Selvitys

Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Nato-jäsenyydellä olisi kriisien uhatessa ennaltaehkäisevä vaikutus. Jäsenyys antaisi myös liikkumavapautta oman puolustusjärjestelmän kehittämisessä ja parantaisi avun vastaanottokykyä.

- Oma turvallisuutemme olisi osa liittokunnan turvallisuutta nykyistä konkreettisemmin, suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla kirjoitettu raportti toteaa.

Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö
23132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Samainen raportti totesi Suomen Nato-jäsenyyden edellyttävän Suomelta nykyistä suurempaa panostusta suomalaisiin Nato-joukkoihin jotka olisivat enemmän tai vähemmän pysyvästi ulkomailla

Raportti tunnustaa, ettei Suomella tällä hetkellä tuollaista joukkoa ole, ei vaikka kaikki rauhanturvatehtävissä olevat luettaisiin siihen.

Raportti oli heikoilla arvioidessaan voiko nykymuotoista yleistä asevelvollisuutta yhdistää Nato-jäsenyyden velvoitteisiin. Mielestäni ei voi.


"Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö."

Ei se Suomikaan tiettävästi ihan epädemokratioiden kastiin ole päätynyt, vaikkei Natoon kuulukaan. Nato on ennen kaikkea sotilasliitto, ei ompeluseura tai "läntisten arvojen" kiva keskustelukerho.

Miten demokraattiseksi Nato on jäsenmaansa Turkin tehnyt? Miten hyvin Nato on pitänyt huolta kreikkalaisten hyvinvoinnista?

Äänestä
  • "Miten demokraattiseksi Nato on jäsenmaansa Turkin tehnyt?"

    -Ei Nato ole mikään demokratiaanpakottamisorganisaatio. Ja kyllä Turkki on esimerkiksi Venäjään verrattuna hyvä demokratia. Uudistuksia Turkille on painottanut enemmänkin EU.

    "Miten hyvin Nato on pitänyt huolta kreikkalaisten hyvinvoinnista?"

    -Ei mitenkään. Eikä pidäkään, Nato on puolustusjärjestö, ei sosiaalihuolto.

    Miksi muuten Naton vastustajat väistävät keskustelun toistuvasti Suomen tilanteesta itäiselle Välimerelle?

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Miten demokraattiseksi Nato on jäsenmaansa Turkin tehnyt?"

    -Ei Nato ole mikään demokratiaanpakottamisorganisaatio. Ja kyllä Turkki on esimerkiksi Venäjään verrattuna hyvä demokratia. Uudistuksia Turkille on painottanut enemmänkin EU.

    "Miten hyvin Nato on pitänyt huolta kreikkalaisten hyvinvoinnista?"

    -Ei mitenkään. Eikä pidäkään, Nato on puolustusjärjestö, ei sosiaalihuolto.

    Miksi muuten Naton vastustajat väistävät keskustelun toistuvasti Suomen tilanteesta itäiselle Välimerelle?

    "Miksi muuten Naton vastustajat väistävät keskustelun toistuvasti Suomen tilanteesta itäiselle Välimerelle? "

    Miten kauan jees-miehet heittelevät näitä latteuksiaan: "Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö."

    Äänestä

  • Asdertson kirjoitti:

    "Miksi muuten Naton vastustajat väistävät keskustelun toistuvasti Suomen tilanteesta itäiselle Välimerelle? "

    Miten kauan jees-miehet heittelevät näitä latteuksiaan: "Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö."

    Nato nimenomaan on arvoyhteisö

    Äänestä

  • Asdertsonson kirjoitti:

    Nato nimenomaan on arvoyhteisö

    Nato on puolustusliitto, jonka sisältä on sotilastoiminnan yhteistyö, ei ompeluseurana toimiminen.

    Ompeluseura voisi olla yhteisö, jossa keskustellaan arvoista ja Arvoista.

    Äänestä

Nato vahvistaa turvallisuutta

Äänestä
  • Vain sotateollisuuden amerikkalaisten osakkeenomistajien lompakon paksuutta se turvaa ja vahvistaa.

    Äänestä

Katseleekohan nuo Nato intoilijat televisiosta vain putous ohjelman.
Dokumentteja on tullut useita, sanon edellisistä vain kaikkein valaisevimman; miksi sodimme. Viimeisin tuli vain viikko sitten; pankki mailman valtijaana. Pankit Amerikassa palkkaa nuoria intomielisiä kovalla palkalla ja muutaman vuoden kuluttua junailee ne vaikutusvallallaan tärkeisiin ministeriöihin töihin, uskollisena entiselle hyväntekijälleen.
Oli nousukausi tai pankin itse junailema lama pankki tekee tulosta suorastaan ryöstämällä ja aina huono-osaisia.
Haastateltavat kertoivat ettei Amerikassa ole minkäänlaista demokratiaa.Vaalit kyllä pidetään mutta velipojan pitää laskea äänet että saadaan markkinamieshelppoheikkisodanlietsoja presidentiksi.
En tunne kenenkään muun minua painostavan kuin Nato innokkaat.
Teidän perustelunne ovat kestämättömät, eikä Venäjän esiintuonti vaihtoehtona sovi mihinkään sillä ei Natovastainen ole suunnittelemassa liittoumaa sen kanssa.

Äänestä

Miksi tuot joka käänteessä esiin Yhdysvallat?? Joku pakkomielle? Natosta puhuttaessa tällä hetkellä puhutaan 28 maasta ja niiden liitosta ja kyvyistä.

Äänestä
  • Sitähän minäkin, että USA pitäisi erottaa Nato-yhteistyöstä.

    Mietitään Nato-yhteistyötä sitten kun USA ei järjestöön kuulu.

    Äänestä

Kuka sanelee mitä Nato tekee ?

Äänestä

Natossa on yhteispäätökset. Se siitä

Äänestä

Kyllä ja jos Amerikka ei ole yhteispäätöksen takana: SE SIITÄ

Äänestä
  • Nato vastustajien perustelut ei riitä. NATOn tehtävä on olla puolustusliitto ja sen Muut tehtävät/hoidettavaksi tulleet operaatiot Afganistanissa ja Libyassa on saanut YK:n valtuutuksen.

    Äänestä

En nyt pullistelisi Libyan Nato toiminnalla, vaikka se rajoitetut valtuudet YK lta saikin.
Valtuudet ylitettiin ja vähälle on jäänyt tieto siitä että juuri ennen Ranskan hyökkäystä YK:ssa oli päätetty palkita Gaddafi esimerkillisestä afrikan maan johtamisesta.
Samoin on uutispimennossa ollut Naton valtaannostamien joukkojen toiminta.
Sorron kohteena on nyt eri väestönosa mutta valiäkös sillä kun öljy virtaa

Äänestä

On tärkeää että ihmiset elävät täydellisessä köyhyydessä ilman Natoa?
Kannattaa kuitenkin muistaa, että täällä kotona oksat notkuvat ja on hyvä.
Ei ole tärkeää, että vihollinen asuu varastetussa Kremlissä ja valehtelee.
Venäjällä tiedetään todellisuudessa elävän vain 100 miljoonaa nälässä.

Äänestä

Suomi Natoon

Äänestä

Koska Nato-imperialistien "asema" eli arvovalta on jo kovaa vauhtia vähenemässä, luonnollisesti herrat häviävät sotansa jopa talibanryysyläisille. Ha.

Äänestä
  • Kenen asemaa se Nato oikein turvaa kun ei se turvaa USAn eikä Nato-maiden eikä se turvaa niidenkään maiden joita se yrittää miehittää.

    Äänestä

  • Natoon.

    Äänestä

Sierlan raportti totesi myös NATO-jäsenyyden edellytyksen olevan noin 6000 hengen suomalainen valmiusjoukko, jonka voisi lyhyellä varoitusajalla lähettää ulkomaantehtäviin.

Tällä hetkellä valmiusjoukkojemme ylimmäismääräksi on määritelty 2000 sotilasta.

Hivuttautumista tuota ylempää lukua kohden on yritetty sitä kautta, että korkeampaan valmiusjoukkojen miesmäärään voisi laskea myös varusmiespalvelustaan suorittavia varusmiehiä.

Tähän onkin 2006 jälkeen tultu, että suomalaisia nuoria miehiä saadaan kouluttaa 12 kk palvekuksessa 5 kk ajan kansainvälisten valmiusjoukkojen palvlukseen, ja tuon palveluksen loppupuolella vielä varusmiespalvelusaikanaan varusmies voisi olla myös ulkomailla sotaharjoituksissa, jotka yleensä ovat NATO:n johtamia.

Nyt maaliskuussa 2012 on meneillään sotaharjoitus Norjassa, jonne on lähettty 121 suomalaista varusmiestä ja 34 kantista.

Äänestä

mitä sitten? Se tukee uskottavaa puolustusta.

Äänestä

Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Sekä estää sotilaalisen painostuksen mahdollisuuden.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


massa... kirjoitti:

Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Nato-jäsenyydellä olisi kriisien uhatessa ennaltaehkäisevä vaikutus. Jäsenyys antaisi myös liikkumavapautta oman puolustusjärjestelmän kehittämisessä ja parantaisi avun vastaanottokykyä.

- Oma turvallisuutemme olisi osa liittokunnan turvallisuutta nykyistä konkreettisemmin, suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla kirjoitettu raportti toteaa.

Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu