Minkälaisia kokemuksia muilla masentuneilla on siitä kun tapaatte sattumalta hoitajanne tai lääkärinne muualla kuin psykiatrian polilla?
Itsellä on mennyt masennuksen puolesta jo jonkun aikaa paremmin, tapaan hoitohenkilökuntaa kuitenkin yhä säännöllisesti ja tarvitsenkin heitä vielä varmaan pitkään.
Satuinpa sitten törmäämään nyt viikonloppuna hoitajaani baarissa ja näimme toisemme selvästi ainakin kaksi kertaa ja jotenkin kai odotin että hän tervehtii ensin koska on minun hoitaja eikä toisinpäin. No eipä tuo ollut tuntevinaankaan ja pahoitin mieleni siitä niin että lähdinkin sitten itku silmässä kotiin.
En tietenkään odottanut että hän alkaisi "terapoida" minua siellä mutta hän on ollut hoitajanani jo muutaman vuoden ja ollaan käyty rankkojakin vaiheita läpi ja hänestä on tullut minulle tärkeä tuki johon voin luottaa, ja sitten kun sattumalta tavataan muualla niin ei edes tervehditä.
Jotenkin tuli olo että siinä se nyt näki minut ja katsoi : jaa, tuossa yksi niistä säälittävistä työjutuistani, onneksi ei tarvitse tuntea sitä täällä.
Senkin kyllä ymmärrän että eihän me ystäviä olla, en vain tajua tätä silti. Vaikka ymmärrän että heidän täytyy pitää etäisyys potilaisiinsa, niin silti minun on vaikea suhtautua ihmiseen aivan kuin tuntemattomaan joka on auttanut paljon mulle tosi vaikeissa asioissa ja sitten jos satutaankin yhtäkkiä muualla törmäämään niin pitää olla aivan kuin ei tunnettaisi.. ?
Itsellä on mennyt masennuksen puolesta jo jonkun aikaa paremmin, tapaan hoitohenkilökuntaa kuitenkin yhä säännöllisesti ja tarvitsenkin heitä vielä varmaan pitkään.
Satuinpa sitten törmäämään nyt viikonloppuna hoitajaani baarissa ja näimme toisemme selvästi ainakin kaksi kertaa ja jotenkin kai odotin että hän tervehtii ensin koska on minun hoitaja eikä toisinpäin. No eipä tuo ollut tuntevinaankaan ja pahoitin mieleni siitä niin että lähdinkin sitten itku silmässä kotiin.
En tietenkään odottanut että hän alkaisi "terapoida" minua siellä mutta hän on ollut hoitajanani jo muutaman vuoden ja ollaan käyty rankkojakin vaiheita läpi ja hänestä on tullut minulle tärkeä tuki johon voin luottaa, ja sitten kun sattumalta tavataan muualla niin ei edes tervehditä.
Jotenkin tuli olo että siinä se nyt näki minut ja katsoi : jaa, tuossa yksi niistä säälittävistä työjutuistani, onneksi ei tarvitse tuntea sitä täällä.
Senkin kyllä ymmärrän että eihän me ystäviä olla, en vain tajua tätä silti. Vaikka ymmärrän että heidän täytyy pitää etäisyys potilaisiinsa, niin silti minun on vaikea suhtautua ihmiseen aivan kuin tuntemattomaan joka on auttanut paljon mulle tosi vaikeissa asioissa ja sitten jos satutaankin yhtäkkiä muualla törmäämään niin pitää olla aivan kuin ei tunnettaisi.. ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä hän ajatteli, että sinä halusit pitää "suhteenne" salassa ja kunnioitti näin yksityisyyttäsi. Minulle tapahtui vastaavaa vuosia sitten ja me vain moikkasimme toisiamme nopeasti.
Tästä voi olla lohtua, sillä olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa nähdessäni sairaanhoitajaani kerran vapaa-ajalla. Hän kulki minun ohitseni ja meillä oli pitkään katsekontakti, ja sitten kun hän oli kohdallani, nyökkäsin vaitonaisesti tervehdykseksi ja jäin ihmettelemään miten hänkin kohtuullisen eleettömästi ja hiljaa moikkasi takaisin.
Myöhemmin satuin kysymään häneltä, miten potilas saa toimia jos näkee hoitajaansa muualla kuin poliklinikalla. Hän selitti asian sillä tavalla, että potilas saa tulla juttelemaan ja moikkaamaan, mutta itse hoitaja ei saa ottaa oma-aloitteisesti mitään kontaktia potilaaseen. Toki hän saa jutella ja tervehtiä, mutta sen pitää tapahtua potilaan aloitteesta.
Eli todennäköisesti hoitajasi saattaa olla vain tunnollinen ammattiin liittyvien sääntöjen noudattaja, tuskin hän pahaa ajatteli kun ei ottanut sinuun sanallista kontaktia.
Tähän on helppo vastata. Mielenterveyden ammattilaiset on koulutettu niin, että he eivät saa vapaa-aikana ainakaan ensimmäisenä tervehtiä. Syynä on potilaan suojeleminen, ettei hän joutuisi kiusallisiin tilanteisiin ja selittelemään esim. ystävilleen kuka kyseessä oli.
Minulle sitä kuntoutuksessa ollessani painotettiin useaan otteeseen, ja se on ihan järkeenkäypää. Itse olen kuitenkin aina tervehtinyt ensin, ja sitten hoitajalta on tullut vastatervehdys...
Tapasin hoitajani tänään ja puhuimme asiasta, ja todellakin se on niin että hoitohenkilökunta ei saa ensin ottaa kontaktia potilaaseen vapaa-ajalla suojellakseen potilasta. Sitten voidaan tervehtiä jos potilas itse ensin ottaa kontaktia.