Aion tehdä tänään tieteellisen kokeen.

Kuuntelen tämä biisin kello 12 ( http://youtu.be/_2bqXzmpCzM ), ja ajattelen hänet vierelleni syleilyyni. Keskityn koko sen ajan vain hänen ajattelemiseen ja annan tunteiden tulla pintaan. Katsotaan onko sillä positiivisia vaikutuksia.
65416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Minä uskon. Ja vaikkei ajattelusi kohde uskoisikaan, niin myönteisillä ajatuksilla ei koskaan voi saada kuitenkaan pahaa aikaan.

Äänestä

kokeillaan. Olen testissä mukana...

Äänestä

Lähden mukaan kokeiluun, katsotaan mitä vuoria saadaan siirrettyä :)

Äänestä

Kaunista. Toivottavasti tepsii, mutten usko siihen. Uskon oikeisiin tekoihin,
oikeaan kohtaamiseen enkä mihinkään haihatteluun.

Mutta kyllä - elämässä tarvittaisiin oikeasti lämmintä syliä ja jonkun joka
todella ymmärtää. Itse ainakin tarvitsen syliä, läheisyyttä - sillä se on niin
tarpeen sitä kylmyyttä vastaan mitä elämässä ihmisten itse tekemänä on
paljon - aivan liian paljon. Kuten välinpitämättömyyttä, tunteettomuutta, toi-
sen satuttamista, oman edun tavoittelua . . .

Äänestä
  • Ai niin, vastaus vielä. En, en usko telepatiaan. Uskon paljon oikeampiin ja todellisempiin asioihin.

    Äänestä

  • M. kirjoitti:

    Ai niin, vastaus vielä. En, en usko telepatiaan. Uskon paljon oikeampiin ja todellisempiin asioihin.

    Eivätkös ajatuksetkin ole kuitenkin todellisuutta? Ja ajatukset johtavat tekoihin? Jo pelkät negatiiviset ajatukset levittävät ympärilleen kaikkea negatiivista, ja saavat aikaan negatiivisia tekoja ja tapahtumia. Ajatukset myös vaikuttavat ihmisen suhtautumistapaan ympäröivään maailmaan ja muihin ihmisiin.

    Suosittelen ihmisiä miettimään myös mitä ajattelevat!

    Äänestä

  • extrasensory percept kirjoitti:

    Ajatukset ovat . . . hmmm. . . (. . .annetetaan nyt olla . . .)

    Niin, ajatuksia voivat olla todellisuutta, niiden kuuluisi olla. Mutta
    valitettavasti on ihmisiä, jotka käyttävät ajatuksia vain omaan hai-
    hatteluun eivätkä siirrä ajatuksiaan oikeisiin tekoihin, oikeisiin asi-
    oihin.

    Ajatella voi myös liikaakin . . .

    http://www.youtube.com/watch?v=Ya815Uj5_aA

    Parempi; http://www.youtube.com/watch?v=4l8G-T07C1U

    Äänestä

  • testi klo 12 queen kirjoitti:

    otetaanks toi queen. Sama biisi klo 12

    Ei kiitos - jätän väliin. Haluan elämääni todellisempaa kuin haihattelua!

    Äänestä

  • M. kirjoitti:

    Ajatukset ovat . . . hmmm. . . (. . .annetetaan nyt olla . . .)

    Niin, ajatuksia voivat olla todellisuutta, niiden kuuluisi olla. Mutta
    valitettavasti on ihmisiä, jotka käyttävät ajatuksia vain omaan hai-
    hatteluun eivätkä siirrä ajatuksiaan oikeisiin tekoihin, oikeisiin asi-
    oihin.

    Ajatella voi myös liikaakin . . .

    http://www.youtube.com/watch?v=Ya815Uj5_aA

    Ymmärrän, mitä tarkoitat. Toivottavasti sinäkin, mitä minä :)!

    Äänestä

  • extrasensory percept kirjoitti:

    Ymmärrän, mitä tarkoitat. Toivottavasti sinäkin, mitä minä :)!

    siis testi klo 12. Mikä biisi

    Äänestä

  • mikä biisi kirjoitti:

    siis testi klo 12. Mikä biisi

    Kommentti oli tuolle M:lle. Tässä on hiukan hankala seurata noita nuolia ja pieniä sisennyksiä .

    Äänestä

  • Etkös löytäisi jotain kauniimpaa musiikkia tuon Batmanin tilalle . . .

    Äänestä

  • M. kirjoitti:

    Etkös löytäisi jotain kauniimpaa musiikkia tuon Batmanin tilalle . . .

    Pidän esimerkiksi Scorpionista . . .paljon muustakin toki . . .

    Äänestä

  • M. kirjoitti:

    Pidän esimerkiksi Scorpionista . . .paljon muustakin toki . . .

    Still loving you..... Laita linkki tänne....

    Äänestä

  • still lovin you linkki kirjoitti:

    Still loving you..... Laita linkki tänne....

    Hyvä kappale, kyllä. Kuuntelin tätä joskus todella paljon
    http://www.youtube.com/watch?v=9L_DvS8Tz5g, pidin
    tuosta paljon . . .

    Äänestä

Onkohan nyt tieteellisen kokeen otosryhmä hiukan suppeahko ;)? Onko verrokkiryhmät ja satunnaistamiset otettu huomioon ;)?

Vitsi vitsi, ihana aloitus! Kappale vaan hiukan alakuloinen omaan olotilaani nähden.

Äänestä
  • Noh, jokainen voi valita omanlaisensa ja tilanteeseen sopivan kappaleen. :)

    Äänestä

  • Testaaja (ap.) kirjoitti:

    Noh, jokainen voi valita omanlaisensa ja tilanteeseen sopivan kappaleen. :)

    Toki :)! Ja tämähän oli sinun aloituksesi :).

    Äänestä

äh, teinit taas leikkimässä linkeillään,,tulempa sitten myöhemmin katsastelemaan oiskos-naiseni- täällä

Äänestä
  • Kuuntelevatko nykyajan teinit Pearl Jamia, vai olisiko se entisajan teinin valinta?

    Äänestä

En osallistu;)

Äänestä
  • Harmi. :)

    Äänestä

Osallistun The smoke biisillä

Äänestä
  • ..suupielet korvissa, jonkun verran vettä virrannut :))

    Äänestä

En tiedä huomasiko kokeen kohde olevansa hellän päiväunen kohde äsken, mutta miellyttävät kuusi minuuttia siltikin. ;)

Äänestä
  • Ihan vaan että: Piristävän poikkeava, optimistisia ajatuksia luova ketju, kiitos.

    Äänestä

En tiedä kuka mua ajatteli mutta näin unta missä suutelin ja suutelin häntä ja siitä tuli erittäin hyvä olo. Voi olla että ei kukaan se oli vain alitajunnan kepposia.

Äänestä
  • niin minullakin. Ajattelin häntä.... Aivan järkyttävän todellinen olo. Vieläkin tärisen.......
    Ihanaa oli...... Voi kun tämä tunne jatkuisi pitkään.......

    Äänestä

  • vieläkin ajattelen sinua ja tuota kokemusta.... Oli niin ihanaa lämmin ja rauhoittava tunne, olit siinä vierelläni. Herkin käsin sivelimmme toisiamme ja suutelimme niin hellästi...... Sinä ajatuksieni kohde rakastan sinua niin ja kaipaan..... Nyt ja aina.

    Äänestä

Tulisin sinun viereen ilman telepatiaakin jos...

Äänestä

No, poskelleen meni, minä ajattelin häntä mutta miltään ei tuntunut. Taisi olla väärä biisi ja kellokin väärässä ajassa.

Äänestä

Taidan yrittää uudelleen nyt tasan yhdeltä. Laitan tuon aloittajan tylsän biisin soimaan ja menen pötkölleni maata sohvalle, eiköhän se kulta kohta kaipailemaan ala ja soita.

Äänestä
  • minäkin loikoilin sohvalla ja ajattelin häntä, joka on vienyt sydämeni.
    Sama ihana tunne tuli taas, suutelimme tässä oikeasti ensimmäistä kertaa, ujosti
    syvälle toistemme silmiin tuijottaen. Hiljaisuuden vallitessa, jännite oli niin suuri että sillä olisi valaissut puoli maailmaa.... Olet niin rakas.... Milloin saamme toisemme, edes hetkeksi....

    Äänestä

  • tunne-eläin kirjoitti:

    minäkin loikoilin sohvalla ja ajattelin häntä, joka on vienyt sydämeni.
    Sama ihana tunne tuli taas, suutelimme tässä oikeasti ensimmäistä kertaa, ujosti
    syvälle toistemme silmiin tuijottaen. Hiljaisuuden vallitessa, jännite oli niin suuri että sillä olisi valaissut puoli maailmaa.... Olet niin rakas.... Milloin saamme toisemme, edes hetkeksi....

    ..hetkeksi en sulle rupia.

    Äänestä

  • usko, vaikket toivo kirjoitti:

    ..hetkeksi en sulle rupia.

    rupia persiissiii vai

    Äänestä

Soita tai lähetä viesti äläkä odota.

Äänestä

soitto tuli ja tavataan illalla. Eläköön telepatia!

Äänestä
  • toimii. Jutellaan illalla lisää.... Täytyy lähtee asioille....
    Tulethan illalla sinäkin takas...

    Äänestä

  • Mutta tuo on mahtavaa kuulla! Jes! Oikea suunta.

    Äänestä

  • Testaaja (ap.) kirjoitti:

    Mutta tuo on mahtavaa kuulla! Jes! Oikea suunta.

    Terve testaaja,
    Kauppakeskuksesta telepatiaa päivääsi....

    Äänestä

  • Tunne-eläin kirjoitti:

    Terve testaaja,
    Kauppakeskuksesta telepatiaa päivääsi....

    Vai että kauppakeskuksesta. No onhan sekin tapa viettää vapaata. :) Itse valitsen mieluiten matkustamisen, luonnon, kirjat, ihmiset sekä viinipullon. Niin ja hyvän musiikin, kauniit tarinat sekä miellyttävät ajatukset. Aktiivielämää vasten laiskat hetket soffalla iltapäivisin...

    http://youtu.be/JtrNo9Q81AU

    Niin minäkin valitsen kaikki nuo sinun luettemasi... Etenkin musiikin ja soittamisen....
    Pakko joskus ostokset tehdä.... Reissua eräälle pukkaa.... Huomenna lähtö.
    Itse asiassa vihaan kauppakeskuksia. Kauheita paikkoja, en mene jos ei ole pakko.
    Otetaanko telepaattinen yhteys illalla...? Uskallatko...?

    Äänestä

  • Tunne+eläin kirjoitti:

    Ei se uskaltamisesta ole kiinni, vaan siitä että näillä palstoilla piilee ristikytkennän vaara - kuka palstaperteistä ja -pirkoista onkaan se oikea, vai onko kukaan?

    Itse kyllä ajattelen häntä varmasti vielä tänäkin iltana ennen nukahtamista. Se on aina mukava kuvitelma.

    Puran kaipuuni näille palstoille koska irl en sitä voi tehdä.
    Hän on niin lähellä mutta myös niin kaukana...
    Se tekee tästä tuskaa.... kun hiekka-autiomaassa vaeltaisin, janoisena päivästä toiseen...
    Näen kangastuksen... aaaaah ihana lähde tuolla.... mutta rikkoontumaton kelmu on aina välillämme ja en koskaan päse nauttimaan virvoittavan lähteesi vettä.....

    Sellainen elämä minulla.... hän on lähellä mutta niin kaukana.....

    Tiedän tunteen, tsemppiä! Samassa jamassa itsekin. Mutta muista: hiekkakin - se uurtaa kallioita hipi hiljaa, joten ehkä maltilla asiat voivat vielä muuttua. :)

    Äänestä

En tule, mutta pidän sinulle peikkuja, että hän jota kaipaat tulee.

Äänestä

soita hänelle ja hän saattaa sanoa sinulle ajatelleesi sinua... siinä telepatiaa.

Äänestä

Tiedän hänen muutenkin minua ajatelleen, ei minun sen vuoksi tarvitse hänelle soittaa. Hänellä on toinen elämä ja minä en kuulu siihen elämään, en nyt enkä tulevaisuudessa.

Äänestä

Tieteellinen koe jatkuu tänä iltana kello 23.00 tällä kappaleella, jota tuli syksyllä 2009 usein kuunneltua: http://youtu.be/HrxDb8s_yqE

Rakastuneena ihminen tekee hassuja asioita, kuten kuuntelee vanhoja klassikoita istuen vanhan talon ikkunalaudalla sateisen kadun yllä. Aika hioo nämäkin muistot, jotka olivat silloin vielä liian kipeitä käsitelläkään. Miten ikinä elämässä käykään, niin haluan muistaa aina sen kaiken kauniin.

Äänestä
  • jep. Tuntemisiin klo 11

    Äänestä

Hei se näyttää toimivan jo nyt. Kaikki mun lusikat väänty, kellot rupes toimiin, taulut rupes pyörii seinillä. MITÄ TÄÄ ON? TELEPATIAAKO? POLTERGEIST-ILMIÖ?

Äänestä

mjoo. aika validi.

Äänestä

Uskon telepatiaan.

Äänestä

katteli eilen

Äänestä

Mummo meni vessaan ja sieltä kuulu pooooooooooo.

Äänestä

JUMA! MITÄ TÄÄ ON? MUN STEREOT RUPES YHTÄKKIÄ SOITTAA "Unchained Melody" biisiä ja Astraaliolento nainen ilmesty mun olohuoneeseeni "huokailemaan", että "Rakas! Rakas!" KERTOKAA MITÄ TÄÄ ON? MITÄ TÄÄ MERKITSEE?

Äänestä
  • Illan paras. :D Jos astraalimatkailu onnistuisi niin lähtisin kyllä Titanissa käymään sun olkkarin sijaan. Anteeksi hämmennys, väärä osoite. ;)

    Äänestä

  • Testaaja (ap.) kirjoitti:

    Illan paras. :D Jos astraalimatkailu onnistuisi niin lähtisin kyllä Titanissa käymään sun olkkarin sijaan. Anteeksi hämmennys, väärä osoite. ;)

    Sama täällä Unchained soi täälläkin Xpoon perukoilla.
    Eräs tiiviisti mielessä koko kipaleen ajan.
    Toivottavasti ajatusteni kohteella oli tuntemuksia myös.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uskotko telepatiaan? kirjoitti:

Kuuntelen tämä biisin kello 12 ( http://youtu.be/_2bqXzmpCzM ), ja ajattelen hänet vierelleni syleilyyni. Keskityn koko sen ajan vain hänen ajattelemiseen ja annan tunteiden tulla pintaan. Katsotaan onko sillä positiivisia vaikutuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu