Hetkeä tuota en unhoittaa vois,
kun raikkaan oluen sain juoda pois.
Ja aurinko kesäillan sai loistamaan,
kun linnut lauloivat taivaan ja maan.
Hetken mä katselin oluen pintaa,
kuinka kuohuva vaahto sen vaalensi vain.
Ja tuumin ett´ makkara olis nyt poikaa,
ja jääkaapin ovi narahtaa sai.
Hiljaa aukaisin makkaran muovin,
ja hämmästykseksein huomata sain.
Oli eräpäivä jättänyt aikaa jo tovin,
näin homeisen tuoksun kohtasin vain.
Kirosin hetken, ehkäpä kaksi,
ja lompakon pöydältäin nappasin.
Euroja siel oli kuuskytäkaksi,
ja hetkessä kauppaan ajelin vain.
Katselin hetken mä aukioloaikaa,
se onnen kertoi suurimman.
Monta tuntia ehdin viel olutta noutaa,
ja ehkäpä alkohon suunnistaa.
Jo suuntasin askelein juomien luo,
pari koria kärryhyn lastasin vain.
Sitten vain paikansin kassan tuon,
ja hymyn kassaneidiltä sain.
Kävin alkon ovesta sisälle päin,
ryhdyin tuumasta toimehen.
Otin pullon viskiä hyllystä näin,
pehmeän irlantilaisen.
Vihdoin kotihin saapua sain,
istuin alas, huokaisin vain.
Makkaran kauppahan unhoitin kai,
mutta tokkopa väliä lain.
Korkkasin oluen, toisenkin,
ja hiljaa huokaisin vain.
Ei onnea ole tän kauniimpaa,
ja yölinnut laulaa sai.
Ylistäkäämme olutta ja sen rentouttavaa voimaa.
kun raikkaan oluen sain juoda pois.
Ja aurinko kesäillan sai loistamaan,
kun linnut lauloivat taivaan ja maan.
Hetken mä katselin oluen pintaa,
kuinka kuohuva vaahto sen vaalensi vain.
Ja tuumin ett´ makkara olis nyt poikaa,
ja jääkaapin ovi narahtaa sai.
Hiljaa aukaisin makkaran muovin,
ja hämmästykseksein huomata sain.
Oli eräpäivä jättänyt aikaa jo tovin,
näin homeisen tuoksun kohtasin vain.
Kirosin hetken, ehkäpä kaksi,
ja lompakon pöydältäin nappasin.
Euroja siel oli kuuskytäkaksi,
ja hetkessä kauppaan ajelin vain.
Katselin hetken mä aukioloaikaa,
se onnen kertoi suurimman.
Monta tuntia ehdin viel olutta noutaa,
ja ehkäpä alkohon suunnistaa.
Jo suuntasin askelein juomien luo,
pari koria kärryhyn lastasin vain.
Sitten vain paikansin kassan tuon,
ja hymyn kassaneidiltä sain.
Kävin alkon ovesta sisälle päin,
ryhdyin tuumasta toimehen.
Otin pullon viskiä hyllystä näin,
pehmeän irlantilaisen.
Vihdoin kotihin saapua sain,
istuin alas, huokaisin vain.
Makkaran kauppahan unhoitin kai,
mutta tokkopa väliä lain.
Korkkasin oluen, toisenkin,
ja hiljaa huokaisin vain.
Ei onnea ole tän kauniimpaa,
ja yölinnut laulaa sai.
Ylistäkäämme olutta ja sen rentouttavaa voimaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vetipäs sanattomaksi..ja tuli ihan hilmuinen JANO!! missäs ne oluet on..- häipyy hakemaan kieli lerputtaen juotavaa-...