Tulevaisuuteni...? Vai onko sitä?

Mitään neuvoja tuskin osaan antaa, mutta tekstisi puhutteli minua. Oma paranemisprosessini on suhteellisen hyvällä mallilla käynnissä, vaikka mukavaa se ei ole. Olen silti päättänyt parantua, kun tulin siihen tulokseen, että vaikka olisin miten laiha, en koskaan tulisi olemaan itseeni tyytyväinen, ja elämä alkoi muutenkin olla niin sietämätöntä, että päätin kokeilla tietä kohti terveyttä sillä ajatuksella, että aina voisi palata takaisin omaan sairaaseen todellisuuteensa.

En ole sitä päätöstä katunut, vaikka vastenmielisyyttä ja vetäytymisen halua koko touhusta olen välillä tuntenut. Aloin vain pakottaa itseäni syömään normaalisti, minkä johdosta elämänlaatu parani huomattavasti sekä henkisesti että fyysisesti. Epämääräiset kivut loppuivat, samoin mielialan heittelyt ja negatiiviset ajatukset, kuten myös monet muut aliravitsemuksen aiheuttamat häiriöt.

Terveydentilan kohentuessa ja ajattelun selkiintyessä joutui kuitenkin pakolla kohtaamaan todellisuuden, sen, mitä oli syömishäiriöön paennut. Tyhjäksi rakentunut elämä näytti lohduttomalta, ja halu palata vanhaan syömishäiriön ja kamalien tuntemusten pariin oli kova. Tunsin itseni täysin turhaksi ja ettei minulla olisi oikeutta olla olemassa, joten joutaisinkin palata takaisin vanhaan, kun muutakaan elämää minulla ei olisi.

Aloin kuitenkin työstää syömishäiriöön johtaneita asioita ja ajatuksia mielessäni ja oivalsin monia asioita, jotka eivät olisi aliravitsemuksen sotkemassa päässäni tulleet edes mieleen. Ja ennen kaikkea aloin yrittää rakentaa oikeaa elämää, miltä olin itseni eristänyt, täyttää sitä, minkä olin tehnyt tyhjäksi.

Aluksi olo oli todella vapautunut, kun annoin itselleni luvan syödä ja parantua. Painon noustessa ja olon parantuessa tuli kuitenkin vanha kunnon läskipelko. Alkoi tuntua, että parhaimmalta näytin BMI 16, ja että olisiko palattava takaisin siihen, koska painavampana, vaikka yhä alipainoisena, näyttää läskiltä ja vielä lisää olisi lihottava normaalipainoiseksi eli vielä läskimmäksi.

Tietenkin on ihan ymmärrettävää, että mitä laihemmaksi itsensä päästää, sitä voimakkaammin reagoi pieneenkin painonnousuun ja koon muutokseen. Sitten järkeilin, että jos nyt laihdutan takaisin, hirveä olo palaa, eikä lopulta enää sekään koko riitä, vaan on mentävä vielä alemmas, entistä sairaammaksi.

Yritän nyt kamppailla tämän kanssa, mennä normaalipainoon ja katsoa, miltä sitten tuntuu ja miltä sitten näytän. Ehkä ajatteluni korjaantuu samalla ja saan hankittua muuta elämää syömishäiriön tilalle. Ja elän siinä luulossa, että jos syömishäiriöstä parantuu, sen jälkeen pystyy mihin vain eli vaikka sitten elämään terveellisesti, ettei enää koskaan tarvitse lihoa eikä laihduttaa, koska elämän kuuluu toivottavasti olla jotain muuta kuin oman kehon koon tarkkailua.

Jos jotain neuvontapaista voisi antaa, niin seuraavia:

päättäkää parantua

olkaa armeliaita ja kärsivällisiä itseänne kohtaan

selvittäkää syömishäiriön taustalla olleita syitä

omaksukaa terveelliset elämäntavat

antakaa itsenne elää

Se on vaikeaa, tiedän, mutta kokeilemisen arvoista. Elämässä on muutakin kuin syöminen ja sen tarkkailu.

Uskokaa, että olette sen arvoisia, tehkää parannus itsenne takia, ansaitsette sen. Nostakaa painoa, älkää kyseenalaistako sen tarpeellisuutta, tiedätte kyllä sen välttämättömyyden. Parantukaa ja eläkää.