että suomalaisuus sai kehittyä ainoastaan silloin
kun suomi oli venäjän vallan alla.
Ruotsin osana ollessa suomea yritettiin kaikin tavoin
ruotsalaistaa.
Tällaista historian tulkintaa peilaten voi vain ihmetellä
sitä "ryssänvihaa" mikä vieläkin toisinaan ilmenee.
kun suomi oli venäjän vallan alla.
Ruotsin osana ollessa suomea yritettiin kaikin tavoin
ruotsalaistaa.
Tällaista historian tulkintaa peilaten voi vain ihmetellä
sitä "ryssänvihaa" mikä vieläkin toisinaan ilmenee.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tiiä häntä. Suhteellisen rauhallista täällä ainakin Venäjän aikana oli. Suomen maaperällä ei taidettu sotia vuoden 1809 jälkeen vasta kuin vuonna 1917. Tsaari piti rauhan, Lenin ei. Se on hyvä muistaa. Leninhän oli sukujuuriltaan ruotsalainen.
Koko ajatus suomalaisuudesta pääsi itämään vasta slaavilaisuuden hellässä hyväilyssä. Meidät olisi 1809 suunnilleen tapettu sukupuuttoon, jos Perunaruttolaiset olisivat voittaneet Napuella.
Talouselämä, viranomaislaitokset, teollistuminen oli mahdollista vasta Venäläisen ymmärryksen aikana. Samoin kieli -siis suomenkieli annettiin kukoistaa ja rikastua, muutoin se olisi ruotsinvallan alla miekalla tapettu.
Nooh venäläiset päästi vähällä kun oltiin hiljaa toisin kuin puolalaiset joiden kanssa iivanoilla näkyy vieläkin olevan ongelmia.
-----voi vain ihmetellä sitä "ryssänvihaa" mikä vieläkin toisinaan ilmenee-----
Se on Ruotsista käsin masinoitua ja maksettua propagandaa. Ruotsihan nimittäin halusi kaikin tavoin lietsoa suomalaisten ja venäläisten välille vihanpitoa, että josko Suomi joskus irtaantuisi Venäjästä ja ruotsalaistunut eliitti ohjaisi meidät takaisin äiti-Ruotsin helmaan.
Venäjänvallan loppuaikoina venäläiset yrittivät venäläistää meitä, vastareaktiona tapettiin jopa Bobrikoff. Rahvaalle oli sama millä kielellä sitä rasitettiin.
Ei ryssävihaan hurreja tarvittu, venäläiset itse ovat aiheuttaaneet ryssävihan talvisodalla. Jos Karjalaa ei palauteta ryssäviha säilyy tulevillekin sukupolville.
Nooh pientä oli meno täällä verrattuna Kaukasiaan joka muistutti Venäjän keisarikunnan loppupäivinä Suomea ja Baltiaa isonvihan aikana. Osa voi olla bolsu propagandaa mutta kyllä moni neutraali tyyppi vahvisti Stalinin ja Mikojanin kertomukset kasakkojen ja muiden viranomaisten raakuudesta.
Tavallaan se on totta, kun suomesta tuli osa Venäjää, niin maan kansalliseksi kieleksi määriteltiin Ruotsi.
Tämä herätti sellaisen kiistan, että myös suomalaiset halusivat samat oikeudet kuin oli ruotsalaisilla maassa, kyse on tietnkin kieliryhmistä, mutta tavallaan ruotsinkielsiet pitiuvät itseään kyllä ruotsalaisina.
Venäjän tsaari Aleksanteri I ajatteli näin, että hän on tavallaan palauttanut muinaisen kuningaskunnan, joten Suomen oman kielen tukeminen oli tavallaan luonnollista tätä taustaa vasten ja samalla yhteys Ruotsiin, eli vanhaan emämaahan heikkenisi, eli homma tavallaan palveli Venäjän senhetkisiä etuja.
Lyhyeen loppui Venäjällä nekin ajat kun maaliskuun idukseen kuoli edistysmielinen. Venäläisille pehmo hallitsija joka ei käytä ruoskaa ja suosii ei-venäläisiä on heikko. Tosin puolalaiset ne tais enimmäkseen Aleksanteri toisen murhata.
ammuttiin kyllä ennen talvisotaa ja ampuja oli ruotsalainen.Ruotsalainen aatelisto tappelutti suomalaisia ja venäläisiä kuin kukkotappelussa.Ruotsalainen ei pitänyt suomalaista ihmisenä vielä 1960 luvullakaan.Venäjälle Suomi on mieluisampi länsinaapuri kuin Ruotsi siksi pitävät Suomen itsenäisenä
Ehkä Pietarin asukeille ainakin omien kokemuksieni mukaan mutta Etelästä ja suomalais-ugrilaisilta alueilta olevat ei Suomesta pidä. Voihan tämä olla ennakkoluulojakin. Onhan meillä suomalais-ugrilaisilla alueilla toimintaakin joten miksi ne käyttäytyisi enää meitä kohtaan kuten Molotov. No eikai se Molotovkaan muuta tehnyt kun totteli isäntäänsä.
tsaarin aikana oli ennen kaikkea suomalaisten vastuulla. Johtava luokka oli aluksi 100 % ruotsinkielistä, mutta tilanne muuttui hiljalleen 1850-luvulta lähtien.
Suomen kielen asemaa ajoivat aluksi voimakkaimmin ruotsinkieliset fennomaanit, joiden rinnalle 1800-luvun lopulla tuli suomenkielisiä.
Myös itsenäisyysmiehet olivat aluksi vahvasti ruotsinkielisiä.