Mikä siinä on, että toisia uskovia halutaan "lyödä lyttyyn", varsinkin silloin kun kyse on armolahjoista tai katumuksesta.
Olen huomannut miten joillakin nousee "karvat pystyyn" kun joku kertoo jostakin saamastaan armolahjasta (muusta kuin kielilläpuhumisesta). Mitä läheisempi henkilö on kyseessä, sitä enemmän vastustetaan sitä hänen saamaansa armolahjaa, näkyä tai kutsumusta. Tai jos joku läheinen, joka on niin syvässä katumuksen tilassa että haluaa osoittaa sen menemällä seurakunnan eteen esirukoiltavaksi. Tässäkin tapauksessa puututaan sitten tämän uskovaisen uskonelämään ja pyritään estämään tämän katumuksen osoitus. "Eihän se nyt sovi että näin läheinen ihminen menee eteen ja ilmaisee koko seurakunnan edessä oman epäpuhtautensa. Olisi riviuskovainen niin kuin muutkin eikä menisi kerjäämään negatiivista huomiota."
Kateusko aiheuttaa sen että jopa omien lasten olisi oltava tekopyhiä uskossaan. He eivät saisi noudattaa kutsumustaan eivätkä osoittaa tehneensä syntiä ja katuvansa sitä siinä pelossa että se näyttäisi etteivät he olekaan niin pyhiä kuin oletettiin.
Tällaista negatiivista ilmapiiriä on seurakunnissamme. Tämä negatiivisuus estää seurakunnan ja seurakuntalaisten hengellisen kasvun uskonelämässä. Tämä on myös Jumalan aivoituksiin puuttumista. Mitä kuulkaa me ihmiset olemme puuttumaan siihen jos Jumala haluaa vaikuttaa jonkun kautta vaikka lähettämällä hänet lähetystyöhön johonkin kaukaiseen maahan. Mehän olemme vain Jumalan työvälineitä, mitä me olemme Jumalaa neuvomaan siinä miten hänen pitäisi toimia. Meillä ei ole mitään syytä puuttua läheistemmä asioihin uskonasioissa. Varsinkaan silloin kun nämä haluavat antaa lahjansa Jumalan käytettäväksi. Meidän ei tule puuttua Jumalan työhön, vaan hyväksyä se että Hän tietää nämä asiat paremmin kuin me. Meillä ei ole näissä asioissa sananvaltaa. Jumala käyttää ketä käyttää. PISTE

Vastaukset 16
Vanhimmat
millaisia vastauksia tulet saamaan..palstalla kun on niitäkin
jotka eivät millään usko, että uskovinakin voimme langeta
ja jotka elävät sellaisen lakihenkisyyden alla, etteivät pysty myöntämään uskovien keskuudessa olevan tuollaista syntiä ollenkaan, kuin kateus.
Olen muuten huomannut samaa joidenkin uskovien kohdalla
kuin mistä kirjoitat ja se on todella surullista ja osoittaa sen,
että nämä henkilöt katsovat enemmän henkilöön, kuin
Jumalaan - joka on jokaisen kutsunut ja valinnut.
Raamattu sanoo Joh: 15:16:"Te ette valinneet Minua, vaan
Minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja
kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi.."
Niin tai sitten ehkä hävetään että olis jotain syntejä meidän hienoissa seurakunnassa joka painaa mieltä,, kun se perinnäisoppi olis pitänyt vapauttaa uskovaiset!!! Ja sentakia yritetään estä uskovia menemään eteen ettei kupla paljastuisi..
nyt sitten myönnät sen, että uskovinakin voimme langeta ?
Se joka lankeaa on vain nimellä uskova ja häntä täytyy auttaa että hän tulee oikea uskovaisexi niinkuin Raamattu opettaa niin että hän ei lankeaa ikinä enää.. Mene polville sun provojesi kanssa ja lopettaa synnintekoa ja sun synninmyönnytyxiä..Me oikeat uskovat olemme kutsutut Puhtauuten ja Pyhyyteen siihen seurakuntaan joka on täysin valmis armolahjoneen ja on nuhteeton. sinne ei mahtuu syntiset....Kertoo Raamattu.. Älä ole niinkuin tyhmät neytsyet kun ylkä tulee vaan hanki itsellesi öljyä ajoissa !!!
Pane pois kaikki joka painaa ja pyydä sun Jumalan kohtaan syntejäsi ja rikkomuxet anteexi ja äläkä enää syntiä tee ettei sulle jotain pahempi tapahtuisi !!!
voi jestas, uskovako ei lankea. HARHAA!!!!!!! Et sinäkään ole pyhimys. Monta kertaa olet langennut palstalla !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vain katumalla ja syntisi tunnustamalla sinäkin saat armon. Et ole täydellinen. Vain Jeesus on. Ja kerran mekin, jos pysymme Jeesuksessa!!!
oletko kertaakaan antanut väärää tuomiota tai väärää todistusta esim. tällä palstalla?
Oletko tuominnut jonkun ei-uskovaksi, voitko ottaa sanomisistasi vastuun? Vai olisiko sinulla kenties joltakulta anteeksi pyydettävää?
Minä en ole pitkään aikaan käynyt seurakuntani tilaisuuksissa. Käyntini harvenivat sen jälkeen kun kerran menin katumuksessani seurakunnan eteen sielunhoitajan esirukoiltavaksi.
Tästä seurasi sitten sellaista, että ilmeisesti joku seurakuntalainen käsitti menemiseni siten, että nyt se asia minkä takia menin eteen on julkista tietoa, samoin kuin se miksi sinne menin. Tämä henkilö alkoi sitten tuttaviltani kysellä miksi menin eteen. Ja yksi näistä tuttavista, minulle erittäin läheinen henkilö, otti tästä herneet nenäänsä ja kielsi minua enää koskaan menemästä eteen. Ilmeisesti minä olin hänestä häpäissyt itseni koko seurakunnan edessä, sekä hänet koska hän oli kanssani hyvin läheissä väleissä.
Tästä syystä minä sitten koin, etten saanut toteuttaa uskonelämääni siten kuin tunsin Jumalan minua vaativan ja siksi olen jättäytynyt pois seurakuntayhteydestä. Haluan kunnioittaa tätä minulle hyvin läheistä ihmistä, mutta se tarkoittaa sitä etten voi elää uskossa siten kuin minusta oikein on. Ja siksipä en sitten voi käydä seurakuntani tilaisuuksissa, etten vahingossakaan loukkaisi tätä minulle hyvin läheistä ihmistä.
Pyydän esirukousta tämän asian puolesta. Ja voisiko joku kertoa miten minun olisi hyvä edetä tämän asian kanssa? Tunnen olevani umpikujassa ja epätietoinen, ja kaikenlisäksi ihan solmussa tämän tilanteen kanssa.
Anna niille anteexi ja menee eteenpäin. Älä katso taaxepäin olipa se niin että pysyt seurakunnassa tai sitten eroat Jumala sen tietää ja kysy Häneltä ja vain Häneltä !!
Ihmisiä et voi luottaa sen olis pitänyt jo tä karvainen kokemus sulle opettanut,,, mutta ei.. Nyt olet haikailemassa neuvoja täällä lihalta ja ihmisiltä.Kyllä tulet saaman vastaus heiltä mutta huh mitkä vastauxet ... Pysy Herran edessä vastausta odottaen muutamia unettomia öitä niin varmasti vastaus sulle tule luotettavasta lähteestä..
Helluntailaisuudessa näyttää ihmiskunnian etsintä olevan pääasia. Niin ei voi uskovainen elää!!!!!!!!
Tai sitten tällaiset ihmiset ovat saaneet rauhassa olla seurakunnassa kenenkään puuttumatta ja oikaisematta heitä oikeaan suuntaan. Tai sitten ovat niitä jotka harvoin ovat kokouksissa, mutta kritisoivat muita uskovia ja painostavat toisia kun kateudessaan näkevät näillä olevan jotain sellaista jota eivät itse omista eivätkä siksi soisi sitä tuolle toisellekaan uskovalle.
Kun yhdessä rukoustilaisuudessa aloin puhumaan kielillä (en ollut aiemmin tätä lahjaa saanut) ja jossa moni muukin alkoi ensimmäistä kertaa puhua kielillä. Eräs tuli kysymään, miksen minä saanut tuota armolahjaa, mitä sinulla on sellaista mitä minulla ei ole. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt vastata, kun en vastausta tiennyt itsekään. Mutta sen tiedostin, että tuo ihminen piti huolta omasta hengellisestä tilanteestaan, koska rohkeni ottaa mieltään vaivanneen asian puheeksi.
Myöhemmin tapasin tuon ihmisen kun hän oli palannut lähetyskentiltä. Silloin sain sanoa hänelle: Sinullakin on jotain sellaista mitä minulla ei ole, minulla ei olisi rohkeutta lähteä vieraaseen maahan lähetystyöhön.
Sinulla on kaksi syytä miksi et olisi saanut kirjoittaa noin:
1 rikoit lupauksesi. lupasit ettet ole opettaja etkä tule opettamaan mitään
2 oot nainen ja nainen ei saa opettaa
Myönnän, että kadun. En sitä mitä kirjoitin vaan tapaa miten sen kirjoitin. Koen kuitenkin että asia on tärkeä.
Koulukiusattuna ymmärrän miltä noista ihmisistä tuntuu, joita toiset toppuuttelevat. Se on kuin henkistä väkivaltaa, suoranaista painostusta ja pakottamista muiden raameihin. Eivätkä ne raamit välttämättä ole Jumalan mielen tai tahdon mukaiset. Tällaista käytöstä vastustan ja kritisoin.
Se on sitten eri asia jos jollakulla on henkien erottamisen armolahja, ja sen armolahjan viitoittamana toppuuttelee vieraan henkivallan alaisena olevaa.
Älä kadu hellari 83 kirjoittamaasi. Tuollaista toisten painostamista tapahtuu nykyyään joka paikassa. Usko on kadonnut ja tillalle on otettu uskomuksia, joissa Jumalan kunniottaminen ja pelkääminen ovat kaukana.
Täällä on erittäin paljon painostajia. He eivät siedä mitään raamatun mukaista ja siksi he painostavat ihmisiä luopumaan uskosta raamatun mukaisesti.
Aikanaan hämmästyin aivan kamalasti huomattuani, että täällä ei saa kirjoittaa totuutta. Heti kun kirjoitti toutta, oli vihamiehet kylvämässä lustetta. Nyt olen siihen tottunut ja kirjoitan totuutta painostuksesta huolimatta.
Pitää vain muistaa se, että mihin Jumala tulee omineen, sinne sapastelee vastustaja laumoineen.
Vanha sanonta,"Kateus voittaa kiimankin", pitää ko. kuvioissa kirjaimellisesti paikkansa. Siltikin, vaikka siitä ei saisi ääneen puhua, koska "se on merkki katkeroitumisesta".
AAMEN!!!
Kateus on yksi pahimmista synneistä. Se pilaa kaiken. Varsinkin se pilaa kateellisen ihmisen oman elämän. Se pilaa kaiken, mihin kateellinen ihminen kateutensa kohdistaa.