RAAMATTU PALJASTAA PEDON MERKIN - MIKÄ SE ON

wINTERbACK

IKÄÄN KUIN MERKKI KÄDESSÄSI JA TUNNUS OTSALLASI - PITI NÄYTTÄÄ TEOILLAAN – PITI OSOITTAUTUA JULKISESTI

”9 Ja se säädös olkoon kuin merkki kädessäsi ja tunnus otsallasi, että Herran laki aina pysyisi huulillasi ja sinä muistaisit, kuinka Herra väkevällä kädellään vei sinut pois Egyptistä. 10 Noudata tätä säädöstä aina määräaikana vuodesta toiseen.”
http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Moos.13.html

”Israelilaiset saattoivat pitää alituisesti silmäinsä edessä sen, mitä Jumala oli tehnyt heidän hyväkseen, ikään kuin kirjoitettuna tauluun heidän otsalleen tai ikään kuin merkkinä heidän käsissään.

Samalla tavalla he voivat aina pitää Jehovan käskyt silmäinsä edessä siitä huolimatta, olivatko he kotona tai kaupungin porttien läheisyydessä, minne ihmiset tavallisesti kokoontuivat ja missä kaupungin vanhimmat käsittelivät lakiasiat. Israelilaisten ei tullut ainoastaan pitää Jumalan lakia sydämessään ja opettaa sitä lapsilleen. Heidän piti myös näyttää teoilla (kuten ilmaistiin käsillä), että he pitivät kiinni siitä. Heidän piti osoittautua julkisesti Jumalan lain kannattajiksi, ikään kuin se olisi ollut kirjoitettuna heidän otsaansa kaikkien nähtäville. Tämä oli paljon tehokkaampi tapa säilyttää uskollisuus kuin kirjaimellinen Jumalan lain kohtien pitäminen yllä tai niiden kirjoittaminen pihtipieliin tai portteihin.

Meidän tulee varmasti haluta nykyään osoittaa olevamme sydämestämme tottelevaisia Jehovan palvelijoita. Tämä merkitsee sitä, että meidän sydämemme tulee saada meidät noudattamaan arvostavan tottelevaisina Jumalan kirjoitetun sanan ohjausta. Mielemme tulee olla vakavissa, vanhurskaissa, rakastettavissa, hyveellisissä, puhtaissa ja kiitettävissä asioissa. (Fil. 4:8) Teemmepä mitä tahansa, meidän tulee ’tehdä se sydämestämme, niinkuin Herralle eikä ihmisille’. (Kol. 3:23) Meidän jokaisen tekomme tulee todistaa, että Jumalan käskyt ovat aina silmiemme edessä.” (Vartiotorni 1/5 1973. Julkaisija: Jehovan todistajat Uskonnollinen yhdyskunta)

12

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wINTERbACK

      Samalla tavoin 'pedon merkin' otsaansa ja käteensä ottavat ilmaisevat teoillaan pitävänsä kiinni Saatana Panettelijan hengen ohjaaman maailman perinteistä, uskonnon rituaaleista ja muotomenoista, asenteista, samoin kuin osoittautuvat elämäntavallaan Saatanan "lain" kannattajiksi (sotilaalliset valat, opettelevat sotimaan, osallistuvat sotiin, poliittiset virat, ahneet liiketoimet, väärän uskonnon harjoittaminen)

    • junttalipoo taas

      junttalipoo...paahtaa menemään, eiko kukaan sinua valoisan aikaan jaksa kuunnella?

      • loppu rahastukselle

        wwe.eroakirkosta.fi


    • Jumalan laki on Jumalan kansan merkki. Pedon merkki on laittomuus. On täydellisen yhdentekevää onko kädessä tai otsassa joku mikrosiru vai ei, jos on vääryydentekijä. Ilmestyskirja niin kuin saarnamiehet ja muutkin Raamatun tekstit jankuttavat samaa asiaa useamman kerran putkeen, kunnes se menee jakeluun. Mikä Ilmestyskirjan mukaan erottaa Jumalan omat jumalattomista? Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt. Ihan hyvin hoksattu vartiotornilaisilta.

    • Anonyymi

      Täälläkin näköjään tiedettiin jo vuonna 2012, jotta pedon merkki ei ole mikään pii-siru.

      • Anonyymi

        oletkos ihan varma, kun minä en itse kuitenkaan edelleenkään ole, kyllä ne mikrosiruja vaan valmistavat laboratorioissa, ja niihin laitetaan uusia kehittyneitä toimintoja...!


    • Anonyymi

      Pedon merkki on leijona tatuointi pakarassa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jokainen saa tuoda näkemyksensä esille pedonmerkistä.


    • Anonyymi

      Ilmanko putlerilla vekki ohimossa ja trumputtimella kädessä...

    • Anonyymi

      Pedon merkki on tosiaan Jumalan laki uudessa liitossa. Se on vanha hapatus, joka pitäisi perata pois ja siirtyä uuteen liittoon, Pyhän Hengen liittoon Jeesuksessa Kristuksessa. Siinä on vapaus, siinä ei olla orjattaren lapsia, vaan vapaan lapsia eikä pelastusta osteta ja myydä millään suorituksilla eikä kuulumalla johonkin oppiin.

      Kun pedon merkin ottaa, niin sillä on ostavinaan pelastuksen, vaikka itseasiassa vain tekee pedon kuvan itseensä maksaessaan vielä siitä.

      Jeesuksessa Kristuksessa pelastuksen saa ilmaiseksi, ei Pyhä Henki maksa mitään eikä Jumala vaadi siitä maksua eikä mitään suoritusta sen eteen.

    • Anonyymi

      Adventismipalstalla 2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

      ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU.
      Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto vaiko hänen merkkinsä. Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askelaitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
      Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
      Yhtä kaikki, heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto ja kuinka se tunnistetaan.
      Vastauksia etsitään kaikkialta muualta, kuin Raamatusta vaikka Raamattu on itsensä tulkki.
      Mikrosirut ja erilaiset valvontavälineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
      Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
      Mikrosiru ei ole peto ja rahakin on vaihdon väline, jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
      Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja saaden sen kumartamaan itseään.

      Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista. " Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
      Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
      Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
      Vicarivs Filii Dei=666 kirjanten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
      1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin, ja julistaa olevansa Jumala.
      2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
      3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
      4. Neljänneksi asuu kaupungissa, jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
      5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan ja paranee.
      6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi Testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
      7. Seitsemänneksi on maan porttojen, ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma.
      8. Kahdeksanneksi saa kaikki suuret ja pienet kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
      Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa, ja sunnuntailakien korostuessa.
      Pedon muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
      Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaan saaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

      VERTAILUKOHTEET: 2.Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18 5.Moos.6:1-8
      Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen. Pedon merkin kohdalla, se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.

      1234567---

    • Anonyymi

      Pedon merkki on fallos ja teko sellainen. Se on epäjumalanpalvelusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      171
      3164
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2550
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2426
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2301
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1966
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      272
      1816
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1339
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      36
      1289
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1235
    Aihe