Virallinen teloitettujen luku on yhtä tyhjän kanssa sillä satamäärin tapauksia merkittiin kaatuneiksi ja kadonneiksi. Asiaan oli selvä syy, satojen teloitusten ilmoittaminen olisi vaikuttanut moraalia alentavasti koko kansaan ja eritoten rintamajoukkoihin.
Miehiä vietiin taakse ja ammuttiin, pantiin puuarkkuun ja lähetettiin kotiseudulle. Tai haudattiin hätäisesti mataliin maakuoppiin. Yksi tapa oli jopa sellainen, että perääntymisvaiheessa miehet vain ammuttiin jossain metsässä ja jätettiin silleen, eläinten syötäviksi tai vanjan haudattaviksi. Kaikki nämä sinne jätetyt ilmoitettiin kadonneiksi. NImenomaan kadonneissa näitä teloitettuja on suurin määrin.
Mihinkäs valkoupseerit olisivat päässeet 1918 oppimastaan tavasta. Moni myöhempi teloittaja oli silloin ollut mukana nuorena miehenä ampujana tai käskyjen antajana. Että se kävi jo vanhalla rutiinilla ja pakenevia sekä piilotteleviahan käsiteltiin 1944 punikkeina. Ja punikithan pitikin ampua.
Ukkini kertoi näistä ja käsitin hänen tuskaisuudestaan, että hän oli ollut tai joutunut olemaan mukana jossain tällaisessa. Eli tiesi mitä puhui ja puhui totta. Miksikäs olisi enää 92-vuotiaana halunnut moisia asioita keksiä?
Miehiä vietiin taakse ja ammuttiin, pantiin puuarkkuun ja lähetettiin kotiseudulle. Tai haudattiin hätäisesti mataliin maakuoppiin. Yksi tapa oli jopa sellainen, että perääntymisvaiheessa miehet vain ammuttiin jossain metsässä ja jätettiin silleen, eläinten syötäviksi tai vanjan haudattaviksi. Kaikki nämä sinne jätetyt ilmoitettiin kadonneiksi. NImenomaan kadonneissa näitä teloitettuja on suurin määrin.
Mihinkäs valkoupseerit olisivat päässeet 1918 oppimastaan tavasta. Moni myöhempi teloittaja oli silloin ollut mukana nuorena miehenä ampujana tai käskyjen antajana. Että se kävi jo vanhalla rutiinilla ja pakenevia sekä piilotteleviahan käsiteltiin 1944 punikkeina. Ja punikithan pitikin ampua.
Ukkini kertoi näistä ja käsitin hänen tuskaisuudestaan, että hän oli ollut tai joutunut olemaan mukana jossain tällaisessa. Eli tiesi mitä puhui ja puhui totta. Miksikäs olisi enää 92-vuotiaana halunnut moisia asioita keksiä?
Vastaukset 123
Vanhimmat
Joojustiinsa joo.
Tästähän täällä on epäiltynä kerrottu.Jos ammuttu tyyppi oli vielä porukalle hankala,niin kukaan ei siinä perääntymisen kiireessä asiasta piitannut.Kadonneeksi on todella voitu laittaa mitä vaan kun ei ole kuin yksi todistaja.
sinun ukkisi on tällaisesta tietoinen? MikseI ne 500 000 muuta veteraania ole moista todistanut?
Sodan päätyttyä tehtiin ainakin 1 500 kantelua sotarikoksista. Miksei niissä ole yhtään tällaista tapausta?
Teloitukset ja ampumiset on tarkasti tutkittu.Väitteillesi ei löydy todisteita.
-----Teloitukset ja ampumiset on tarkasti tutkittu.-----
Älä viitsi liverrellä ja valehdella, tuohon ei usko kukaan. Kun teloittajajoukko ampuu metsässä pari hiipparia ja jättää raadot sinne niin ei siihen asiaan kukaan tutkija pääse myöhemmin kiinni. Tietenkin teloituksen osapuolet vaikenevat visusti hautaan saakka. Ei tutkija ole mikään selvännäkijä joka tietää asiat joista kukaan ei puhu.
Sinun kannattaa muista, että kesällä -44 oli valtava ns. kadonneiden joukko. Osa eksyi metsiin, osa jäi vangiksi tai etenevä vanja ampui ja osan ampuivat erilaiset etsijäporukat. Miksi ne olisivat alkaneet kuljetella ns. punikkiporukoita vankileirelle, turhaa työtä.
vain esittää todisteet väitteillesi.
Mistähän johtuu, että niitä ei kuulu?
"Tietenkin teloituksen osapuolet vaikenevat visusti hautaan saakka. "
Jaa. Miten sinä voit sitten niistä tietää?
Miksi todella tapahtuneista teloituksista on asiakirjat, todistajalausunnot ja muistitietoa? Teloitukset tapahtuivat täysin lain mukaan. Miksi niitä olisi tarvinnut tehdä salaa ja laittomasti? Kertoisitko syyn?
Vain sinulla ja muilla inttäjillä on tietoa salaisista teloituksista. Miksette kerro niistä tarkemmin?
Perätön väite on vale, vaikka sinä et sitä tajuakaan.
Kadonneet eivät ole eksyneitä ja sitten karkureina ammuttuja, vaan taistelukentälle jääneitä kaatuneita, joiden ruumiita ei eri syistä kyetty evakuoimaan.
Et tunne edes peruskäsitteitä. Se on valehtelijalle tyypillistä.
Rauhoituhan hieman.Ei ne ukit ja papat koskaan halunneet epämieluista todistaa varsinkin jos kaveri olisi joutunut nalkkiin.Kyllä moni kertoili perhepiirissä vaikeitakin asioita,todeten lopuksi että "näistä ei sitten puhuta".
-----Sinun tarvitsee vain esittää todisteet väitteillesi. ------
Suotta urputat vai olitko itse mukana Kannaksella -44? Tuota samaa peliä että teloitettuja ilmoitettiin kaatuneiksi tai kadonneiksi on aina käytetty kaikissa armeijoissa. Ei ole armeijalle kunniaksi ilmoittaa, että taas piti ampua 100 ukkoa kun muuten alkaa homma karata käsistä.
-----Miksi todella tapahtuneista teloituksista on asiakirjat, todistajalausunnot ja muistitietoa?---
Tietenkin osasta on, pitihän joitain teloituksia tehdä näyttävästikin, varoituksena joukoille.
------ Teloitukset tapahtuivat täysin lain mukaan.----
Pataljoonan komentajalla oli oikeus ampua paikan päällä hiippari. Eli kaikki ne sadat teloitukset menivät lain mukaan jos korkeilta sotaherroilta kysytään.
----- Miksi niitä olisi tarvinnut tehdä salaa ja laittomasti? Kertoisitko syyn------
Syyhän on kerrottu jo avauksessa, etkö osaa lukea. On se kerrottu tässäkin vastauksessa, hei. Ota nyt silmät näppiin ja lue !
----Kadonneet eivät ole eksyneitä ja sitten karkureina ammuttuja----
Ei kukaan ole sellaista väittänytkään, että kaikki kadonneet olisivat niitä teloitettuja. Mutta satoja on. Uskon enemmän asiat kokenutta ja nähnyttä kuin jotain jälkikäteisviisastelijakloppia, jolla ainoa motiivi on vain valkoisten kaikkinainen puolustelu.
pyydetyt todisteet. Nyt vain toistelet perättömiä väitteitä.
"Pataljoonan komentajalla oli oikeus ampua paikan päällä hiippari. Eli kaikki ne sadat teloitukset menivät lain mukaan jos korkeilta sotaherroilta kysytään."
Ihan pötyä tuokin. Oli oikeus ja velvollisuus jokaisella esimiehellä SRL 35 § mukaan käyttää asetta taistelusta kieltäytyvää vastaan tietyissä tilanteissa. Tällaista toimintaa ei ollut mitään syytä salata. Sitä vain tapahtui hyvin harvoin, vaikka aseella uhkailua kyllä oli.
Et tunne edes perusasioita. Se on normaalia tällä palstalla.
Siksihän juuri pitää noita valeita tuputtaa.
” Älä viitsi liverrellä ja valehdella, tuohon ei usko kukaan. Kun teloittajajoukko ampuu metsässä pari hiipparia ja jättää raadot sinne niin ei siihen asiaan kukaan tutkija pääse myöhemmin kiinni. Tietenkin teloituksen osapuolet vaikenevat visusti hautaan saakka. Ei tutkija ole mikään selvännäkijä joka tietää asiat joista kukaan ei puhu.”
Mikä ihmeen ”teloittajajoukko”? Ei meillä ollut sellaisia. Kesällä 1944 tapahtui alle 50 teloitusta. Perääntymisvaiheessa joukko meni hetkeksi hajalle, mutta ne koottiin uudelleen ja liki kaikki palasivat vitjaan. Vain todella heikko aines katosi käpykaartiin.
”Sinun kannattaa muista, että kesällä -44 oli valtava ns. kadonneiden joukko. Osa eksyi metsiin, osa jäi vangiksi tai etenevä vanja ampui ja osan ampuivat erilaiset etsijäporukat. Miksi ne olisivat alkaneet kuljetella ns. punikkiporukoita vankileirelle, turhaa työtä.”
Ei meillä ollut mitään ”etsijäjoukkoja”! Selustassa sotapoliisi kokosi hiippailijat ja heidät palautettiin taas linjaan!
Jos tuo aloitusviesti on totta niin ihan hyvä sillä punikeille ei voi muuta kohtaloa suodakaan, neuvostoliitonystävät joutaakin viedä taakse ja "siunata maan poveen", tosin tämä siunaus tapahtuu tällaisessa tapauksessa nopeimmin 9 mm vaikkapa suomalaisen asesepän suunnittelemalla luomuksella, käden käänteessä ja tässä tapauksessa "etusormen käänteessä".
Tämä omiensa ampuma mies on haudattu Viitasaaren sankarihautaan.
Pertti Sarjasen teoksesta Tuntematon Rokka – Antti Rokan esikuvan Viljami Pylkkään vaiheet Talvi- ja Jatkosodassa. Sivuilla 64-65 todetaan seuraavaa
”Eräs kuudenteen komppaniaan sijoitettu mustalaispoika ampui eräässä hyökkäyksessä selkään lukuisia omia miehiään. Tulitaistelun tiimellyksessä teloituksia ei aluksi huomattu, kunnes aseeseensa häiriöin saanut sotamies näki mustalaisen ampuvan syöksyyn nousevia aseveljiään kylmäverisesti takaapäin. Järkyttyneenä hän alkoi huutaa ystävilleen näkemästään, mutta valtavassa tulimyrskyssä oli vaikea saada asiaa kenenkään tietoon. Huomattuaan teollaan olleen silminnäkijän romani ryntäsi linjojen väliin, jossa hän lymyili iltaan asti. Hämärän laskeuduttua mies ryntäsi viimein armoa pyytäen, kädet kohotettuna takaisin, mutta juuri sen porukan kohdalle, jossa oli verityönsä tehnyt. Tuomio oli jo langetettu, jäiset silmät katsoivat tähtäimien läpi armoa pyytävää murhaajaa. Useat kiväärinlaukaukset kajahtivat samanaikaisesti. Kun mustalaisen taskut sitten tutkittiin, häneltä löytyi edellisenä päivänä korttipelissä voittaneen miehen lompakko ja taskukello.”
Mustalaiset sotakirjallisuudessa
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/2007/08/page/3/
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=4099&sid=fbfa9918a320ecfc5f91fd314afe7108&start=120
Dokumentoimaton teloitusko?
Kirjoittaja laitman » 26.01.12 17:44
Jyväskylän maakunta-arkistosta löytyy todistajan tarkka selostus tapahtumista. Voidaan siis pitää totena vaikka viralliset asiakirjat eivät sitä vahvistaisi?
Tämä mies on haudattu Viitasaaren sankarihautaan. Minulla on valokuva tästä hautakivestä. En tiedä syytä miksi tämä haudattiin sankarihautaan? Voi olla, että KEK ja suojeluskuntapiiri saivat oikeat tiedot vasta myöhemmin.
Kaikenlaista sattui ja tuskin tätä edes kiihkein natsimielinenkään kiistää.
tuo on todiste sadoista salaisista ja laittomista teloituksista?
Sehän on tietynlaista toverikuria. Kokonaan eri asia.
saatettiin ampua joskus mutta ei se mikään käytäntö sentään ollut.Katsottava aika ja paikka tarkkaan tuohon edelliseen tarinaan en usko.Karkurit pyrittiin saamaan ritamalle takaisin ja siinä oli peruste että miehiä tarvittiin.Teloitukseen tarvittiin sotaoikeuden päätös joka jäi arkistoihin.Niistä tuomituistakin ammuttiin vain joku "malliksi" ja siitä kyllä kuulutettiin koska sillä pyrittiin ennaltaehkäisemään karkuruutta.
>>tuohon edelliseen tarinaan en usko
-----Teloitukseen tarvittiin sotaoikeuden päätös -----
Vale, pataljoonan komentajalla oli oikeus panna toimeen välitön kuolemantuomio kuten stm. Viiriäisen tapauksessa. Ei se ollut lain vastainen tuomio silloin. Kun metsässä tavattiin joukko ukkoja, jotka kieltäytyivät lähtemästä minnekään niin siitä vaan. Ei niitä ruvettu kuljettelemaan ties minne tuomittaviksi vaan käsiteltiin punikkeina ja kuula kalloon heti sillä metsästettäviä karkulaisia riitti. Ei siinä ollut aikaa ruveta muutaman ukon kanssa päiväkausien jorinoihin ja kuljetteluihin.
Vain lapsi uskoo ja luulee, että joka paikassa toimittiin pykälien ja paragraafien mukaan. Suojeluskuntalaiset ja työväen murhaajat tiesivät mikä heitä itseään odottaa jos Puna-armeija miehittää maan eli siinä tilanteessa ei katseltu lakipykäliä vaan lahtari toimi henkensä hädässä, keinoja kaihtamatta.
Eikä siinä silloin toinen lahtari ruvennut toista painostamaan. Työläisillähän ei mitään toimivaltaa tunnetusti ollut, kaikki valta yhteiskunnassamme oli porvaristolla eli sillä osapuolella jota Siperia odotti jos sota olisi hävitty.
vaikkapa vain yksi tällainen tapaus. Aika, paikka, nimet. Sillähän tämä selviää.
Muuten olet pelkkä valehtelija. Tosin se näkyy jutuistasi muutenkin.
"Kun metsässä tavattiin joukko ukkoja, jotka kieltäytyivät lähtemästä minnekään niin siitä vaan. Ei niitä ruvettu kuljettelemaan ties minne tuomittaviksi vaan käsiteltiin punikkeina ja kuula kalloon heti sillä metsästettäviä karkulaisia riitti."
Siis esimerkiksi noin 4 000 karkurin tuomisemista vankeusrangaistuksiin kenttäoikeuksissa ei ole tapahunut, vaan ne ammuttiin, niinkö?
Miten sitten oli mahdollista, että heidät sodan jälkeen vapautettiin, eikä kukaan kertonut yhdestäkään salaisesta ja laittomasta ampumisesta? Kai näillä olisi ollut siihen erityinen aihe?
----eikä kukaan kertonut yhdestäkään salaisesta ja laittomasta ampumisesta?----
No voi kun sulla on hauskaa. Tietenkään niitä elossa olleita ei oltu ammuttu eivätkä ammutut olleet kertomassa, että minut ammuttiin. On sinulla perustelut, aika hauskat tosin.
Tajuutkos senkin, että ei niillä teloitustapahtumilla ollut muita henkiinjääneitä todistajia kuin ne teloittajat. Kertooko tämä sinulle mitään?
Saamani käskyn mukaisesti minun on kiistettävä kaikki mitä täällä kerrotaan,eikä sinulla ole mitään sanomista tähän.Heil.
joopajoopajoo, mitäpä tuota noita enää tonkii, hyvä kun näinkin selvittiin molotovin ja stalinin metkuista, aikamoinen hässäkkä ollut myös mainilan laukauksetkin, sitä ennen neuvostoliiton "järkevät" tekivät tai lavastivat muitakin kepposia kuten rahtilaivan upottaminen mm. ja näin saivat esim viron ja puolan satimeen. kieroa touhua neuvostoliitolta ja jotkut vielä ihannoivat itänaapuria, saksa ja neuvostoliitto veljeilivät ja punoivat juoniaan.
Oli aivan oikein että neuvostoliitomielisille pistettiin luu kurkkuun, mukamas tulevat ja pelastavat suomen hah..ihan jotain muuta noilla kieroonkasvaneilla oli, venäjään ei ole luottamista nykyäänkään ovat sen verran kimurantti kansa, pahempia kuin ..sanonko ketkä.
"merkittiin kaatuneiksi "
Teloitettuja merkittiin kaatuneiksi jos nämä olivat naimissa jotta leski ei olisi menettänyt eläkettä.
tällainen tapaus. Ethän tietenkään valehtele?
Saiko sotamies Moilanen "komentajan" kädestä?
Tätä Moilasta ei taida löytyä kirjoista eikä kansista. Kuitenkin yksikkö on varmuudella tunnistettavissa, koska pataljoonan komentajan nimikin on kertomuksessa mainittu.
Menehtyneet -tietokannasta ei myöskään "sopivaa" Moilasta löydy. Nauhoitteet lienevät tänäkin päivänä YLE:n arkistoissa.
Kertomus 7
Kertoja sotamies Kaukonen I/JR 49
s. 198-200
"Olin JR 49:n ensimäisessä pataljoonassa neljännessä komppaniassa. Olin monissa eri tehtävissä. Valkjärveltä kun lähdettiin kesäkuun 18. päivän aamuna, olin komppanian ratsulähettinä. Välillä olin konekivääriampujana. Juhannusaattona jouduimme lähtemään Vuosalmelta joen yli sillanpäähän. Minä en ollut taisteluasemissa vuorokautta enempää kummallakaan kerralla, jolloin yksikkömme puolusti sillanpäätä, koska tehtäväni mukaisesti jouduin kulkemaan seitsemännen ylimenopaikan ja jiiäspeen väliä.
Kun yksikkömme pääsi toisen kerran lepovuoroon sillanpääasemasta, silloin sattui se puolin ja toisin hyvin ikävä tapaus: erään sotilaan ampuminen.
En tiedä, pelostako vai minkä takia he olivat lähteneet ja jättäneet asemat. Heitä oli saatu kiinni kymmenen miestä, ja heidät tuotiin meidän pataljoonan komentopaikalle. Minä olin näkemässä, kun heidät pantiin riviin. Rykmentin komentaja eversti Wahlbeck kuulusteli heitä. Hän määräsi rivissä ensimäisenä seisovan miehen ammuttavaksi.
Tämä poika, johon määräys osui, pyysi armoa. Hän sanoi, ettei hän ollut lähtenyt tahallaan. Hän sanoi, ettei hän ollut tahtonut halventaa Suomen armeijaa. Hän sanoi, että hän oli lähtenyt, koska oli väsynyt ja pelkäsi. Hän oli sotamies Moilanen. Eversti pysyi päätöksessään. Hän tahtoi, että hänen käskynsä pantaisiin heti täytäntöön. Hän kysyi ja haki katseellaan ampujia, hänen tuomionsa täytäntöön panijoita.
Kukaan ei tahtonut tehdä sitä.
(Ja ulkopuolellä ääninauhan kertoja ja hänen seurassaan olleet Vuosalmen sotilaat muistelivat, että paikalla oli upseereista ainakin pataljoonan komentaja majuri Toivio, joka kuultuaan Wahlbeckin sanat, käänsi selkänsä ja lähti pois; hän ei tahtonut sitä nähdä; hän ei tahtonut, että hänen pataljoonansa mies ammuttaisiin.)
Kun eversti näki, ettei kukaan halunnut ryhtyä ampujaksi, hän sanoi: -Jos kukaan ei ammu, minä ammun. Eversti ampui sotamiehen riviin, siihen toisten, vieressä seisovien rinnalle. Tämä näky oli minulle ja meille kaikille, jotka siinä seisoimme katsomassa masentava.
Ymmärsimme, että eversti Wahlbeck halusi näyttää näille hiippareille, että asemien jättämiseen oli tultava loppu, että oli parempi kuolla tavallisena sankarina kuin esimiehen ampumana, mutta sittenkin se oli masentava näky.
Kun eversti Wahlbeck sitten itse kaatui komentopaikkansa yläkertaan, ja kun hänen hautajaisijaan pidettiin ja niihin kerättiin seppelrahaa, miehet sanoivat: -Ennen pannaan rahaa koiran adressiin. Ja meiltä ei pannut rahaa siihen ketkään muut kuin upseerit."
Paavo Rintala Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967, 2. p
Esipuheeksi kappaleesta poimittua:
(Sodan ja) Rauhan ääniä varten keräsimme työryhmänä äänitteitä kylmien tilojen raivaamisesta, suon perkaamisesta, toivosta ja toivottomuudesta, maaseudun autioitumisesta sekä työttömyydestä. Työryhmä Heikki Ritavuori, Hannu Karpo ja minä (Paavo Rintala).
Koska kuitenkin olennaisin keräämästämme materiaalista esitetään toisessa yhteydessä, en halua toistaa sitä uudemman kerran tässä, pelkästään kirjallisessa esityksessä, joten rauhan äänet supistuvat lyhyehköön viittaukseen nykyhetkeen sekä työttömyystöissä Kemijoen jäällä olevien miesten ääniin. Tässä teoksessa esiintyvät sodan äänet eivät sensijaan ole mukana televisioesityksessä, koska sellainen asettaa tiukat aikarajoitukset ääni- ja kuvakerronnan pituudelle.
Kirkkonummella elokuun 21 pnä 1967
Paavo Rintala
Paskanjauhanta näyttää kulkevan sitten suvussa. Herttainen suku teillä....
on perusteeton.Jos työväestö olisi toivottanut ryssän tervetulleeksi sota ei olisi kestänyt kuin jonkun päivän.
"Virallinen teloitettujen luku on yhtä tyhjän kanssa sillä satamäärin tapauksia merkittiin kaatuneiksi ja kadonneiksi."
Väitteen perusteluksi ei riitä ukkisi epämääräinen tarina josta olet vetänyt omia johtopäätöksiäsi.
"poliittinen jako.." kyllähän suomessa oli kommareita jotka toivoivat neuvostoliton voittavan ja pelastavan suome..edelleen nämä kommunistit jauhavat tuota samaa koko ajan useissa viestiketjuissa, teloitettuja teloitettuja..esittäkää konkreettisia tapauksia ja nimenomaan niitä joita kuvittelette että on vielä paljastamatta.
epäilijät ole kommunisteja vaan rehellisen totuuden etsijöitä.Kadonneiksi on merkitty paljon epäselviä tapauksia ja kyllä Suomessa saa asioista kysellä ilman,että joku kiihkoinen ja natsimielinen haukkuu kommariksi.
Se nähtiin jo sodan alkuvaiheessa kuinka toisinajattelijoita kohdeltiin, tapaus Pekurinen. Lopussa kun ihannevaltakunta oli sortumassa, meni toiminta vielä paljon brutaalimmaksi.
Kesällä -44 oli Saksan toimittaman avun ehdottomana edellytyksenä se, ettei rintama enää vetäydy. Ei-julkistettuna ehtona oli Saksan reichs kriegsrecht mukaisten lentävien kenttäoikeuksien perustaminen karkuri- ja kieltäytymistapausten ankaraan käsittelyyn. Tämä oli siinä määrin kiusallinen vaatimus että se saatiin neuvoteltua siihen muotoon että perustettiin Saksalaisten sotilaslakimiesten valvoma salainen kenttäoikeus joka jakeli saksalaisen sotarikosoikeuden mukaisia tuomioita.
missä ja milloin tuollainen kenttäoikeus toimi? Muutaman tuomionkin voisit ilmoittaa.
Muutenhan olet edelleenkin pelkkä valehtelija.
" --että perustettiin Saksalaisten sotilaslakimiesten valvoma salainen kenttäoikeus joka jakeli saksalaisen sotarikosoikeuden mukaisia tuomioita. "
Sen toiminta pidettiin erittäin salaisena, ajatellen sotatilanteesta ulospääsyä mutta myös tulossa olevaa rauhan ajan asetelmaa (kumarrettiin sekä Saksan että jo myös NL:n suuntaan). Saksalaisista arkistolähteistä tietoa löytyy, Suomesta ymmärrettävästi ei.
muiden mukana.Samalla paloi muutakin materiaalia.
Suuri teloitettujen luku ei ole kunniaksi millekään armeijalle ja siksipä todelliset luvut pyritään salaamaan. Kerrotaanhan sellaistakin, että v. 1916 Ranskan armeijassa oli kapinoita jotka tukahdutettiin niin, että kapinoiva joukko-osasto vietiin pois rintamalta ja tuhottiin omalla tykkitulella. Ilmankos sen ajan asiakirjat ovat Ranskassa vieläkin salaisia, kukaan ei ole päässyt tutkimaan tapahtumia.
Suomalainen valkoinen oli tottunut ratkomaan ongelmat teloittamalla jo -1918 ja ihailivat muutenkin Saksaa ja sen kuria. Suuret teloitettujen määrät rintaman horjuessa on aivan selvä asia. Jos olisi ammuttu vain muutama ukko niin se olisi kyllä suuri ihme.
"Suuret teloitettujen määrät rintaman horjuessa on aivan selvä asia. Jos olisi ammuttu vain muutama ukko niin se olisi kyllä suuri ihme. "
Kerro sitten, missä ja milloin niitä suuria määriä teloitettiin.
"Muutamaa ukkoa" ei tosin ammuttu, vaan 47 kenttäoikeuksien tuomioiden perusteella ja muutamia esimiesten toimin. Vankiloihin pantiin yli 4 000.
Missä tämä juttu kerrotaan? Mainitse kirja tai lähde. Olen joskus lukenut tästä asiasta jotain mainintoja, mutta kerrotaanko jossain tarkemmin?
----Kerro sitten, missä ja milloin niitä suuria määriä teloitettiin----
Typerä kysymys. Juuri sen takiahan ne teloitukset toteutettin salassa ettei kukaan voisi myöhemmin kysellä eikä nimetä teloittajia. Naamioitiin kaatuneiksi tai kadonneiksi. Teloittajat tai vähänkään mukana olleet tai nähneet eivät puhuneet näistä asioista kun kukin pelkäsi omalla tavallaan. Toiset pelkäsivät valkoisia ja toiset punaisia.
Kysymyksesi on tuota tolloa valkojäkätystä, että sitä mitä ei ole kirjoissa ja kansissa ja pöytäkirjoissa nimet mainiten ei muka ole tapahtunutkaan. Sodassa tapahtuu paljon sellaista mitä ei haluta kirjata ylös vaan mieluummin vaietaan. Eipähän tehty pöytäkirjoja niistäkään sadoista jotka ammuttiin Tampereella huhtikuun -18 alussa. Kuula kalloon vaan ja äkkiä isoon joukkohautaan.
"Juuri sen takiahan ne teloitukset toteutettin salassa ettei kukaan voisi myöhemmin kysellä eikä nimetä teloittajia."
Miksi niitä piti toimeenpanna salassa, kun laki velvoitti esimiehen käyttämään asetta karkuruustilanteissa ja oikeutti myös kenttäoikeudet määräämään välittömästi toimeenpantavia teloituksia?
Ja näin myös tapahtui.
Jos tämän lisäksi tapahtui teloituksia, niin miten ne ovat voineet pysyä salassa? Ja miksi se olisi tarpeen?
Jos tuntisit rintamaolot, niin käsittäisit sen mahdottomaksi.
Miten on mahdollista, että vain sinä ja muut inttäjät tiedätte näistä teloituksista? Mikseivät veteraanit, esimerkiksi vankiloihin tuomitut karkurit, tiedä tällaisistä mitään?
Miksi ette kerro, missä niitä on tapahtunut ja keitä niissä on ammuttu?
Mitä vuoden -18 teloitukset tähän kuuluvat? Kyllä ne tiedetään ja ketkä ammuttiin.
Tyypillisen valehtelijan tapaan toistat aiemmat väitteet ilman todisteita, esität solvauksia ja yrität vaihtaa aihetta.
Väitteet ovat valeita siihen asti, kunnes osoitatte teloituksia tapahtuneen. Kuka ammuttiin, missä, milloin?
Normaali kriisiviestinnän perussääntö on vielä edelleenkin että valehdella ei kannata mutta kaikkea ei tarvitse kertoa. Ei salainen kenttäoikeus ole salainen jos se pöytäkirjaa tekonsa. Tottakai silloinkin tajuttiin että tällaiset pöytäkirjat jouduttaisiin sodan jälkeisessä poliittisessa tilanteessa kiistämään ja silloin oltaisiin viestinnässä valehtelutilanteessa josta on riski paljastua ennemmin tai myöhemmin. Kun jätetään kaikki säilyvä dokumentti tekemättä, ei tarvitse valehdella vaan voi vaieta.
"Ei salainen kenttäoikeus ole salainen jos se pöytäkirjaa tekonsa. Tottakai silloinkin tajuttiin että tällaiset pöytäkirjat jouduttaisiin sodan jälkeisessä poliittisessa tilanteessa kiistämään ja silloin oltaisiin viestinnässä valehtelutilanteessa josta on riski paljastua ennemmin tai myöhemmin"
Salainenkin kenttäoikeus muodostuu henkilöistä. Sen on myös kokoonnuttava jossain. Sen on saatava huolto, sille on tuotava tuomittavat eteen. Heidät on jossain säilytettävä vartioituina. Ja jos teloituksia toimeenpannaan, on niillä oltava toteuttajat, ne on merkittävä henkilöasiakirjohiin ja kuolemasta ilmoitettava. Näistä toiminnoista jää väkisin tietoa, koska niissä on mukana vähintään kymmeniä ihmisiä.
Salainenkin oikeus noudattaa lakeja. Miksi sellainen muuten asetettaisiin? Ja miksi lakien mukaiset päätökset pitäisi salata. Laittomuuksiin ei tuomioistuinta tarvita.
Oleellista on, että meillä ei ollut ainoatakaan salaista kenttäoikeutta. Ne eivät kuuluneet sotilasoikeudenhoidon järjestelmäämme Näin ollen ei ollut niihin nimettyjä henkilöitä, ei tuomittuja, eikä teloittajia. Mitään asiakirjoja ei koskaan laadittu, joten niitä ei tarvinnut hävittää. Mitään salattavia tekoja ei olematon oikeusistuin voi tehdä.
Meillä oli yli sata kenttäoikeutta ja yhdeksän sotaylioikeutta. Ne toteuttivat voimassa olevia sotatilalakeja. Mitään salaisia organisaatioita ei edes tarvittu.
Ne on vuosikymmeniä sodan jälkeen keksittyjä juttuja, typerysten valeita typeryksille.
Uskoo ken haluaa.
Kriisitilanteessa sovellettiin pienemmän pahan periaatetta. Kun vaakakupissa oli Saksan antama materiaali- ja sotilaallinen apu ja toisaalta Suomen laki, jouduttiin asetelmaa arvioimaan koko kansan ja kansakunnan eloonjäännin kannalta. Ja silloin voitti pragmaattisuus ja lain detaljit unohdettiin.
Nämä ns. "totuuden etsijät" väen väkisin haluavat kaivaa esille seikkoja joilla painetaan alas Suomen mainetta, kysymyksessä on kuitenkin olleet rintamakarkurit sekä käpykaartilaiset jotka jättäneet asetoverinsa teräsmyrskyyn ja itse paenneet, tosin näitä ei ole teloitettu kiinni jäätyään kuten nämä totuuden etsijät näin valehtelevat, pahasti ovat kommunismiin päin kallellaan ja mielestäni voisivat muuttaa vaikka itänaapuriin.
Tämä sama "Ukki kertoi"-mentaliliteetti näkyy vieläkin olevan voimissaan myös Jatkosodan suhteen.Eli "Ukki kertoi"-mentaliteetin pohjalta sotaa kokemattomat pyrkivät tulkitsemaan uudestaan sotahistoriaa.Ja lähinnä sen perusteella,mitä jokun ukki tai muu sukulainen on sodasta kertonut.
jaksaa jauhaa, eikä voi antaa edes palstalle rauhaa,
syvällä silmissä hullun kiilto, kuvitelmissa vaikka nahkaan viilto,
asioita mahtuu päähän vain kaksi, kun vain riittäis valheita velaksi asti,
laiskan pötkynä on lysti olla, kun edessä pelinä on vain risti nolla,
ukki aina puhui uusia juttuja, kun vain porukkaan ei mahtunut tuttuja,
kivääriä raplaili vihollinen edessä, päälle vain vaikka jalat on vedessä,
kilometreittäin on takana suota, pakoon ei pääse vaikka haluais tuota
idässä elämä uusi, vakaa ja vapaa, leipää, särvintä piisalle asti,
takana taisto, ankea lapsuus, totta se on sanoi ukkini meille
kunhanhan ette joutuisi hulttio teille.
----"Ukki kertoi"-mentaliteetin pohjalta sotaa kokemattomat pyrkivät tulkitsemaan uudestaan sotahistoriaa.-----
Noinhan tuo näkyy menevän sinunkin tapauksessa. Eli tässähän sinäkin sotaa kokematon alaikäinen väität tietäväsi sodan aikaiset tapahtumat paremmin kuin sodan kokenut "ukki". Älä tee itse sitä mistä toisia morkkaat, hei. Se on älytöntä ja naurettavaa.
Äläkä sinä julista sotahistoriaa erehtymättömäksi dokumentaatioksi. Sodan aikana tapahtumat kirjoitetaan monesti niinkuin niitten haluttaisiin olevan eikä tarkalleen niinkuin ne tapahtuivat. Kaunistelua on paljon.
natsivääpeli ole itsekään ollut mukana talvi- tai jatkosodassa,joten älä nokittele typerästi toiselle .Olet kyllä kummallinen palstahäirikkö,mutta sairautesi huomioidaan lieventävänä tapauksena.Kun ei pääse ulkoilmaa haistelemaan kuin muiden avustamana,niin katkeroituuhan siinä.
ovat sotaa kokemattomia,joten asia tiedoksi"mummoni kertoi" nikille.
"oikeat" ukkisi kertomat tapahtumat?
Missä ammuttiin karkureita, montako, milloin, keitä? Miksei muut "ukit" ole kertoneet näistä?
Ellei näitä todisteita tule, kerrot vain palturia. Ukkisi on hyvinkin voinut kertoa tarinoita, jotka perustuvat todella tapahtuneille teloituksille. Niistähän käskettiin ilmoittaa käskynannoissa kaikille. ei niitä mitenkään salattu, päinvastoin.
"Äläkä sinä julista sotahistoriaa erehtymättömäksi dokumentaatioksi."
Kuka tällaista on julistanut ja missä? Tällaisia väitteitä tulee sinun kaltaisiltasi aina, kun ei ole todisteita väitteille.
sotahistoriaan perehtyminen ja veteraanien hastattelut auttavat kummasti.
Miksi kukaan "ukki" ei ole koskaan nähnyt ainoatakaan salaista tai laitonta teloitusta tai tiedä kenenkään niihin osallistuneen teloittajana tai uhrina?
On ihan pelleilyä väittää, että sadat teloitukset olisi voitu salata. Yksin tapaus Hyttiä jauhettiin julkisuudessa vuosikausia. Kyllä vastaavat tapahtumat olisivat silloin tulleet esille.
on aikoinaan useina vuosikymmeninä "haastatellut" tai oikeammin kuunnellut veteraanien kertomia asioita ja tilanteita noiden vuosien varrelta.Isät,papat,sedät ja naapurit kertoivat paljon asioita.Useilla meistä on "haastattelu" kokemusta aiheesta,vaikkei väitöskirjaa ole tehtykään,vaan töitä tavallisina veronmaksajina.Valokuvia ja muuta "pumaskaa" löytyy perittynä.Tuon pilkunviilaajan jankutus vaan ***pii kirjoittajia täällä,kun se haluaa elvistellä pilkunviilauksellaan.
löytyy joku muukin, joka on oikein haastatellut veteraaneja, Kerro nyt totuus noista sadoista salaisista ja laittomista teloituksista, niin voidaan panna juttu pussiin.
Minä kun en ole saannut moisia tietoja kymmenistä haastatteluista, veteraanien yhteydenotoista ja eri veteraanitilaisuuksissa jopa sadoille veteraaneille esitetyistä aihetta koskevista kysymyksistä huolimatta.
Vai oletko taas yksi juttumies entisten lisäksi?
-----Miksei muut "ukit" ole kertoneet näistä?----
On niistä kertoneet monetkin ukit ja isät ja apet ja on tainneet mummotkin kuulla rintamilla tapahtumista, joita ei kirjata ja joista ei ole sopivaa puhua liian tarkasti. Kuten siksi, että kun ei voi enää todistaa niin olisi tuomittu suolaisiin korvauksiin kunnianloukkauksesta.
----Niistähän käskettiin ilmoittaa käskynannoissa kaikille. ei niitä mitenkään salattu, päinvastoin.-----
Monestiko sinulle joutuu selittämään sen, että vain osasta ilmoitettiin koska pitihän muutama panna toimeen teatterinomaisesti, joukoille pelotteena. Kesän -44 pakoonjuoksussa ei tällaisia keritty ajatella kun joukot olivat pitkin metsiä pakenemassa muutenkin, lähes täydessä paniikissa. Kun ryhmiä löytyi Kannakselta ja Saimaan saarista niin korpilakia siinä yleensä sovellettiin.
Joskushan tällaiset kohtaamiset johtivat pidättäjien ja pidätettävien väliseen tulitaisteluun mikä johti siihen, että kiinnisaatuihin sovellettin ammuttava paikalla - ohjesääntöä. Sellaiset oli lupa ampua ja ammuttiin kans'. Näistä vaan ei puhuttu koska pelättiin tiedon negatiivisia seurauksia.
että mukana olleet veteraanit, ei riviin jääneet, eikä karkurit tiedä tällaisista lain ulkopuolella tehdyistä teloituksista.
Mutta sinä ja muutama muu inttäjät tiedätte! Tietoja vain ei heru, vaikka kuinka heruttaa. On se kumma.
"Monestiko sinulle joutuu selittämään sen, että vain osasta ilmoitettiin koska pitihän muutama panna toimeen teatterinomaisesti, joukoille pelotteena. Kesän -44 pakoonjuoksussa ei tällaisia keritty ajatella kun joukot olivat pitkin metsiä pakenemassa muutenkin, lähes täydessä paniikissa. Kun ryhmiä löytyi Kannakselta ja Saimaan saarista niin korpilakia siinä yleensä sovellettiin."
Kerro sitten muutama tapaus, joissa korpilakia sovellettiin. Vai etkö tiedä ainoatakaan?
Jos "teatteriesityksiä" ei ehditty edes ajatella, niin miksi niitä kuitenkin järjestettiin kaikissa yhtymissä. Noin 4 000 karkuria tuomittiin vankeuteen. Useimmissa yhtymissä annettiin myös kuolemantuomioita, jopa kymmenkunta. Miten tällaiset asiat ehdittiin siinä kiireessä hoitaa? Kumma kun näistä asiakirjat löytyvät, mutta sinun väitteillesi ei ole mitään todisteita.
"Joskushan tällaiset kohtaamiset johtivat pidättäjien ja pidätettävien väliseen tulitaisteluun mikä johti siihen, että kiinnisaatuihin sovellettin ammuttava paikalla - ohjesääntöä. Sellaiset oli lupa ampua ja ammuttiin kans'. Näistä vaan ei puhuttu koska pelättiin tiedon negatiivisia seurauksia. "
Jaa. Mikähän tällainen "ammuttava paikalla-ohjesääntö on? Siitäkin on tietoa vain sinulla.
.Kun ne karkurit nimenomaan heittivät pyssynsä pois pakoon lähtiessään. Joskus karkureile annettiin kyllä turpiin, jos soittivat suutaan. Ne olivat yleensä heikkoa ainesta ja nöyriä poikia, koska tiesivät olevansa syyllisia pahaan rikokseen.
Mutta kerro nyt parista tulitaistelusta, ihan vaan aika, paikka ja montako ammuttiin. Voin antaa vinkin, että yhdellä karkuriporukalla väitettiin olleen kk kuorma-auton hytin katolla Lappeenrantaan tullessa, mutta ammuttiinko sillä? Sinunhan se pitäisi tietää. Vai etkö tiennyt tätäkään?
Jutuistasi päätellen kaikki tietosi ovat peräisin tämän palstan juttumiehiltä, ei veteraaneilta, eikä edes mummuilta.
Mistähän johtuu, ettet kerro tietojasi? Jos niistä on kielletty puhua, niin miksi ne on sinulle kerrottu, eikä kenellekään muulle? Kyllä sinä voit tällä palstalla avautua nimettömänä. Syydetäänhän täällä valeita yhtä mittaa. Miten totuuden kertominen voisi olla vahingoksi?
näkyy olevan vaikeaa nykynuorisolle.Haastattelu on eri asia kuin viestissä mainittu "haastattelu".Noilla lainausmerkeillähän irvailtiin tuolle paskantärkeydelle mitä palstalla esiintyy.Moni meistä aikuisista on kuullut oikeiden rintamamiesten kertomukset heidän kokemuksistaan todellisissa pääasiassa etulinjan tilanteissa.Se harmittaa ettei tullut nauhoitettua menneinä vuosikymmeninä todellisten miesten oikeita kokemuksia.
ollut rintamalla kun asiasta muita irvailet.Vai oletko nykyajan esikuntien tutiseva saappaankiillottaja?
se Raatteen tien gigolo.
Haukilan talostako?
Natsit ja kommunistit?
Kaksi toisilleen verivihollista mutta henkinen rakenne kuitenkin hyvin samankaltainen molemmilla.
-----Kerro sitten muutama tapaus,------
Vaikka en osaa henkilökohtaisesti nimetä ainuttakaan tapausta, siis nimiä, päivämääriä ja paikkoja, nälkään kuolleista Afrikan lapsista uskon silti sellaisia olleen ja olevan jatkuvasti koska luotettavat henkilöt ovat kertoneen sellaisia tapahtuneen.
Eli sinä räkätät aivan omaa hölmöyttäsi kinuamalla nimiä, paikkoja ja päivämääriä. Eihän niitä viety kirjoihin eikä kansiin mutta sitä sinä viinanpolttamana kapiaisena et tajua. Odotat vaan rättivarastolla eläkettä.
Afrikan lapsista on selvät todisteet ja lisää saadaan joka päivä. Ne eivät ole uskon asia.
"Vaikka en osaa henkilökohtaisesti nimetä ainuttakaan tapausta, siis nimiä, päivämääriä ja paikkoja, nälkään kuolleista Afrikan lapsista uskon silti sellaisia olleen ja olevan jatkuvasti koska luotettavat henkilöt ovat kertoneen sellaisia tapahtuneen."
"Eli sinä räkätät aivan omaa hölmöyttäsi kinuamalla nimiä, paikkoja ja päivämääriä."
Länsimainen oikeuskäytäntö edellyttää syytöksille todisteet. Muuten on kyse valehtelusta.
Tosin omiin valeisiin uskominen on valehtelijan ensimmäinen vaatimus.
Valehtelusta on aina selvimpiä todisteita aiheen vaihto ja solvaukset. Siinä on sinunkin antisi keskustelulle.
----Länsimainen oikeuskäytäntö edellyttää syytöksille todisteet.----
Typerää jargonia. Kun todisteet ovat rajan takana ja useinkin vielä maan alla ja syylliset vaikenevat kun eivät uskalla puhua niin oikeustason todisteita on mahdotonta saada.
Meinaatko tosiaan urputtaa niin, että jos todisteita ei ole niin rikostakaan ei ole tapahtunut? Ei se niin mene, kyllä rikos silti on tapahtunut vaikka syyllisiä ei voidakaan osoittaa. Ei syyllisten tai päivämäärien tai tarkkojen tapahtumapaikkojen puute tee rikosta tapahtumattomaksi.
"Kun todisteet ovat rajan takana ja useinkin vielä maan alla ja syylliset vaikenevat kun eivät uskalla puhua niin oikeustason todisteita on mahdotonta saada."
Milloin arkistot ja veteraanit on rajan taakse ja maan alle siirretty?
Ja missä ovat syylliset, kun mitään väitettyjä rikoksia ei ole kyetty osoittamaan tapahtuneeksi?
"Ei syyllisten tai päivämäärien tai tarkkojen tapahtumapaikkojen puute tee rikosta tapahtumattomaksi."
Osoita sitten epätarkat tiedot väitteiden tueksi. Nyt esität vain valeita uudelleen ja uudelleen.
Se on selvää, että länsimainen ja suomalainen oikeuskäytäntö on ketaleen tapaisille valehtelijoille vastenmielinen ja tuntematonj. Stalinismissa riitti syyte, todisteiksi ja tuomioksi. Suomessa se ei käy, vaikka stallarit eivät sitä ymmärräkään.
Vahvin todiste syytöksiä vastaan on se. että niitä esittävät vain ketaleet ja muut valehtelijat.
Jos rättivääpelin sukulainen on sota-aikana syyllistynyt laittomiin teloituksiin,on hän jäävi tähän keskusteluun.Tosin keskustelu on tästä kaukana,kun hän jankuttaa "valehtelet taas" kuin papukaija,vaikka toinen kysyisi sota-ajan näkkileipäannoksista.
Minunkin isoisäni olivat kertoneet varsin hurjiakin juttuja rintamalta, tosin eivät minulle, eivätkä juuri julkisesti. Isoisä oli kertonut nuorimmalle sedälleni aika hurjalta kuulostavan jutun venäläisten vankien ampumisesta, jossa hänkin oli ollut mukana. Tuosta "teurastuksesta" isoisäni kertoman mukaan ei ole mitään papereita ja asialle oli ollut pataljoonankomentajan siunaus. Asiasta oli myös yksi toinenkin minulle tuttu veteraani tietoinen, koska hänkin oli ollut samassa porukassa mukana. En oikein jaksa uskoa, että molemmat olisivat valehdelleet taikka keksineet koko tarinan ja mitä hyötyä heille olisi ollut tuollaisen tarinan keksimisestä. Jos asia olisi tullut suurempaan julkisuuteen, varmasti siitä olisi seurannut vain vaikeuksia. Minusta molemmat miehet olivat kunnian miehiä niin sodan kuin rauhankin aikana.
Tarinalle en ole kuitenkaan löytänyt mitään muuta vahvistusta, kun näiden kahden veteraanin kertomaa. Isovanhempani polttivat sodan jälkeen kaiken kirjeenvaihdon, mitä oli kertynyt syksystä 1939 syksyyn 1944 ja tuskin niistäkään olisi paljoa apua ollut. Sota on sotaa ja siellä tulee ruumiita!
-----Sota on sotaa ja siellä tulee ruumiita!----
Ja siellä tehtiin ja tehdään sodissa jatkossa paljon sellaista mitä ei ohjesäännön mukaan saisi tehdä. Mutta asiat pyritään painamaan unohduksiin sillä se on armeijan ja varsinkin sen johdon kannalta se kivuttomin ratkaisu.
on tutkittu ja tutkitaan edelleen. Paljon on selvitetty myös ikäviä tapahtumia heti sodan jälkeen ja myöhemmin jatkettu. Rikoksista on rangaistu kenraalitasolle asti,
Jos jotain on tdella tapahtunut, siitä löytyy AINA todisteet joko kirjallisina tai muistitietoina.
Valeille ei tietenkään löydy todisteita, kuten tälläkin palstalla on sadat kerrat todettu lukemattomissa topiceissa, ei vain tässä.
Sodan lopulla ja jälkeen katosi kyllä asiakirjoja ja paljon. Ei ylin sodanjohto typeryksiä ollut, siellä varauduttiin pahimpaan eli NL:n miehitykseen. Ja se olisi tiennyt vankileirien saaristoa vähäisimmästäkin kompromettoivasta aineistosta joka löydetään (vertailun vuoksi jopa Hitlerin lähipiirissä palvelleet palvelijat ja kuljettajat NL tuomitsi 10-25 vuoden vankileirirangaistuksiin). Kaikki laittomiin teloituksiin vähänkin viittaava siivottin pois arkistoista ja tapahtumiin osallistuneilla oli mitä vahvin motiivi, hengenmenon uhka, pitää suunsa tukossa asioista.
Sodan lopulla ja jälkeen katosi kyllä asiakirjoja ja paljon. Ei ylin sodanjohto typeryksiä ollut, siellä varauduttiin pahimpaan eli NL:n miehitykseen. Ja se olisi tiennyt vankileirien saaristoa vähäisimmästäkin kompromettoivasta aineistosta joka löydetään (vertailun vuoksi jopa Hitlerin lähipiirissä palvelleet palvelijat ja kuljettajat NL tuomitsi 10-25 vuoden vankileirirangaistuksiin). Kaikki laittomiin teloituksiin vähänkin viittaava siivottin pois arkistoista ja tapahtumiin osallistuneilla oli mitä vahvin motiivi, hengenmenon uhka, pitää suunsa tukossa asioista.
"Kaikki laittomiin teloituksiin vähänkin viittaava siivottin pois arkistoista ja tapahtumiin osallistuneilla oli mitä vahvin motiivi, hengenmenon uhka, pitää suunsa tukossa asioista. "
Ei tarvinnut salata moisia, kun ei niitä ollut tapahtunut.
Ja vaikka paperit olisikin hävitetty, olisi satojen miesten teloituksiin osallistunut niin moni, että niistä olisi tieto väistämättä levinnyt.Lisäksi arkistojen suurimittainen tuhoaminen ilman jälkiä on täysin mahdotonta, sekin. Väitteet hengenmenon uhasta ovat samaa valetta kuin muukin.
Nyt on vain stallarien valeita ilman ainoatakaan suullista tai kirjallista todistetta.
Innokkainkaan toisto ei muuta valeita tosiksi.
poltettiin Suomessa ja ulkomailla asti,ettei vaan jää tietoa jälkipolville.
merkillistä, että isäni oli saanut siirto käskyn Aunuksen kankaalta, 11 Divisioonan ja 8 rykmenttin mukana, jossa oli tulenjohtopatterissa, käskyn Ihantalaan. Rauhan tulessa oli Portinhoikassa, josta siirtyivät marssimalla Juustilan ja Lauritsalan kautta Lappeenrantaan.
Oli myös Tolvajärven mottitaisteluissa Talvisodassa, jossa haavottui ja Lapin sodassa.
Ei koskaan kuitenkaan puhunut noista kaatuneiksi kirjatuista teloitetuista, eikä
Huhtiniemen ammutuista. Muistan ainoastaan puhuneen"ryssän kätyrin" ammutun komentajien toimesta.
Ei puhunut appiukkokaan vaikka oli ison rähinän alkaessa Metsäpirtissä ja Sakkolassa 19 Divioonassa. Puhuivat kyllä sotaan liityvistä tapahtumista keskenäänkin, mutta ei ainakaan "oravapatterin tietotoimiston" juttuja.
natsivääpelillä tiukkaa kun väittää jo stallareiksi tavallisia kyselijöitä.
aineisto oli valvontaosaston paperit. Niitäkin jäi eri paikkohiin sen verran, että on kyetty tärkeimmät toiminnat selvittämään ja mm. kirjoittamaan tutkimus valvontaosaston toiminnasta.
Jälkipolville jäi yllin kyllin tietoa.
Suurin osa tutktimuksista on palstan höpöttäjiltä jäänyt lukematta ja siksi työnnetäään jatkuvasti silkkaa puuta heinää ynnä kaikenlaisia valeita.
tuollaista on tapahtunut?
Ja miksi väität "natsuvääpeliksi" keskustelijaa, joka pysyy itse totuudessa ja vaatii sitä muilta?
Oletko itse noita stallareita, joille valehtelu on elämän ehto?
"Ei puhunut appiukkokaan vaikka oli ison rähinän alkaessa Metsäpirtissä ja Sakkolassa 19 Divioonassa."
19. D oli jatkosodan alussa ylipäällikön reservinä. Se hyökkäsi sitten raskain tappioin Kannakselle osana II AK:a. Yhtymä oli sitten alisettu I AK:lle ja lakkautettiin -41 loppuvuonna. Jäljelle jäi JR 16, jojka sekin taidettiin myöhemmin lakkauttaa.
----Ja miksi väität "natsuvääpeliksi" keskustelijaa----
Varmaankin siksi kun sinä itse nimittelet stallariksi jokaista joka rohkenee olla missään asiassa vähääkään sinun kanssasi eri mieltä. Sitä saa mitä tilaa tai tee sinä toisille niinkuin toivot toisten tekevän sinulle itsellesi.
Stallariksi tulee todella joskus moitittua jotain valehtelijaa, joka mustamaalaa Suomea ja Suomen armeijaa.
Niihn kuulut sinäkin, Korppi-parka.
Stallaripropagandan toistelijana olet stallari itsekin. Miksi kiellät tosiasian? Ai niin. Sinunhan kuuluu valehdella.
Olet yksi innokkaimpia paksujen valeiden esittäjiä. Ei ihme, että menetät hermosi, kun saat todenpuhujan vastaasi.
"Sitä saa mitä tilaa tai tee sinä toisille niinkuin toivot toisten tekevän sinulle itsellesi."
En ole puuttunut yhteenkään tosiasioihin perustuvaan puheenvuoroon. En tosin kaikkiin valeisiinkaan. Vain törkeimpiin, kuten korpin ja ketaleen.
suuri rähinä = suurhyökkäys ja oli rintamalla jo jatkosodan alussa. Kuulivat asemiinsa, kun suurhyökkäys alkoi. Jos tarkoitat Kumurin taistelua, antoi Hannuksela vääriä tiedustelutietoja tahallaan.
Appiukko ei kuulunut Matti Laurilan rykmenttiin. Oli myös sodan loppuun saakka rintamalla, kunnes kotiutettiin.
19. D oli siis lakkautettu yhytmänä jo 1941. Appiukkosi on voinut palvella johonkin siihen kuuluneessa säilyneessä joukossa, Osia 19.D:sta liitettiin muistaakseni ainakin 15:D:an ja JR 58 taisi mennä 10.D:an..
Mikä tuossa asiakirjojen poltossa oli höpötystä? Pelkkää faktaa se oli.Lopeta itse tuo valehtelu höpötyksistä.
Nyt valehtelee natsivääpeli todella paljon.En todellakaan ole kutsunut häntä "natsuvääpeliksi".Pysy edes kerran totuudessa ja keskity siihen mitä parhaiten osaat eli rättien varastointiin.Ei ole muiden vika että olet sidottu pysymään paikoillasi ja päivystämässä muiden kirjoituksia.
koville, kun pistin aloittajan änkytyksen noista teloituksista nurin. Minun ei tarvitse vääristellä. kun löydän nuo tavittavat tiedot 19 divisioonan matrikkelista, tosin se ei ole kotonani Yhtään ukkoa eivät kertoneet tahallisesti ammutun, eikä teloitettuja
kaatuneiksi.
Tulipa kerran myös nenät vastakkain äijä väittämään, ettei isäni ollut Lapin sotaan osallistunut. Äijä oli itse Lapin sodassa. Lähdettiin asia tarkistamaan ja asia piti paikkansa.
Olen todennut vain, että olet yksi stallaripropagandan toistelija, joka valehtelee historiasta ja mustamaalaa Suomen armeijaa.
Tunnustus on annettava siitä, että uupumatta jaksat vääristellä ja valehdella ja keksit lähes joka päivä uuden aiheen.
Olen vain todennut 19.D:n vaiheet ja lakkautuksen. Sen voit tarkistaa vaikka matrikkelista tai Suomen sodan historian 6. osasta tai Jatkosodan historian 4. osasta.
En yhtään epäile sukulaistesi palvelusta ja tietoja.
Sinä vain et tiennyt 19:D.n vaiheita oikein.
on tuo natsipropagandaan ihastunut natsivääpeli.Etkö enään edes osaa lukea omia viestejäsi.Itse keksit "natsuvääpelin" ja sitten syytät muita.Kova olet valehtelemaan ja toisia syyttämään.Pysy edes kerran totuudessa .
Miksi yleensä kukaan kiistäisi asiapapereiden poltot,kun ne kerran ovat vähänkään aiheeseen perehtyneiden tiedossa.Onko joukossamme joku salailukauhuinen?
tottakai arkistojen ja dokumenttien tuhoamisesta pitää löytyä pöytäkirjat ja muut dokumentit, muuten ei mitään poltettu. Ja jos nekin dokumentit on poltettu pitää polttamisesta löytyä dokumentit...
tottakai arkistojen ja dokumenttien tuhoamisesta pitää löytyä pöytäkirjat ja muut dokumentit, muuten ei mitään poltettu. Ja jos nekin dokumentit on poltettu pitää polttamisesta löytyä dokumentit...
Näkyy todellakin jo kiistävän omatkin puheensa.Rehellisten ihmisten haukkuminen stallareiksi on turhaa,koska suurin osa meistä tietää niiden inhottavuuden ja muistaa ällöttävät marssit omituisine pukuineen.Jos kerran esittää tietävää niin käytös voisi olla samantasoista.
levinnyt. Maata on kaiveltu, palstalla keskustellaan asiasta koko ajan. Taipalsaarelta on saatu jopa silminnäkijöiden lausuntoja.
Ns. kadonneita on likipitäen 10000. Suhteutettuna ko. rintamanosalla sotaa käyneen joukon kokoon suhdeluku on aivan tolkuton, verrattuna muiden sotaa käyneiden armeijoiden vastaaviin lukuihin. Myöskään Kannakselta ei ole löytynyt sodan jälkeen mitään massiivisia joukkohautoja vaikka kaatuneiden jäänteitä etsitään suomalaistenkin voimin yhä edelleen. Sotavangit ja tiedot menehtyneistä palautettiin jo 50-luvulla. On siis väistämätön tosiasia että kadonneet-sarake sisältää tuhansia teloitettuja. Nähtäväksi jää löytyvätkö haudat lopulta Suomen puolelta vaiko Venäjän nykyiseltä rajavyöhykkeeltä.
Ns. kadonneita on likipitäen 10000. Suhteutettuna ko. rintamanosalla sotaa käyneen joukon kokoon suhdeluku on aivan tolkuton, verrattuna muiden sotaa käyneiden armeijoiden vastaaviin lukuihin. Myöskään Kannakselta ei ole löytynyt sodan jälkeen mitään massiivisia joukkohautoja vaikka kaatuneiden jäänteitä etsitään suomalaistenkin voimin yhä edelleen. Sotavangit ja tiedot menehtyneistä palautettiin jo 50-luvulla. On siis väistämätön tosiasia että kadonneet-sarake sisältää tuhansia teloitettuja. Nähtäväksi jää löytyvätkö haudat lopulta Suomen puolelta vaiko Venäjän nykyiseltä rajavyöhykkeeltä.
Monasti olen tuota edellä kertomaani juttua miettinyt, että olisiko mahdollisesti tuossa isovanhempieni kirjeenvaihdossa ollut jotakin mainintoja tuohon vankien ampumiseen viitaten. Isoisäni ei koskaan kertonut tuosta kirjeenvaihdosta taikka sen polttamisesta, vasta hänen kuolemansa jälkeen isoäitini mainitsi asiasta.
Liian kova tarina kuitenkin ihan keksityksi, jos alkaa ajattelemaan niitä seurauksia, mihin tuo olisi johtanut. En jaksa uskoa, että sodistamme kaikki olisi kirjattu paperille. Arkistoja myös hävitettiin. Kuinka paljon on kirjoitettu tietoisesti "paremmaksi", jätetty pois jne. Tulee mieleen eräs paikkakunnallamme sattunut asekätkentään liittyvä juttu, syylliset jotka lopuksi tuomittiin täältä asekätkennästä, kukaan ei uskonut heidän osuuttaan asiaan, ei edes sitä millä he maksoivat sakkonsa...
mutta ei aina tehty dokumentteja.Stella polariksen papereja poltettiin Suomen puolella kun kaikki ei mahtunut kyytiin.Tästä kertoi paikalla ollut todistaja äskettäin tv.ssä.Aiemmin on yleisesti ollut tiedossa Ruotsin puoleea tapahtuneet poltot,mutta pitikö niistä joku pöytäkirjaa?Joka kiistää polttamisen,valehtelee tai on täysin tietämätön.
polttivat ison osan papereita kun olivat ne ensin mikrofilmanneet.Jo 70-luvulla tästä kerrottiin kun Stella polaris "kiehui" taas kerran.Olet täysin oikeassa siinäkin,että on todella dorkaa kieltää dokumenttien polttaminen noin vain periaatteen vuoksi.
"Olet täysin oikeassa siinäkin,että on todella dorkaa kieltää dokumenttien polttaminen noin vain periaatteen vuoksi. "
Kuka sellaista on tehnyt??
Asiakirjoja on poltettu ja niitä on tuhoutunut myös muuten.
Oleellista on, että moni asia on silti voitu selvittää.
Lisäksi jonkin arkiston tuhoaminen ei merkitse KAIKKIEN tuhoamista.
Ja muistitieto sälyy aina.
Vain typerys väittää kaiken tuhoutuneen ja tutkimuksen mahdottomaksi.
Esimerkiksi tiedustelujaoston arkiston tärkeimmät paperit ovat säilyneet. Samoin osa Stella Polariksen materiaalista saatiin takaisin. Pääosa oli teknistä tiedusteluaineistoa, jolla ei tutkimuksen kannalta ollut juuri merkitystä.
Palstan keskustelijoista monilla on kovin heikot tiedot tästäkin asiasta. Varmoja mielipiteitä esitetään ilman perusteita.
"Ns. kadonneita on likipitäen 10000. Suhteutettuna ko. rintamanosalla sotaa käyneen joukon kokoon suhdeluku on aivan tolkuton, verrattuna muiden sotaa käyneiden armeijoiden vastaaviin lukuihin."
Onpa taas pöytä.Kadonneita on vajaa 5 000. Jatkosodan osalle tulee muistaakseni noin 2 700. Tästä määrästä suurin osa katosi niille taistelukentille, joilta ei ollut mahdollista evakuoida ruumiita ja joilla tulivaikutus esti tunnistamisen.
Kadonneet sarake sisältää siis 99, 9999 % varmuudella vain taistelukentälle kadonneita. Joukossa voi tietysti olla jokin yksittäinen yliloikkari tai vangiksi jäänyt ja sille tiellä menehtynyt. Teoriassa myös joku omien ampuma.
Ne, joiden epäitliin tai tiedettiin karanneen, julistettiin sellaisiksi, kun oli varmuus, etteivät he olleet kaatuneita tai kadonneita.
Et tunne koko asiaa edes alustavasti.
Sellainen panee valehtelemaan. Ja siitä jäit taas kiinni.
Siitä nyt kovin suurta kohua kannata nostaa jos venäläisiä sotavankeja on ammuttu
on tutkittu ja esitetty mm. Antti Kujalan teoksessa "Vankisurmat." Helsinki 2008.
Niistä jaeltiin aikanaan kymmeniä vankeusrangaistuksia.
"Mutta asiat pyritään painamaan unohduksiin sillä se on armeijan ja varsinkin sen johdon kannalta se kivuttomin ratkaisu. "
Siinä on taas palstalle tyypillinen asiantuntemattomuuteen perustuav vale. Armeijan johto on tukenut kaikkea viime sotaa koskevaa tutkimusta, sikäli kuin siltä on tukea pyydetty.
Mitään esteitä ei ole asetettu.
Sotahan on sotaa, en minä ainakaan jaksa uskoa, että suomalaiset olisivat olleet mitään rippikoulupoikia, jos iivanat röykytti suomalaisia, niin ainakin oman vaarini kertoman mukaan annettiin iivanalle samalla mitalla takaisin "eikä ne reissut aina päivänvaloa sietäneet" taikka "patruuna oli halvempi, kuin leipä, kun ei ollut itsellekään ruokaa, niin mitäs me niitä säästämään".
Miten meneteltiin vanjojen kansa, kun niitä jäi mottiin, otettiinko ne kaikki siististi vaan vangeiksi, vai ammuttiinko ne viimeiseen iivanaan? Suomalaisilla oli paljon näitä motteja, joihin jäi joskus paljonkin vanjoja, kourallinen suomalaisa piti suurtakin määrää motissa, voiko ne vanjat sieltä ottaa vangiksi noin vain ettei itselle käy huonosti?
En ole kommari, enkä rxssän perceen nuolija, meillä ei suvussa ollut käpykaartilaisia, kaikki oli mukana jotka vaan mukaan pääsi, osalla oli hyvinkin vastuullisia tehtäviä mm. vankileirien johtaminen, sotapoliisina, erilaisina upseereina (kehittipä eräskin heistä varsin mainion sillan vesistöjen ylitykseen), kuin sitten ihan etulinjassa kk-ampujana. Osaa heistä kuulusteltiin sodan jälkeen varsin tiukastikin (perättömien) ilmiantojen perusteella, myös asekätkentään liittyen. Kaikki olivat tiukkoja Suojeluskuntalaisia ja osa jääkäreitä.
Kyllä törkeimät teot sodanajalta on juuri käpykaartilaisuus / rintamakarkuruus, miltähän käpykaartilaisista on sodan jälkeen tuntunut / tuntuu kun ovat luimistelleet käpykaartissa kun muut ovat henkensä uhalla puolustaneet tätä maata ja teoillaan saaneet suomen pysymään itsenäisenä, eu:sta huolimatta, ilman sitkeää taistelua ei oltaisi siihen tulekseen päästy vaan neuvostoliitto olisi vallannut koko suomen.
Vaikka massiivinen hyökkäys kesällä 1944 alkoi ja mursi asemat niin siltihän loppujen lopuksi viimeiset asemat pidettiin ja vihollinen lyötiin, onni onnettomuudessa oli kai se että neuvostoliitto tarvitsi muualla joukkoja enemmän ja pahin paine suomen rintamalla hellitti ja neuvostoliittolaiset kärsivät niin suuria tappioita että perääntyivät, tämän katson kyllä suomen voitoksi vaikka sotakorvauksia jouduttiin maksamaan ja alueita luovuttamaan, kaikenkaikkiaan kokonaisuuden huomioonottaen suomi teki teon joka hakee vertaistaan.
usko kommunismiin voittaa kaikkien uskonlahkolaisten uskomukset.Vain viherpiipertäjien viheruskonto on voimakkaampi.
-----Vaikka massiivinen hyökkäys kesällä 1944 alkoi ja mursi asemat niin siltihän loppujen lopuksi viimeiset asemat pidettiin -----
Et sitten ole tainnut vaivautua ajattelemaan miksi Suomen armeija koki massiivisen hyökkäyksen 1944. Ehkä siksi kun me itse teimme massiivisen hyökkäyksen 1941 ja joukkomme seisoivat vieraalla maalla. Lyhyt on lahtarin ajatuksen kulku, säälittävän lyhyt.
Otahan selvää, kuka teki todella massiivisen hyökkäyksen Suomeen 30.11.39.
Olisi jo aika sinunkin perehtyä muuhun kuin neuvostopropagandaan.
Ja kenellehän se maa kuului, jolle suomalaisten hyökkäys -41 varsinaisesti kohdistui?
että tuollainen suurvalta tarvitsi vielä avukseen Ranskan, Britit ja USA:n tuen, jotta pieni Suomi saadaan nujerrettua. Pettivät saksalaiset hyökkäyksessään Puolan kimppuun, jotta saadaan Saksasta syyllinen sodan aloittamiseen.
Brittien kaksinaamaisuus avun saamiseksi Suomelle talvisodassa oli täyttä bluffia.
Vuoden 1941 Tammikuussa oli Suomen rajalla jo 20 jalkaväkidivisioonaa ja 2 ratsuväkidivisioonaa, ihan vainko rauhan aikeissa?
....Ja kenellehän se maa kuului, jolle suomalaisten hyökkäys -41 varsinaisesti kohdistui?....
Kerro kenelle.
Markknatalous-uskonto on voimakkain pakko-propagoitu uskonnon laji, ja globalismi uskonto. Joka nyt sai siipeensä korona kupan ansiosta.
Katsokaa , miten joka paikassa jatkuvasti markkinatalous-politrukit pitää pyhää saarnaa, ette voi välttyä siltä !!
"Korppi (uniikki) höpöttää omiaan, täytyy palauttaa maan kamaralle, kukahan ampui ne mainilan laukaukset?
Näitä laukauksia ryssä sitten käytti hyväkseen ja sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja ihan vain siksi lavasti ryssä mainilan laukaukset, itsehän ryssä jälkeen päin tunnusti näin ampuneensa mainilan laukaukset.
että Jeltsin ja Gorbatsov olivat juuri Suomen ystäviä ja Jeltsin tunnusti avoimesti
18.4.1994 Kremlissä että Neuvostoliito aloitti talvisodan. Siihen astiset kaverini katselivat pitkin nenänvarttaan.
Joo mutta eipä tämä kaksikko keksinyt että ammutaan mainilassa omia ja laitetaan syy suomalaisten niskoille, tais olla muut herrat asialla.
Mitkä muut herrat ? TV uutisissako ?
Juuri ne muut herrat neuvostoliitossa jotka keksivät että ammutaan mainilassa omia tykillä ja siihen aikaan ei tainnut suomessa olla vielä edes mustavalkoista teeveetä. Googlettakaa vaikkapa "mainilan laukaukset" niin sieltä saatte jotain pintatietoa.
Mites vahingonlaukaukset luettiin,kadonneiksi,kaatuneiksi vai miksi ja kuinka paljon sotien aikana sotilaita kuoli harhalaukauksiin eri asetyypeillä?
tuli merkintä "kuollut", jos hengenmeno ei tapahtunut taistelussa.
Sama koski itsemurhiin, sairauksiin ja onnettomuuksiin kuolleita.
Tampereen taistelussa 1918 kaatui enintäin muutama sata punaista. Silti Kalevankankaan joukkohautaan kannettiin n. 2 700 vainajaa. Mihin ne ylimääräiset mahtoivatkaan kuolla elleivät ammuttuina ? Kuitenkaan tätäkään vähintäin 2 000 teloitetun punaisten joukkoa ei ole tilastoitu surmatuiksi vaan kaiketi kadonneiksi tai ties vaikka rintatautiin kuolleiksi.
” Tampereen taistelussa 1918 kaatui enintäin muutama sata punaista. Silti Kalevankankaan joukkohautaan kannettiin n. 2 700 vainajaa. Mihin ne ylimääräiset mahtoivatkaan kuolla elleivät ammuttuina ? ”
Arviosi on tahallisen väärä. Valtaosa kaatui ase kädessä taistelussa. Kaikissa sodissa teloitetaan satunnaisesti sotavankeja, mutta lopultakin pSuomessa pieni määrä ja heidät laskettiin mukaan kaatuneisiin.
”Kuitenkaan tätäkään vähintäin 2 000 teloitetun punaisten joukkoa ei ole tilastoitu surmatuiksi vaan kaiketi kadonneiksi tai ties vaikka rintatautiin kuolleiksi.”
Tarkkispoika arvioi lukuja mutu-tuntumalla ja täysin epäuskottavasti. Satunnaisezti vangittaessa ammutut sisältyvät kaikki kaatuneisiin. Uskottavuutesi on tasan nolla!
Huhtiniemi-myyttiin hurahtaneet joutuivat naurunalaiseksi ja ansaitsivatkin joutua.
Heikki Ylikangas ei koskaan toipunut tyrmäyksestään.
Seppälä tähdentää kuitenkin, että ne asemat, joista paniikinomainen joukkopako Kannaksella lähti liikkeelle, eivät myöskään tosiasiassa olleet mielekkäitä puolustaa. Armeijan johto sen sijaan näki kaiken linjoista karkaamisen lähinnä kysymyksenä kurista ja esimiesten kyvykkyydestä.
Heinäkuun 4:ntenä 1944 astui voimaan kuolemanrangaistus tuomioksi karkuruudesta ja pelkuruudesta. Kaiken kaikkiaan pika- tai kenttäoikeudet ehtivät sodan aikana teloittaa 46 karkuruuden perusteella tuomittua.
Psykiatri Max Blomenthal toteaa, että omien ampuminen kyllä tepsii mutta herättää myös katkeruutta. "Pitäisi löytyä parempiakin keinoja", hän sanoo. "On kunniaksi Suomen armeijalle, että teloituksia oli niin vähän."
1944 suuren karkuunjuoksun aikaan, kaikki asiat oli sekaisin.
Ja siksi mikkelistä annettiin lupa rankaista!!!
Ja sotapäiväkirjoja ei keretty tai haluttu kirjoitella.
Helppo oli päästä eroon tapetuista, sinne sotkeutuivat muiden joukkoon ja ruumiskuormiin.
Hullua kun joku vetoaa pöytäkirjoihin!! paperihin tms... Kun se sota on sotaa,
ja sota on julmaa. Omia ammutiin, rankaistiin, ja lupa oli Mikkelistä annettu, tehdä niin. Koska pelko oli suuri...... että moraali murtuu, armeija juoksee...
1944 tilanne oli Oli, kuin se 1918, saa ampua paikalla mahti käskyn aikaan....
Puna-armeijan pelko oli suuri mm. tammisaaressa asti, josssa alettin hävittää 1918 papereita hädissään.... - Pelättiin työväestön valtaa ja rankaisua !
"1944 suuren karkuunjuoksun aikaan, kaikki asiat oli sekaisin.
Ja siksi mikkelistä annettiin lupa rankaista!!!
Lupa annettiin, mutta ei juurikaan käytetty!
"Ja sotapäiväkirjoja ei keretty tai haluttu kirjoitella. Helppo oli päästä eroon tapetuista, sinne sotkeutuivat muiden joukkoon ja ruumiskuormiin."
Taas Tarkkispojan stallarihaaveita!?
Heinäkuun 4:ntenä 1944 astui voimaan kuolemanrangaistus tuomioksi karkuruudesta ja pelkuruudesta. Kaiken kaikkiaan pika- tai kenttäoikeudet ehtivät sodan aikana teloittaa 46 karkuruuden perusteella tuomittua.
------Lupa annettiin, mutta ei juurikaan käytetty!-----
Aikakoneellako kiertelit rintamia seuraamassa, ettei lupaa käytetty ?
-------Kaiken kaikkiaan pika- tai kenttäoikeudet ehtivät sodan aikana teloittaa 46 karkuruuden perusteella tuomittua.------
Pataljoonankomentajilla oli oikeus pikateloituksiin eikä niitä viety kirjoihin eikä kansiin vaan laskettiin kaatuneisiin tai mieluiten kadonneisiin. Ihan sama kuin -18 kun antautuneita punaisia ammuttiin heti rintamalla. Nekin luetteloitiin kaatuneisiin, ei tapettuihin.
Saksa meidät -44 pelasti.
"Saksa meidät -44 pelasti."
Sekin apu auttoi, mutta sotaveteraanit meidät viime kädessä pelasti!