Sodoman ja Gomorran suunta...

Näin ilmestyksen siitä mihin Suomi on menossa, ja sanat, että: "tee jotakin, ennen kuin on liian myöhäistä".

Näky oli seuraava:

Näin Jyväskylässä Yliopistonkatua alaspäin kulkevan homojengin, ehkä noin kymmenen henkilöä. Heillä oli käsissään kaikenlaisia puisia ja metallisia lyömäaseita. Koin hengessäni myös voimakkaasti, että he olivat paitsi väkivaltaisia, myös raiskaavia homoja.

Uskovat: Rukoilkaa Suomen puolesta asiassa, ettei tämä profetia pääsisi toteutumaan!
7133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koen, että tuo näkysi kertoo, miten asiat hengessä ovat. Välttämättä noin ei tule käytännössä tapahtumaan. Homouden boostauksen taustalla oleva henkivalta sen sijaan on juuri tuolla tavalla aggressiivinen. Käytännössäkin tämä henkivalta näkyy homoaktivistien toimissa. He eivät kulje pamput käsissään, mutta heidän muut toimensa osoittavat, että heillä on pamput käsissä.

Äänestä
  • >>He eivät kulje pamput käsissään, mutta heidän muut toimensa osoittavat, että heillä on pamput käsissä.

    Äänestä

Suomen nuorisoa ollaan vetämässä suurin joukoin liekanarun tavoin pimeyden leiriin, vihreäliitto muiden liberaalien kanssa ovat vaatimassa äänestysikärajan laskemista kuuteentoista vuoteen.

Äänestä

Wilkersonin näkykirjan kuvauksia tulevaisuudesta:

Väkivaltaiset homojengit terrorisoivat kaduilla.

(taitaa olla myöhäistä pysäyttää alamäkeä)

Äänestä
  • Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras. Jaak. 5:16

    ja

    kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva. Mark. 11:24

    Ei ole vielä liian myöhäistä rukoilla tämän aiheen puolesta, vaikka maailma vääjäämättä kulkeekin kohti antikristuksen aikaan ja henkeä.

    Äänestä

Jyväskylä on äänestänyt Haavistoa presidentiksi ja häntä on kovasti ehkä liikaakin yleisessä keskusteluissa homoteltu. Toivon, etteivät kristityt nyt saa kaikkien muidenkin sanomisia niskoilleen ja h. vihaa.

Aiheellinen rukouspyyntö!
Nuorille pitäisi nyt puhua vakavasti.

Äänestä

ja höpö höpö..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuomas´´ kirjoitti:

Näin ilmestyksen siitä mihin Suomi on menossa, ja sanat, että: "tee jotakin, ennen kuin on liian myöhäistä".

Näky oli seuraava:

Näin Jyväskylässä Yliopistonkatua alaspäin kulkevan homojengin, ehkä noin kymmenen henkilöä. Heillä oli käsissään kaikenlaisia puisia ja metallisia lyömäaseita. Koin hengessäni myös voimakkaasti, että he olivat paitsi väkivaltaisia, myös raiskaavia homoja.

Uskovat: Rukoilkaa Suomen puolesta asiassa, ettei tämä profetia pääsisi toteutumaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu