Jospa säilyttäisimme alueellisen päätöksenteon. Tällä hetkellä kunnanvaltuutetut saavat vain nimellistä palkkiota työstään kotikontunsa edistämiseksi. Näin pitääkin olla. Pienimmissä kunnissa kunnanjohtajalla on myös sivutoimia. Näinkin pitää olla. Vaihtoehto kuntaremontille on se, että eriytetään koko sosiaalisektori valtion harteille. Jyvitetään jokaiselle kunnalle ko. sektorille täsmälleen sama määrä rahaa per kapita millä hoitaa hommansa. Kallista erityishoitoa tarvitsevat pitää hoitaa erillisinä yksikköinä valtion piikkiin, inhimillisyyden nimissä. Toki normikansa ymmärtää, että yhteiskunnan sivistymisen tärkein mittari on se, miten se huolehtii vähäisimmistään.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
>>>Jyvitetään jokaiselle kunnalle ko. sektorille täsmälleen sama määrä rahaa per kapita millä hoitaa hommansa.
Ihme hommaa. Toiset puhuvat jostain jako-osuuksista ja tulonsiirroista, kun koko homman juju on siinä, että saadaan dynamiikkaa talouteen. Kuntauudistuksessahan on kyse pitkässä juoksussa siitä, että koko Suomen mahdollisuuksia hoitaa vanhuksensa ja sairaansa parannetaan. Luodaan sellainen kuntarakenne, joka suosii yrittämistä ja luo toimeentuloa sekä säästää turhia kustannuksia.
Puhe muistuttaa sitä, että vanhat huopatossutehtaat olisi pitänyt säilyttää, koska onhan Suomessa aina käytetty niin rakkaita huopatossuja. Pitäisi vain keskustella siitä, minkälainen läjä tossuja sitten lähetetään eri kuntien asukkaiden iloksi eli pitääkö siinä huomioida keskimääräisten pakkaspäivien luku vai jokin muu peruste.
Kunta uudistus lähtee vain Kokoomuksen poliittisesta vallanhalusta.
Meillä Kökarissa on kaksi vanhusta erityishoivassa Maarianhaminassa ja sitä kautta koko kunnan talous kuralla.
Tuo sama Helsingin mittakaavassa voisi merkitä vaikkapa sitä että jollekin vuodelle tulisi 2000 "ylimääräistä" syöpäpotilasta jotka vaatisivat "miljoonahoitoa" yhtä sairasta kohti.