Masennusdiagnoosi annetaan liian helposti?

Minusta tuntuu, että nykyisin masentuneen paperit saa ihan liian helposti. En väitä, ettenkö olisi jossakin vaiheessa ollut masentunut oikeastikin, mutta lääkärin kanssa jutellessani tuo totesi minulla olevan talvimasennuksen oireita - ja en edes tuntenut itseäni silloin masentuneeksi. Selitin vain ongelmiani ja vieläpä HYMYILIN koko ajan, joten tuskinpa ainakaan ulkoisesti vaikutin kovin masentuneelta.

Maininta talvimasennusoireistani tuli kyllä ihan yllätyksenä, mutta en odottanut että ensimmäiseksi TYRKYTETTÄISIIN lääkkeitä - mikä ihmeen kiire niillä on päästä eroon potilaista? Se vika "masentuneisuuteeni" kun olisi paremminkin korjattavissa ihan muulla tavoin.

Mainittuaan talvimasennusoireistani lääkäri sitten alkoi puhua kovasti jostakin lääkkeestä ja pitkähkön esitelmänsä jälkeen hän katsoi ilmettäni ja totesi, etten vaikuttanut kovin innostuneelta asiasta... Ei kettu... Olisiko minun pitänyt hypähtää ilmaan ja pomppia innosta samaan aikaan kun huudan: "JEE! SAAN LÄÄKKEITÄ! JIHII!"

Miksi kummassa masennus-dg irtoaa noin helposti? Voihan tietenkin olla, etten vain itse tunnistanut masentuneisuuttani, ei olisi kyllä ensimmäinen kerta etten ole huomannut tuntevani jotakin negatiivista, mutta vihdoinkin kun olen alkanut tuntea taas aitoa iloa ja vielä iloita siitä, masentaa enemmänkin se että liian helposti määrätään LÄÄKKEITÄ....

Ja lisään vielä, etten siis ole vielä saanut sitä diagnoosia, näissä asioissa kun tuppaa kestämään turhan pitkään. (Kevät ehtii jo saapua ja masennus lienee jo häipynyt kevään tieltä kun vasta alan saada diagnooseja).
10290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"masentaa enemmänkin se että liian helposti määrätään LÄÄKKEITÄ...."

Lääkäri oli kaukaa viisas, ja tiesi sinun tulevasta masennuksestasi jo etukäteen.

Äänestä

kovimpa kevyesti suhtaudut masennukseen ( vai oliko se alakuloa).

itse vakavan masennuskauden läpi käyneenä olisin toivonut että
tk: lääkäri olisi reagoinut heti masennuskauden alussa määräämällä
lääkkeitä ja varmistamalla että käytän niitä. masennus pääsi kuitenkin
niin pahaksi että olin hengenvaarassa ( kokeneet tietävät mistä puhun).
nyt kuitenkin voimakas lääkitys päällä ja olo kohenee hitaasti.
voin sanoa että lääkkeet auttoivat hitaasti mutta varmasti.

toivottavasti lääkärit toimivat vastuuntuntuntoisesti kohdatessaan masentuneen.

Äänestä

Totta. Kovin helposti masennusdiagnooseja ollaan kirjoittelemassa. Ja kyllähän tuo masentaa. Normaalit ja syvät kokemukset työnnetään mielenterveyshäiriöihin kuuluviksi. Tarkoitus ilmeisesti tehdä kaikista pepsodent-hymyisiä tv-mainosten idiootteja tai muuta sellaista.

Äänestä

Edelliseen lisäys, että sehän riippuu psykiatrista että kuinka herkästi ollaan diagnosoimassa vaikkapa masennusta ja määräämässä lääkkeitä. Kaikki psykiatrit eivät esim. satunnaisen itkuisuuden takia ole `määräämässä lääkkeitä joiden vaikutuksia ei oikeastaan kovinkaan hyvin tunneta, varsinkaan pitemmällä tähtäimellä.

Äänestä

Nykyään ei saa tuntea eikä ajatella "mitään", muuten on sairas. Pitää olla neutraali. Siihenkin varmaan toki osataan löytää jokin diagnoosi, johon pitää määrätä lääkkeitä.

Äänestä

Jokainen meistä voi ihan oman järjen mukaan myös kieltäytyä niistä lääkkeistä ja vaihtaa lääkäriä.

Äänestä
  • Mulla kävi näin että psykiatri parin käyntikerran jälkeen kysyi että "mitä me tälle sun ahdistukselle ja masennukselle tehdään?". Sanoin että en ole masentunu enkä ahistunu, olen vain yliväsynyt. Hän määräsi mulle rauhottavia estämään huimauskohtauksia joita tuli varsinkin töissä. Nää huimauskohtaukset oli lieviä paniikkioireita. Myöhemmin olen miettiny että tää psykiatri oli ihan oikeessa. Mä olin ihan sika ahistunu ja masentunu ja VÄSYNYT! En vaan osannu erotella et mikä tuntemus on esim ahistusta koska mul oli ollu sitä niin kauan että se kuului normaaliin elämääni. Nyt olen ollut vähän yli neljä vuotta sitten sairauslomalla ja kamppailen yhä samojen tuntemusten kanssa kuin sillon, vähän eri muodossa vaan. Olen monesti miettinyt että sairastuttiko tämä kyseinen psykiatri mut koska sen jälkeen tapahtu romahus? Mutta olen saanut järkeiltyä että ei, hän ei sairastuttanut minua vaan pelasti minut vielä isommalta romahdukselta joka olisi väistämättä tullut jossain vaiheessa vähän pidemmälle elämässä.

    Äänestä

  • Itse en ainakaan ollut sellaisessa tilassa, että olisin ollut tarpeeksi kriittinen, tai kykenemään tärkeisiin päätöksiin. Toisten vietävissä. Mielialalääkkeet olivat täysin uusi juttu, ja masennuksesta yms en tiennyt juuri mitään. Ajattelin luottaa ammattilaisiin. Jälkikäteen kyllä harmittaa.

    Äänestä

Minulla taas toisinpäin, olen nyt vuoden käynyt terapiassa ja terapeutit vaihtuneet ties kuinka monta kertaa, unilääkkeet on kyllä työnnetty kouraan koska alaikäisellehhän niitä voi määrätä muttei muuta.
Psykiatrit sanovat että oireeni ja käytökseni ovat vakavaa masennusta, ehdottelee psykoterapiaa ja mitä muuta mutta masennuslääkkeitä en saa.
En tosin tiedä haluanko edes.

Itseasiassa nyt kun miettii niin tuntuu että ns. 'lähes terveille' ihmisille annetaan yhdestä käyntikerrasta tuosta vaan diagnoosit kun puhuu jostain aivan muusta mutta sitten ne masentuneemmat joutuvat käymään kauhean testipaperi rumban ja lukuisat käynnit jotta ne terapeutit voivat mietiskellä kuinka vakavaa on ja mikä diagnoosi annetaan.

On se vaanoutoa ja niin väärin.

Äänestä

"Jokainen meistä voi ihan oman järjen mukaan myös kieltäytyä niistä lääkkeistä ja vaihtaa lääkäriä."

Pitäisihän meidän pystyä luottamaan alan ammattilaisiin ja näiden antamaan tietoon. Teemme päätöksemme sen tiedon pohjalta mitä meillä on. Jos meille annetaan harhaanjohtavaa tai valheellista tietoa, niin miten ihmeessä voimme tehdä viisaan valinnan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EnOleEnääMasentunut kirjoitti:

Minusta tuntuu, että nykyisin masentuneen paperit saa ihan liian helposti. En väitä, ettenkö olisi jossakin vaiheessa ollut masentunut oikeastikin, mutta lääkärin kanssa jutellessani tuo totesi minulla olevan talvimasennuksen oireita - ja en edes tuntenut itseäni silloin masentuneeksi. Selitin vain ongelmiani ja vieläpä HYMYILIN koko ajan, joten tuskinpa ainakaan ulkoisesti vaikutin kovin masentuneelta.

Maininta talvimasennusoireistani tuli kyllä ihan yllätyksenä, mutta en odottanut että ensimmäiseksi TYRKYTETTÄISIIN lääkkeitä - mikä ihmeen kiire niillä on päästä eroon potilaista? Se vika "masentuneisuuteeni" kun olisi paremminkin korjattavissa ihan muulla tavoin.

Mainittuaan talvimasennusoireistani lääkäri sitten alkoi puhua kovasti jostakin lääkkeestä ja pitkähkön esitelmänsä jälkeen hän katsoi ilmettäni ja totesi, etten vaikuttanut kovin innostuneelta asiasta... Ei kettu... Olisiko minun pitänyt hypähtää ilmaan ja pomppia innosta samaan aikaan kun huudan: "JEE! SAAN LÄÄKKEITÄ! JIHII!"

Miksi kummassa masennus-dg irtoaa noin helposti? Voihan tietenkin olla, etten vain itse tunnistanut masentuneisuuttani, ei olisi kyllä ensimmäinen kerta etten ole huomannut tuntevani jotakin negatiivista, mutta vihdoinkin kun olen alkanut tuntea taas aitoa iloa ja vielä iloita siitä, masentaa enemmänkin se että liian helposti määrätään LÄÄKKEITÄ....

Ja lisään vielä, etten siis ole vielä saanut sitä diagnoosia, näissä asioissa kun tuppaa kestämään turhan pitkään. (Kevät ehtii jo saapua ja masennus lienee jo häipynyt kevään tieltä kun vasta alan saada diagnooseja).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu