Nyt liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta esittää rattijuoppouden rajan laskemista 0,2 promilleen. Oikeusministeriö jätti suunnitelmaan eriävän mielipiteen. Oikeusministeriö pitäisi rajan edelleen 0,5 promillessa.
Turvallisuussuunnitelman vastaanottanut liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) on myös alemman rajan kannalla.
Kyllönen korostaa, että kyse on paitsi säännöstä, myös asenteesta. Alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen.
Minäpä esitän asiasta vielä paremman näkemyksen, suoraan nollaan siirtymistä.
Kun kerran tuon verran lasketaan, niin miksei suoraan alkoholittomaan siirrytä? Näin pelastetaan kymmeniä ellei satoja ihmishenkiä vuosittain. Kuskin tulee olla täysin raitis kuljettaessaan ihmishenkeä, itsensä mukaanlukien.
Näin ei myöskään tarvitaisi mitään naurettavia alkolukkoja autoihin.
Turvallisuussuunnitelman vastaanottanut liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) on myös alemman rajan kannalla.
Kyllönen korostaa, että kyse on paitsi säännöstä, myös asenteesta. Alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen.
Minäpä esitän asiasta vielä paremman näkemyksen, suoraan nollaan siirtymistä.
Kun kerran tuon verran lasketaan, niin miksei suoraan alkoholittomaan siirrytä? Näin pelastetaan kymmeniä ellei satoja ihmishenkiä vuosittain. Kuskin tulee olla täysin raitis kuljettaessaan ihmishenkeä, itsensä mukaanlukien.
Näin ei myöskään tarvitaisi mitään naurettavia alkolukkoja autoihin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Venäjällä on nollaraja.
on ihan sama, onko se 0, 0.2 vai 0.5. ongelma on ne parin promillen kaatokännissä ajavat, joita nykyinenkään laki ei voi vähempää kiinnostaa.
populismia & puuhastelua veronmaksajien piikkiin taas havaittu!
Jep, tuntuupa melkein siltä että rattijuopumus on sallittua, kun vähän väliä saa lehdestä lukea että joku jäi 50:n kerran kiinni vuoden aikana.
Jos kerran jää kiinne rapulassa 0.6 promillessa ei siitä toki linnaan tarvitse tuomita, mutta jos toistuvasti kärähtää 0.6:sta tai puhumattakaan esim. yli 2 lukemista, niin jotain kunnon sanktioita siitä pitäisi saada.
itsemurhaa selvinpäin. Ihan samalla tavalla ne rekan keulaan ajaan kännissä onpa rajat mitkä tahansa.
Vaivaiset kaksi sivullisen kuolemaa rattijuopot aiheuttaa vuosittain, mutta kuorma-auton alle suojatiellä jäänyt kaksi nytkin viikon sisällä.
Mitähän kyllösen idioottiakka meinaa tehdä kuorma-auto ja linja-autokuskeille, jotka tappavat sivullisia paljon enemmän ja ihan selvinpäin.
Jos tuo toteutuu, niin kohta on puolet autoilijoista kortittomia, eikä liikenneturvallisuus ole parantunut yhtään.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120242-poliisi-nain-promillerajan-lasku-vaikuttaisi
Poliisin loputkin resurssit kuluisivat paperien pyörittelyyn näiden kortittomien asiota käsitellessä.
Totuus on, että puoli promillea panee korkeintaan ajamaan varovammin, sillä kaljan juonut ei halua puhallusratsiaan, vaikka tietäisikin tuloksen jäävän alle rangaistavuuden rajan.
Poliisi, eikä kukaan muukaan oikein voi asiaa ääneen sanoa, sillä periaatteessa olisi hienoa, jos kukaan ei joisi mitään, vaikka ei edes ajaisi autoa.
Onko kukaan tutkinut sellaista, että kun rattijuoppo, siis 0,5 promillen ylittäjä kolaroi, että olisiko hän aina ollut syyllinen, jos olisi ollut selvinpäin? Uskallan epäillä, että ei.
Useimmilla koordinaatioon alkaa vaikuttaa vasta promillen ylitys merkittävässä määrin. Toki raja täytyy olla sellainen, että siinä on pelivaraa ja se raja on tuo nykyinen 0,5. Joissain maissa on edelleen käytössä 0,8 promillea, eikä se näy kolaritilastoissa.
Venäjän 0,0 promillea ei hillitse hillittömästi ryyppääviä tarttumasta rattiin ja liikenne siellä on ~sata kertaa Suomea vaarallisempaa.
"Venäjän 0,0 promillea ei hillitse hillittömästi ryyppääviä tarttumasta rattiin ja liikenne siellä on ~sata kertaa Suomea vaarallisempaa."
Kyllä se hillitsee ulkomaalaista tarttumasta krapulassa auton rattiin.
On siitä ainakin se hyöty.
Niin tai miksei suoraan lopeteta autoilua kokonaan?
Siihenhän tuollaisten Kyllösten kaltaisten maailmanpelastajien vähittäinen kiristäminen turvallisuus-, ympäristö- yms. perusteilla tähtää.
Käytännössä heidän tavoitteensa on liian harhainen että se voisi toteutua mutta se palvelee hallintoa autonkäyttäjien rahastamisessa syyllistämällä suurta tavallisten autonkäyttäjien enemmistöä.
Viimeaikainen esimerkki vaikka dieselpolttoaineen hinnan korotus.
Sitähän edelsi dieselautojen suosiminen nimenomaan ympäristösyistä.
Nyt käytiin sitten ikäänkuin apajalle.
Maksajanahan ovat auton käyttäjät nöyriä, maksatuksen painopiste vain hiukan siirtyilee mutta raha kyllä aina kelpaa.
No, kyllä autoilun lopettaminen ja ratin takana raittiina pysyminen on jo kaksi ihan eri asiaa.
Miksi sitten ylinopruksia mitataan ? Ei se ketään tapa ,että 80 alueella joku ajaa 100 km/h....ihan muut tekijät.
Miten käy arhinmäkeläisten ? Nehän eivät pysty ajamaan tuon jälkeen mitään autoa. Eikä kaikilla ole ministeriaudia....
Minä en juo maitoa ja olen normaalipainoinen. Maidon juominen ja/tai ylipainoisuus on tehtävä rangaistavaksi. Tällä säästettäisiin ihmishenkiä ja terveysmenoja miljoonia euroja.
No siinä on yksi mielipide. Toinen on vaan sitte, onko tuosta haittaa ympäristölle, veikkaan että ei ole. Humalaiset kuskit sentään vaarantavat muita ihmishenkiä liikenteessä.
Vaarantavathan selvätkin kuskit ihmishenkiä liikenteessä. Muistaakseni yli 70% onnettomuuksista on selvien kuskien aiheuttamia.
Olet oikeassa, myös kaikki loiset on tuomittava. kaikki tuet (subventiot) pois; lapsilisät, kelatuet, sossutuet, opiskelutuet, maataloustuet, muut elinkeinotuet, etc pois...
Myös sinun hoitaminen veronmaksajien laskuun on LOPETETTAVA HETI !!!
Ainahan voi jotain sattua, mutta kun kyseessä on alkoholi, se ei ole enää sattuma, onnettomuuden olisi voinut välttää raittiudella.
olisi voinyt, kun selville sattuu niin paljon onnettomuuksia. Jos he olisivat nauttineet 1-2 alkoholiannosta ei onnettomuuksia olisi sattunut, koska pieni määrä alkoholia parantaa ajosuoritusta.
RAIVOraittiille pitäisi laittaa ajokielto.
Ei se paranna, mutta panee ajamaan varovammin.
Tuttavani ajoi kauan sitten Lontoossa tuhannen pieruissa niin varovasti, että bobby käveli hänet kiinni ja kysyi syytä varovaiseen ajoon ja syy selvisi jo päältä katsomalla. Bobby kysyi, että "Mihin olet matkalla?" Kaveri vastasi, että "Omaan hotelliin tuohon kadun päähän". Bobby hyppäsi rattiin ja ajoi lopun matkan, eikä siitä mitään sanomista tullut. Uskokaa tai älkää, mutta tosi on.
Eikös olisi helpompaa säätää kieltolaki ja valvoa sitä ankarimman mukaan.
Kaikki lakia rikkoneet linnaan lopuksi ikäänsä.
Hieman faktaa rattijuoppousonnettomuuksista:
"Rattijuopumus liittyi noin neljännekseen moottoriajoneuvojen kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista vuosina 2006–2010. Niistä runsas 70 % oli yksittäisonnettomuuksia, kuten suistumisia ajoradalta. 86 prosentissa tapauksista kuljettajan veren alkoholipitoisuus ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan 1,2 ‰.
Vuonna 2010 rattijuopon kuljettamassa ajoneuvossa kuoli 55 ja vammautui 23 henkilöä ja onnettomuuden vastapuolen ajoneuvossa kuoli neljä ja vammautui kolme henkilöä. Lisäksi kuoli kaksi jalankulkijaa ja yksi pyöräilijä sekä vammautui yksi jalankulkija."
Eli hyvin suuri enemmistö kuolemaan johtavista onnettommuksista oli sellaisia, joissa kuljettajan humalatila ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Kuolleista vastaavansuuruinen enemmistö oli rattijuoppoja tai tämän kyydissä olleita ihmisiä.
Näiden numeroiden valossa, en usko ehdotetun lakitiukennuksen parantavan olennaisesti liikenneturvallisuutta.
Niin? Kaikissa alkoholin vaikutuksen alaisissa kolareissa on kyse vaistojen sumentumisesta. Nämä on asioita joita voi välttää, ymmärrätkö?
muka estää tekemästä itsemurhaa kännissä?
Se ON aivan täyttä PUOSKAROINTIA, sillä sen sorttisilla tempuilla EI TAATUSTI liikenneONNETTOMUUDET LOPU, eikä punaisten läpi ajaminenkaan !!!
Jos ministerit ei keksi parempia keinoja, niin sen tien äkkilähtö vaikka lapioimaan lunta kaduilta aamuneljältä !!!
Esim. ainoa keino lopettaa punaisia päin ajaminen on hävittää punaiset valot, ja tai rakentaa ylösnousevat betoniseinät liikennevaloihin, johon jysäyttävä pysähtyy taatusti !
Ja nekin alkolukot- VOI VITSI, on kohta taas konnilla riemua, kun saavat hetkessä laitettua niihin raitisilma puhaltimet, ja ottavat ite samalla ryypyt !
Ja ministerit korottavat TAAS omia palkkojaan, ja elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka !!!
Tyhjän saa pyytäättäkin eli promillerajan laskulla ei tule olemaan liikenneturvallisuutta edistävää vaikutusta, päin vastoin*.
- *Poliisin vähiä resursseja ei kannata haaskata turhan takia.
- Terveydenhoito ja oikeusviranomaisten vähiä resursseja ei kannata haaskata turhan takia.
- Ihmisistä ei pidä tehdä rikollisia turhan takia.
- Työelämää ja liikennettä ei pidä hankaloittaa turhan takia.
- Yleensäkin ihmisten elämää ei pidä rajoittaa ja hankaloittaa turhan takia.
Myös kokonaistaloudellisesti laskettuna, tässä häviävät kaikki ja vain sen vuoksi, että pieni päättäjien piiri pääsee pätemään. Järjen kanssahan promillerajan laskulla ei ole mitään yhteistä nimittäjää.
Kauan sitten olin osallisena pahassa liikenneonnettomuudessa jossa toinen osapuoli oli rattijuoppo. Lopputulos oli se että rattijuoppo sai pysyvän vamman. Itse selvisin pienillä kolhuilla. Tämä onnettumuus sai onnellisen päätöksen.
Toivottavasti lääketiede edistyy tulevaisuudessa niin että rattijuoppouteen syyllistyneet voidaan hoitaa oikein. Pakkohoito tulee oikein mitoitettu. Geeniterapialla voidaan varmasti muokata potilaiden aivoja niin että ne eivät enää lääkityksen jälkeen siedä alkoholia vaan alkoholin nauttimisen seurauksena on raju kouristuskohtaus ja tajuttomuus.
Lievän humalatilan vaikutuksesta onnettomuusriskiin ei kai ole paljon tutkimuksia. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan onnettomuusriski on itse asiassa 0,3 promilleen asti pienempi kuin nollapromilleriski, jonka jälkeen ylittää sen ja on 0,5 promillen tasolla joitakin kymmeniä prosentteja korkeampi.
Nykyään moniin vastuullisiin ammatteihin vaaditaan poliisiselvitys ja rattijuoppous on poissulkeva tekijä. Tuntuisi kohtuuttomalta, että esim. nuoruudessa 0,25 promillen krapulassa saatu rattijuoppoustuomio sulkisi eliniäksi mahdollisuuden tuollaiseeen ammattiin.
vielä 0,5 o/oo tasollakaan. Rekkakuskien väsymys esim. paljon vaarallisempaa.
kehitellä mitä ihmeellisempiä, järjettömämpiä ja tyhjänpäiväisempiä sääntöjä. Päivähoidossa, eskarissa ja vielä peruskoulussa olevia lapsia voi simputtaa ilman, että se isommin vaikuttaisi yhteiskunnan toimivuuteen, mutta siitä eteenpäin päätökset pitäisi perustaa faktoihin ja niitä pitäisi puntaroida suuntaan jos toiseenkin.
Ei sitä järjellä ajatellen voi laskea nollaan koska silloin ei voisi purskuttaa suussaan listerineä tai syödä liköörikonvehteja.
Se on aina näitten lakien tiukentamisissa se riski, että kun ne ylittää kansalaisten oikeustajun, lakia aletaan halveksia, kuten kävi kieltolain aikaa, jolloin lähes kaikki sitä rikkoivat.
Tämä pyöräilykypäräsääntö on hyvä esimerkki siitä, eipä montaakaan kypäräpäistä näy meidän kylällä, siinä samalla sitten voidaan näitä muitakin turhaksi kokevia sääntöjä polkea .
Rattijuopoista ja promillerajoista on keskusteltu viime aikoina ahkerasti varsinkin tuon erittäin murheellisen 3.1. sattuneen Helsingin Viikin tapauksen jälkeen, jossa 25-vuotias mieshenkilö ajoi 2,25 promillen humalassa 11-vuotiaan tytön hengiltä.
Tässä rattijuopumusasioihin ja promillerajoihin omat perustellut mielipiteeni:
Mielestäni poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa tieliikenteen osalta pitäisi parantaa erityisesti huumausaineiden valvonnassa ja toisekseen myös keskushermostoon olennaisella tavalla vaikuttavien lääkeaineiden valvonassa, nämä ryhmät ovat huomattavan alivalvottuja ja tien päällä suoritettavat testit epäluotettavia, jokainen on varmasti tämän muutenkin jo huomannut jos on seurannut asiaan liittyviä uutisia. Lisäksi pitäisi tehostaa törkeiden rattijuopumusten saamista kuriin, tätä kauttahan suurin osa onnettomuuksista ja varsinkin vakavista onnettomuuksista tapahtuu.
Tutkimusten mukaan on myöskin näyttöä, että 0,4 - 0,5 promillen kohta on selvästi erottuva raja, jolloin riskikäyrä alkaa jo olennaisella tavalla nousta aiempaan nähden, joten tämän ja tietenkin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävien kuskien parempi valvonta ja jatkotoimien kiristys (miksei myöskin hoitoonohjauksen parantaminen) olisi ratkaisevaa ja suositeltavaa (esim. alkolukkojen ja autojen menetettäväksi tuomitsemisen lisääminen). Painotan näissä asioissa tieteellisiä tutkimuksia ja vertailuja, en galluppeja tai asiaan huonosti perehtyneiden kenties valmiiksi asenteellisiakin mielipiteitä. Objektiivista ja järkevää näkökulmaa on pyrittävä hakemaan ja keskityttävä olennaiseen.
Tutkimukset eivät sen sijaan tue sitä, että normaalin rattijuopumuksen rajan huomattava laskeminen olisi tarpeen, mutta kaikkea on syytä harkita huolella ja niistä on hyvä keskustella. Mielestäni sopivin raja olisi 0,4. Painottaisin kuitenkin resurssien panostamista suurimpiin aukko- ja ongelmakohtiin, eikä poliisin ja oikeuslaitoksen lisätyöllistämistä ja kuormittamista näpertelemällä.