Sairaat/Terveet

Katsellessani tänäaamuna tuota Aamusydämellä -ohjelmaa tuli mieleeni, että kyllä Suomessa taitaa olla maailman terveimmät sairaat.
Esim. valikoiva muistinäytti olevan toisella naisella yhtenä oireena. Hän ei sanomansa mukaan muista kaupassa käydessä edes ottaa tavaroitaan mukaan, mutta muistaa kuitenkin hyvin monimutkaiset tautinsa ja oireet ihan lääkärin pätevyydellä. Jos elämä on niin tarkoituksetonta, vaikka on päässyt haluamalleen eläkkeelle, niin eikö kuitenkin jokin työ antaisi paremmin motivaatiota elämään.
Jokin tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on vinksallaan, kun tuhansia 25 vuoden kahta puolta olevia nuoria jää eläkkeelle masennuksen takia vuosittain.
Ja kun tarkalla korvalla kuuntelee, niin masennus se taitaa olla näiden vanhempienkin parhaassa työiässä olevien ihmisten tautien alkusyynä.
Tällaisia ohjelmia on toisaalta riskaapelia tuoda televisioon, sillä ne varmaan ovat yllyttävänä tekijänä niille, jotka haluavat ennenaikaiselle eläkkeelle.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän yhteiskuntaakin pitäisi kehittää aina siihen suuntaan, että ihmisillä olisi motivaatiota työntekoon ja siten elättää itsensä.
Onko syy nykyiseen kehitykseen mahdollisesti siinä, että sosialiavun, myös eläkkeiden, ja normaalin työnteon kautta saatava elanto ei ole tasapainossa keskenään, vaan hyöty on kallistunut enemmän sinne eläkeiden puolelle.
Motivaatio suuntautuu usein siihen edullisimpaan vaihtoehtoon, jos vaihtoehtoja on monia.

Äänestä

Häikäilemätön siipiveikko keksii vaikka sairauden itselleen varastaakseen työssäkäyvien rahat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työ kunniaan kirjoitti:

Katsellessani tänäaamuna tuota Aamusydämellä -ohjelmaa tuli mieleeni, että kyllä Suomessa taitaa olla maailman terveimmät sairaat.
Esim. valikoiva muistinäytti olevan toisella naisella yhtenä oireena. Hän ei sanomansa mukaan muista kaupassa käydessä edes ottaa tavaroitaan mukaan, mutta muistaa kuitenkin hyvin monimutkaiset tautinsa ja oireet ihan lääkärin pätevyydellä. Jos elämä on niin tarkoituksetonta, vaikka on päässyt haluamalleen eläkkeelle, niin eikö kuitenkin jokin työ antaisi paremmin motivaatiota elämään.
Jokin tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on vinksallaan, kun tuhansia 25 vuoden kahta puolta olevia nuoria jää eläkkeelle masennuksen takia vuosittain.
Ja kun tarkalla korvalla kuuntelee, niin masennus se taitaa olla näiden vanhempienkin parhaassa työiässä olevien ihmisten tautien alkusyynä.
Tällaisia ohjelmia on toisaalta riskaapelia tuoda televisioon, sillä ne varmaan ovat yllyttävänä tekijänä niille, jotka haluavat ennenaikaiselle eläkkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu