Olen 21v mies ja olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa vasta kuukauden ja nyt kun olemme läheisempiä niin olen nyt pyörinyt enemmän tyttöystäväni kaveriporukankin mukana. Yhteistä aikaa emme kiireiden takia saa kuin to-su joten yhtenä viikonloppuna kysyin että voisiko tämä olla kanssani koko viikonlopun niin taas kuului että "pitää kattoo onko tytöillä jotain suunnitelmia"
Eräänä iltana oltiin sovittu että tyttö tulee meille mutta viime tingassa hän peruis sen sillä perustein että tyttöporukka halusit hänet mukaansa, joten hän jätti minut rannalle ruikuttamaan ja meni ystäviensä luokse. Seurustelun alussa oltii todella tiiviisti yhdessä mutta nyt on tytön ote alkanut hieman minuun "hellittämään" tai ainakin tältä tuntuu, koska tuntuu että tyttöystäväni antaa kavereilleen enemmän aikaa kuin minulla ja kun olemme tytön kavereiden kanssa joudun suunnilleen tuppisuuna heidän juttujaan vierestä kuuntelemaan.
Ajattelin jutella pari päivää sitten asiasta tyttöystäväni kanssa mutta ainakun sitten lopulta olemme kaksin nii päähäni tulee ajatus "mitäs sitä turhia saarnaamaan" vaikka jälkeenpäin olisi tehnyt mieli kysyä että "Onko meillä mielestäsi tarpeeksi aikaa keskenään" ja puhua tästä minun "mustasukkaisuudesta" mutta koska naiseni on niiiin ihana niin en saa puhetta aikaiseksi..
Mitä pitäisi tehdä, alan tulla hulluksi asian kanssa . Omasta mielestäni meillä ei ole tarpeeksi kahden keskeistä aikaa mutta en sitten tiedä mitä tyttöystävä ajattelee. Apuja? Onko muilla kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Jos oli miten asiasta selvittiin?
-Kiitos-
Mustasukkaisuuden syynä tyttöystäväni kaverit
2
478
Vastaukset
- Tuttu tunne!!
Itsellä vähän saman kaltainen tilanne!!Minä uskon,että teillä tuo ikäkin tekee paljon..Minä olen 1kk seurustellut 26v tytön kanssa ja itse olen 9v vanhempi!!
Meillä ei juurikaan ole ollut,kuin jokuinen yhteinen yö,jolloin olemme saaneet olla kahden..Näemme 1-2 krt viikossa..Muutoin nainen on koko ajan menossa!!
Aina pitäisi olla menossa juomaan jollekin kaverille,tai juoda siinä hänen asunnollaan!!Hänellä on enemmin miespuolisia ystäviä,kuin naispuoleisia..
Kinkkisessä tilanteessa ollaan kumpikin..=)Tämän juomisen ymmärrän toisaalta,kun hän on menettänyt vanhempansa ja tapahtunut muitakin pahoja juttuja elämässä!!=(Ei tässä voikuin odottaa..Joko suhde syvenee,tai sitten alan tuntea,että olemme ennemminkin kavereita..Mutta mustasukkainen ei kannata olla!!Se vain on yritettävä ymmärtää toista..Minä todellakin rakastan häntä,mutta aina on pelko takaraivossa,että taas kerran,särjen sydämeni..=(..Ehkä voisi yrittää tutustua paremmin hänen naispuoleisiin ystäviin,viedä huomioa häneltä pois..?Hmm..Mut tsemppiä sinne!!;) - whattodoo
Kiitos tsempeistä ja sitä sinnekkin :) Tuli taas tänää tilanne vastaan kun tyttö "perui" meidän suunnitelmamme taas kun oli jo kerennyt luvata toisille kavereilleen jotain... :/ Kyllähän tota tuttavuutta on nyt tehty ja välillä ymmärrän että kaverit ovat ymmärtävät että tahdomme olla kahdestaan enempi ja suvaitsevat meidän seurustelun mutta silti tää vähän aina kirpasee kun tyttöystäväni meneeki kavereiden kanssa vaikka toissa iltana oli puhuttu että silloinkin voitaisiin tehdä niin sitte ei..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621107Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 47983
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153872Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?180774- 81757
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46673Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105669Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto212664