NEUVOJA ÄKKIRIKASTUMISEEN!

RAHAA

Olen kolmekymppinen mies ja minun tulot ja menot menevät aika tasan, että tavallinen elämä pyörii hyvin. Enempää velkaa ei voi ottaa, eikä mistään voi supistaa ja palkkaakaan ei todellakaan voida nostaa, markkinatilanteen sekä kilpailun vuoksi. Eli mitään ulkomaan matkoja, ulkona syömistä, elokuvien katsomiseen ei ole mahdollisuuksia.

Tästä kun sitten olen maksanut velat pois noin 19 vuoden päästä, minun pitää alkaa vasta sitten säästämään eläkettä, kun uskoisin näin, että se eläke mihin itse sitten joskus olen oikeutettu ei ole juuri mitään muuta kuin laillinen korvaus, että valtio hoitaa vain oman osuutensa (kusettaa naamioituneessa mielin).

Tästä syystä kysyisin, että miten, millä keinoilla pääsen kasvattamaan tulolähteitäni nopeasti, että pääsen ulos oravanpyörastä ja siitä nopeammin eläkkeelle tai saan päättää itse tekemisistäni?

212

5396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei kasva puussa

      Helpoiten se käy voittamalla lotossa ja todennäköisyyskin on ilmeisesti suurin tällä tavalla, kun alkupääomia ei kirjoittamasi mukaan sinulla ole.

      Toinen mahdolinen tapa on saada iso perintö, mieluiten rahana, koska perintövero on siten helpoin maksaa. Jos itselläsi ei ole tiedossa sellaista, etkä ole naimisissa, niin sitten varakasta vaimoehdokasta vaan etsimään.

      Työnteko on näistä se raskain ja muutenkin vaikein tie, jopa käytännössä mahdoton rikastua kunnolla, ja sikäli kun ymmärsin kirjoituksestasi, niin olet jo töissä eikä suuria palkanlisäyksiä ole tulossa. Vaatisi sitten toisen työn rinnalle, vaikka tuskin onnistuisi sittenkään. Verottaja huolehtii siitä.

      Työtä tekemällä kuitenkin varmistaa itselleen kohtuuhyvän työeläkkeen ja on vakuutettuna myös tapaturmien ja sairauksien varalta. Jos huonosti käy ja sairastut, niin se vastaa jo hyvää lottovoittoa. Ja jos hyvin käy ja elät todella vanhaksi, niin silloinkin ansaittu työeläke vastaa jo lottovoittoa. Jos taasen heität henkesi kesken elämänuraasi, niin perheesi saa lottovoiton.
      Aika hyvä tämäkin, eikö totta?

      • sieltä sitä saa

        Nopeasti saa rahaa ja ei tarvi välittää kissalanpojista on liittymällä johinkin tai kaikkiin kerhoihin:
        - Hyvä-veli -kerho (poliitikko/virkamieskunta, vastuunvapaus)
        - Kultapossukerho (Fortum -optiot, paljon rahaa)
        - Finnair/Ilmarinen -fan club (asuminen/matkailu ilmaista)
        - Tekes-kerho (ilmaista rahaa)

        Liittymällä kaikkiin niin loppuelämä on pelkkää juhlaa: rahaa on kuin roskaa eikä mistään tarvite välittää - valtio maksaa. Poliisit jättävät rauhaan.

      • laki sallii...
        sieltä sitä saa kirjoitti:

        jos olisit suomen energiayhtiön johtaja niin rikastuisit nopeasti,sillä ne hallitsee kusetuksen!

        lukuisista uhkasakoista huolimatta ne vaan saa jatkaa huijausta sähköllä!!

        älä siis lankea tuohon huijaukseen koskaan!!

      • PIMEÄ TYÖ ! KANNATTA
        sieltä sitä saa kirjoitti:

        Nopeasti saa rahaa ja ei tarvi välittää kissalanpojista on liittymällä johinkin tai kaikkiin kerhoihin:
        - Hyvä-veli -kerho (poliitikko/virkamieskunta, vastuunvapaus)
        - Kultapossukerho (Fortum -optiot, paljon rahaa)
        - Finnair/Ilmarinen -fan club (asuminen/matkailu ilmaista)
        - Tekes-kerho (ilmaista rahaa)

        Liittymällä kaikkiin niin loppuelämä on pelkkää juhlaa: rahaa on kuin roskaa eikä mistään tarvite välittää - valtio maksaa. Poliisit jättävät rauhaan.

        Verottaja teki uudet ohjeet omakotirakentajia varten missä neuvotaan kuinka verot kierretään ja väittää sitä uudistukseksi kun ennenkin on toimittu veronkierron mukaan. Käteisellä ei veroja. Eikä kukaan tule kyselee kuin ennenkin. Onko tarkoitus että verottaja jakaa kiertotiet verolle kun ei voi valvoa ja saktiot ovat ihan sama eli kannustaa verojen maksamatta jättämiseen. Täysin typerä verojen valvonta joka ei ikinä tule toimimaan koska ...Arvaatko ? Kuka noita uskoo, ai pimeen työn tekijät...olisiko verottajalla kertoa miten mukamas uusi järjestelmä estää verojen kierron tai miten voi valvoa asiaa ? Huu haa.... naurettavaa verottajalta ! Ala-asteen oppilaatkin nauraa !

      • alko auttaa
        sieltä sitä saa kirjoitti:

        Nopeasti saa rahaa ja ei tarvi välittää kissalanpojista on liittymällä johinkin tai kaikkiin kerhoihin:
        - Hyvä-veli -kerho (poliitikko/virkamieskunta, vastuunvapaus)
        - Kultapossukerho (Fortum -optiot, paljon rahaa)
        - Finnair/Ilmarinen -fan club (asuminen/matkailu ilmaista)
        - Tekes-kerho (ilmaista rahaa)

        Liittymällä kaikkiin niin loppuelämä on pelkkää juhlaa: rahaa on kuin roskaa eikä mistään tarvite välittää - valtio maksaa. Poliisit jättävät rauhaan.

        Myös eurokorruptioeliittiklubiin on ehdoton must. Hyvä-veli/Kultapossukerhosta saat ilmaista rahaa miljoonatasolle, mutta se ei riitä kaikkein vaativimmille porsaille. Kaikkein ihraisimmat porsaat liittyvät eksklusiiviseen "Eurokorruptioeliitti" -klubiin. Rahaa saat miljardeja, jopa satoja miljardeja. Se on niin paljon, että voit itse perustaa oman korruptioeliittikerhon. Sillä rahalla voi ostaa puolueita, jopa valtiota. Katso vaikka mitä Suomelle on tapahtumassa.

    • työtätyötätyötätehdä

      Päivätyötä 8 h, iltatöitä 4-5 h ja viikonloppuisin 2 x 12 h. Vaikka verottaja ottaa osansa, jää siitä vähän itsellekin.
      Tai sitten ameriikanmaahan kultaa vuolemaan.

      • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

      • töitä silti

    • SijoittajaABSC

      Keksi jotain upeaa, jotain mitä kaikki haluavat, mutta mitä ei vielä ole (=Vaikein vaihe)
      Patentoi se -> Perusta yritys, hanki sijoittajat ja starttirahat ja tee rahaa!

      • ei ongelmaa

        Juuri näin.
        Jos keksiminen ei oikein onnistu, ala huippu-urheilijaksi, esim jääkiekkoilijaksi ja mene NHL:ään (KHL:kin menettelee) ja voita siellä esim maalikuninkuus tms. Rahantulo taattua. Formulakuskit, laskettelijat, tennishuiput, ovat rikkaita ja kannattaa siirtää kirjat vielä Monacoon, jossa ei tuloveroa makseta.
        Tai sitten alat jonkin alan huipputiedemieheksi (siis jokin kansaan menevän tieteenalan) ja annat lausuntoja ja pidät huippusuosittuja seminaareja yms. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista..
        Huipputaiteilija, muusikko, taidemaalari, kuvanveistäjä yms. Myyt huipputuotteesi maailman markkinoilla kovaan hintaan ja hankit nimeä kansainvälisillä markkinoilla yhä vaan enemmän. Pysyt poissa huumeista tai muista sekoiluista. Rahantulolle ei ole esteitä.

        On siis vain mielikuvituksesta kiinni, vaihtoehtoja löytyy. Helppoa kuin heinänteko...

      • SijoittajaABSC
        ei ongelmaa kirjoitti:

        Ei edes ollut sarkasmia. Sääli sinänsä, että "ei ongelmaa" ei ymmärrä maailman toimintaa.

        Ei Suomessa rikastuta työtä tekemällä, vaan rohkeudella ja yrittämällä.
        Työnteolla voi saada säästöön sen parisataatuhatta, jos tämä on tavoite niin työnteko on ratkaisu. Jos taas muutama miljoona kuulostaa houkuttelevalta, niin kannattaa oikeasti pohtia niitä vaihtoehtoja.

      • ei ongelmaa
        SijoittajaABSC kirjoitti:

        Ei edes ollut sarkasmia. Sääli sinänsä, että "ei ongelmaa" ei ymmärrä maailman toimintaa.

        Ei Suomessa rikastuta työtä tekemällä, vaan rohkeudella ja yrittämällä.
        Työnteolla voi saada säästöön sen parisataatuhatta, jos tämä on tavoite niin työnteko on ratkaisu. Jos taas muutama miljoona kuulostaa houkuttelevalta, niin kannattaa oikeasti pohtia niitä vaihtoehtoja.

        Taitaa olla niin, että juuri 'ei ongelmaa' ymmärtääkin maailman toimintaa ja vieläpä ihan on realistikin huolimatta sarkastisesta kirjoituksesta.

        Alansa huiput melkeinpä alalla kuin alalla rikastuvat. Ei ihan joka alalla, mutta sellaisilla, jotka kiinnostavat suurta yleisöä..
        Vastaa lähes täysin nimimerkki SijoittajaABSC:n ajatusta 'Keksi jotain upeaa, jotain mitä kaikki haluavat'.
        Jotkut pitävät myös 'keksimistä' työntekona'. Oli niin tai näin, niin kovin kaukana ei alansa huipusta ole se, joka keksii 'jotain upeaa, jota kaikki haluavat'. Sen verran ymmärrän arvostaa näitä keksijöitä.Harvoinpa taitaa olla tällaisen keksiminenkään helppoa.

        Edellä luettelemani alansa huippuja voi kyllä sanoa rikkaiksi. Eri asia onko sekään helpolla saatua rahaa.

        Eli sarkasmini kohdistui siihen, että kuvitellaan rikastumisen olevan helppoa ja vaivatonta. Toiveunta, niin paitsi lottoamalla tms.

      • 9+9

        Luultavasi nämä alansa huiput ovat ensin olleet hyvin kiinnostuneita valitsemastaan alasta ja raha on sitten tullut kylkiäisenä,eli halu rikastua ei ole ollut alkusyy.On vaikea antaa kaikkensa jollekin asialle,jos asia itsessään ei ole motiivi vaan vain keino rikastumiseen.Onhan rahamiehiä,jotka ovat huippuja alallaan,vuolemaan kultaa bisneksistään,mutta sitten tarvittaisiin aluksi pääomaa,jota kartuttaa.

      • oiuytfdcvbhj
        9+9 kirjoitti:

        Kiinnostus ei riitä, ei yhdistettynä edes kovaan haluun, pitää olla huippulahjakas, hyvät sponsorit ja tuuria. Näistä mitään ei ap kysyjällä ole, tämä on lisäksi sitonut taloudellisen liikkumavaransa velkaantumiseen, yrityksen käynnistäminenkin vaatii pääomia, joten lohduton tilanne rikastumisen suhteen. Paras totutella niukkaan orjakansalaisen arkeen ja yrittää selvitä niillä rahoilla, mitä verottaja jättää hengenpitimikseen, perjantaipullo ja pientä haaveilua, siinä tulevaisuus.

      • fuji moto
        ei ongelmaa kirjoitti:

        Juuri näin.
        Jos keksiminen ei oikein onnistu, ala huippu-urheilijaksi, esim jääkiekkoilijaksi ja mene NHL:ään (KHL:kin menettelee) ja voita siellä esim maalikuninkuus tms. Rahantulo taattua. Formulakuskit, laskettelijat, tennishuiput, ovat rikkaita ja kannattaa siirtää kirjat vielä Monacoon, jossa ei tuloveroa makseta.
        Tai sitten alat jonkin alan huipputiedemieheksi (siis jokin kansaan menevän tieteenalan) ja annat lausuntoja ja pidät huippusuosittuja seminaareja yms. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista..
        Huipputaiteilija, muusikko, taidemaalari, kuvanveistäjä yms. Myyt huipputuotteesi maailman markkinoilla kovaan hintaan ja hankit nimeä kansainvälisillä markkinoilla yhä vaan enemmän. Pysyt poissa huumeista tai muista sekoiluista. Rahantulolle ei ole esteitä.

        On siis vain mielikuvituksesta kiinni, vaihtoehtoja löytyy. Helppoa kuin heinänteko...

        Melko epätoivoista ehdottaa kolmekymmpiselle ukolle huippu-urheilijan uraa. Noin 20 vuotta aiemmin se uran rakentaminen olisi pitänyt aloittaa...

      • 9+9 kirjoitti:

        Luultavasi nämä alansa huiput ovat ensin olleet hyvin kiinnostuneita valitsemastaan alasta ja raha on sitten tullut kylkiäisenä,eli halu rikastua ei ole ollut alkusyy.On vaikea antaa kaikkensa jollekin asialle,jos asia itsessään ei ole motiivi vaan vain keino rikastumiseen.Onhan rahamiehiä,jotka ovat huippuja alallaan,vuolemaan kultaa bisneksistään,mutta sitten tarvittaisiin aluksi pääomaa,jota kartuttaa.

        Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

      • Janne.
        fuji moto kirjoitti:

        Melko epätoivoista ehdottaa kolmekymmpiselle ukolle huippu-urheilijan uraa. Noin 20 vuotta aiemmin se uran rakentaminen olisi pitänyt aloittaa...

        pikkupoikanako sitä kaikki huippu urheilijoiksi muka pääsee, hahhah. huomaa selvästi että netissä vanhennutaan jo kolmekymppisenä. totuus on tietenkin toinen. itse en ainakaan välitä vaikka aloittaisi nelikymppisenä minkä tahansa lajin, ei sitä laki kiellä eikä luontokaan.

      • Junttuta
        ei ongelmaa kirjoitti:

        Juuri näin.
        Jos keksiminen ei oikein onnistu, ala huippu-urheilijaksi, esim jääkiekkoilijaksi ja mene NHL:ään (KHL:kin menettelee) ja voita siellä esim maalikuninkuus tms. Rahantulo taattua. Formulakuskit, laskettelijat, tennishuiput, ovat rikkaita ja kannattaa siirtää kirjat vielä Monacoon, jossa ei tuloveroa makseta.
        Tai sitten alat jonkin alan huipputiedemieheksi (siis jokin kansaan menevän tieteenalan) ja annat lausuntoja ja pidät huippusuosittuja seminaareja yms. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista..
        Huipputaiteilija, muusikko, taidemaalari, kuvanveistäjä yms. Myyt huipputuotteesi maailman markkinoilla kovaan hintaan ja hankit nimeä kansainvälisillä markkinoilla yhä vaan enemmän. Pysyt poissa huumeista tai muista sekoiluista. Rahantulolle ei ole esteitä.

        On siis vain mielikuvituksesta kiinni, vaihtoehtoja löytyy. Helppoa kuin heinänteko...

        "ala huippu-urheilijaksi" oiski noin helppoo...

    • tyotajarahaa
    • von ..z

      Tutki talouslehdistä suomalaisten pörssiyhtiöiden omistajat, selvitä kenellä on naimaikäisiä tyttäriä ja etsi heidät. Sitten vaan mela heilumaan Tantran tai muun kehittyneen tekniikan kanssa ja kohta onkin perheenlisäystä tulossa, kesähäät tiedossa. Kyllä suvut jälkeläisistään huolta pitää ja sinustakin siinä siivellä. Aina on lisäksi parempi tussun alla kuin taivasalla.

      • viestini

        Hauska kommentti ihan nauraa sai vedet silmissä.Pelastit päiväni:)

    • 43534543543543543543
      • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

      • Janne.

        eipä haittaa luottotiedotkaan koska suppeassa menettelyssä ne saa pois heti kun maksaa ja ei ole velkaakaan kuin alle tonni.

    • puruja päässä

      Itse olen nyt päälle 40, osatyökykyinen. Työtä ei ole paljoa ollut, jos on ollut, niin lyhyitä jaksoja.

      Nyt sitten muutama vuosi sitten aloin jemmaammaan rahaa.Avasin verkkopankiisa yhden tilin ja laitoin sinne muutamia euroja satunnaisesti kymppejä ja kas kummaa. Vuodessa vajaa 2000e kasassa.

      Nyt olis varmaa reilusti 2000 jos en olisi ostanut tarpeeseen uutta tietokonetta.

      Kyllä se puruista puukin on pystyssä.

    • Loan Shark

      Mene pankin juttusille, ja ehdota heille, että lyhennät lainaa suunniteltua hitaammin, koska aoit säästää erotuksen osakkeisiin / osakerahastoihin. Jos suhtautuvat nuivasti, kysy heiltä "neuvoa", mihin ko. pankin rahastoihin rahat voisi laittaa. Säästä niihin heidän mielikseen muutama kuukausi, ja vaihda sitten kohteeksi joko suorat osakkeet tai sitten edulliset osakerahastot. Tai jos luotat PS-tiliin, avaa sellainen, ja säästä sinne. Ota se sellaisesta pankista, joka ei ota siitä erillisiä kuluja, ja joka mahdollistaa myös suorat osakesijoitukset. Muista, että säästät eläkettä varten, siksi pitää ostaa vain osakkeita / osakerahastoja, koska sinulla on vuosikymmeniä aikaa sijoituksen realisointiin PS-tilistä saat lisää verovähennyksiä 5000 euroon saakka vuodessa.

      • Rahastot ovat

        vihonviimeinen keino koettaa rikastua. Tai no, pankki rikastuu, et sinä.

      • jenny

        Tarvitsetko lainaa? olet huijattu? sinulla on velkoja ja laskuja maksaa? Tässä on yksityinen, relible, hallitus hyväksyi lainan yritykselle, joka antaa lainaa alhaisella korolla 3%. yhteyttä oman kiireellinen laina sähköpostitse, [email protected] kanssa,

        nimi,
        maa:
        tila:
        Lainan määrä:
        Lainan kesto:
        puhelinnumero:
        ammatti:
        tulot kuukaudessa:
        sukupuoli:
        siviilisääty:
        Oletteko hakenut ennen?

        Kiitos kun tulit.
        Management.

    • Lissu 46

      Mene pankkiin ja ota lainaa pari milliä, osta osakkeita ja pane vuokralle. Näin kertoi minulle eräs tuntematon köyhä. Muutamassa vuodessa velka pieneni ja enää on neljännes jäljellä. Tämä vain , jos et pelkää riskiä. Mikäli korkotaso pysyy alhaalla se on mahdollista. Tsemppiä silti tavalliseen elämään.

      • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

    • LeoLepotuoli

      Pystyt -lyödäänkö vetoa - kyllä pistämään satkun kuussa sivuun ja eikun osakkeita ostamaan. Alkuun voi tuntua nappipeliltä, mutta jo kolmen vuoden päästä on paalua (älä nosta osinkoja!) yli nejä tuhatta.

      Nelikybäisenä sulla on 50-100:n tonnin laukku.

      Yleensä pyydän näistä laskun, mutta annetaan tämä viikon alun kunniaksi ilmaiseksi.

      • eikiirettäpäättämään

        Siis pyydät laskun ?
        Maksat siis, että saat antaa " neuvoja" ?

        Osakkeet ovat harhaa hyvin usein.
        Ministerikin taisi sanoa, että ei Finnair ole kun muutaman koneen arvoinen.
        Realismia !

        Älä tuhlaa rahojasi kuplatalouteen.

        Säästäminen ei ole turhaa. Se on järkevää.
        Jos luotat esim dollariin, keinottele valuutalla.
        Ostat dollaria aina säästöilläsi. Kas kun arvo nousee, myyt ne.
        Helppoa, mutta analysointia tarvitaan ja vilkasta antennia, että on ajan tasalla ja hiukan tulevaisuudessa.
        Tämä on vain yksi tapa ottaa osaa arvojen muutoksiin.
        Uskon että valuuttakauppa on paljon varmempaa kuitenkin kun osakekauppa.
        Syy on se, että siinä on kansakunnat , eikä yksittäinen yritys arvostus kysymyksineen.

    • Pete77

      Hei unohtakaa nyt äkkirikastumiset!

      Varmin tapa on pyrkiä parantamaan asemaa taloudellisesti palkkatöiden merkeissä ja ohessa sitten koittaa tehdä oman yrityksen tai muun kautta jotain järkevää mistä voi joskus tulla jotain. Siihen menee vuosia, mutta vuosien työ palkitaan varmasti joskus.

      Toinen mikä on niin kaikki mitä ostatte niin SÄÄSTÄKÄÄ!!! Netti on täynnä tarjouksia mitä yksikään puhelinmyyjä ei voi voittaa. Esim tuolla http://www.saastopossu.com sivustolta voi tilata uutiskirjeen mistä itsekin sain ilmasen partahöylän ja vaahdon. Pienistä puroista... ;)

      • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

    • mooses345
    • Tsemppiä!

      Mitä teet työksesi tällä hetkellä? Olisiko nykyinen työsi sellaista mitä voisitkin alkaa tekemään omaan piikkiin yrittäjänä? Jos ei, niin onko sinulla jotain erityistaitoja, joita voisit alkaa myymään yrittäjänä?
      Yrittäjyys nyt ei automaattisesti ole mikään oikotie onneen ja vaatii paljon työpanosta ja aluksi taloudellista ponnistelua. Mutta suurin osa yrittäjistä tienaa moninkertaisesti palkkatyössä käyviin verrattuna. Ja onhan siinä se vapaus, sitten kun homma pyörii. J
      Itse vaihdoin palkkatyön yrittäjyyteen. Teen siis suunnilleen samaa hommaa, kun ennen huonolla palkalla, nykyään oman yrityksen piikkiin. Alun jälkeen tulot ovat olleet moninkertaiset palkkatyöhön verrattuna ja yleensä työaikoihin, lomiin yms. voin vaikuttaa erittäin hyvin. Onhan tässä tietysti se, että ole "naimisissa" firmani kanssa 365/24/7, mutta minua se ei ole haitannut. Ja hyvin onnistuu reissut, pitemmätkin. Niihin täytyy vaan etukäteen varautua ja pitää olla niitä luotto tyyppejä joihin voit luottaa silloin, kun itse et ole paikalla ja käytettävissä.
      Itse en alkanut yrittäjäksi rahan takia vaan näin sen viimeisenä mahdollisuutena jatkaa alalla johon olen kouluttautunut, töitä tehnyt ja pidän työstäni kovasti erityisesti nykyään.

    • Faktaa..

      Et mitenkään !!

      Vauraus ei koskaan tule taloon yhdessä sukupolvessa. Se vaatii vähintään kolme sukupolvea. Vasta lapsenlapsesi ovat rikkaita, jos sinä onnistut saamaan vaikka 5Me kasaan elämäsi aikana.

      • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

      • Ei pidä paikkansa

        Aloitin noollista, 19 vuotiaana olin jo maailmalla 1500 km päässä äidistä ja isistä.
        26 vuotiaana otin talolainan ja perustin firman, painoin töitä yötä päivää ja maksoin talolainen pois 12 vuodessa.
        Sen jälkeen oli omaisuutta lainojen pantiksi ja ostelin asunto-osakkeita joita vuokralaiset makselevat pois.
        Nyt 47 vuotiaana netto-omaisuuteni on n. 500 000€
        Eläkeikään mennessä omaisuuteni on n. 1000 000€ jollen sitten lahjoita osaa omaisuudesta lapsilleni.

        Kyllä millin saa kokoon ihan yhden henkilön elinikänä mutta sitä pitää alkaa tiebnaamaan jo varhain, ei auta että päälle 30 alkaa haaveilla tuloista, siihen mennessä pitää olla jo kiva pesämuna koossa.

        Niin ja tuossa ei ole laskettu tulevia perintöjä jotka ovat sitten mukavaa ekstraa.

    • luckyshot

      Ai ei vauraus tule yhdessä sukupolvessa..... sitten Peter Vesterbacka on varmaan satuolento.

      • Ei kelpaa

        Joku pilipalipeli sattuu johonkin sopivaan saumaan.Niitä muutamia tuhansia joiden pelit ei kolahtanut vaikka ovat parempaikin.

        Jätkä voi olla alta viisvuotta täys persaukinen

      • Ei kelpaa kirjoitti:

        Joku pilipalipeli sattuu johonkin sopivaan saumaan.Niitä muutamia tuhansia joiden pelit ei kolahtanut vaikka ovat parempaikin.

        Jätkä voi olla alta viisvuotta täys persaukinen

        Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

      • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

    • Rakastu

      Rikkaaseen

    • teksasholtemi

      pokeri

    • homma hoituu

      "miten, millä keinoilla pääsen kasvattamaan tulolähteitäni nopeasti, että pääsen ulos oravanpyörastä ja siitä nopeammin eläkkeelle tai saan päättää itse tekemisistäni? "

      -Nopeasti ei taspahdu mitään, ellei voita lotossa tms.....
      -oravanpyörästä pääset helpoiten, kun ett ota enempää lainaa, tiputat kaikki ylimääräiset kulut minimiin ja elät tämän hetkisten varojen mukaan. Sillee että sulle jää aina varalle rahaa....ei sillee että tili kun tulee niin viikonpäästä ei ole yhtään rahaa.
      - Nopeasti eläkkeelle....hmmm.....ei kaikki edes elä eläkeikään asti, ota se huomioon jos innostut alkaa eläkettä keräämään....oisko parempi miettii tätä asiaa tulevaisuudessa.
      - sinähän nyt päätät omista tekemisistä....muista se..... !!!!! ei kukaan muu.... !!! ole iloinen kun homma on hoidossa =)

      • Keilaniemen kale

        Ei valtiolla ole edes varaa maksaa vuoden 1960 jälkeen syntyneiden eläkkeitä kun heidän pörssisijoituksensa ovat olleet tappiollisia. Siksi puhutaan eläkeiän nostosta ja eläkevakuutusmaksujen nostosta.

        Ikävä sille joka on 45 vuotta puskenut töitä ja sanotaan sorry et saa eläkettä..
        Hanki vaikka työpaikka tai mene Sossuun. Samaan aikaan otetaan työperäisiä maahanmuuttajia Somaliasta. Hyvä että pyörät pyörivät!

      • laki ja toteutus
        Keilaniemen kale kirjoitti:

        Ei valtiolla ole edes varaa maksaa vuoden 1960 jälkeen syntyneiden eläkkeitä kun heidän pörssisijoituksensa ovat olleet tappiollisia. Siksi puhutaan eläkeiän nostosta ja eläkevakuutusmaksujen nostosta.

        Ikävä sille joka on 45 vuotta puskenut töitä ja sanotaan sorry et saa eläkettä..
        Hanki vaikka työpaikka tai mene Sossuun. Samaan aikaan otetaan työperäisiä maahanmuuttajia Somaliasta. Hyvä että pyörät pyörivät!

        kävä sille joka on 45 vuotta puskenut töitä ja sanotaan sorry et saa eläkettä..
        Hanki vaikka työpaikka tai mene Sossuun. Samaan aikaan otetaan työperäisiä maahanmuuttajia Somaliasta. Hyvä että pyörät pyörivät!

        No tuohan on juuri sitä TYÖURIEN PIDENTÄMISTÄ mitä herrat koko ajan toitottaa. Noin se pitenee sitten.

    • hkvjgv,ljkj

      Kuulostaa siltä,että velkaa on liikaa tuloihin nähden,jos ei koskaan pääse edes ulos syömään tai elokuviin.Kannattaisi suunnitella uusiksi asuminen ja työ,niin että menot pienenevät.Ehkä työn etsiminen paikkakunnalta,jossa halvempaa elää,jos työstä ei mahdollista saada enempää palkkaa.Olisi hyvä,että jäisi edes vähän säästöön palkasta ja silti voisi pikkuisen tuhlata,ettei aivan ankeaksi mene.Pääomaa tarvitaan edes jonkun verran,jos aikoo bisneksiä kehitellä.Lotto,rikos,perintö tai naimakauppa äkkirikastumiseen.Tai jos vapaus houkuttaa,siihen sopii sanaparsi:Joka on paljon nähnyt,muttei mitään omista,sillä on kädet köyhät,mutta silmät rikkaat.Jotkut hyppää oravanpyörästä elämällä hyvin vähällä rahalla,mutta toteuttamalla itseään vaikka rinkka selässä maailmanympärimatkaamalla.

      • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

      • Nai rikas

        Kerran vuodessa ilmestyvä "juorukalenteri" missä on paikkakuntien eniten tienanneet ihmiset. Aika monen rikkaan tytär on jo listoilla. Voisi olla hyvä liehitellä sellainen ja alkaa tekemään sitä mikä kiinnostaa ja samalla nauttia nuoren neidon ohella rikkauden tuomista mukavuuksista ;-)

      • No mikset itse
        Nai rikas kirjoitti:

        Kerran vuodessa ilmestyvä "juorukalenteri" missä on paikkakuntien eniten tienanneet ihmiset. Aika monen rikkaan tytär on jo listoilla. Voisi olla hyvä liehitellä sellainen ja alkaa tekemään sitä mikä kiinnostaa ja samalla nauttia nuoren neidon ohella rikkauden tuomista mukavuuksista ;-)

        nainut satuprinsessaa ja alkanut nauttimaan nuoresta neidosta ja rikkauden tuomista mukavuuksista, LUUSERI. Ei taida sellainen aloittajan kaltainen persaukinen haaveilija kelvata yhdellekään prinsessalle, mikä onkin ihan oikein. Kyllä ne vähän katsovat että kenen kelkkaan lähtevät, ainakin vanhemmat katsovat.

    • 25miljönääri

      opettele pelaamaan pokeria.

    • fewewwfwe

      Voit ryöstää pankin, mutta se on lainvastaista ja joudut vankilaan. Voit ryhtyä prostituoiduksi, mutta parituskin taitaa olla kiellettyä. osta vinettoa ja juo pullo ja ole hetken rikas

    • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta. PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

    • Maalaa seuraava linkki selaimeesi. http://tinyurl.com/72pt23u ja liity meihin ja saat opastusta.(Rahalla saa myös ystäviä) PS. Jokseenkin ymmärrettävä englanttia. Jos tarvitset apua & oppastusta niin Emailini on [email protected] Parahin terveisin.R.Jalonen.

    • Helpoin Fyrkka

      Pyri eduskuntaan. Kansanedustajana saat n. 12,000 euron nettotulot kuukaudessa ilman työaikoja tai työssäolopakkoa. Lisäksi saat matkustaa ilmaiseksi juna, lentokone, taksi, jne. Saat tukea asuntoasioihisi ja voit palkata hyväpalkkaisen itseäsi fiksumman avustajan.

      Ennen piti olla nuhteeton tausta mutta nykyään pääsee helpommin jos on vähän erikoinen tai jollain tavalla jo television pikkujulkkis.

      Sitten haet valtion pörssiyhtiöiden hallituksiin joissa maksetaan kokouspalkkio jäsenelle jotain 50-200,000 vuodessa, puheenjohtajalle enemmänkin.

      Voit kirjoittaa kirjan pari per vuosi, saat kansanedustajan hyvän palkan ja hallituspaikoista hyvät tinat niin oletkin jo miljoonan vuosituloissa eikä homma tunnu edes työltä!

    • kodin2
    • fgfdgfd...

      Suurin este rikastumisellesi on velkataakka joka on kuin pallonilkassa. Asumismukavuus voi olla ihan hyvä mutta sillä ei ole edellytyksiä rikastumiselle. Tuossa tapauksessa ainut keino vaurastua olisi tinkiä asumisesta ja muuttaa halvempaan asuntoon ja mielellään niin että se olisi jo parin vuoden päästä kokonaan maksettu. Kun velkaa ei ole niin rahaa kertyy enemmän mitä kuluu ja kertyneet rahat voi sijoittaa eteenpäin. Näin toimimalla 5-10 vuoden päästä sinulla on rahaa paljon mikäli sijoitukset ovat onnistuneet ja hyvällä lykyllä asuntosi arvokin on pitänyt. Nyt saat sen saman asunnon jo kokonaan ilman velkaa ja rahaa jää taas käyttöön sijoittamiseen ja elämiseen.

      Äkkirikastumista ei valitettavasti ole juri olemassa. Lotto tai iso perintö. Tietty jos pokkaa on niin myy kaikki omaisuutesi talo,autot,kaikki ja panosta ne kasinon rulettiin punaiseen tai mustaan. 50% tod näköisyys äkkirikastumiseen tai kaiken menettämiseen.

    • ,,,,,,,,,,,,,

      naapurini rikastui ovelalla tavalla,osti toiselta naapurilta halvalla omenoita ja möi torilla puolet kalliimmalla,tätä jatkui vuoden.sitten sen setä kuoli ja jätti perinnöksi kivitalon ja millin rahaa,kaveri sanoi että vittuun omenat ja muutti taimaaseen,

    • Olet jo todennäköisesti itse tehnyt sen päätöksen, että palkkatyössä tienaa tasaisesti muttei rikastu. Yrittäjänä moni haaveilee rikkauksista, mutta kapsahtaa katajaan. Oleellista on maltti ja harkinta. Joskus kyllä myös nopea reagointi. Yrittäjänä sanoisin, että tervetuloa joukkoomme, meitä on paljon samanhenkisiä, jotka miettivät tuota yllä olevaa kysymystäsi, mutta pitkänlinjan konkarit ovat todenneet, että oikoteitä ei juuri ole. Jos haaveilet suurista rahoista ilman suuria panostuksia, niin yhtälö on haastava.
      Kerron nyt esimerkin miten menestykseen päästään:
      vuonna ysikasi otin riskin ja sanoin itseni irti hyvästä duunista
      tein pari vuotta yrittäjänä hommia kunnes onni potkaisi, sain ensimmäisen hyvän edustuksen ja sillä homma alkoi laajentua
      viisi vuotta sitten lopetin edustuksen, joka edusti yli kolmannesta liikevaihdostamme, miksi näin ?
      Oli aika tehdä suunnanmuutos.
      Vuosi sitten totesin, että kaiken kiireen keskellä on vielä aikaa opiskelulle
      Aloitin projektin, joka on vielä kesken, mutta erittäin mielenkiintoinen.,
      Olen parin vuoden päästä viiskymppinen ja elämä on vasta alussa.

      Jos haluat helppoa elämää, niin en oikein osaa sinua auttaa. Mutta jos haluat palkitsevaa ja nastaa elämää, ota elämässäsi haasteita äläkä edes yritä päästää itseäsi helpolla.

      Hauskaan elämään kuuluu pienet vaikeudet niin yrityselämässä kuin hiihtoladuillakin, mutta lopussa aina kiitos seisoo, niin kuin tavataan sanoa.

      Toivottavasti nämä muutamat ajatukset auttavat sinua valinnoissasi :)

    • rahaasijoittamalla

      Ite oon yrittänyt kasvattaa pientä säästettyä pääomaa valuuttakaupalla. Silläkään ei kyll hetkessä rikastu ja se vaatii kunnollista perehtymistä, mutta sit kun sen osaa ja toiminnasta tulee säännöllinen, niin kuukaudessa kasvattaa tiliään n. 10-20%. Ammattilaiset elävät pelkällä valuuttakaupalla ja heillä on se taloudellinen riippumattomuus....ja oishan se joskus ihan kiva. Tuossa vähän aika sitten joku laitto tänne linkin suomenkieliseen forex-sivustoon, www.fx-trading.fi . Siell riittää sitä asiaa..

    • Pimeyttä riittää

      Rupea Nokia Iilopiksi niin saat 8 miljoonaa euroa vuodessa. Onko tämä summa mielestäsi oikeassa suhteessa Iilopin työhön ja verrattuna sinun saamaasi palkkaan ?
      Voit tietysti ryhtyä vaikka Finnairin Vehviläiseksi tai muuksi johtajaksi. Hekin saivat 3 miljoonaa euroa ylimääräistä palkkiota, että olisi jatkuvuutta firmassa. Niin mitä jatkuvuutta ? Rahat saatiin muulta henkilöstöltä kun heidät pakotettiin luopumaan osasta palkkaansa.
      Eikä siinä tarvitse osata mitään noissa pörssiyhtiöiden johdossa. Olli-Pekka Kallasvuo sai potkut osaamisen puutteen takia ja samalla ruskean kirjekuoren, jossa oli neljä miljoonaa ylimääräistä erorahaa. Siis jos ei osaa niin hyvä veli verkosto maksaa joka tapauksessa lisää.

      Onko mielöestäsi oikein rikastua noin ?

      • Opiskele

        tule jossakin hyväksi ja muuta ulkomaille. Suomessa ei rikastu.

      • 15+4
        Opiskele kirjoitti:

        tule jossakin hyväksi ja muuta ulkomaille. Suomessa ei rikastu.

        Juuri näin. Maksata hyvä ja pitkä koulutuksesi suomalaisilla veronmaksajilla ja muuta sitten veroja maksamaan johonkin maahan, jossa verot huippualhaisia.

        Kannattaa sitten palata taasen suomeen, kun lapset tulevat kouluikään. Suomessa veronmaksajat kustantavat maailman parhaan koulutuksen

        Viimeistään kuitenkin, kun pääsee eläkkeelle ja vaivat alkavat vaivata. Suomalaiset veronmaksajat huolehtivat sitten taas vanhuudenvaivat ja hautaan saakka mukavasti.

      • Paskapuhetta
        15+4 kirjoitti:

        >Suomessa veronmaksajat kustantavat maailman parhaan koulutuksen

        Missähän vitussa se maailman paras koulutus oii kun itse olin 70-80 luvuilla koulussa.Mitään muuta ei jäänyt kuin vitutus ja dissattu mieliala.Mistä saan korvauksia epäpätevästä opetuksesta ja menetetyistä mahdollisuuksista.

      • Kyllä oppimattomuus
        Paskapuhetta kirjoitti:

        ja menestymättömyys elämässä on ollut aivan itsestäsi kiinni. Sinä et vaan osaa.

      • Tosi on
        Kyllä oppimattomuus kirjoitti:

        ja menestymättömyys elämässä on ollut aivan itsestäsi kiinni. Sinä et vaan osaa.

        Älä lässytä paskaa.Opetani olivat kohdallani itse luusereita kun taitoa opettamiseen ei ollut.Kyllä luokkayhteiskunta toteutui tuolloinkin tehokkaasti ja sosiaaliluokasta toiseen hyppääminen oli vaikeaa.

      • Ei ole myöskään

        oikein eikä tervettä kadehtia onnistujia noin sairaalla tavalla. Maailmassa on ihmisiä jotka tienaavat millin päivässä eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

      • 15+4
        Paskapuhetta kirjoitti:

        >Suomessa veronmaksajat kustantavat maailman parhaan koulutuksen

        Missähän vitussa se maailman paras koulutus oii kun itse olin 70-80 luvuilla koulussa.Mitään muuta ei jäänyt kuin vitutus ja dissattu mieliala.Mistä saan korvauksia epäpätevästä opetuksesta ja menetetyistä mahdollisuuksista.

        Niin, kaikillehan ei edes maailman paraskaan koulutus anna eväitä...
        Voi kysyä missä silloin vika lymyää.. Koulutuksessako?

    • белку яйца петух

      Эй, это дерьмо в обсуждении и думал прийти paskomaa;) ;) хм ... ой был дерьмом штаны!

      • дерьмо дерьмо дерьмо

        ай ты сделал кусок дерьма? :) Я был неприятный кусок дерьма ты!

      • дерьмо-вентилятор
        дерьмо дерьмо дерьмо kirjoitti:

        ай ты сделал кусок дерьма? :) Я был неприятный кусок дерьма ты!

        Эй, что дерьмо, деньги дерьмо. Вы дерьмо. Вы из Голландии. Лик моя задница

      • ryssäviha
        дерьмо-вентилятор kirjoitti:

        Эй, что дерьмо, деньги дерьмо. Вы дерьмо. Вы из Голландии. Лик моя задница

        Onko tänne pesiytynyt ihka-aito laukkuryssä?

      • дерьмо
        ryssäviha kirjoitti:

        Onko tänne pesiytynyt ihka-aito laukkuryssä?

        Что проклятые Russkies суль ненависть это дерьмо?

      • русская дело

        кто говорит, что сумка Russkies быть?

      • гей гей гей гей гей!
        русская дело kirjoitti:

        кто говорит, что сумка Russkies быть?

        Скажи привет гей дерьмо, вы shittier чем я думал! не ходи туда, потому что Neopets сайт гей гей гей гей гей!

      • дерьмо вентилятор
        гей гей гей гей гей! kirjoitti:

        Скажи привет гей дерьмо, вы shittier чем я думал! не ходи туда, потому что Neopets сайт гей гей гей гей гей!

        Вы также прохладно муми-троллей мальчик?? геи вот и мы!
        Геи ебут муми-троллей! Mymmeli творит!

      • есть дерьмо гей чат!
        дерьмо вентилятор kirjoitti:

        Вы также прохладно муми-троллей мальчик?? геи вот и мы!
        Геи ебут муми-троллей! Mymmeli творит!

        Свиньи дерьмовой и геев. Знаете ли вы, кого вы гей? Или вы все геи? Я гей. прохладно дерьмо, и я люблю геев дерьмо дерьмом это моя страсть, у вас есть дерьмо гей чат!

      • Гей имеет большое яй
        есть дерьмо гей чат! kirjoitti:

        Свиньи дерьмовой и геев. Знаете ли вы, кого вы гей? Или вы все геи? Я гей. прохладно дерьмо, и я люблю геев дерьмо дерьмом это моя страсть, у вас есть дерьмо гей чат!

        Я гей. и дерьмо! У меня есть большие яйца. Я плаваю я хожу каждую неделю. Гей друзья! Гей это моя страсть. Гей имеет большое яйцо!

      • Käännös
        Гей имеет большое яй kirjoitti:

        Я гей. и дерьмо! У меня есть большие яйца. Я плаваю я хожу каждую неделю. Гей друзья! Гей это моя страсть. Гей имеет большое яйцо!

        Google kääntäjä käänsi tämän Neuvostoliittolaisen kirjoituksen:

        Minä olen homo. ja paskaa! I on suuri egg. Uin, käyn joka viikko. Hei ystävät! Hei tämä on minun intohimoni. Homo on suuri muna!

        Ryssät voisi minun puolestani poistaa Suomesta ihan kokonaan vaikka kiväärin piipun kanssa.

      • w
        Käännös kirjoitti:

        jos ei kieliä ymmärrä, ei kannata useinkaan kääntää sitä guuglella suomeksi, tulee vähintään joka kolmas sana täysin väärin.

    • veikkaus

      yks hyvä keino hankkia rahaa on veikkaus. jos urheilu yhtään kiinnostaa, niin sitä kannattaa veikata. Esim nordicbet -sivustolla saa 100 % lisärahan 100 € asti ensitalletuksessa. eli jos siirrät pelitilille omalta tililtäsi 100 €, niin pelitilillä komeilee 200 €. veikkaat silloin tällöin parilla eurolla vetoa, niin on aika todennäköistä, että pikkuhiljaa saat sen tilin nousuun, jos esim jotain jääkiekosta tiedät. Sitten vuoden tai parin päästä nostat muutaman satasen, joka vissiin sulla tulee aikalailla tarpeeseen. ps. Pokeria en suosittele!

    • luckyshot

      Siis onko kaikki oikeesti näin urpoja, pitäs antaa neuvoja rikastumiseen mutta te vaan kerrotte miten päätyä varmaan konkurssiin.

    • Dildis

      Pokerilla ainakin itse teen elantoni, eikä mikään saisi minua enää takaisin oravanpyörään!

    • 26HKI

      Joko AP:lla on huono liksa tai suhteeton velka. Jos näin ei ole niin kannattaa tsekata oman talouden kulut, mihin se ylimääräinen fyrkka menee. Itse asun yksin vuokralla ja pakolliset kulut kuussa on noin 550e, nettotulojen pyöriessä 1800e-2200e välillä. Rahaa jää siis hyvin satunnaiseen tuhlailuun ja säästämiseen. On kyse siitä, mistä on valmis luopumaan ja mistä ei. Käyn ulkomailla, mutta omassa yksiössä ei ole kunnollista suihkua, valintoja valintoja.

      Vedonlyönti ja pokeri on hyviä lisäansaintavälineitä, mutta ei nekään sovellu täysin tyhjätaskuille. Harrastuksista pitää olla valmiita maksamaan.

      • jenny

        Tarvitsetko lainaa? olet huijattu? sinulla on velkoja ja laskuja maksaa? Tässä on yksityinen, relible, hallitus hyväksyi lainan yritykselle, joka antaa lainaa alhaisella korolla 3%. yhteyttä oman kiireellinen laina sähköpostitse, [email protected] kanssa,

        nimi,
        maa:
        tila:
        Lainan määrä:
        Lainan kesto:
        puhelinnumero:
        ammatti:
        tulot kuukaudessa:
        sukupuoli:
        siviilisääty:
        Oletteko hakenut ennen?

        Kiitos kun tulit.
        Management.

    • luckyshot

      "Pokerilla ainakin itse teen elantoni, eikä mikään saisi minua enää takaisin oravanpyörään!"

      "yks hyvä keino hankkia rahaa on veikkaus. jos urheilu yhtään kiinnostaa, niin sitä kannattaa veikata."

      "Juuri näin. Maksata hyvä ja pitkä koulutuksesi suomalaisilla veronmaksajilla ja muuta sitten veroja maksamaan johonkin maahan, jossa verot huippualhaisia."

      Täällä huomaa ettei ketään tiedä mitään rikastumisesta.

      • odottava

        "Täällä huomaa ettei ketään tiedä mitään rikastumisesta. "

        Näin on, odotammekin sinulta kunnon ohjeita...

      • On se ongelma

        jos kerran "ketään" ei tiedä rikastumisesta. Minä ainakin huomasin, miksi sinä et ole rikastunut. Ethän sinä ole oppinut edes äidinkieltäsi.

      • Yksinkertaista:
        odottava kirjoitti:

        "Täällä huomaa ettei ketään tiedä mitään rikastumisesta. "

        Näin on, odotammekin sinulta kunnon ohjeita...

        "Arbeit macht frei".

    • luckyshot

      Niitähän mä oon täällä jaellu , kirjottakaa vaan hakuun "luckyshot".

      • odottava

        Tein niin. En enää todellakaan odota sinulta ohjeita...

    • Itsellä rahaa

      Sijoitukset
      Perintö
      Liikeidea
      Pelivoitto
      Rikos (kavallus tms.)
      Rikkaisiin naimisiin

      Onhan näitä

      • havainto1

        Outoa että tässä on ainoa järkevä posti, lueteltu tavat, joilla oikeasti rahaa voi saada, ja sitä on "peukutettu" jo 8 miinusta.

        Päivää myöhemmin kirjoitettu
        "Miten olisi vaikka johtajaksi Finnairille??"
        Joka on paljon epärealistisempi, se on saanut 0 eli ei ainakaan negatiivisia peukutuksia.

        Kertoo paljon tämäkin ketjun lukijoiden älykkyystasosta.

    • tiuku111

      Miten olisi vaikka johtajaksi Finnairille??

    • sijoitus neuvoja :D

      Helpoiten rikastut kun meet kunnon töihin...esm. Nokian johtajaksi tulo alkaa olla 7 milliä riittääkö..Onhan niitä hyväpalkkaisia töitä vaihda alaa

    • luckyshot

      Eihän

    • luckyshot

      Ei sinne noin vaan pääse, oikeessa elämässä siis, en tiiä sun naiiviista kuvitelmista.

    • luckyshot

      @odottava "Tein niin. En enää todellakaan odota sinulta ohjeita" ha ha ha siis mitä sä teit? en muistaakseni ole sanonut mitään yksittäistä tekoa miten tulla rikkaaksi. Enemmänkin suuntaa antavaa opastusta ja kertonut mitä ei pidä tehdä jos haluaa pärjätä. Mutta sinä täytät kaikki perus luuserin kriteerit josta ei ikinä tule mitään, ja mistä mä sitten oon rahani saanu jos en noilla mun neuvoilla?

      • en enää odottava

        Entistä vakuuttuneempi, ettei sulta ole mitään odotettavissa.
        Olet lisäksi oikeassa, et ole sanonut yhtään mitään..

        "... jos en noilla mun neuvoilla"
        Ja millähän neuvoilla...
        :-D

    • luckyshot

      No omapahan on ongelmas, mua ei kiinnosta jos sä et halua rikkaaks.

    • luckyshot

      Jos odotit askel askeleelta opastusta miten tulla rikkaaksi, turha luulo ei ketään sellasia oikeesti jakele.

      • en enää odottava

        Taidamme olla molemmat tyytyväisiä lopputulokseen..

        Minun ei tarvitse lukea potaskaa (tosin olisin mielelläni ampunut ne alas yksitellen iltojen ratoksi) eikä sinun tarvitse yrittää keksiä epätoivoisia perusteluja huuhaajutuillesi..

      • puput on intohimoni
        en enää odottava kirjoitti:

        Taidamme olla molemmat tyytyväisiä lopputulokseen..

        Minun ei tarvitse lukea potaskaa (tosin olisin mielelläni ampunut ne alas yksitellen iltojen ratoksi) eikä sinun tarvitse yrittää keksiä epätoivoisia perusteluja huuhaajutuillesi..

        pupuja

      • pupupupupupupupupupu
        puput on intohimoni kirjoitti:

        pupuja

        pupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvvvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvvpupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupupuvvv

      • kaniposku
        pupupupupupupupupupu kirjoitti:

        Mikä teillä on pupuja vastaan mulla on 14 kania :)
        Ja mulla on iso, musta, karvainen, puikula ja pehmeä......................................................................... kaniiiini.

      • Мы можем сделать это
        kaniposku kirjoitti:

        Mikä teillä on pupuja vastaan mulla on 14 kania :)
        Ja mulla on iso, musta, karvainen, puikula ja pehmeä......................................................................... kaniiiini.

        Мы можем сделать это
        "Как, как я могу быстро увеличить свой ​​доход источников, которые я получаю из oravanpyörastä и чем скорее я получаю пенсию, и решить для себя?"

        Быстро taspahdu ничего, если не выиграть в лотерею и т.д. ....
        Крысиные бега, то проще всего, когда ЭТП взять больше кредитов, tiputat любые дополнительные расходы до минимума, и вы живете в текущих финансовых ресурсов. Вещи вон `т навсегда останется в резерве деньги .... не тот материал, что учетная запись становится так через неделю не было никаких денег.
        - Быстро пенсию .... хммм ..... не все живут, даже до выхода на пенсию, принять его во внимание, если вы получаете удар начать собирать пенсионные .... Было бы лучше подумать об этой проблеме в будущем.
        - Вы сейчас делаете, вы решили его владельцем .... помню ..... ! Кто-нибудь еще .... ! не нравится, когда работа является забота =)

      • Karelia = Finski!
        Мы можем сделать это kirjoitti:

        Mene vetämään Vodkaa sinne Suomen alueelle, eli Karjalaan. Kiitos kun ryöstitte meidän maan!

      • ssuhna
        Мы можем сделать это kirjoitti:

        Мы можем сделать это
        "Как, как я могу быстро увеличить свой ​​доход источников, которые я получаю из oravanpyörastä и чем скорее я получаю пенсию, и решить для себя?"

        Быстро taspahdu ничего, если не выиграть в лотерею и т.д. ....
        Крысиные бега, то проще всего, когда ЭТП взять больше кредитов, tiputat любые дополнительные расходы до минимума, и вы живете в текущих финансовых ресурсов. Вещи вон `т навсегда останется в резерве деньги .... не тот материал, что учетная запись становится так через неделю не было никаких денег.
        - Быстро пенсию .... хммм ..... не все живут, даже до выхода на пенсию, принять его во внимание, если вы получаете удар начать собирать пенсионные .... Было бы лучше подумать об этой проблеме в будущем.
        - Вы сейчас делаете, вы решили его владельцем .... помню ..... ! Кто-нибудь еще .... ! не нравится, когда работа является забота =)

        Outoa murretta,oletko Hawaijista länteen?Njet poni mai.

      • Ryssät on out

        Tämä ryssä kirjoitti:

        Me voimme tehdä sen
        "Kuinka, kuinka voin nopeasti nostaa tulolähteet, jonka saan oravanpyörastä ja nopeammin saan eläkettä, ja päätä itse?"

        Nopeasti taspahdu mitään, jos ei voita lotossa, jne. ....
        Rat Race on helpointa, kun ETP ottaa enemmän lainaa, tiputat ylimääräisiä kustannuksia minimiin, ja asut olevia voimavaroja.Mitä sulle aina varalla rahaa .... ei kamaa että tilille tulee niin viikon päästä ei ollut rahaa.

        - Sinä teet, sinä päätät omistat sen .... Muistan ..... ! Onko kukaan muu .... ! En pidä siitä, kun työ on hoitaa =)

      • privjet russia
        Мы можем сделать это kirjoitti:

        Мы можем сделать это
        "Как, как я могу быстро увеличить свой ​​доход источников, которые я получаю из oravanpyörastä и чем скорее я получаю пенсию, и решить для себя?"

        Быстро taspahdu ничего, если не выиграть в лотерею и т.д. ....
        Крысиные бега, то проще всего, когда ЭТП взять больше кредитов, tiputat любые дополнительные расходы до минимума, и вы живете в текущих финансовых ресурсов. Вещи вон `т навсегда останется в резерве деньги .... не тот материал, что учетная запись становится так через неделю не было никаких денег.
        - Быстро пенсию .... хммм ..... не все живут, даже до выхода на пенсию, принять его во внимание, если вы получаете удар начать собирать пенсионные .... Было бы лучше подумать об этой проблеме в будущем.
        - Вы сейчас делаете, вы решили его владельцем .... помню ..... ! Кто-нибудь еще .... ! не нравится, когда работа является забота =)

        nu...neplahaja idea. slushai drug dai savet, umena 300000e ja student i mne 21 got kak mne razbagatetj?

      • jenny
        privjet russia kirjoitti:

        nu...neplahaja idea. slushai drug dai savet, umena 300000e ja student i mne 21 got kak mne razbagatetj?

        Tarvitsetko lainaa? olet huijattu? sinulla on velkoja ja laskuja maksaa? Tässä on yksityinen, relible, hallitus hyväksyi lainan yritykselle, joka antaa lainaa alhaisella korolla 3%. yhteyttä oman kiireellinen laina sähköpostitse, [email protected] kanssa,

        nimi,
        maa:
        tila:
        Lainan määrä:
        Lainan kesto:
        puhelinnumero:
        ammatti:
        tulot kuukaudessa:
        sukupuoli:
        siviilisääty:
        Oletteko hakenut ennen?

        Kiitos kun tulit.
        Management.

    • Мы

      Ты гей дерьмо дерьмо дерьмо ужасно ужасно oolet дерьмо сына

    • tuleva miljönääri,,

      Hauskoja vastauksia on sulle tullut:)

      Itse ehdottaisin seuraavaa:

      Ensinnä keskity oman mielesi ja asenteesi kehittämiseen. Aseta tavoite, usko siihen. Lainaa aiheeseen liittyviä kirjoja ja CD:itä. (En jaksa liian valmista pöytää sulle kattaa, eli etsi itse ne kirjat ja CD:t)

      Käytännön puolella niin, perusta suuryritys josta itse jättäydyt pelkäksi hallituksen puheenjohtajaksi laitettuasi paletin rullaamaan. Saadut rahat sijoitat, mutta et sinne minne 2000e kuukausipalkalla oleva pankin täti neuvoo sijoittamaan.

      Niille jotka heti sanoo että suuryritystä ei tosta vaan polkasta niin sanonpa että eipä niitä rikkaitakaan joka oksalla kasva. Mahdollista se on, esim. Kamprad, Herlin (tai sen isä), Sarasvuo ym ovat tämän tehneet joten ei muuta ku toimintaa.

      Jos tuntuu että liian riskialtista niin ei muuta kuin tyydyt köyhänä olemiseen. Onhan siinäkin omat hyvät puolensa. Esim. kukaan ei ole sulle kateellinen.

    • Mr. Pressure

      Avaa nettiyhteisö joka jakaa 99 prosenttia mainostuloista nettiyhteisön jäsenille.

      Samat palvelut kuin Facebookilla, mutta sen lisäksi jaat tasaisen epätasaisesti mainostuloja 1000 euron - 1 000 000 euron potteina yhteisön jäsenille.

      facebookin perustajan omaisuus lienen nykyisin jo 10 miljardia euroa?

      10 miljardista riittää 10 000:lle yhteisön jäsenelle miljoona euroa!

      1 % 10 miljardista on 100 miljoonaa.

      Ei paha.

      .

    • Georg Soros

      Nykyaikana on valuuttakaupankäynti tehdy mahdolliseksi myös tavaihmisille. Pienellä pääomalla harjoitamalla ja oppimalla voi valuuttakaupan harrastuksesta tulla osa- tai kokopäivän työ .Forex eli valuuttakauppa voisi olla hyvä alku. Nopeasti rikkaksi ei saa, mutta hitaasti rikkaksi olisi vaihtoehtona:). Kokeile aluksi demotilillä: http://www.armadamarkets.com/fx-trading/demo-trading/

    • pettynyt orja

      Ei nopeaa konstia ole, mutta ala politikoksi ja hakeudu suojatyö virkaan joista saa miljoona boonukset tekipä mitä tahansa yleensä ei muuta kuin kansan kurjistamista ja vahinkoa. !9 vuoden jälkeen et saa edes kunnon eläkettä kun sitä leikataan koko ajan, että rosvoille riittää rahaa.

    • Vaurastuminen

      Laita jortti hommiin.

    • RAHAA KANS

      Kun on syntynyt köyhään sukuun ja on duunari kuten minä, ei pysty rikastumaan. Vähäkin kun nauttii elämästäään, niin saa kaksi vuotta maksaa lainaansa takas opintolainaa. Ikää 32 ja tilanne pitkälti sama kuin viestiketjun aloittajalla. Taidan itse kuolla sydäninfarktiin ennen eläkeikääni (jota valtio kokoajan nostaa), kun mietin päivin öin raha-asioitani. Tarvis varmaa alkaa sosiaalipummiksi ja antaa lainojen mennä voudille. Ei olisi tätä jatkuvaa stressiä riesanani ja vetelisin viinaa päivät pitkät muiden veroeuroilla. Tulee se kuolema kumminkin, nautti tästä elämästä miten vaan. Kunhan olisi tyytyväinen. Ja voin kertoa, että ole yrittänyt ja opiskellut, turhaa kaikki. Aivan turhaa!!

    • Helppoa kun osaa

      Yrittäjiä jää eläkkeelle lähivuosina hyvin paljon. Usein perhepiiristä ei löydy jatkajaa. Osta tällainen hyvämaineinen yhtiö, alalta johon sinulla on osaamista.

      Itse ostin tälläisen yhtiön liiketoimintakaupalla, maksoin siitä käytännössä alle 10 000€. Yhtiö oli käynyt vuosia tyhjäkäynnillä. Myyjälle raha ei ollut se tärkein juttua vaan se että löytyi jatkaja !!!

      Palkkasin muutamia miehiä lisää, löin kaasun pohjaan ja alle vuodessa tein yli miljoonan euron tuloksen (siis verojen ja poistojen jälkeen)

      No, eihän tätä kukaan usko (ihan sama minulle), mutta näin vain kävi.

      • Kukahan uskoisi

        No ei kukaan tietenkään. Jatka sinä vain unelmoimistasi. "Kymppitonnilla miljonääriksi alle vuodessa"-kirja myisi varmaan hyvin kaltaisillesi tyhjätaskuille höpöttäjille ja haaveilijoille.

    • Elisabeth-Sofie80

      Hmm..itse köyhästä perheestä lähtöisin ja aloittanut kaiken tyhjän päältä. Opiskelin kunnon ammatin ja elin todella säästeliäästi, koska rahaa ei ollut. Nyt talo maksettu ja mökkikin on. Mitään en siis ole saanut perinnöksi. Itse olen sitä mieltä että hyvällä ammatilla kaikki lähtee rullaamaan. Toki on niitäkin jotka rikastuvat ilman koulutusta, mutta oiko tietä onneen ei ole. Kannattaisi laittaa taloutesi tasapainoon. Moni ihminen tekee virheen ottaessaan liian ison asuntolainan ja siihen kylkeen vielä uuden auton ja kaikki ostettu lainalla.

    • Helppo elämä

      Ihan ensiksi on sanottava, että lottovoitto on nopein tapa rikastua, mutta aika epävarma konsti. Suosittelen kuitenkin sijoittamaan yhden rivin kestolottoon, ei maksa kovinkaan paljon ja olet mukana.

      Varmin tapa on kuitenkin rikastua, kun tarkastelet elämääsi, että mistä voit tinkiä ja järjestät elämääsi niin, ettei rahaa valu mihinkään turhaan. Syödä voit melkoisen halvalla tinkimättä paljoakaan tarvittavasta ja oikeasta ravinnosta. Siis en todellakaan usko, etteikö elämässäsi olisi vielä tinkimisen varaa.

      Oletko käynnyt läpi mitä voit saada yhteiskunnalta erilaisina avustuksina? Jo pienelläkin summalla voit hoidella isoakin lainaa, jos se tulee aivan "extraa", joten sijoitusasuntoon taikka johonkin muuhun tuottavaan voit helposti tuolloin sijoittaa, pitkällä aikavälillä rikastuminen on väistämätöntä. Muutamalla sijoitusasunnolla alat pärjäämään ja ostat niitä sitten lisää varojen karttuessa.

      Kieltäytymään joudut tietysti aluksi ehkä joistakin asioista, mutta et välttämättä. Ulkomailla voit matkustella halvalla, suorastaan ilmaiseksi, jos vain omaat silmää etsiä halpoja kohteita, esim. taidetta voit tuoda omaan käyttöösi monestakin maasta halvalla ja viiden vuoden päästä voit myydä niitä verovapaasti omasta käytöstäsi. Voit myös tuoda muitakin esineitä, kunhan pidät mielessä tulli ja verosäädökset niiden myynnin suhteen.

      Rationaalista puolison etsintää ei pidä unohtaa missään vaiheessa, mutta ei pitää ihan pelkästään elämänohjeena. Puolison varallisuudella on merkitystä varallisuutta luotaessa, raha tulee rahan luokse, sanonta pitää paikkansa.

      Verkostoidu, en tarkoita verkostomarkkinointia, vaan verkostoitumista ystävien ja tuttavien kautta. Erilaiset harrastukset ja kerhot tuovat monasti aivan uusia ajatuksia ja tuttavuudet auttavat monasti vaikeissakin asioissa yllättävästi eteenpäin. Omalla kohdalla voin kertoa esimerkin, että lasten Partio-harrastus poiki yllättäviä yhteyksiä it-maailmaan ja ulkomaille.

    • Kermakakkujaska

      Lääkäri ja lääkäri puoliso tienaavat aika hyvin?

    • Hyppyrotta

      BUXP on sivusto jolla voi saada jonkun kokoisen omaisuuden klikkailemalla linkkejä. Se tosin kyllä on hidasta mutta rahaa tulee kuukaudessakin jo 50e ja sitä paitsi tämän todella helppoa ja nopeaa! Rahat voi siirtää PayPal tilille ja tässä ei tarvitse kertoa salasanoja/pankkitunnuksia. Eniten rahaa kerännyt on saanut 1,560.33$. Rekisteröitykää tästä http://buxp.org/?r=okku

    • ei takauksia

      listaat kaikki pikavippi yritykset ja otat kaikilta lainaa pikku hiljaa. Viimeinen kierros ja kaikilta max. luotto. Rahat kassiin ja Thaimaahan!

    • finski superior

      Missäs se meidän ihka-oma LAUKKURYSSÄ luuraa? Ei ole enää venäjänkielisiä tekstejä? Tais mennä votkaa vetämään Karjalaan
      Suomelta varastetulle maalle. Ryssät=valehtelevat, peittelevät, pettävät, laiskottelevat, varastavat, väistelevät.

      • SSUHNA

        Venäläisillä ei ole enää varaa LAUKKUIHIN,Nykyiset rassonit joutuvat tyytymään muovikasseihin,kiitos Puttiinin ja öljyjalostuksen.Muovi on öljyn johdannais tuote.

      • да я не не водка

        У вас есть проблема, когда я был лай, я пошел к нему, за исключением пить это дерьмо, но мой напиток водка вниз с дерьмом!

    • Simo

      Maalaa toi Jumesin linkki selaimeen niin rikastut ihan Simona.

    • wallenis

      pyri esim.finnairille johtotehtäviin ja aseta työhön pääsyn tai työpaikan epäämiseen
      kynnysrahaksi 10000000€.on/off tilanne sinä rikastut

    • fiat uno

      Katsele Uuno Turhapuro elokuvia Niistä löytyy rikastumisen salaisuus,jos sen oikein oivaltaa.

    • k

      perusta kavereittesi kanssa osuuskunta sellaiselle markkina-alalle missä olette hyviä

    • ssssss34t6 qt

      Pistä sivuun joka viikko esim. 20 euroa ja talleta se erilliselle tilille. Tällä systeemillä saat kasaan 1000 euroa vuodessa, 10.000 e/10 vuotta eli eläkkeelle päästessäsi sinulla olisi kasassa noin 35.000 euroa korot. Jos rahaa riittää, niin jos jossain vaiheessa olet nostanut säästösummaa, niin talletussumma sen kun kasvaa.

      Vaikket tekisi mitään, niin 20 vuoden päästähän sinulla on velaton asunto. Vaihda se pienempään, niin saat siitäkin välirahaa, jonka voit käyttää eläkkeelle jäädessäsi. Jos oikein kurja tilanne tulee, myy koko asunto pois, niin saat koko summan käyttöösi.

      Analysoi kulujasi. Monella menee hurjasti rahaa syömiseen ja juomiseen. Sieltä todennäköisesti voit helposti karsia kuluja 20 euron edestä, jolloin sinun ei tarvitse tinkiä mistään tärkeästä.

      Rikastumisen keinot ovat lotto, yrittäjyys ja osakkeet. Lottovoiton todennäköisyys niin pieni, että kannattavampaa olisi perustaa vaikka pieni yritys, jota hoitaisi oman työn ohessa sivutoimisesti. Työ voi olla jotain, joka ei liity nykyiseen työhösi. Osakkeisiinkin voi sijoittaa sivutoimisesti ylimääräisillä rahoilla, joita voisit saada esim. tekemällä silloin tällöin kakkostyötä sivutoimisesti. Jos päätät, että haluat rikastua, niin se onnistuu kyllä. Pikakeinoja ja äkkirikastumista on turha toivoa ja haaveilla, vaan kyllä se vaatii kovaa työtä

      • Sukkikset venakoille

        Myy venakoille sukkahousuja. Ostat jostain halpahallista mahdollisimman halva sukkikset ja käyt Venäjällä myymässä ne tuplahintaan. Kauppa käy.

      • Sukkahousut ryssille
        Sukkikset venakoille kirjoitti:

        Myy venakoille sukkahousuja. Ostat jostain halpahallista mahdollisimman halva sukkikset ja käyt Venäjällä myymässä ne tuplahintaan. Kauppa käy.

        Русские покупают колготки

      • Sästövinkki

        Älä osta ruuaksesi mitään mikä maksaa yli 3 euroa/kilo. Saat mahasi täyteen halvemmistakin sapuskoista. Vettä juotavaksi suoraan raanasta.

    • luckyshot

      Uskon että viestin aloittaja halusi elää rikkaan elämää, eikä säästäminen ole oikea keino koska silloin pitäisi elää kuivalla korpulla ja vedellä. Säästäminen on oiva keino sellaiselle joka haluaa rahaa mutta ei halua tehdä sillä mitään. Suosittelen opiskelemaan kirjanpitoa ja yrityslainsäädäntöä, ja myöhemmin perustamaan yrityksen.

    • Muutama idea vaan..

      Jos haluat vaurastua, tulee sinun ottaa riskeja jossa voit huonoimmillaan menettaa nykysetkin assetit, talo saastot ym..

      Mutta tassa muutama idea, parista tiedan omakohtaisesti

      Ensimmaisena laita talo pantiksi ja hae lainaa..

      1. Franchise ketjun tuominen suomeen esim. taco bell, hooters tai vastaava.
      Laita pari liiketta helsinkiin ja sitten alat kierella maakuntia hakemassa yrittajia, kun olet saanut 20 kasaan olet jo varakas, 100 kohdalla miljoonat tulee tilille halusit tai ei..

      2. Kierra yksityiset patentin haltijat ja tinkaa heilta halvalla patentit esim puolittaisilla lupauksilla tuotteistamis yhteistyosta
      Kun saat riittavan salkun tiettyyn teknologiaan tai businekseen.. Ala nostamaan oikeusjuttuja suuryhtioita vastaan, perusta yrityksia jotka ei ole kuluja eika aikomustakaan tuotteistaa, mutta saat nayttamaan sen silta.
      Tan jalkeen myyt oikeuskayntien yhteydessa yritykset ja kiistan alaisen patentin.

      3. Korkeantason ongelmien siivoojan, joka hoitaa rikkaiden toppailyt.
      Esim..kannissa ajetun auton kuljettaja olikin virolainen kaveri joka mielellaan istuu 100k€ vasten muutaman kk ja jne. Naita ei suomessa viela ole mut mailmalla kylla ja kunhan suomessa tuloero kasvaa..

      4.keksi tuote luksus mika myy kiinassa mutta tehdaan suomessa.
      Esim veneilyyn liittyen, tata ennen hommaat kiinasta suhteet

      5. Tee web site joka vastustaa voimakkasti jotain globaali tahoa. Keraat ison kayttajaryhman ja tuotteistat brandin ja myyt vaikka t paitoja..kaikki menee siina vaiheessa..

      • luckyshot

        Murretaan näin alkuun yksi myytti. Sinulla ei ole mistään näistä ehdotuksista omakohtaista kokemusta. Miten tiedän sen? Koska olen itse liike-elämässä, ja tiedän että kaikki tuo on pelkkää paskaa.

        Olen tavannut monia kaltaisiasi rikkaita ja köyhiä jotka yrittävät huijata tavallista kansaa. Ja te keskituloiset jotka leikkivät rikkaita pilaatte meidän hyvätuloisten maineen.

        1.Eiköhän ne yrittäjät haeta ennen kuin aletaan tekemään mitään muuta. Tuolla taktiikalla et saavuta mitään muuta kuin vararikon.

        2. Miksi turvautua vilppiin?

        3. Näitä "Korkeantason ongelmien siivoojan, joka hoitaa rikkaiden toppailyt." ei ole oikeasti olemassa eikä tule olemaan.

        4. Veneen rakentaminen täysin suomalaisella työvoimalla ei ole kannattavaa, Kiinassa on halvempaa.

        5. Periaatteessa helppoa, käytännössä onnenkauppaa.

    • gandalf222

      Täällä tienaatte ilmaista rahaa. Rekisteröitykää ja ladatkaa ohjelma. Ei viruksia! Olen käyttänyt kyseistä ohjelmaa jo kauan ja olen erittäin tyytyväinen siihen. http://megayoutubeview25200 s.com/register-form.php?r=

    • ei nyt niin äkkiä ri

      http://cf4c7659.tinylinks.co

      ei nyt niin äkkiä rikastu mutta. mutta ajan kanssa saattaa tienata isojakin summia.
      mutta onhan se sentään ilmainen niin kannaatahan sitä kokeilla.

    • :)

      oon yrittänyt kasvattaa pientä säästettyä pääomaa valuuttakaupalla. Silläkään ei kyll hetkessä rikastu ja se vaatii kunnollista perehtymistä, mutta sit kun sen osaa ja toiminnasta tulee säännöllinen, niin kuukaudessa kasvattaa tiliään n. 10-20%. Ammattilaiset elävät pelkällä valuuttakaupalla ja heillä on se taloudellinen riippumattomuus....ja oishan se joskus ihan kiva. Tuossa vähän aika sitten joku .

      on se helppoa jos teet 10-20 % voittoa kuukaudessa. tarkoittaa, että valuuttakaupalla 100e nousee viidessä vuodessa miljoonaan euroon.

    • helppoa rahaa

      Käy työkkärin Java-ohjelmointikurssi ja tee mobiilipeli. Varma tapa.

    • Taasnäitä

      Hanki netistä aasialainen muija. Valitse sellainen jolla on halu tehdä bisnestä ja rahaa (=useimmat on sellaisia). Sen jälkeen menet sen kanssa naimisiin ja annat sille vähän alkupääomaa. Tein itse niin ja muija on todella pistänyt tuulemaan. Yksi kerrostalo on jo pystyssä ja toista suunnitellaan. Kohta pääomatulot ylittää meikän palkan.

      • Shit happens

        Muista päästää herättyäsi kissa ulos.

      • Taasnäitä
        Shit happens kirjoitti:

        Muista päästää herättyäsi kissa ulos.

        Hereillä ollaan, tiettävästi. Asunnot on vaimon kotimaassa mikä on sen verran lämmintä seutua että talot voi rakentaa aika yksinkertaisesti, edes ikkunoita ei tarvita. Vuokrat ei päätä huimaa mutta kikka onkin rakentaa niitä paljon, halpaa kun on. Kun vuokralaisen oikeudet on potku persuksiin ja verot on 10% niin mikäs siinä, lisää vaan.

        ps. Omin päin en kehota sinne päin maailmaa lähtemään. Myyjät, rakentajat, viranomaiset, poliisit, kaikki kusettavat jos vain voivat.

    • Tirekta esmes

      Teet jonkun huijaisnettisivuston. Kirjoittelet hienoja raportteja ja isoja laskuja tuhansille yrityksille, jotka ovat muka asiakkaitasi. Kymmenestätuhannesta laskusta kun puoletkin maksaa n. 500-1000 euron laskun, voit vaikka lähteä eläkkeelle. !

    • Juuhpuuh

      Hanki pieni tontti, jolle saa kaksi asuntoa. Rakenna paritalo. Myy toinen asunto hyvällä voitolla ja asu toisessa 2v. kunnes saat samaisen myyntivoiton verottomasti.

      Toista useita kertoja. Pääoman karttuessa saat tontin aina vain paremmalta seudulta ja voitot kasvavat.

      Alkuun päästäksesi tarvitset tosin aimo kasan pääomaa, mutta sen hankkimiseen ei nuukilla elämäntavoilla tuhraannu montaa vuotta. Ja tämä toimii siis tuskin muualla kuin suurten kaupunkien liepeillä ja keltanokkarakentajaa tahtoopi moni kusta silmään..

    • Rikastut varmasti

      Osta Nokian osakkeita.

      • Järkevin ehdotus

        tähän saakka, pienellä riskillä tietenkin. Nokia kun nousee niin sillä ei ole mitään rajaa vähään aikaan. Täytyy vain uskaltaa ostaa silloin kun halvalla saa.

    • rahaa helposti
    • myrsky

      Älä turhaa moista murehti ei ne murehti isommatkaan valtiot, etkö ole seuranut Euroopan valtioiten velka saneerausta joihin Suomikin kuuluu,ota velkaa velan päälle anna tulevien sukupolvien päättää maksavatko velat pois tai jatkavatko samaa kierrettä" voihan olla jos hyvä tuuri käy, että Kiinalaiset jotka suurimmalta osalta ovat rahoittaneet lainoillaan läntisen maailman velat" olisivat valmiita velan vastineeksi ottamaan meidät siirtomaakseen,ruveten kasvattamaan täällä riissiä, joka kestää kuulema talviset olosuhteemme. Erinomainen ehdotus sehän ratkaisisi samalla myös yhä kasvat kausi luontaiset työttö myys ongelman, myös velat kuollettuisi riissikupin hinnalla lunta luodessa viljellys mailta, eläköön Suomi velattomaksi Kiinan avulla.

    • warren buffetti
    • EBINSETä

      Kerää jonneilta ES tölkkejä ::D:D:D:DD

    • Varma vinkki

      Käy sukupuolen vaihto leikkauksessa.
      Anna iäkkäälle, rikkaalle ja tyhmälle (kuten kaikki miehet, p....n edessä..)miehelle piparia ja sitten naimisiin.

      Jos äijä ei kuole (tarpeeksi) nopeasti, ota ero. Näinhän suurin osa naisista hankkii itselleen loppuelämän rahat.
      Helppoa.

    • Taasnäitä

      Muuta Somaliaan ja hanki Somalian passi. Sen jälkeen tulet Suomeen ja anot turvapaikkaa humanitaarisin perustein. Loppuelämäsi on turvattu.

      Melkein puolet Suomessa asuvista somalialaisista muuten omistaa asuntonsa.

    • joojoo-mies
    • joojoo-mies
    • Elämää nähnyt

      Tee niin kuin teet, mutta Viikatemies löytää jokaisen.

    • Okkustus
    • Perusta.,

      Yksityinen rahapaja.

    • tyhmät ei tienaa
      • Bulvania

        Rehellisellä käytöksellä pääsee eroon rahoistaan tosi nopeasti.
        Uskomalla mainoksiin se tapahtuu vieläkin nopeammin.
        Jos jotain liiketoiminta kumppania hakee, pitää olla omat gorillat
        mukana varmistamassa että toinen osapuoli ihan oikeasti on
        samalla asialla. Jos ei niin hän muuttuu kovin vähäpuheiseksi ja
        poistuu paikalta varsin pian.

    • Joskus isäntä

      Lopetat haaveilun äkkirikastumisesta ja alat laittaa kuukausittain säästöön satasen tai pari. Palkkatöillä et tule hirveästi rikastumaan. Velkasi helpottavat pikku hiljaa inflaation ja palkan nousun myötä ja sitä mukaa voit säästääkin enemmän. Typerintä on antaa rahansa erilaisille äkkirikastumista tarjoaville luikureille tai yrittää jotain isoa pottia epätoivon vimmalla. Ole kiitollinen siitä, että asiat ylipäätään ovat hyvin ja saa olla terveenä. Vain siten loppuu haaveilut.

      • organosuomi

        " joskus isäntä" olet hakoteillä mitä järkeä on laittaa jo olemattomasta palkasta 100 tai 200 säästöön.
        Ottaa ikusuuden että saisit ylipäätään mitään aikaan tuolla rahalla, toisekseen sen ikusuuden ajan olet myös kuristanut elämänlaatuasi.

        Ei säästämällä mitään tehdä ellei ole tilipussi mistä voit säästää tonnin kuussa.

        Oikea neuvo on lisää tuloja 100%.

        Jos on avoin mieli niin kaikki on mahdollista.

        [email protected]

      • Joskus isäntä
        organosuomi kirjoitti:

        Tässä hyvä esimerkki siitä, mihin ei pidä lähteä. Kyseessä täysin tuottamaton viritys.

    • Pelkällä rahalla ei tuottavassa mielessä pysty saamaan mitään aikaiseksi. Oikeita ihmisiä ympärille, niin rahaa tulee ovista ja ikkunoista, eikä mitä vaan rahaa, vaan tuottavan toiminnan tuomaa rahaa.
      Kun ei tiedä mitä osaat, niin vaikea on mitään siltä kantilta pohtiakkaan. Pelkkää rahaa ilman osaamista ei saa helpolla mistään.

    • gaåiorgaåig

      Etsi netistä kasino jossa on no-limit rulettipöytä, sitten laita vain punaiselle/mustalle oikein ensin euro ja sitten koko voitettu raha. 19 kertaa kun olet tämän tehnyt niin olet miljonääri.

      Aikaa kuluu noin 10 minuuttia, rekisteröityminen vie hetken.

    • sdfgjhkf234
    • basgaberze

      Keksi:

      -kvanttitietokone, jolla voit mullistaa lääkekehityksen;
      -optinen tietokone, joka toimii n. 100,000 kertaa nopeammin kuin nykyiset 3 GHz tietokoneet;
      -näiden tietokoneiden avulla geeni, proteiini, ja kantasolututkimusjärjestelmä, jolla voit tuottaa ihmisille ja elukoille varaosia, ja erilaisia räätälöityjä lääkkeitä, joita saa, kun annat DNA-näytteen;
      -kvantti ja optisen laskennan avulla äärimmäisellä halpuudella ruokaa;
      -tietokoneilla saat täysin uusia sovelluksia;
      -kylmäfuusio: saat uudenlaisia liikkuvia laitteita, joilla ei ole minkäänlaista polttoaineen kulutusta ja jotka voivat siirtyä Helsingistä Australiaan 1 tunnissa avaruuden kautta;
      -uusia biologisia materiaaleja, jotka ovat äärimmäisen kestäviä ja kevyitä ja jotka edustavat täysin kierrettävää ainesta.
      -sähköinen kirja: voidaan ladata kaikki digitaalisessa muodossa oleva kirjallinen materiaali helposti luettavaksi;
      -lentävä auto, joka tekoälypilotin ansiosta liikkuu paikasta A paikkaan B 1-2 tunnissa.

      Tämä kaikki vaatii vain paria asiaa:
      Keksi joku täysin uusi matemaattinen aksiooma, jolla helpotat laskutoimituksia.

    • 64y6

      kfylpåjjjjjjk-övg ¨'öhjxtlpjknlpögäfjö¨srj
      ö¨tlåjk¨låx¨åyxj0i m4 wur6ybtuhjgpkjjjjjjöwwwwwwghrjiohrjeiohjrhhhhhhhhhhhhmjorgkh,kmmmmmgfni90m 5u9 b08 306q´5vo -ccccccrip,mbym8byu4n44v5m85uu9p

    • 80-20=70-10

      Olen jonkunaikaa jo käyttänyt PEER ohjelmaa joka on käynnissä aina kun tietokoneeni on, ja olen tienannut useita $ jotka menevät suoraan paypal tilille, notta olet työtön niin pääset vielä "salaa" keräämään rahaa... Kaipailet varmaankin linkkiä?

      http://www.gomezpeerzone.com/application-apply/?Referrer=munoma

      Ja olkaa niin hyvät! Luulin ettei ilmaista rahaa ole olemassakaan!

    • Tee näin!

      Suomessa toimii sellainen terävä jätkä kun Kataisen Jyrki ja sillä on sellanen puolue kun Kokoomus. Nämä tyypit pistää man talouskasuun niin että hurahtaa ja rahaa alkaa tulemaan suomalaisille. Eli huolet pois, ja äänestämään Jykää ja Kokoomusta!

      :)

    • dfgdf
    • RIKASTUNUT!

      Lahjoittaa jopa 500 Huutoa
      annan pois jopa 500 ilmaista tarjouksia pelata minun penniäkään huutokauppa sivusto. Rekisteröidy
      ilmaiseksi ja saat 500 ilmaista Tarjoukset.
      Bid teknologiasta, koruja, kodinkoneet ja enemmän, ja vain
      maksaa lopullinen hinta

      http://jihevil.zeekler.com/splash/

    • mmmsuomessa

      Se on helppoa! Osallistut vielä kasvuvaiheessa olevaan finanssipyramidiin MMM2011. Kuulun Suomen MMM solun toimeenpanijoihin ja me ollaan kolmen kaverin kanssa nelinkertastettu kaikki talletukset viimesen 5 kuukauden aikana (tuotot 3000-8000€ meillä 800- 1500€ talletuksilla).

      Kotisivut www.mmmsuomessa.eu - Me Muutamme Maailmaa! Täällä kaikki info!

      Osallistujia on tällä hetkellä jo yli 35 miljoonaa, systeemin varannot miljardiluokkaa ja toimintaperiaatteet on tarjota tavallisille kansalaisille mahdollisuus tienata rahaa periaatteessa tyhjästä, eli aivan samaa vedätystä mitä kaikki pankkiirit sun muut transaktioelitistit tekee kusettaakseen tavallisia kansalaisia!

      Lukekaa info rauhassa, tutustukaa ja tehkää itse päätös haluatteko mukaan vai ette. Itse mietin kuukaudenkin verran, sitten osallistuin... odotin muutaman kuukauden, nostin voitot eikä kaduta tippaakaan!

      Talletukset kasvavat 30% kuukaudessa nykyisellä rakenteella ja on myös aktiivisuudesta bonuksia!

      • Douh

        Meinasit sitten ihan mainostaa Venäjän wincapitaa :)
        Tosi luotettavaa, yhteystiedoissa s-postiosoite. ei tietenkään mitään epäselvyyttä, ei mahdollista rahanpesua jne...

    • Iriootti

      Osta halvalla ja myy kalliilla . Niin minä teen, parhaimmissa tapauksissa olen päivässä tienannut 100 euron panoksella 4000 euroa. Yleisemmin tuplaan rahat ja parhaat palat olen säästänyt itsellä vanhuuden varalle eli sellaiset joiden hnta nousee väh. 10% /vuosi!

    • Pexi1971

      Suomessa rikastuu vain omistamalla jotakin ja myymällä se hyvään hintaan. Pääasiassa voit omista asuntoja, tontteja tai yrityksiä. Asuntojen ja tonttien ostamiseen tarvitaan suuria rahoja mutta jos saat ostettua pikkurahalla aloittelevia yrityksiä, sinulla on teoriassa mahdollisuus moninkertaistaa rahasi muutamissa vuosissa (jos kohdalle sattuu uusi Rovio). Toisaalta voit myös menettää kaiken. Satuin löytämään netistä uuden palvelun, jossa voi tehdä pieniä sijoituksia suomalaisiin startuppeihin ja sijoitin saman tien kaikkiin tarjolla oleviin noin satasen. Nyt vaan odotellaan että joku niistä kasvaa vimmatusti. Saitin nimi oli Invesdor.com.

    • 34t54f43
    • ferrarimies
    • Fort Poks

      Vanha 'viidakon' sanonta kuuluu: Jokaisen suuren ja merkittävän omaisuuden takana on aina rikos tai useampi. Kuten varmasti luemme lehtien otsikoista joka vuosi, tämä harrastus on edelleen voimissaan. Tästä kuitenkin pitää laskea pois kaikki vanhentuneet jutut. Tosin on niitä luurankoja niissäkin usein.
      Mielenkiinnolla olen lueskellut netistä kuinka maailmalla on liikkeellä väärää kulta harkkoina. Ihan videoita ja TV-dokumentteja asiasta löytyy. Tämä olisikin sellainen rosvobisnes jossa tekee nopeasti tilin. Tai jos edes YKSIKIN suomalainen ajankohtais-ohjelma tekisi asiasta jutun, olisi ihan oikeaa tosi-TV katsottavaa.
      Siis mieluiten ihan Tosi ohjelma väärästä kullasta, kuin ns. Tosi TV-ohjelma.
      Siis kulta maksaa yli 1500$ per 25g Tungsten levyinä n. 300$ 1000g.
      Tekee siinä tiliä vallan hitosti, tahtoo kans huiputtaa. Sehän se tuntuu olevan tämän maailman meininki. Kaikki väärennetään mikä ei ole vaikeaa.

    • 8+7=
    • extraa
    • EI TÄMÄ TAIVAS,EI

      HYPPÄÄ IKUISUUTEEN,NIIN SÄÄASTYT MONILTA VAIVOILTA,MITÄ ESIM. 90 VUOTIAS VIIMEKSI TIPUTUKSESSA.

    • oogodfhofd
    • Internet mainonta voisi olla yksi vaihtoehto. Ei sillä kylläkään äkkirikastuminen onnistu, mutta mukavaa lisätuottoa on mahdollista saada varsin helposti.

      Banners Broker (BB) on Kanadassa 10/2010 perustettu yhtiö, joka kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti ympäri maailmaa. BB:n business opportunity (Ad-Pub Combo) muistuttaa "Google AdWords/AdSense" -palvelua (banneri-mainonta ei siis hakukonemainonta), mutta BB maksaa selvästi paremmin jäsenilleen, eikä jäsenellä tarvitse olla edes omaa tuotetta/palvelua/websaittia.

      Mikäli kiinnostaa, suosittelen rekisteröitymistä palveluun (Free). Tällöin saa accessin BB:n back officeen, jossa voi perehtyä businekseen kaikessa rauhassa, ennen kuin päättää lähteekö oikeasti mukaan vai ei.

      Lisätietoja:
      http://www.LearnMoreBB.com

    • ei mitenkään

      Äkkirikastuminen ei ole mahdolita kuin vahingossa tai tuurilla, ennemmin ottaa vähän pidemmn tähtäimen asenteelle mielummin myöhään kuin ei milloinkaan.

      Toisekseen osta varallisuutta eli asioita jotka tuovat rahaa pussiin.

      Opiskele rahan tekemistä ja menetymistä, tutki rikkaiden tekemisiä ja tee samoin.

      Ole valmis maksamaan rikastumisen hinta.

      • dsfsfsdffsd

        Tämä on aivan totta: äkkirikastuminen useimmille mahdotonta.

        Sen sijaan vaurastuminen onnistuu lähes kenelle vain. Kuten sanoit, hyvä keino on alkaa katsoa tarkemmin mihin rahojaan syytää ja ostaa niillä jotain sellaista joka tuo rahaa. Sen sijaan, että ostaa kulutuselektroniikkaa sun muuta arvonsa nopeasti menettävää, ostaakin osinkoa säännöllisesti maksavien pörssiyhtiöiden osakkeita. Aluksi voi ostaa vähän harvemmin ja totutella uudenlaiseen kuluttamiseen. Sitten alkaa lisätä sijoituspottiaan säännöllisesti. Vuodet hurahtavat nopeasti ja yhtäkkiä huomaa, että onkin kerryttänyt mukavan omaisuuden.

    • 87k

      Jos olisit nainen, voisit myydä pipslåådaa

      Siinä tienaa noin 300€/kerta ja asiakkaita riittää (kokemusta on)

      Jos oletetaan että yks myymiskerta veisi valmisteluineen yms tunnin ja jos päivässä tekisit töitä 8 tuntia 5 päivää viikossa, tienaisit kuukaudessa 48000€ ja vuodessa 576000€

      Tuo 300€/kerta on kuitenkin hinta thai hieromossa, joten suomalainen nainen voi saada paljon enemmän.

      Että naisien on turha valittaa köyhyydestä.

      Ja kyllä, itse olen mies, enkä edes mikään rikas, ja silti en ole pitänyt tuota 300€ hintaa edes kovana

    • ei kovin äkkii

      Joku tääll taisi jo ainakin kerran mainita tän valuuttakaupan. Sitä samaa www.fx-trading.fi saittia oon itsekin lueskellu reilut pari kuukautta ja alottanu tässä jo varsinaisen valuuttakaupankäynnin, tosin näin aluks vielä hyvin pienellä rahamäärällä. Ei suoranaisesti mikään äkkirikastumisen keino..vaatii sitä opiskelua. Mutta kyll tämä on silti järkevää ja melko tuottoisaa hommaa..kunhan tekee ajatuksen kanss ei riskeeraa eikä kiirehdi liikoja

    • hommissa jo

      Alat tekemään " pimeitä" hommia.Rakennus alalla,taksia,muutto hommia,vaikka mitä ,mutta älä maksa veroja.

    • fyysinen_preesens

      Warren Buffett, aikamme suurin investoija totesi: "Mikäli vastavalmistunut ekonomi kysyy minulta kuinka rikastua nopeasti voin vain pidellä vasemmalla kädellä nenästäni kiinni ja oikealla kädelläni osoittaa Wall Streetille."

      Osakekauppa kannattaa aina. Osakkeet ovat historiallisesti aina nousseet arvossa. Luota vakavaraisiin ja hyvin menestyviin yhtiöihin Helsingin pörssissä; Kone (sekä liitynnäisyhtiöt Konecranes ja Cargotec), Wärtsilä, Kesko, TeliaSonera, Nordea, Pohjola, Huhtamäki jne.
      Ei kannata hävitä vähäisiä varojaan mihinkään huuhaa Trainers Houseen tai kovin riskaapeliin Nokiaankaan.

      • Näitä juttuja piisaa

        >Osakekauppa kannattaa aina. Osakkeet ovat historiallisesti aina nousseet arvossa.

        Varmaan kannattaa,mutta viimeiset 12 v holdari on ottanut pääsääntöisesti pataan.

        Hajautettu salkku jos on kohtuu hyvin pystynyt valitsemaan,on korkeintaan säilyttänyt arvonsa,niinkuin itselläni pari hallinnoimaani salkkua.Tähän joku tarjoaa hajautusta ulkomaille,mutta sitähän ei saisi alaikäisille tehdä.

    • Rikastunut

      Paras tapa rikastua on todellakin tarjota ihmisille jotain mitä he haluavat!
      Ihmiset ja sinäkin haluat rikastua, joten ala tarjoamaan rikastu äkkiä CD kursseja, tuotteita, kirjoja, nettisivusto kuinka rikastut äkkiä hyvästä rahasta. Rikastu äkkiä ohjeet tietenkin sisältäisi että "kopioi mitä minä teen".

    • rauno matikka
    • jakmini
    • Helpoin tie

      Pyri eduskuntaan ensin ja sitten kansanedustajasta ministeriksi,mieluummin pääministeriksi.
      Sen jälkeen me muut maksetaan ittemme kipeeks sun palkkaa ja asunto ym. etuja.
      Sinä vaan hymyilet kameralle ja olet tärkeän näköinen.

    • Vaiks näin

      Kehitä pelisysteemi johonkin valitsemaasi rahapeliin (siis kertoimilla toimiviin peleihin) ja voitat päivässä vaikka satasen ylimääräistä, samalla pystyy käymään töissä joten tulot nousevat mukavasti. Itselläni kesti viisi vuotta tälläinen systeemi kehittää mutta sen jälkeen alkoikin tiliä tulemaan, kärsivällisyyttä toki vaatii mutta varmasti lyhyemmässäkin ajassa on mahdollIsta. Ei tietenkään miljonääriksi yhdessä yössä tälläkään tyylillä mutta 27 vuodessa onnistuu, vaikka palkkatuloista ei jäisi mitään säästöön/velkojen lyhennykseen.

    • KKHS

      Hanki osa-aikainen työ tai tee omalla ajallasi jotain "vapaata" työtä. Vapa työ siis tarkoittaa jotain omin ehdoin tehtävää tuloa, kuten marjojen/sienien ym poimintaa tai käytetyn tavaran liikuttamista tai vastaavaa.

      Jos ei nykyisestä työstä oikeasti ole toivoa parempaan palkkaan, etsi toinen työ. Se ei ole kovin suuri vaiva, eikä vaadi kauhesti aikaa. työnantajalle kannattaa mainita sitten vasta (kirjallisesti) luvatusta työstä. Sekin mahdollisuus ettei sitä työpaikkaa tarvi sitten vaihtaakaan.

      Sitten on se kulujen supistaminen. Kukaan joka väittää ettei voi enään väempää kuluttaa, yrittää vain huijata itseään. Se ei tietenkään kannata. pienistä puroista kasvaa suuri virta, ja seuraavan kerran ostaessasi jotain turhaa, mieti sitä vaihtoehtoa, eli että et ostaisi. Tosin jos kulutusvaroista heti alkuun pistää säästöön vähäsen, se kulutus muuttuu kuin itsestään. Köyhätkin onnistuvat säästämään, joten miksei sitten työllistetyt (ilmeisesti kelpo työssä, kun ei vaihto heti tullut mieleen.

      Mutta jos olennaista on päästä oravanpyörästä, mieti miten haluat toteuttaa itseäsi ja sen keksittyäsi, miten voit tehdä sillä rahaa. silloin saa tehdä sitä mitä haluaa ja rahaa yhtäaikaa.

    • hjaydty

      www.millybride.co.uk offer 2012 Wedding Dresses, Bridesmaid Dresses, Evening Dresses ,2012 Prom Dresses ,Flower Girl Dresses And Mother Of The Bridal Dresses.
      www.millybride.co.uk girl's love 2012 spring wedding dresses at
      www.millybride.co.uk offer 2012 Wedding Dresses, Bridesmaid Dresses, Evening Dresses ,2012 Prom Dresses ,Flower Girl Dresses And Mother Of The Bridal Dresses.
      www.millybride.co.uk

    • Extraa
    • Sangon

      Liity SFI:n kumppaniksi. Tee töitä kotona muutamia tunteja päivässä ja tienaat niiden päivätöiden lisäksi. Kyseessä on online markkinointiorganisaatio, jonka jäsenenä myös pääset osalliseksi yhtiön menestyksestä. Hetkessä ei rikastu, mutta vuodessa on mahdollisuus tienata kokoaikatyön veroisesti. Liittyminen ilmaista, oikeasti. http://www.sfi4.com/11816114/FREE

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      5005
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1265
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      741
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe