Kreikka vedättää jälleen EU-johtajia

Kreikkalaiset todella osaavat vedättämisen taidon. Maa haluaa europaketin, 135 miljardia euroa, mutta ei aio itse tehdä mitään taloutensa kohentamiseksi. Vedättäminen on tuttua puuhaa kreikkalaisilta.

Ensin kreikkalaiset vääristelivät tuloslukujaan, jotta maa pääsi euromaiden joukkoon, ja kun se oli päässyt, niin se alkoi vedättää muilta euromailta tähtitieteellisiä summia kerta toisensa perään.

Suomi on yksi Kreikan lainojen takaajista. Suomi vaati Kreikalta vakuuksia lainarahojensa takaisin saamiseksi, mutta tästäkään ei ole ainakaan vielä olemassa allekirjoitettua virallista sopimusta.

Viime vuoden lopulla EU-komissaari Olli Rehn painosti rajusti Suomen hallitusta, jotta se pysyisi kiltisti Kreikan lainojen takaajana eikä vaatisi vakuuksia Kreikka-lainoistaan. Ihmeellistä puhetta syntyperäiseltä suomalaiselta!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiltit komissaarit kyllä maksattavat ilomielin kansalaistensa avulla kreikkalaisten vaatimat tuet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kreikka vedättää kirjoitti:

Kreikkalaiset todella osaavat vedättämisen taidon. Maa haluaa europaketin, 135 miljardia euroa, mutta ei aio itse tehdä mitään taloutensa kohentamiseksi. Vedättäminen on tuttua puuhaa kreikkalaisilta.

Ensin kreikkalaiset vääristelivät tuloslukujaan, jotta maa pääsi euromaiden joukkoon, ja kun se oli päässyt, niin se alkoi vedättää muilta euromailta tähtitieteellisiä summia kerta toisensa perään.

Suomi on yksi Kreikan lainojen takaajista. Suomi vaati Kreikalta vakuuksia lainarahojensa takaisin saamiseksi, mutta tästäkään ei ole ainakaan vielä olemassa allekirjoitettua virallista sopimusta.

Viime vuoden lopulla EU-komissaari Olli Rehn painosti rajusti Suomen hallitusta, jotta se pysyisi kiltisti Kreikan lainojen takaajana eikä vaatisi vakuuksia Kreikka-lainoistaan. Ihmeellistä puhetta syntyperäiseltä suomalaiselta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu