Ehkä Viron halvin jonkinlaisen "elintakuun" antava viina löytyy Balti jaamaturgin takaa Pelgurannan kaupunginosasta, jonka kaduilla sitä kaupittellaan. Kyseessä on aidon viinatehtaan ns. sekundatuote jossa on liian paljon haitta-aineita jotta sitä voisi pullottaa ja myydä kauppoihin. Ainakin viime kesänä (nyt sitä tuovat kaverini joten saavat ottaa multa provikankin) tuotteen ostohinta oli 66-prosenttisena 2 euroa/litra. Viina on ollut alun perin 40% mutta myrkyllisten aineiden vähentämiseksi siihen on Koplissa lisätty pirtua. Olen ko. tuotetta ryystänyt nyt lähes kaksi vuotta ja on totta että sisuskalut eivät kiitä mutta täytyy ottaa huomioon että dokaan n. 3 päivänä viikossa vähintään puoli litraa päivässä. Nyt kolme päivää ilman koska alavatsassa hirveitä polttoja. Mutta tyytyväinen olen ollut, halpaa ja tehokasta. Tappava mutta hyvä. Ja kuten näette kirjoituskin sujuu virheittä, joten ei ainakaan tässä vaiheessa aivoihin heikentävästi vaikuta.
Vastaukset 1
- Vironviina-sotkua
Kammottavaa, kuin kieltolain aikaan ellei pahempaa. Eivät haitta-aineet pirtua lisäämällä katoa, niiden suhteellinen osuus vain pienenee. Kyllä maksa ja munuaiset ne keräävät talteen. Menenpä tekemään maksamakkaravoileivän ja juon sen kanssa lasin Motörhead shirazia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501