Haaviston Antonio puoliso nyt huippukampaaja

Lisäksi Iltis teki jutun, jossa mentiin testaamaan millaista jälkeä Antonio tekee ja sai arvosanaksi 9 kun suurin oli 10.
Kyllä nyt Antoniolla on asiakkaita, kannattaisi pistää oma pulju pystyyn.
Maikkari:
Antonio Flores oli näkyvästi mukana Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa, mutta vaalien ratkettua alkoi Floresillakin perusarki. Tiistaina useat mediat ja uteliaat kansalaiset seurasivat Antonion paluuta työpaikalleen Helsingin kauppakeskus Forumin Hiusfashion-liikkeeseen.

– Luonnollisesti kiinnostus Antoniota ja hänen työtään kohtaan on nyt kova. Meillä on liikkeessä isot näyteikkunat, niin kyllä niistä huomasi, miten jotkut uteliaat jäivät lähistölle pyörimään, Kampaamo Hiusfashionin johtaja Satu Stefanovic kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Stefanovic on myös havainnut, että kampanjan Haavisto-hypen myötä myös Antonion profiili on noussut: Yhä useampaa heidän liikkeeseen suuntaavaa henkilöä kiinnostaa päästä juuri Antoniolle asiakkaaksi.

– Kyllä se kiinnostus selvästi näkyy siinä, että useat asiakkaat haluavat nimenomaan Antoniolle ajan. Ihmiset lukevat lehtiä ja ovat kiinnostuneita Antoniosta. Onhan hän myös erittäin ammattitaitoinen työssään ja tekee hyvää jälkeä, Satu kehaisee.
0289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kaikki sinne kirjoitti:

Lisäksi Iltis teki jutun, jossa mentiin testaamaan millaista jälkeä Antonio tekee ja sai arvosanaksi 9 kun suurin oli 10.
Kyllä nyt Antoniolla on asiakkaita, kannattaisi pistää oma pulju pystyyn.
Maikkari:
Antonio Flores oli näkyvästi mukana Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa, mutta vaalien ratkettua alkoi Floresillakin perusarki. Tiistaina useat mediat ja uteliaat kansalaiset seurasivat Antonion paluuta työpaikalleen Helsingin kauppakeskus Forumin Hiusfashion-liikkeeseen.

– Luonnollisesti kiinnostus Antoniota ja hänen työtään kohtaan on nyt kova. Meillä on liikkeessä isot näyteikkunat, niin kyllä niistä huomasi, miten jotkut uteliaat jäivät lähistölle pyörimään, Kampaamo Hiusfashionin johtaja Satu Stefanovic kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Stefanovic on myös havainnut, että kampanjan Haavisto-hypen myötä myös Antonion profiili on noussut: Yhä useampaa heidän liikkeeseen suuntaavaa henkilöä kiinnostaa päästä juuri Antoniolle asiakkaaksi.

– Kyllä se kiinnostus selvästi näkyy siinä, että useat asiakkaat haluavat nimenomaan Antoniolle ajan. Ihmiset lukevat lehtiä ja ovat kiinnostuneita Antoniosta. Onhan hän myös erittäin ammattitaitoinen työssään ja tekee hyvää jälkeä, Satu kehaisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu