Oululaisten evoluutiopalstalla:
Raamatussa kerrotaan miten kirjaviksi kuorittujen oksien
edessä paritellen syntyy kirjavia lampaita (1.Moos 30:37-40).
1.Moos 30:37 Jaakob otti tuoreita valkopoppelin, mantelipuun ja plataanin oksia ja kuori niihin raitoja niin, että valkoinen puu paljastui.
38 Kun naaraat olivat kiimassa, hän pani kuori-mansa oksat niiden eteen juottoruuhiin, vesial-taisiin, joista ne kävivät juomassa.
39 Eläimet, jotka olivat pariutuneet oksien edessä, synnyttivät juovikkaita, täplikkäitä ja kirjavia karitsoita."
Taikauskoako?
Miksei sitä oteta yhtä kirjaimellisesti kuin muutakin osaa Genesiksestä
vai otetaanko ? Miksi sitten biologia nykytieto on tässä Raamatun
tulkintaoppaana eikä toisinpäin ? Miksei sama koske Genesiksen alkua ?
Vastaan:
Ei kyseessä ole taikuus, vaan eläinten keskinäinen parin valinta..Jaakob tiesi, että kirjavat ja pilkulliset lampaat ja vuohet parittelevat keskenään kun näkevät kuorittuja, raidallisia oksia ja pilkullisia ja raidallisia
ja lisäksi Jaakob itse valitsi vahvimmat eläimet, joiden eteen hän asetti oksat.
Perittelun aikana Jaakob sanoo nähneensä unta, että vuohipukit, jotka astuvat laumaa, olivat
juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia ja vielä
Jumalan enkeli käski katsoa, että niin on...tämä
Jaakobin lauman lisääntyminen oli hänen mieles-tään siksi, että Laaban oli kymmenen kertaa muuttanut sovittua palkkaa.
Jumala oli asian takana, ainakin Jaakobin kertoman mukaan. Oliko todella, sitä voi kysyä
Herralta, koska Jaakobhan oli kepuli mies, joka
oli jo petoksella saanut Eesaulle kuuluvan siunauksen, Jaakobin nimihän tarkoittaa "kanta-päätä" tai "petturia"

Vastaukset 6
Vanhimmat
häh?
..lammas vai vuohi...Silloin Jumala erottaa lampaat vuohista...ja toiset menevät taivaan iloon toiset iankaikkiseen kadotukseen
Hyvä Raimo, pitkästä aikaa luen oikeata kritiikkiä, joka on vieläpä perusteltua, jatka vain samaan malliin. Jumala hymyilee
taivaallisessa loistossaan ja heittää siunauksen säteitä, valaisemaan tätä synkkää maailman henkeä. Tuo laajasti suojaavainen kerubi, on aikojen alusta saanut manipuloida ihmismieltä ja sydämiä, aiheuttaen tuskaa ja kärsimystä.
Onneksi Jumala ilmoituksensa kautta on myös tehnyt suunnitelmansa selviksi, pyhien ja profeettojensa kautta, mutta harvat ovat ne jotka ilmoituksen ymmärtää.
>No jos todella tunnet, mitä sanoit, olet silloin siunattu Abrahamin, Íisakin ja Jaakobin Jumalan
nimeen, jota he itse eivät taas tunne...Siis Herra sinua ja omaisiasi siunatkoon ja varjelkoon
ja myös sinun taistelusi, joita jokaisella Jumalaan uskovalla kyllä varmaan riittää, vieköön
kerran taivaalliseen iloon ja rauhaan Isän Jumalan
ja Herramme Jeesuksen kristuksen nimessä .Amen
Kiitos Jumalalle ymmärtätävästä Starets.nimerkin taustalla olevasta, uskallan sanoa Jumalan
Totuudessa ja Hengessä, uskovaisesta ihmisestä!
Terve Raimo, otan sen riskin että näytän email.
osoitteeni, niin voimme keskustella joskus rauhassa Jumalan salaisuuksista. [email protected]
että Jeesus on Kristus, joka tuli lihaan?
Dunkel=pimeys
kraft= voima
oletko pimeyden voimista?