Asevelvollisuuslain muutos :
9.2.2012 Hallituksen tilaaman esityksen johdosta Puolustusvoimien tehtävien uudelleen järjestämiseksi esitän,
että hallitus ryhtyy pikaisesti toimiin Asevelvollisuuslain muuttamiseksi niin, että
laki on miehille ja naisille tasa-arvoinen, sama.
Ehdotustani perustelen:
Naiset tulee asettaa tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa vastaamaan Puolustusvoimista,
MAAN ja SUOMEN KANSAN PUOLUSTUKSEKSI.
Naiset äitimme ja iso-äitimme selviytyivät maamme puolustustehtävistä sodan aikana 1939-1944 suorittamalla tehtäviä rintamalla ja ennen kaikkea tekivät rintamien puolustamisen mahdolliseksi hoitamalla kotirintaman, lapset, vanhukset, pellot, karjan, kaupan, teollisuuden, hallinnon ja kaikki.
Sodan jälkeen koko kansa on raivannut, rakentanut ja yhteistuumiin tehnyt Suomesta maailman huippuvaltion
Miehet ja naiset ovat toisiinsa nähden mielestäni samassa suhteessa edistyneet sivistyksellisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti
Suomen naiset ovat tällä hetkellä enemmän koulutettuja kuin miehet. Asevelvollisuuskoulutuksen katsoisin auttavan naisia sijoittumaa työelämässä tasa-arvoisemmin erilaisiin tehtäviin päätöksentekoon ja luottamustehtäviin.
Maan hallitus perustelee Puolustusvoimien leikkauksia armeijan modernisoinnilla, asevelvollisten ikäluokkien vähenevällä määrällä, ja rahapulalla.
Naisten ottaminen tasa-arvoisesti asevelvollisuuden suorittajiksi ratkaisee Puolustusvoimien
”mies vajeen” jonka lisäksi hallituksen tulee avoimesti kertoa vallitsevan taloudellisen tilanteen hoitamiseksi muita vaihtoehtoja kuin maanpuolustuksen heikentäminen.
Muissa maissa on alennettu suuria palkkoja, suuria eläkkeitä ja yleisiä hallintokuluja (byrokratiaa).
Oletan hallituksen tähtäävän ilmapuolustuksen vahvistamiseen jolloin aukeaa oikotie Naton jäsenyyteen. Hornet laivueen, tai useammankin laivueen ostopuheet enteilevät selvästi mistä ”kokoomus-pojilla on kysymys" kysymys on Naton jäsenyydestä.
Aseistetut taisteluvalmiudessa olevat Hornet hävittäjät toimivat Naton satelliittijärjestelmän ohjauksessa. Niillä ei lentäjä osallistua taisteluun.
Niiden tehtävästä ei siis päätä Puolustusvoimien komentaja / ylipäällikkö, he voivat niille tilata suunnitelman tai vuokrata niitä taistelutehtäviin.
Suomella tulisi säilyttää uskottava puolustus maahamme hyökkääjän/ hyökkääjien varalta.
Pienen maan välttämätön rauhantae on pysytellä kansainvälisesti sitoutumattomana puolueettomana maana.
Suomen puolustusvoimille sopii rauhan-turvamamis tehtävät, kriisienhallinta ja jälleensankentamistehtävät taloudelliset ja sivistykselliset tehtävät.
Hyvät suhteet kaikkiin suuntiin tekevät Suomesta itseään suuremman ja vahvemman maan jonka mielipiteitä tarvittaisiin maailman kriisien hallinnassakin.
. Suomen ei tulisi varustautua osallistumaan maailmalla puhkeaviin sotiin. Suomen tulisi käyttää taloudelliset voimavaramme oman maan herättämiseksi ”hankiin” työn ja toimeentulon palauttamiseksi Suomen Kansalle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Läljempänä oleva teksti lainnaus:
Tietolähde Wigibedia
Asevelvollisuuslain muutos :
v 1995
”Nainen voi hakea mihin tahansa aselajikoulutukseen ja hänet sijoitetaan parhaiten soveltuvaan tehtävään. Jos nainen ei ole keskeyttänyt asepalvelusta 45 päivän kuluessa palvelukseen astumisesta, häneen sovelletaan asevelvollisuuslain määräyksiä. Jotkut armeijaan menneistä naisista ovat jättäneet palveluksen kesken 45 päivän "koeajan" jälkeen, jolloin heidän on täytynyt siirtyä siviilipalvelukseen”
niin paha ettei hän kelpaa minkäänlaiseen palvelukseen rauhan tai sota-aikana.
Palvelustaan suorittava varusmies, jonka terveydentila on heikentynyt, vapautetaan samalla tavoin palveluksesta, mutta päätöksen tekee kutsuntalautakunnan sijasta lääkärintarkastuslautakunta.
velvollinen voidaan vapauttaa palveluksesta terveydellisistä (joko fyysisistä tai psyykkisistä) syistä rauhan ajaksi (palveluskelpoisuusluokka C). Vapautuksen myöntää kutsuntalautakunta. Palveluksesta vapautetaan lääketieteellisen diagnoosin perusteella. Tarvittaessa asevelvollinen voidaan määrätä lisätutkimuksiin, minkä jälkeen kutsuntalautakunta vahvistaa palveluskelpoisuusluokan. Tautiluokitus tulee puolustusvoimien tietoon ja se merkitään myös kutsuntatodistukseen.
Vapautus terveydellisestä syystä
”As Jos asevelvollisen terveydellinen ongelma on ohimenevä, palveluskelpoisuusluokaksi määrätään E, joka tarkastetaan erikseen määrätyn ajan kuluttua. Mikäli ongelma ei parane 25. ikävuoteen mennessä, asevelvollinen siirretään luokkaan C. Asevelvollinen voidaan määrätä myös palveluskelpoisuusluokkaan C jo kutsunnoissa, mikäli ongelma on luonteeltaan pysyvä. Palveluskelpoisuusluokka D on poistettu, sitä käytettiin silloin, kun asevelvollisen terveysvaiva on
”Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta tuli voimaan 1.4.1995. Naiset voivat Suomessa hakea asepalvelukseen 18–29-vuotiaina. Hakijan on oltava fyysisesti ja psyykkisesti terve Suomen kansalainen. Palvelukseen voi hakea suoraan aluetoimiston kautta joka vuosi 1. maaliskuuta mennessä.
Nainen voi hakea mihin tahansa aselajikoulutukseen ja hänet sijoitetaan parhaiten soveltuvaan tehtävään. Jos nainen ei ole keskeyttänyt asepalvelusta 45 päivän kuluessa palvelukseen astumisesta, häneen sovelletaan asevelvollisuuslain määräyksiä. Jotkut armeijaan menneistä naisista ovat jättäneet palveluksen kesken 45 päivän "koeajan" jälkeen, jolloin heidän on täytynyt siirtyä siviilipalvelukseen”
Kuka Arvi - -ainiin se uutistenlukija - Arvi!
Jotta naisten asema olisi tasa-arvoinen, asevelvollisuuden tulisi koskea naisia vankeuden uhalla, näin saataisiin kaikki naiset mukaan, muuten tasa-arvo ei toteudu.
Se soveltuu perustelujen mukaan miehille, koska siellä tapaa joka puolelta Suomea erilaisia ihmisiä (täytyy tämä oppimisprosessi suoda myös naisille, jotta hekin voivat tavata erilaisia ihmisiä)
Se on hyvä koulu, jossa oppii itsenäistymään ja irti mamista, olisi tämä kai viisasta naisillekin, etteivät jää ikuisesti äidin helmoihin
-Hyvä kuntokoulu. No niin, miten rapakunnossa naiset ovatkaan? Ilman muuta kuntokouluun.
-Halpa järjestelmä ja tulisi vielä puolet halvemmaksi, kun naiset osallistuisivat myös
Jos olemme tasa-arvoisessa maassa, tämän irvikuvan pitäisi tulla myös tasa-arvoiseksi.