Pahoja virheitä TV-elokuvassa

Eilisiltana TV näytti Hannu Salaman romaanin pohjalta tehdyn TV-elokuvan. Sekavaa soppaa oli elokuva, ihmisiä tuli ja meni sinne ja tänne, tarina hukkui ihmisten sekaan - siitä moitteet dramaturgille ja ohjaajalle.

Näyttelijöillä tuli naurettavia fibauksia. Päähenkilö pani tupakaksi ja naputti pillitupakkaa tupakkilaatikkoa vasten. Mutta miten naputtikaan? Naputti sitä pilliklubin tupakkapuolta askia varten niin että tupakka tursusi! Jokainen pilliklubia polttanut tietää, että oikea miehekäs tapa on napauttaa tupakan pillipuolta muutaman kerran laatikon kanteen, jotta rouheet lähtee.

Ja pian toinen kaveri pani tupakaksi, jossa oli ruskea (!) filtteri. Ei tupakassa ollut sota-aikana filttereitä eikä varsinkaan ruskeita.

Vaatteetkin oli taas kerran puvustettu näyttelijöiden päälle niin puhtaina ja prässättyinä , ettei sellaisia sota-aikana nähnyt muulla kuin herrasväellä ja kyse oli sentään Pispalan köyhistä kommunisteista.
5146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Katsoin vain pätkän hiusten leikkaus ei ollut ajan kohtainen.
Ei moni muukaan asia alkoi oma ikä väsyttämään pilkkaa tehdään joka suunnassa.

Äänestä

Hyvästä kirjasta tehty tosi surkea leffa, harmi kun olisi saanut hyvänkin.

Äänestä

Tupakointia ei saisi näyttää tv:ssä tai elokuvissa, se on vääränlainen viesti katsojille.

Äänestä
  • Kaikilla on harkinnan valta.

    Äänestä

  • Depa kirjoitti:

    Kaikilla on harkinnan valta.

    Ikävä kyllä kaikki eivät vain osaa käyttää sitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meni mielenkiinto kirjoitti:

Eilisiltana TV näytti Hannu Salaman romaanin pohjalta tehdyn TV-elokuvan. Sekavaa soppaa oli elokuva, ihmisiä tuli ja meni sinne ja tänne, tarina hukkui ihmisten sekaan - siitä moitteet dramaturgille ja ohjaajalle.

Näyttelijöillä tuli naurettavia fibauksia. Päähenkilö pani tupakaksi ja naputti pillitupakkaa tupakkilaatikkoa vasten. Mutta miten naputtikaan? Naputti sitä pilliklubin tupakkapuolta askia varten niin että tupakka tursusi! Jokainen pilliklubia polttanut tietää, että oikea miehekäs tapa on napauttaa tupakan pillipuolta muutaman kerran laatikon kanteen, jotta rouheet lähtee.

Ja pian toinen kaveri pani tupakaksi, jossa oli ruskea (!) filtteri. Ei tupakassa ollut sota-aikana filttereitä eikä varsinkaan ruskeita.

Vaatteetkin oli taas kerran puvustettu näyttelijöiden päälle niin puhtaina ja prässättyinä , ettei sellaisia sota-aikana nähnyt muulla kuin herrasväellä ja kyse oli sentään Pispalan köyhistä kommunisteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu