Saulin syndrooma ja sokea sydän

Kirjoitteleeko tällä palstalla sellainen uskova ”paimen”, joka on Saulin syndrooman vallassa?

Osakopioin tähän Petri Paavolan sivuilta Saulin syndroomaa käsittelevää tekstiä, niin tiedämme mistä on kysymys.

Lainaus alkaa.
Saulin syndroomasta kärsivä uskova on sellainen, joka on mieltynyt valtaan, asemaan ja haluaa kirkastaa itseään käyttäen siinä apuna Jumalan nimeä. Saulin syndroomasta kärsivä on myös häikäilemätön, juonikas ja tekeytyy nöyräksi niiden edessä, jotka tukevat hänen asemaansa. Saulin syndroomasta kärsivä halveksuu ja aliarvostaa muita uskovia, varsinkin niitä jotka hän kokee uhaksi omalle asemalleen. Saulin syndroomasta kärsivä haluaa olla johtaja, ensimmäinen sekä kontrolloida ja manipuloida muita tekemään asiat juuri siten kuin hän haluaa.

Saulin syndrooman vallassa oleva uskova toimii samoin kuin Saul. Hän luulee palvelevansa Jumalaa, vaikka itse asiassa tekee sen oman minän ja tahtonsa kautta, kirkastaessaan itseään. Samoin hän tekee myös sellaista, johon häntä ei ole kutsuttu ja syrjäyttää teoillaan niitä joiden kuuluisi palvella siellä mistä Saulin syndrooman vallassa oleva on heidät syrjäyttänyt. Saulin syndrooman vallassa oleva tyrkyttää itseään ja omia töitänsä koko ajan muille ja pukee ne Jumalan töiksi, vaikka ne ovat pääsääntöisesti hänen omia töitänsä. Hän saa kannatusta teoilleen niiltä, jotka myös ovat sielullisia. Sitten he kaikki yhdessä ylistävät lihan töitä luullen niitä Jumalan töiksi.

Saulin syndrooman vallassa oleva toimii ihan samalla tavalla kuin Saul. Hän haluaa olla esillä seurakunnassa ja olla Jumalan erikoinen voideltu, jota kaikkien tulee kuunnella, kunnioittaa, ihailla sekä arvostaa yli muiden. Hän haluaa säilyttää asemansa olla seurakunnassa ykkönen ja pomo yli muiden. Kun hän näkee sellaisen uskovan, joka voi uhata hänen asemaansa hän alkaa pelkäämään tätä ja tulee vihaiseksi, katkeraksi ja kateelliseksi uhkaajaansa kohtaan. Saulin syndrooman vallassa oleva päättää tappaa uhkaajansa ja hän tekee tämän "tappamisen" siten, että hän haluaa tuhota hinnalla millä hyvänsä uhkaajansa palvelutehtävän. Hän on valmis käyttämään siihen kaiken juonittelun ja vääryyden, jonka hän kuitenkin pukee väärän nöyryyden valheasuun. Hän saastuttaa juonillaan muiden sydämet ja näin "tappaa" uhkaajansa sekä heittää vääryyden lokaa hänen yllensä.

Saul syndrooman vallassa oleva juonittelee ja valehtelee rakastavansa kaikkia, mutta silti koko ajan sydämessään miettii kuinka saisi "surmata" ne jotka uhkaavat hänen asemaansa. Hän toimii näin siksi koska hän on oman itsensä paisuttama sekä täynnä itseänsä. Hän käyttää kaiken aikansa ja tarmonsa toisten mollaamiseen ja pahan puhumiseen. Hän onnistuu myös saastuttamaan "uskollisten" faniensa sydämet, niin että he myös osallistuvat tähän vääryyden kampanjaan likaamaan ja lokaamaan sekä puhumaan pahaa niistä, jotka "Saul" on asettanut mustalle listalle sekä harhaoppisten listalle.
Lainaus loppu.

Lisää voi lukea linkistä:
http://koti.phnet.fi/petripaavola/saulinsyndrooma.html

Suosittelen koko tekstiä luettavaksi. Toivoisin itsekunkin pohtivan, mitkä ovat hänen kirjoitustensa motiivit. Ehkäpä toiminnasta saattaisi löytyä Saulin syndrooman piirteitä.

Pyhän Hengen ohjausta itsetutkiskelullenne.

8

254

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saulikin

      pöh

    • kaikkea sitä onkin

      Kuullostaa P. Paavolan opetuslapsilta itseltään.
      Ja mikä ihmeen auktoriteetti tämä henkilö on teille?

      • Ei avauksessani mistään Sauli Niinistön syndroomasta ole kysymys.

        Jos olisitte uskovia niin tietäisitte, mistä Saulista on kyse.


      • toinen vapahtaja
        Jonah kirjoitti:

        Ei avauksessani mistään Sauli Niinistön syndroomasta ole kysymys.

        Jos olisitte uskovia niin tietäisitte, mistä Saulista on kyse.

        Aha.
        Koska kyseenalaistan P. Paavolan jumaluuden, en siis ole uskossa?

        En olekaan, Paavolaan.
        Minulla on toinen Herra ja Vapahtaja.

        Sauli Niinistöstä en sanonut sanaakaan.


    • Saul oli varmaankin

      narsisti - sellaiseen nuo ominaisuudet sopivat.

    • Erittäin hyvä aihe ja aloitus, Jonah! Luin aikoinani oivallisen Hallesbyn kirjan: "Ihmisluonteet Raamatun valossa". Olin aina pitänyt melankoolista luonnettani suurena haittana. Tämä kirja kuitenkin auttoi ymmärtämään, että melankoolisella luonteessani on paljon hyvää ja hyödyllistä.

      Huomaan tässäkin yhteydessä, että luonteeni vuoksi en ole altis lankeamaan "Saulin syndroomaa", taas siis hyvää luonteessani.

      Itse kirjoittelen tänne tuodakseni esiin omaa näkemystä asioihin. Toisaalta luen toisten kirjoituksia oppiakseni uutta ja ymmärtääkseni eri tavoin ajattelevia. Hyvin kasvattavaa, opettavaista ja uskuakin lisäävää toimintaa.

      • -"_

        Se on hyvä että uskallat ymmärtää eri tavoin ajattelevia. Se on harvinaista.


      • waset
        -"_ kirjoitti:

        Se on hyvä että uskallat ymmärtää eri tavoin ajattelevia. Se on harvinaista.

        Kateus on Petri Paavolan syndrooma,ei vain valitettavasti itse huomaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      114
      1066
    2. 65
      993
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      92
      763
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      743
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      665
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      35
      641
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      604
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    9. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      559
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe