Olen 30v naimisissa oleva nainen. 1 lapsi. Tähän asti normaalisti ollut työelämässä.
Uutena vuotena ystävän lähipiirissä sattui itsemurha, joka laukaisi minulle järjettömän kuolemanpelon. Sydän hakkaa, tykyttää, ahdistaa, huippaa, rintaan sattuu, itkettää. Pelkään, että sekoan. Otin jopa raamatun käteen, ja aloin lukemaan sitä, jos se auttaisi. Ei auta.
Sain nyt muutama päivä sitten ensimmäisen paniikkihäiriökohtauksen, ja jokainen, joka sen on saanut, tietää varmasti kuvailemattakin mikä tukehtumisen ja pakahtumisen tunne siinä on. Ja olin varma, että nyt se lähtö tulee. Joten ensiavussa sitten oltiin sinne saakka kunnes rauhoituin.
Olen vuodenvaihteen jälkeen käynyt psykiatrisen sairaanhoitajan luona keskustelemassa, mutta mielestäni hän tarttuu vääriin asioihin ja selvittelee ihan kummallisia asioita, jotka eivät liity tilanteeseeni millään tavalla.
Toki lääkettäkin sain, Escitalopram ja Opamox. Jälkimmäistä en edes suostu käyttämään, koska on bentso ja voi koukuttaa hyvinkin nopeasti.
Illat ovat ihan hirveitä, varsinkin jos jään tuntia pidemmäksi ajaksi yksin. Sydän hakkaa ja rintaan alkaa sattumaan, ilman mitään erityistä syytä. En ilkeä edes lääkäriin enää mennä, kun pitävät hulluna. Noh, itsekin tähän asti tervejärkisenä säilyneenä ymmärrän, että minulla tuli se paniikkihäiriö ahdistuneisuuden takia, ja nyt kehitin ihan itse itselleni luulotaudin. Kuvittelen, että minulla on sydämessä vikaa tai heti jos päähän koskee, kuvittelen jonkun aivoveritulpan tms..
Epätoivon tunne ja pimahtamisen pelko on valtava. Ensimmäisen paniikkikohtauksen myötä jouduinkin kuukauden sairaslomalle rauhoittumaan lepäämään.
Olisiko teillä neuvoja, miten tämän asian kanssa tulee toimeen, ja miten siitä pääsee irti? En halua hukata elämääni tällaiseen, kosk näin hyvällä hetkellä tiedän, että kaikki on hyvin, mutta huonolla hetkellä kenenkään sanat eivät auta siihen kuolemanpelkoon.
Olen kiitollinen vastauksista, ja vertaistuesta.
Uutena vuotena ystävän lähipiirissä sattui itsemurha, joka laukaisi minulle järjettömän kuolemanpelon. Sydän hakkaa, tykyttää, ahdistaa, huippaa, rintaan sattuu, itkettää. Pelkään, että sekoan. Otin jopa raamatun käteen, ja aloin lukemaan sitä, jos se auttaisi. Ei auta.
Sain nyt muutama päivä sitten ensimmäisen paniikkihäiriökohtauksen, ja jokainen, joka sen on saanut, tietää varmasti kuvailemattakin mikä tukehtumisen ja pakahtumisen tunne siinä on. Ja olin varma, että nyt se lähtö tulee. Joten ensiavussa sitten oltiin sinne saakka kunnes rauhoituin.
Olen vuodenvaihteen jälkeen käynyt psykiatrisen sairaanhoitajan luona keskustelemassa, mutta mielestäni hän tarttuu vääriin asioihin ja selvittelee ihan kummallisia asioita, jotka eivät liity tilanteeseeni millään tavalla.
Toki lääkettäkin sain, Escitalopram ja Opamox. Jälkimmäistä en edes suostu käyttämään, koska on bentso ja voi koukuttaa hyvinkin nopeasti.
Illat ovat ihan hirveitä, varsinkin jos jään tuntia pidemmäksi ajaksi yksin. Sydän hakkaa ja rintaan alkaa sattumaan, ilman mitään erityistä syytä. En ilkeä edes lääkäriin enää mennä, kun pitävät hulluna. Noh, itsekin tähän asti tervejärkisenä säilyneenä ymmärrän, että minulla tuli se paniikkihäiriö ahdistuneisuuden takia, ja nyt kehitin ihan itse itselleni luulotaudin. Kuvittelen, että minulla on sydämessä vikaa tai heti jos päähän koskee, kuvittelen jonkun aivoveritulpan tms..
Epätoivon tunne ja pimahtamisen pelko on valtava. Ensimmäisen paniikkikohtauksen myötä jouduinkin kuukauden sairaslomalle rauhoittumaan lepäämään.
Olisiko teillä neuvoja, miten tämän asian kanssa tulee toimeen, ja miten siitä pääsee irti? En halua hukata elämääni tällaiseen, kosk näin hyvällä hetkellä tiedän, että kaikki on hyvin, mutta huonolla hetkellä kenenkään sanat eivät auta siihen kuolemanpelkoon.
Olen kiitollinen vastauksista, ja vertaistuesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä onko minusta hirvittävästi apua, minä kun suhtaudun itse myönteisesti Opamoxiin ja sitä käytin pahimpina aikoina päivittäin ennen kuin varsinainen paniikkihäiriöön syömäni lääke alkoi vaikuttaa. Tokihan koukuttuminen on yksilöllistä, mutta mulle kävi niin että Opamoxin käyttö jäi vähän kuin itsestään kun paniikkihäiriöön määrätty lääke alkoi vaikuttaa. Nykyisin saatan joskus ottaa Opamoxin tarvittaessa, mutta sen käyttö on niin satunnaista ettei sillä määrällä koukutu.
Vaikea sanoa keskittyykö psykiatrinen sairaanhoitaja sitten ihan vääriin asioihin. Toki voi olla että hän tekee niin (joskus sen oikean terapeutin löytäminen kestää), mutta jäin vähän miettimään että miten koet hänen tarttuvan vääriin asioihin? Siis ajatteleeko hän paniikkihäiriösi kumpuavan jostain lapsuudesta tmv. kaukaisemmasta asiasta?
Suosittelen henkistä teosta. Eckhart Tolle-Läsnäolon voima
Arvostelu ja otteita
http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-tolle.html
No onneksi tiedostit kuitenkin hypocondrian olemassa olon. Näin ollen voit helpottuneena ajatella että sinulla ei ole mitään vakavaa sairautta johon voisi kuolla. Se voi jo auttaa paljon paniikkikohtauksen tullessa. Sitten on enää se että miten voisi hallita niitä paniikkohtauksia.
ei ole neuvoja antaa
hyvä JK, alat edistymään. Sait ensimmäisen järkevän virkkeen aikaiseksi!