Minulta on alakouluikäisenä muistaakseni tehty kokeita koska pituuskavuni loppu nopeasti (olen 155 cm) ja paino silti nousi. Vajaatoimintaa ei kuitenkaan todettu mutta nyt 19 vuotiaana olen alkanut miettimään asiaa uudelleen
Olen erittäin kylmänherkkä ja pienestä asti ollut sitä että sormet ja varpaat ovat aina jäässä. Olen muutaman kerran mittaillut lämpöä ja se on usein 35 puolella. Esim. tänään oli tunti sittn 35.6. Usein kun lämpö on näin alhaalla tunnen olevani "syväjäässä" ja tuntuu että vaatteiden lisääminen ei auta mitään. Tämän lisäksi muita oireita
- Verenpaine on usein alhainen jonka takia huippaa usein.
- Iho on erityisesti talvella kuiva ja kutisee (tämä on kuitenikin ollut aina riesana)
- Vähän mielenterveyden ongelmiakin ollut, minulla on todettu ahdistuneisuushäiriö ja hieman masennustakin
- Syke on usein korkealla (kuulemani mukaan pitäisi olla matalalla vajaatoiminnassa)
- Keskittymishäiriöitä
- Yleistä väsymystä mutta kuitenkin nukkumisvaikeuksia
Kannattaisikohan mennä uudelleen testeihin vai kuinka hitaasti sairaus kehittyy ? Lisäksi olisi kiva tietää että testataanko vajaatoiminta ihan vaan verikokeella ? (ei muistikuvia ala-asteella tehdystä kokeesta, mutta verikoe oli muistaakseni)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Aikanaan en saanut tietää, että silloinen (ja nykyäänkin sama käytössä) päivittäislääkitys aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Havaitsin räjähdysmäisen hiustenlähdön ja jatkuvan väsymyksen. Google antoi vihjeitä vajaatoiminnasta. Kävin testaamassa ilman lääkärin lähetettä yksityislaboratoriossa ja tällä palstalla analysoin tulokset vajaatoiminnaksi, minkä seurauksena endokrinologille ja apu tuli.
Olisi kiva kuulla muiden vastaavia kokemuksia.
Kannttaa pyytää päästä verikokeisiin. Kaikki nuo oireet voi tulla vajiksesta. Noi oireet ei aina mee minkään ohjelapun mukaan, miulla nousi verenpaine alarajalta vaarallisen korkeeksi. Jokaisella elimistö toimii eri tavalla. Kannatta mennä lääkärille jos epäilet ja jos mitenkään mahollista mene endokrinologille ne tietää eniten asiasta. Vajis voi tehä osteoporoosia ja vitamiinien puutosta nuorillakin ja nostavat riskiä saada sydän- ja verisuoniatauteja
Kiitos vastauksista ! Lisäksi voisin sanoa että minulla on ollut tässä viimeisen 3-4 kk aikana 5 kertaa kuumetta ilman mitään muita flunssan oireita. Kuume ei ole korkeaa (vähän yli 37) mutta olo on todella voimaton ja tähän kuumeeseen on aina liittynyt lihassäryt ja kivut
Voi olla vaikka mitä
http://www.kilpirauhasenvajaatoiminta.fi/