä möläyttää suureen ääneen arat asiasi kaikkien korville. Paljon on puoskarointia ilmennyt tässä asiassa. Se ei ehkä ole tahallista pahuutta mutta pahuutta kuitenkin, tyhmyydestä johtuvaa.
Jos päätätkin erota seurakunnasta, se ei kaikissa seurakunnissa noin vain onnistukaan. Sinut erotetaan, mikä julkisesti myös kuulutetaan. Sinua pidetään luopiona. Seurakunnan julkista profiilia varjellaan yli kaiken. Seurakunta on pyhien yhteys, sen ulkopuolella ei ole pelastusta. Tämän asian suhteen on toki poikkeuksiakin.
SEURAKUNNAN JOHTAMINEN
Vallankäytössä saattaa esiintyä varsin moitittavia piirteitä. Seurakunnan perinnäissäännöt ruokkivat kaikessa farisealaisia, ulkokultaisia toimintamalleja. Saarnaajat ovat suuria herroja. Naisten asema on alisteinen, eikä heitä hyväksytä johtotehtäviin. Naisevankelistojen panos oli herätyksen alkuaikoina merkittävä, mutta seurakuntien järjestäytyessä tilanne muuttui. Kun kysymys on vallasta, naiset aina syrjäytetään, useimmiten myös ne sovinnaiset miehet, jotka uskaltavat asettua jyrääjiä vastaan. Kaikki laitetaan tietenkin Jumalan Sanan ja johdatuksen tiliin. Joillakin paikkakunnilla vaikuttaa "helluntaidynastia", eli johto on tiettyjen sukujen käsissä. Myös "hyvä veli" -systeemi toimii kuten missä tahansa valtajärjestelmässä.
Puheenvuoron saa se, joka röyhkeimmin sen ottaa. Omaa mielipidettä vahvistamaan otetaan Raamatun sana tai oma ylihengellinen kokemus: "Herra on minulle näin puhunut". Jos johto eli "vanhimmisto" on keskenään erimielinen jostakin asiasta, siitä saatetaan äänestää ja sopia, että seurakunnalle kuitenkin ilmoitetaan päätöksen olleen "yksimielinen". Kysymyshän on kuitenkin vain siitä perusdemokraattisesta periaatteesta, että kaikki vanhimmiston jäsenet suostuvat asettumaan enemmistöpäätöksen taakse... Seurakunta ei tosin ole demokratia, sillä se on vanhimmistojohtoinen, eikä seurakunta valitse vanhimpia, vaan vanhimmat valitsevat itse jäsenensä. Mielestäni se on täysin oikein, kunhan seurakunnankin mielipidettä kuunnellaan. Vanhimmiston tulee olla keskenään demokraattinen, mutta sen olisi oltava varsinkin tiedottamisessaan myös rehellinen. Tässä on kuitenkin huomattava, että helluntailaisuus on lähinnä "kadunmiesten" uskonnollisuutta, ja johtajatkin ovat useimmiten samaa sarjaa. Kuten Raamatussa sanotaan:
"Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta,
ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista..." (1.Kor 1:26)
Tämä seikka ei kuitenkaan saisi olla esteenä evankeliumin puhtaudelle. Seurakunnan johtoon hakeutuu näet helposti vallanhaluisia ja kovasydämisiä ihmisiä, ja he saavat helposti koko joukon hallintaansa, koska aidosti hengelliset ihmiset ovat yleensä tässä suhteessa "liian kilttejä" ja vetäytyvät kaikista konfliktitilanteista. Tästä aiheesta on kirjoitettu loistavia kirjojakin, suosittelen lämpimästi esimerkiksi seuraavia:
Edin Lövås: "Ei herroina halliten..." Alistamisen ongelma yhteisöissä (PerusSanoma oy 1991)
Hugo Odeberg: Kristinusko ja fariseukset (Suomen Raamattuopiston Kustannus oy 1984)
On päivänselvää, että kaikki uskonyhteisöt, joita johtavat asianmukaista koulutusta vailla olevat ihmiset, syyllistyvät väistämättömästi vakavaan puoskarointiin ihmisten käsittelemisessä. Rumasti sanottuna maallikoiden polla ei kestä valtaa, eikä kolportöörien yläpää alennu sydämen tasolle.
Nuorena uskonnollisena liikkeenä helluntailaisuus on Suomessa kuitenkin jonkin verran kasvanut ulos siitä äärimmäisen ahdistavasta ilmapiiristä, joka seurakuntien henkeä leimasi vielä muutama vuosikymmen sitten. Silloin syntiä olivat jopa väärän väriset kengät, puhumattakaan korvakoruista yms ulkoisista seikoista. Raamatussa toki sanotaan, että "älköön kaunistuksenne olko ulkonaista", mutta kun yksinkertaiset ihmiset alkavat omin päin tulkita Raamattua, niin lepikko siinä väistämättä rytisee.
RAAMATTUKÄSITYS
Helluntailaisilla on fundamentalistinen raamattukäsitys. Se tarkoittaa, että Raamatun joka ikinen kirjain on suoraan Jumalan sanelema. Kirjoittajat ovat vain välikappaleita, kyniä Jumalan kädessä. Tällainen näkemys on täysin kestämätön. Raamatun kirjoitusten voidaan toki sanoa syntyneen "Jumalan Hengen vaikutuksesta", mutta siitä seikasta ei tule tehdä okkulttiseen "automaattikirjoitukseen" verrattavissa olevaa johtopäätöstä. Raamattu ei kerta kaikkiaan ole kirjain kirjaimelta saneltu.
Fundamentalistisuuden takia sanankuulijat on hyvin helppo saarnata "lain alle", ja sellaista valitettavasti hyvin paljon tapahtuukin. Tietyt raamatunjakeet ymmärretään normatiivisiksi ja yksilöihmistä velvoittaviksi, koska ne tulkitaan Jumalan käskyiksi eikä oteta huomioon kokonaisuutta. Mutta jos Raamattua pidetään lakikirjana, vinoutumat ovat ilman muuta väistämättömiä.
LOPPUSANAT
Summa summarum, helluntailaisuudessa on kiitettävää *pyrkimys* aitoon hengelliseen elämään ja julistukseen, mutta valitettavasti evankeliumin keskeisin sisältö näyttää kaikessa hengellisessä intoilussa sittenkin jäävän sivuseikaksi. Aito lähimmäisestä välittäminen ja sovituksen sanoma jää elämyksellisyyden ja epämääräisen opillisen viidakon varjoon. Armosta toki puhutaan paljon, mutta armo ja rakkaus koetellaankin nimenomaan silloin, kun yksilö ei täytäkään normeja.
Helluntaiseurakunta on valitettavasti lähinnä "vahvojen" yksilöiden yhteisö, mutta parhaimmillaan se antaa hyvät mahdollisuudet toimia esimerkiksi aggressiivisessa evankelioinnissa vaikkapa yhteiskunnasta syrjäytyneiden parissa. Helluntailaisuutta voidaankin sanoa sissijoukoiksi Jumalan armeijassa. Heikot eivät kestä vauhtia, mutta vahvat ja päämäärätietoiset ihmiset saavat varmasti "vastinetta rahoilleen" voidessaan toteuttaa itseään jatkuvasti liikkeellä olevassa samanmielisten seurassa. Juopot ja huorat ja rikolliset ovat niin kovissa kahleissa, että ehkäpä tämänkaltaista herätysliikettä tarvitaan heidän vapauttamisekseen pimeyden vallasta.
Mikään seurakunta ei ole täydellinen, eikä tässäkään ole tarkoitus mustamaalata ketään eikä mitään, mutta ihmisten tulee saada seurakunnista totuudenmukaista informaatiota. Kyseessä on täysin henkilökohtainen näkemykseni, joskin kokemusta näistä kuvioista on tähän mennessä kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta. Tavalliset seurakuntalaiset ovat olleet varsin kivaa porukkaa, ja paljon hyviä hetkiä olen saanut viettää noiden vuosien aikana heidän kanssaan, erityisesti musiikkitouhuissa. Lisäksi tahdon mainita, että nykyisen asuinpaikkakuntani helluntaiseurakunnassa en näe mitään erityistä kritisoitavaa.
Kaikki yllä oleva koskee nimenomaan Suomen helluntailaisuutta. Sen liepeillä olevat "uskon seurakunnat" ym uudet suunnat ovat opillisesti vieläkin hajanaisempia, ja niiden ydintä on hyvin vaikea tavoittaa. Tavalliselle suomalaiselle ihmiselle suosittelenkin turvallista luterilaista kirkkoa, jossa yksinkertainen evankeliumin sanoma ei huku uskonnolliseen meluun ja intoiluun. Joillekin luonteille vapaat suunnat saattavat silti tarjota sopivamman vaihtoehdon. Ja ehkäpä eri uskonsuunnilla olisi toisiltaan jotakin opittavaakin.
http://www.james.pp.fi/hellarit.html
Pahimmissa tapauksissa vanhimmistolla ei ole keskenään salaisuuksia, joten "sielunhoito" ei ole luottamuksellista. Vaikeat asiat juorutaan "rukousaiheina" muille, ja rippisalaisuudet rikotaan.
Kokouksessa saatetaan kohdella seurakuntalaisia niin kuin pieniä lapsia. Helppoheikkimäisyys voi ilmetä esimerkiksi niin, että juontaja kehottaa toistamaan perässään lauseita tai tervehtimään vieressä istuvia (ikäänkuin ihmiset olisivat nautoja) tai jopa halaamaan heitä, nostelemaan käsiä yms typerää. Ihmisiä ohjataan edestä käyttäytymään ohjelmoidusti, mutta jostakin käsittämättömästä syystä nuo helppoheikit ja pellehermannit saavat yleensä suuren yleisön suosion.
Usein käy niin, että tilaisuuteen tulijan halua omaan rauhaan ei kunnioiteta, vaan kaikkia kehotetaan siirtymään etupenkkiin ja lähelle puhujaa ja muita ihmisiä. Ne, jotka eivät siirry paikaltaan, julistetaan niskoittelijoiksi tai pässeiksi lampaiden joukossa. Ihmiset pyritään aivopesemään klooneiksi lukemattomilla tavoilla. Ihmiset voidaan jaotella "tuottajiin ja kuluttajiin", "ylistäjiin ja kuolleisiin", "hyödyllisiin ja seurakunnan taakkana oleviin", "miinuksiin ja plussiin" yms. Ihmisistä pyritään siis tekemään ulkoapäin ohjautuvia, vaikka aito hengellinen kasvu edellyttäisi ilman muuta ohjautumista ihmisen sisältä käsin. Esimerkiksi "ylistämisen" suhteen sanotaan ihmisille, kuinka ja milloin pitää nostaa käsiä, tanssia tai hyppiä jne. Voimakas ja karismaattinen kansannaurattaja ja -kiihottaja saa ihmiset tekemään aivan käsittämättömiä asioita. Opissa ei välttämättä ole aina moitittavaa, mutta yhteisissä kokoontumisissa tapahtuva manipulaatio on helluntailaisuudelle erittäin ominaista. Terveimmillään julistustyö on kuitenkin hoitavaa armon julistusta, jossa ei mainitunlaisia lieveilmiöitä ilmene. Joukossa on näet eräitä armoitettuja ja oikeamielisiä saarnamiehiä, joilla on Jumalalta saatu kyky ravita seurakuntaa Sanalla. Esimerkkinä suuresti kunnioittamani edesmennyt Mauri Vikstén.
Parhaassa tapauksessa olet löytänyt samanmielisten joukon, jonka kanssa on hienoa palvella Jumalaa. Löydät paikkasi ja tehtäväsi seurakunnan toiminnassa, etkä esitä minkäänlaista kritiikkiä. Jos olet innokas, aktiivinen ja usein äänessä, etenet helposti myös johtotehtäviin. Into on tärkeämpää kuin taito.
Saatat kokea kutsumukseksesi julistajan tehtävän: helluntaiseurakunnassa saarnaajaksi pääsee helposti, ilman minkäänlaista koulutusta. Olet vain rohkea ja innokas puhumaan ihmisille. Raamattuopisto on olemassa ja sitä toki suositellaan, mutta sen kurssien suorittamista ei mitenkään vaadita. Monille Jumalan palvelijoille tästä ura urkeneekin, mutta valitettavasti on todettava, että joukossa on melkoisia puliveivareitakin...
On hyvä muistaa, että helluntailaisille Jumala on tärkeämpi kuin sinä. Mielihyvin saat palvella heidän kanssaan Jumalaa, laulaa reippaita lauluja ja tehdä evankelioimistyötä, mutta jos et mukaudu normistoon, välittäminen loppuu siihen. Kärjistetysti voidaan sanoa, että helluntailaiset eivät rakasta ihmistä vaan omaa helluntailaisuuttaan. Etsitään Jumalaa niin kiihkeästi, että lähimmäinen unohtuu, vaikka Jumala löytyisi juuri tuosta lähimmästä ihmisestä...
Toiminnan kriittinen arviointi on yleensä täysin tuomittavaa. On tosin huomattava, että kritiikin mieltäminen rakentavaksi vaatii kritiikin kohteelta aina melkoista kypsyyttä. Arvostelua ei sallita oikeastaan missään määrin. Kriitikot tuomitaan vikoilijoiksi, oman pesän likaajiksi ja jopa "syöpäsoluiksi", jotka hajottavat yhteyttä. Oman näkemykseni mukaan kriittisyys on kuitenkin aidon kasvun edellytys. Ilman rakentavaa kritiikkiä ja sen käsittelyä ei tapahdu kasvua. Hengellisin termein voidaan sanoa, että kritiikki olisi osattava tulkita Jumalan puheeksi. Jeesus ja profeetat ovat näet hyviä esimerkkejä oman aikansa kriitikoista, erityisesti jumalanpalveluksen suhteen.
Profetointia saatetaan käyttää vallan välineenä, jota vastaan kukaan ei uskalla asettua. Joku saattaa tulla siis kertomaan sinulle viestin Jumalalta. Yleisimmin profetointia harrastetaan kuitenkin siten, että se julistetaan yleisesti kaikien kuullen, eikä se kohdistu suoraan keneenkään henkilöön. Profetointi lienee ainoa asia, jota erityisesti kehotetaan arvostelemaan. Mutta jos saarnaaja profetoi, harvassa ovat arvostelijat.
Johdonmukaista opillista näkemystä on hyvin vaikea muodostaa helluntaiseurakunnan opetuksen perusteella. Se johtuu siitä, että omaa teologiaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja eri puhujien puheet ovat lisäksi ristiriidassa toistensa kanssa. Seurakunnilla ei ole määriteltyä opillista profiilia. On vain spontaaneja puheita, ja Raamatun sanotaan riittävän opilliseksi ohjeeksi. Käytännössä on vain niin, että Raamattua voidaan kirjaimellisestikin tulkita tuhansilla eri tavoilla. Helpoimmalla pääset, kun et liikoja analysoi puheita vaan otat hengelliseksi ravinnoksesi sen, mitä irti saat. Siis syöt kalan, heität ruodot pois, ja unohdat mitä söit. Teologian puuttumisesta johtuu mm se, että syntikäsite on varsin kehittymätön. Takerrutaan ulkoisiin seikkoihin, jotka eivät riko millään tavalla lähimmäistä vastaan, mutta vaietaan mitä törkeimmistäkin loukkauksista, joita jopa vallankäyttäjät itse saattavat kohdistaa lähimmäisiinsä. Lähimmäisenrakkauden periaatetta ei siis ole sisäistetty. Ei kertakaikkiaan tajuta, että Jumalan palveleminen toteutuu juuri lähimmäisen palvelemisena. Oireellista on, että valitettava ymmärtämättömyys tässä kaikkein tärkeimässä asiassa on lyönyt leimansa koko helluntaikenttään.
Kuten kaikki muukin touhuaminen, myös sielunhoito on usein ammattitaidotonta: asiat "rukaistaan" alttarilla. Esirukoilija saattaa vieläpä möläyttää suureen ääneen arat asiasi kaikkien korville. Paljon on puoskarointia ilmennyt tässä asiassa. Se ei ehkä ole tahallista pahuutta mutta pahuutta kuitenkin, tyhmyydestä johtuvaa.
Jos päätätkin erota seurakunnasta, se ei kaikissa seurakunnissa noin vain onnistukaan. Sinut erotetaan, mikä julkisesti myös kuulutetaan. Sinua pidetään luopiona. Seurakunnan julkista profiilia varjellaan yli kaiken. Seurakunta on pyhien yhteys, sen ulkopuolella ei ole pelastusta. Tämän asian suhteen on toki poikkeuksiakin.
SEURAKUNNAN JOHTAMINEN
Vallankäytössä saattaa esiintyä varsin moitittavia piirteitä. Seurakunnan perinnäissäännöt ruokkivat kaikessa farisealaisia, ulkokultaisia toimintamalleja. Saarnaajat ovat suuria herroja. Naisten asema on alisteinen, eikä heitä hyväksytä johtotehtäviin. Naisevankelistojen panos oli herätyksen alkuaikoina merkittävä, mutta seurakuntien järjestäytyessä tilanne muuttui. Kun kysymys on vallasta, naiset aina syrjäytetään, useimmiten myös ne sovinnaiset miehet, jotka uskaltavat asettua jyrääjiä vastaan. Kaikki laitetaan tietenkin Jumalan Sanan ja johdatuksen tiliin. Joillakin paikkakunnilla vaikuttaa "helluntaidynastia", eli johto on tiettyjen sukujen käsissä. Myös "hyvä veli" -systeemi toimii kuten missä tahansa valtajärjestelmässä.
Puheenvuoron saa se, joka röyhkeimmin sen ottaa. Omaa mielipidettä vahvistamaan otetaan Raamatun sana tai oma ylihengellinen kokemus: "Herra on minulle näin puhunut". Jos johto eli "vanhimmisto" on keskenään erimielinen jostakin asiasta, siitä saatetaan äänestää ja sopia, että seurakunnalle kuitenkin ilmoitetaan päätöksen olleen "yksimielinen". Kysymyshän on kuitenkin vain siitä perusdemokraattisesta periaatteesta, että kaikki vanhimmiston jäsenet suostuvat asettumaan enemmistöpäätöksen taakse... Seurakunta ei tosin ole demokratia, sillä se on vanhimmistojohtoinen, eikä seurakunta valitse vanhimpia, vaan vanhimmat valitsevat itse jäsenensä. Mielestäni se on täysin oikein, kunhan seurakunnankin mielipidettä kuunnellaan. Vanhimmiston tulee olla keskenään demokraattinen, mutta sen olisi oltava varsinkin tiedottamisessaan myös rehellinen. Tässä on kuitenkin huomattava, että helluntailaisuus on lähinnä "kadunmiesten" uskonnollisuutta, ja johtajatkin ovat useimmiten samaa sarjaa. Kuten Raamatussa sanotaan:
"Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta,
ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista..." (1.Kor 1:26)
Tämä seikka ei kuitenkaan saisi olla esteenä evankeliumin puhtaudelle. Seurakunnan johtoon hakeutuu näet helposti vallanhaluisia ja kovasydämisiä ihmisiä, ja he saavat helposti koko joukon hallintaansa, koska aidosti hengelliset ihmiset ovat yleensä tässä suhteessa "liian kilttejä" ja vetäytyvät kaikista konfliktitilanteista. Tästä aiheesta on kirjoitettu loistavia kirjojakin, suosittelen lämpimästi esimerkiksi seuraavia:
Edin Lövås: "Ei herroina halliten..." Alistamisen ongelma yhteisöissä (PerusSanoma oy 1991)
Hugo Odeberg: Kristinusko ja fariseukset (Suomen Raamattuopiston Kustannus oy 1984)
On päivänselvää, että kaikki uskonyhteisöt, joita johtavat asianmukaista koulutusta vailla olevat ihmiset, syyllistyvät väistämättömästi vakavaan puoskarointiin ihmisten käsittelemisessä. Rumasti sanottuna maallikoiden polla ei kestä valtaa, eikä kolportöörien yläpää alennu sydämen tasolle.
Nuorena uskonnollisena liikkeenä helluntailaisuus on Suomessa kuitenkin jonkin verran kasvanut ulos siitä äärimmäisen ahdistavasta ilmapiiristä, joka seurakuntien henkeä leimasi vielä muutama vuosikymmen sitten. Silloin syntiä olivat jopa väärän väriset kengät, puhumattakaan korvakoruista yms ulkoisista seikoista. Raamatussa toki sanotaan, että "älköön kaunistuksenne olko ulkonaista", mutta kun yksinkertaiset ihmiset alkavat omin päin tulkita Raamattua, niin lepikko siinä väistämättä rytisee.
RAAMATTUKÄSITYS
Helluntailaisilla on fundamentalistinen raamattukäsitys. Se tarkoittaa, että Raamatun joka ikinen kirjain on suoraan Jumalan sanelema. Kirjoittajat ovat vain välikappaleita, kyniä Jumalan kädessä. Tällainen näkemys on täysin kestämätön. Raamatun kirjoitusten voidaan toki sanoa syntyneen "Jumalan Hengen vaikutuksesta", mutta siitä seikasta ei tule tehdä okkulttiseen "automaattikirjoitukseen" verrattavissa olevaa johtopäätöstä. Raamattu ei kerta kaikkiaan ole kirjain kirjaimelta saneltu.
Fundamentalistisuuden takia sanankuulijat on hyvin helppo saarnata "lain alle", ja sellaista valitettavasti hyvin paljon tapahtuukin. Tietyt raamatunjakeet ymmärretään normatiivisiksi ja yksilöihmistä velvoittaviksi, koska ne tulkitaan Jumalan käskyiksi eikä oteta huomioon kokonaisuutta. Mutta jos Raamattua pidetään lakikirjana, vinoutumat ovat ilman muuta väistämättömiä.
LOPPUSANAT
Summa summarum, helluntailaisuudessa on kiitettävää *pyrkimys* aitoon hengelliseen elämään ja julistukseen, mutta valitettavasti evankeliumin keskeisin sisältö näyttää kaikessa hengellisessä intoilussa sittenkin jäävän sivuseikaksi. Aito lähimmäisestä välittäminen ja sovituksen sanoma jää elämyksellisyyden ja epämääräisen opillisen viidakon varjoon. Armosta toki puhutaan paljon, mutta armo ja rakkaus koetellaankin nimenomaan silloin, kun yksilö ei täytäkään normeja.
Helluntaiseurakunta on valitettavasti lähinnä "vahvojen" yksilöiden yhteisö, mutta parhaimmillaan se antaa hyvät mahdollisuudet toimia esimerkiksi aggressiivisessa evankelioinnissa vaikkapa yhteiskunnasta syrjäytyneiden parissa. Helluntailaisuutta voidaankin sanoa sissijoukoiksi Jumalan armeijassa. Heikot eivät kestä vauhtia, mutta vahvat ja päämäärätietoiset ihmiset saavat varmasti "vastinetta rahoilleen" voidessaan toteuttaa itseään jatkuvasti liikkeellä olevassa samanmielisten seurassa. Juopot ja huorat ja rikolliset ovat niin kovissa kahleissa, että ehkäpä tämänkaltaista herätysliikettä tarvitaan heidän vapauttamisekseen pimeyden vallasta.
Mikään seurakunta ei ole täydellinen, eikä tässäkään ole tarkoitus mustamaalata ketään eikä mitään, mutta ihmisten tulee saada seurakunnista totuudenmukaista informaatiota. Kyseessä on täysin henkilökohtainen näkemykseni, joskin kokemusta näistä kuvioista on tähän mennessä kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta. Tavalliset seurakuntalaiset ovat olleet varsin kivaa porukkaa, ja paljon hyviä hetkiä olen saanut viettää noiden vuosien aikana heidän kanssaan, erityisesti musiikkitouhuissa. Lisäksi tahdon mainita, että nykyisen asuinpaikkakuntani helluntaiseurakunnassa en näe mitään erityistä kritisoitavaa.
Kaikki yllä oleva koskee nimenomaan Suomen helluntailaisuutta. Sen liepeillä olevat "uskon seurakunnat" ym uudet suunnat ovat opillisesti vieläkin hajanaisempia, ja niiden ydintä on hyvin vaikea tavoittaa. Tavalliselle suomalaiselle ihmiselle suosittelenkin turvallista luterilaista kirkkoa, jossa yksinkertainen evankeliumin sanoma ei huku uskonnolliseen meluun ja intoiluun. Joillekin luonteille vapaat suunnat saattavat silti tarjota sopivamman vaihtoehdon. Ja ehkäpä eri uskonsuunnilla olisi toisiltaan jotakin opittavaakin.
http://www.james.pp.fi/hellarit.html
Vastaukset 34
Vanhimmat
Mielestäni helluntailaiset eivät ole sitä mieltä, että muut eivät pääse taivaaseen.
Kiitos viestistäsi Epätietoinen! Tekstissä oli paljon asiaa ja itse entisenä hellarina allekirjoittaisin monta kohtaa siitä. Teksti oli aivan kuin omasta päästäni. :) Tällaista se todellakin on.
Epätoivoinen, kirjoitti nasevasti ja asiallisesti tämän näkemyksen helluntaiseurakunnasta. Toivoisin jokaisen helluntalaisen lukevan tämän kirjoituksen ajatellen sen sisältöä. Pii kiittää ja kumartaa...:)
Joka ei tyydy luterilaisen kirkon "fossiiliseen" menoon, vaan haluaa reipasta meininkiä ja ylistystä?
Samaa olen pohdiskellut itsekkin.
Ehkä hyvä malli olisi -ideaalisesti ajatellen-"yhdistellä" perinteistä kristillisyyttä ja karismaattisuutta, niin että menossa olisi jotain perinteisen kristillisyyden(parhaimmillaan) syvempää sisäisyyttä, mikä valuttaisi öljyä vapaiden suuntien renommalle ja vapautuneemmalle, mutta kuitenkin liialliselle sielullisuudelle ja pidäkkeettömälle merenkäynti-menolle.
(niin että liian korkeina lyövät aallot siitä tasoittuisivat)
että hyvin monella helluntaiseurakunnalla, samoin esim. vapaakirkossa, on listaamasi asiat ykkösenä, kun mietitään srk tehtäviä ja pyrkimyksiä.
yksi tärkeä tavoite sen "alkuperäisen helluntain" lisäksi tai oikeastaan kaiken pohja on sanan kalliolla seisominen, kaanaankielellä sanottuna.
voi muuten sanoa, että jos ennnenvanhaan srk johtajaminen oli rankkaa, niin tänä päivänä se on sitä monin verroin enemmän.
tulee mieleen paavalin opetukset "tuulten heiteltävänä olemisesta", eikö vain?
mikä mies sinä oikein olet?
kotisivusi (myös vaimosi sivut ennenkaikkea)on täynnään new age`laisuuden värittämää kieltä.
Taisi toden kirjoitus tulla pari pykälää liian alas:) Tarkoitit kai Lind kirjoitukseen tämän:)
mitähän lienen sekoillut, mutta tarkoitukseni oli kertoa, että kyseisen sir. jamesin kotisivut, josta ketjun avaaja on ottanut tekstin, ovat minenomaan sitä, mitä sanon niitten olevan!
lindin jutut ovat asia erikseen, mutta niissä ei siis mielestäni ole mitään salatieteesiin erikoistunutta! :-)
Kirjoitit asiaa.
Itse olen luterilainen, mutta "maistanut" aikoinaan etsiessäni paikkaani myös helluntailaisuutta. Kirjoitin jo aikaisemmin nimimerkille "onneton" nimimerkillä "nyt onnellinen".
Koskaan en tuntenut kuuluvani siihen joukkoon. Kadotuksen pelossa yritin sopeutua yhteisön tapoihin ja näkemyksiin, mutta en kokenut koskaan sieltä löytäneeni etsimääni. Monta kirjoittamaasi asiaa soti sisintäni vastaan.
Minulla siis yksi läheinen ihminen on helluntailainen. Ei siinä mitään, mielestäni jokainen saa kuulua juuri siihen yhteisöön/seurakuntaan mihin haluaa ja tuntee kuuluvansa. Mutta siitä olen ollut todella suruissani, että tämä helluntailainen väheksyy meitä luterilaisia ehkäpä vain siksi että olemme luterilaisia. Monta kertaa hän on yrittänyt "käännyttää" minuakin hänen käsityksiinsä uskosta. Hän on usein arvostellut ihmisiä, että kuka on elävästi uskossa ja kuka ei. Jopa paikkakuntamme pappia hän on arvostellut ja vienyt rukouspyyntöjä hänen uskoon tulemisensa puolesta. Itse tunnen tämän papin tervehenkisenä ihmisenä, jonka lähtökohta saarnoissa ym. tilaisuuksissa on puhtaasti raamatullinen. Hän tuo evankeliumin ilosanoman esille niin suoraan ja selvästi, että lapsikin sen ymmärtää. Mutta tämän helluntaisen mielestä hän ei ole riittävästi uskossa. Samoin oma rakas edesmennyt mummoni (luterilainen), joka aikanaan opetti minullekkin iltarukouksen ja jonka kanssa tehdyt kirkkomatkat ovat jääneet lämpimästi mieleeni ja jonka lämmin rakkaus ja luottamus Jumalan huolenpitoon on kantanut minuakin elämässäni eteenpäin, tätäkin asiaa hän on väheksynyt. Jopa mummolleni hän on kertonut, että tämän pitäisi tehdä parannus ja käydä uskovaisten kasteella yms. että pelastuisi. Muistan aina sen kun kerran mummoni itki sitä, ettei hän ole tämän ihmisen mielestä oikeasti uskossa. Silloin olin hyvin hämmentynyt ja myöhemmin tästä todella vihainen.
Nyt olen pitänyt tietosiesti etäisyyttä tähän ihmiseen, koska jos alan hänelle ilmaisemaan omia näkemyksiäni ja "väittelemään" hän kääntää sen paholaisen vastarinnaksi. Parempi kai on vain elää omaa elämäänsä tietäen että kelpaan Jumalalle tällaisena.
en tarkoittanut ensimmäistä viestiäni niinkään sinulle, vaan arvioni new agelaisuudesta koski tietenkin james hirvisaarta, joka on värkännyt avauksessasi olevan tekstin.
sekoilin oikein totaalisesti, kun olin pelmáhtanut sir jamesin kotisivuille ihmettelemään sitä käsitteiden vyyhteä, joka sieltä avautuu.
kyseinen teksti on aikamoisen kylmän kankea purkaus, josta saa kyllä tietyn kuvan, kun vähänkin tietää kyseisen misterin kuvioita.
sinällään kritiikki seurakunnasta ja sen toimintatavoista on tärkeä juttu, mutta jo jamesin raapaisun ensimmäinen "totuus" >tai muutoin on varkaan kirjoissa< lähenee epäterveiden aatoksien rajaa.
jamesin kirjoitus muistuttaa tällekin palstalle kirjoittelevien tuttujen massapostaajien tuotantoa.
Kiitos kauniista sanoistanne! Jamesin teksti oli monellakin tapaa niin hyvä, että mielelläni samaistinkin itseni häneen hetkeksi, mutta täytyy sanoa, että en ole James, joten kunnia tuosta loistavasta tekstistä kuuluu hänelle.
Mutta olin iloinen ja yllättynyt, että siihen reagoitiin niin positiivisesti, tuohon tekstiin siis.
Mielestäni siinä on paljon asiaa, ja pitänee kyllä paikkansa, että kritiikki on hyvää ja rakentavaa, kunhan se pohjautuu tosiasioihin ja on luonteeltaan totuudellista; siis totuuteen pyrkivän ihmisen ilmaisemaa.
Silloin se ei ole oman pesän likaamista yms., mistä toisinaan omaa joukkuettaan kritisoivia arvostellaan.
Jeesuskaan ei lainkaan epäröinyt sanoa totuutta suoraan fariseuksille -itse asiassa Jeesus oli totuus; täynnä totuutta, ei hänessä valhe viihtynyt, sen kyllä huomaa...
Eli mitäpä se Jeesuskaan muuta olisi kuin totta puhunut?...sellaiseen ei vain ihmisten parissa ole ehkä oikein totuttu...
Ihmisten parissa fiktio on paljon kovempaa valuuttaa kuin fakta: siis se on tärkeämpää, miten asioiden haluttaisiin olevan, kuin se, miten ne ovat.....siispä kuvitellaan ja yritetään elää, aivan kuin asiat olisivat jo siten, kuinka niiden pitäisi olla....totuus saa siis usein jäädä taka-alalle, paitsi joidenkin rohkeiden ja rehellisten ihmisten mielissä, jotka sitten ovat vähemmistönä -missä tahansa!
Vielä sen verran, että liian usein saarnatuoliinkin kiipeää sellainen veikko, jolla melkeinpä vähiten siihen on edellytyksiä...
Ne hiljaiset, nöyrät ja vaatimattomat,ajattelevaiset, joilla olisi eniten sanottavaa ja annettavaa, osaavat vain olla hiljaa ja ihmetellä kaikkea...jos nämä puhuisivat, teksti olisi niin rehellistä ja avointa, tunnustelevaa ja hapuilevaakin, ettei melskeisen maailman ihminen sellaista oikein kestäisi ja jaksaisi; tuskinpa puhuja itsekkään.
Mutta jollain tapaa pinnalliset ja paistattelusta nauttivat itsekriitikittömät ihmiset, jotka ovat kuin lapsia hiekkalaatikolla(melske on kova), saavat tietoisempien ja epävarmempien(koska nämä epävarmemmat ovat tietoisempia, ja siksikin epävarmoja)jotenkin uskomaankin, että sellainen malli, mitä tässä kuvaan, on oikea.
juttelin juhannuksena keuruulla RV-lehden päätoimittajan kanssa juuri aiheesta kritiikki ja itse asiassa kiitin häntä lehden kasvojen uudistumisesta.
vielä 5-10 vuotta sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että lukijoiden mielipiteitä olisi sallittu niin laajassa annissa, kuin mitä nyt tapahtuu.
olen tietoinen siitä, että helluntaiherätyksessä on alettu todenteolla heräämään monessa, monessa asiassa.
yksi on paimenen tehtävän tarkistus, josta konfassakin tuli esiin suoraan sanottuna kehoitus itse Jumalalta. Jumalalla on huoli paimenista, jotka eivät kaitse laumaansa armolla ja rakkaudella, vaan huitelevat muissa hommissa mieluummin, kuin etsisivät sitä yhtä kadonnutta.
tuosta krítiikistä puheenollen keuruulla saimme kuulla matti kankaanniemen raamiksen ("srk turvakalliolla Kristuksessa), joka oli tosi asiaa, ei siis pesän likaamista jossakin muualla:
"tekopyhyys ja kaksinaamaisuus ovat aidon uskon pahimpia tukahduttajia.Jumalkuvamme muodostuminen on sidoksissa elämämme auktoriteettihahmoihin. näiden hengellisten isien edesottamukset voivat parhaimmillaan johtaa ihmistä ja koko srk terveeseen jumalakuvaan ja uskoon...."
harmi, kun viimeisitä verkko-RV ei näy vielä olevan julkaistu, olisit saanut hetimiten lukea koko raamiksen.
RV-lehden verkko-osoite on:www.ristinvoitto.fi
matin raamis löytyy lehden 30.6. ilmestyneen nron sanan ääressä-palstalta!
en mielestäni puhu ollenkaan omaan pussiini, jos sanon, että helluntaiseurakunnissa tapahtuu avoimuus- ym sektoreilla koko ajan ja on hienoa seurata uuden polven tuoretta ajattelua myös kritiikin tärkeydestä ja sen työstämisestä srk parhaaksi.
Voi vitsi, näinhän se menee, että uskonto ja uskonnon muodot haavoittaa ja satuttaa ja saa mitä kummallisempia muotoja. Kuten kai itsekin olet huomannut, kyse on alunperin (ja monella vieläkin) Jumalasta, ja hänhän ei muotomenoista ja klikeistä perusta. On paljon kirjallisuutta, josta olen itse saanut paljon ahaa-elämyksiä, ja vähitellen oppinut tajuamaan ja erottamaan mikä on ihmisten uskontoa ja mikä uskoa Jumalaan. Saa nähdä sensuroidaanko tämä mainontana, mutta saahan kirjoja kirjastostakin, mutta paras opus on Philip Yanceyn sielun suuri seikkailu, englanniksi ; the soul survivor; how my faith survived CHURCH.
sinuun on mennyt?Et ehkä ole saanut tavoittelemaasi asemaa/tehtävää srk:sasi?Tee parannus ja anna se katkeruuden juuri Jeesukselle,Hän parantaa haavasi, ja saat jälleen iloiten palvella häntä ja siunata kaikkia kristillisiä kirkkokuntia.Siunattua kesää kaikille , Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.
alustus herättänyt muuta ajatusta kuin suojautumisen reaktion syyttämällä alustajaa katkeraksi?
Reaktiosi todistaa säälittävän tosiasian, että alustaja taitaa olla oikeassa.
Kypsä kristitty kykenee muuhunkin kuin toisten tuomitsemiseen. Korneinta on tuo lopputoivotus, ikäänkuin sillä voisi pelastaa oman nahkansa ja osoittaa olevansa oikea hellari, puhdas ja kuuliainen.
kyllä tosiasia on, että moni ylläolevanlaatuisen purkauksen kirjoittaja on katkeroitunut.
syitä katkeroitumiseen on ilmeisesti niin monta, kuin on tien tallaajaakin. ja ilmeisesti on niin, että mitä kypsymättömämpi uskova on, sitä vaikeammaksi suhtautuminen toisten virheiden sulattamiseen käy.
kun esim. sir.jamesin purkausta uhraamisesta ajattelen, niin omalta kohdaltani voin sanoa, etten ole koskaan ottanut vakavasti, jos joku hieman liioittelee rahasta puhuttaessa.
tottahan kolehdinkeruun tärkeydestä puhutaan, mutta minä näen sen kuitenkin ihan ookoona, onhan srk talous kytketty vapaaehtoiseen "veronkeruuseen".
jos haluaa kuulla oikein kunnon rahankeruu-puheen, niin on syytä mennä mennareitten tilaisuuteen.
aloittajaa ei kuitenkaan voi syyttää jutusta katkeraksi, hänhän on vain kopsannut jamesin kirjoituksen. sir james kaikessa merkillisyydessään onkin juttu erikseen.
Juuri sitä se on se helluntalaisuus. "Naurettavaa" mutta silti ikävää seurata heidän oppi näkemystä, miten puhujat saavat nämä heikot ihmiset pauloihinsa.
Sehän näissä on joka tuo heidän opistaan eri näkemyksiä, niin miten hyökätään tätä kirjoittajaa vastaan, ja ohitetaan se ydin keskustelu johonkin muuhun. Kiitokset sinulle olet tehnyt viisaasti siinä kun olet löytänyt luterilaisesta kirkostamme oman hengellisen kodin. Sinattua jatkoa sinulle...:)
Mistä sinä siis haluaisit keskustella? Siitäkö, kuinka naurettava on helluntai-oppi?
Sehän on sieltä ihan p.....stä koko helluntalaisuus.
Viittasin siihen kirjoitukseen: Epätietoinen, että samoista asioista olemme aika paljon samaa mieltä.
Et sinä nyt oikein kauas arvionnissasi mennyt. Mutta sen sanon, että isommissa seurakunnissa saattaa yksilön olla paljon helpompi olla ja mitä etelämmäs Suomea mennään, niin helpompi on syntisen seurakunnassa hengittää.
Tietysti riippuu myös millainen yksilö olet. Jos et välitä muista tuon taivaallista ja annat arvottoman mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja osaat ottaa vain hyvän, niin helluntaiseurakunta saattaa olla ihan hyvä paikka.
Mutta tämä vaatii taidollisuutta tai sitten suurta välinpitämättömyyttä.
Toisaalta ei pidä unohtaa, että monille oma helluntaiseurakunta on maanpäällinen paratiisi epätäydellisyyksineen. Parempaa he eivät tiedä.
Helluntaiherätys perustuu raamatun näkemykseen seurakuntajärjestyksestä = itsenäiset paikallisseurakunnat. Vaikka joillakin on valitettavasti ollut vetoa rekisteröityä kirkkokunnaksi. Helluntaiseurakuntia on siis vivahteiltaan monenlaisia riippuen kunkin seurakunnan vanhimmistosta, joka suuntaa seurakuntaelämää raamatun ohjeiden mukaisesti apunaan Pyhä Henki. Missään tapaksessa ei tuota analyysiasi voi yleistää edes Suomen helluntaiseurakuntiin. Pienissä seurakunnissa voin kokemuksesta sanoa on suurempia seurakuntia tiiviimpi, rakkaudellisempi ja raittiimpi ilmapiiri huomioiden tietenkin, että poikkeuksia voi esiintyä koska seurakunnat ovat itsenäisiä. Pienessä seurakunnassa pääsevät myös kaikki osallistumaan ja työ on enemmän yhteistyötä.
Valitettasti yleensä ottaen helluntaiseurakuntien tila ja suuntaus on ollut, varsinkin kaupunkiseurakunnissa, maallistumaan päin. "Rajoilla on rajan kirot"
Tahtoisin kommentoida vähän "kymmenyksistä".
Se ei ole "kirjoittamaton laki" niin kuin sanoit, vaan siitä löytyy:
Malakian kirjasta luku 3: 6-12
Itsekin kipuilin "kymmenysten" kanssa ja kitsastelin, kun laitoin kolehtiin viimeiset mitä tilistä oli jäänyt. Nyt laitan luottamukseni Raamatun sanaan enkä siihen, miten muut menettelevät. Ja totisesti se raha on tullut takaisin, minkä olen kymmenyksenä laittanut "uhrihaaviin".
Tietenkin kymmenykset eli 10% lasketaan nettotuloista. Verottajahan vie osansa, eli se ei ole omaan taskuun tulevaa. Minä lasken tarkalleen kymmenesosan nettotuloistani ja uskossa laitan sen Jumalan valtakunnan työhön.
Se, mihin sen laitat ei ole sidottu kotiseurakuntaan. Voit laittaa osan esimerkiksi Kiovan lapsityöhön...osan omaan seurakuntaan ja osan vaikka tukena Avainsanoma-lehteen, jos sinulle tulee sellainen hyvä hengellinen ilmaisjakelulehti.
Pääasia, että laitat kymmenykset...Jumalan valtakunnan työhön.
Ja sitten vielä päälle, ihan kaikki mitä meillä on on Jumalalta... se, että alkaa antaa kymmenyksiä ja klisääkin ei kyllä ole srk:sta kiinni, Tarpeeksi kun lukee Raamattua ja antaa Jumalan puhua, niin kymmenykset ei ole ongelma. Ja näin on, kaikki ne rahat, jotka olen antanut: penniäkään tai senttiäkään ei ole tullut ikävä!!!! Rahat on riittänyt.
Niinpä,ei kaikilla ole varaa maksaa kymmenyksiä.Sillä kyllä se työttömillä ja eläkeläisillä tekee tiukkaa taloudellisesti,kun pitäisi maksaa laskut ja ostaa ruokaa itselleen ja perheelleen ja vielä niistä tuloista maksaa kymmenykset seurakunnalle.Ei se ole oikein että köyhiltä otetaan rahat.
Mutta jos on rikas ja on paljon rahaa tilillä,niin ei se tunnu silloin missään vaan hyvä se on sanoa että rahat on riittänyt,mutta köyhä ei pysty maksamaan kymmenyksiä.
Sentähden en tule koskaan liittymään mihinkään vapaasuuntien seurakuntiin,koska en hyväksy kymmenysten maksamista ja on tullut sen verran pettymyksiä niistä seurakunnista,niin haluan pysyä niistä kaukana.
kun alkaa ynnäämään srk menoja ja tuloja keskenään, niin huomaa heti kättelyssä, että noita "reiskoja" ei ole kuin muutama, jos lie yhtään, jotka antavat säännöllisesti tasan 10 % tuloistaan.
jos tilanne olisi tosiaan niin, että jokaisen olisi aivan pikipakko antaa tietty summa tuloistaan srk, ei seurakuntien taloudenhoitajilla olisi hätäpäivääkään rahojen riittämisen laskemisessa, toisin, kuin tilanne totuudellisesti sanottuna on.
tosiasia siis on, että seurakunnat elävät suurinpiirtein kädestä suuhun, mutta silti pärjäillen. ne suuret summat, joiden pitäisi näkyä kymmenyksistä kertyneinä varoina, ovat edelleenkin seurakuntaväen omissa taskuissa.
on hieman edesvastuutonta esittää, kuin Jumalan nimissä,kehuja omista kymmenyksien maksamisistaan (reiska), kun varsin hyvin tietää, että srk jäsenistössä on erittäin paljon sellaisia, joilla ei todellakaan ole varaa pieniinkään varainsiirtoihin mihinkään suuntaan, ei liioin seurakuntaankaan päin.
kuinkahan se muuten olikaan tuon prosentti-luvun, 10, kanssa ylipäätään? meinaako sana "kymmenykset" käytännössä tuota kuuluisaa 10 prosenttia??
Näin on,
siis että eihän kymmenykset ole mikään pakko, ei ole mikään sääntö eikä laki, siis uskon että osa seurakuntalaisista ei anna kymmenyksiä. (Jos antaa niin omankin seurakuntani jäsenten palkkatulo on kuukaudessa 25 Euroa :) ) Itsekin olin pitkään, pitkään niin, että annoin vain silloin kun tuli mieleen ja taskussa sattui olemaan rahaa. Nyt olen sitten noin 3 vuotta antanut säännöllisesti palkastani verojen jälkeen sen 10 prossaa omaan seurakuntaan ja sitten päälle jos tulee mieleen eri papeille tai ihan vain tutuille joilla tietää olevan vaikeaa (nimettömästi). Tää on sellainen juttu, että se täytyy tehdä Jumalalle, ja Jumala saa sen aikaan, ja silloin sen tekee ilolla ja mielellään.
SAMAA MIELTÄ, esim opiskelijoilla on niin niukasti rahaa (ilman lainaa) että eletään senttejä laskeskellen... Ja tää on on siis ylipäätään sellainen juttu että ei kai tässä asiassa ole mitään oikeutta ketään toista tuomita, oli rahaa tai ei. Myöskin Paavali opetti tiukasti, ETTÄ KUKIN VAROJENSA MUKAAN!!!!
Reiska
Ei se oo mielestäni tuota.
Yhtälailla voitaisiin tehdä määritelmiä "satakuntalaisuudesta" taikka "suomalaisuudesta" taikka vaikka luterilaisuudesta... Eli ei mitään tolokkua missään.
Voisin vaikka määritellä, että helluntailaisuus on sitä, että syödään kaurapuuroa ja mehukeittoa - kuten minä konffassa. :-)
Sitähän se on te olette niin sinisilmäsiä, että ette huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Tämähän on sitä juuri mitä helluntaiseurakunnassa on ja missä mättää.
Aina määritellä ! Ja siit saa jopa itse tyydytystä! Mutta yleensä sairaus vaan lisääntyy näistä kirjoituksista! Otettiin esiin kaikkeenlaisia totuuksia mitä esiintyy kaikkissa surakuntasuuntiin! Näistä uusista vanhojen myötä!
Olin innostunut kun alettiin tekstissä lähestyä problematiikan ydin! Miten voidaan paranna ihmisen sisin että tulisi muutos! Mutta ei ohitettiin raakasti ja jatkettiin haukkumiset jotka tosiaan oli aivan totuutta mutta ilman minkäänlaista lääkeettä!
No minä tarjoan !! Etsitään Jeesus!! Rukoilaan 4 tuntia joka yö! Kun ei seurakunnissa saa rukoila ja etsiä Herra joka päivä! Niin etsitään kotona joka yö 4 Tuntia Herra! Jää vähän aikaa nukkua ennen töiten lähtö! Saatte nähdä että seurakunnissa poistuu kaikki nää epäkohdat aivan yliluonnollisesti! Jos pyytä niin saa!!
Siunaten teit rakkaat hyviä öisiä rukoushetkiä Herran kans!
Mitä tyydytystä,palkkaa saat eksyttämisestä?
ei ole otettu virallisesti käsittelyyn ja hyväksyttäväksi Helluntaikirkon kirkkolliskokouksessa. Pidämme tuota näkemystä yhden poispoikenneen kapinallisen yksilön henkilökohtaisena mielipiteenä. Ymmärrätkö, kyseessä on vihamielinen ja yksipuolinen näkemys.