Timo Soini! Tee välikysymys tästä aiheesta:

Miksi hallitus estää estää terveiltä aloikkailta metsänraivaustyön, mutta sallii ja jopa pakottaa siihen pitkäaikaistyöttömät (suuri osa alko-ongelmaisia), joilla ei ole mitään alan koulutusta myöskään?

http://jarmovirmavirta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94723-myrskytuhojen-korjaaminen-on-siviilikriisinhallintaa

Mm. luonnonsuojelupiirit työllistävät vuosittain satoja työttömiä metsänraivaukseen (esim. Ulla-hanke). Kukaan ei valvo näiden henkilöiden työskentelyä, kukaan ei heitä opeta moottorisahan käytön kanssa eikä heillä ole mitään työterveyshuoltoa ennen eikä jälkeen.

Fortum estää jopa itse kouluttamiaan metsureita menemästä metsään raivaamaan puita perustellen asiaa näin: Fortumin sähkönsiirron käyttöpäällikkö Jarmo Ström sai moneen otteeseen perustella miksi metsureiden apu ei kelvannut Fortumille. - Kuka olisi kantanut vastuun, jos raivaustöissä olisi sattunut työtapaturma, hän kysyi.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tähän metsänraivaukseen, jonka kustannukset maksavat ELY-keskukset osoitetaan erittäin heikkokuntoisia työttömiä, jotka ovat saattaneet olla viisikin vuotta yhtä soittoa työttömänä, olla kroonikkosairaita ja aiemmin tehneet jotain toimistotyötä.

Miten sellaisten henkilöiden odotetaan olevan moottorisahan varressa 8h/päivä. Teoriassa työ on tarkoitettu tehtäväksi siten, että työtä tehtäisiin 5pv/vko vajaa 5h/pv, mutta käytännössä työ tehdään kolmena päivänä viikossa.

Minkäänlaista terveystarkastusta ei järjestetä ennen töiden aloittamista. Viinakramppien saaminen metsässä on ilmeisesti työnkuvaan kuuluvaa.

Äänestä
  • .

    Äänestä

"Miksi hallitus estää estää terveiltä aloikkailta metsänraivaustyön, mutta sallii ja jopa pakottaa siihen pitkäaikaistyöttömät"

Miten metsänraivaustyöt kuuluvat sotilaskoulutukseen? Varusmiehet eivät ole mikään työvoimareservi vaan he ovat koluttautumassa reservin sotilaiksi. Varuskunnissa on tosin noin 10% siviilikriisivalmiusvahvuus, eli sen verran varsumiehiltä "palaa lomia".

Lisäksi metsänraivaustyö on aika vaarallista ja siksi ammattitaitoa vaativaa.

".- Kuka olisi kantanut vastuun, jos raivaustöissä olisi sattunut työtapaturma, hän kysyi. "

Erittäin aiheellinen ja luonnollinen kysymys. Kaatuneiden puiden raivaus on paljon varallisempaa kuin tavallinen raivaus, johtuen vääntyneiden runkojen todella suuresta jänniteenergiasta jonka sahaaminen laukaisee liikeenergiaksi. Siinä menee helposti raajat rikki tai jopa henki ellei osaa huomioida tuota oikealla tavalla. Se vaatii erikoiskoulutusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestäjä- kirjoitti:

Miksi hallitus estää estää terveiltä aloikkailta metsänraivaustyön, mutta sallii ja jopa pakottaa siihen pitkäaikaistyöttömät (suuri osa alko-ongelmaisia), joilla ei ole mitään alan koulutusta myöskään?

http://jarmovirmavirta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94723-myrskytuhojen-korjaaminen-on-siviilikriisinhallintaa

Mm. luonnonsuojelupiirit työllistävät vuosittain satoja työttömiä metsänraivaukseen (esim. Ulla-hanke). Kukaan ei valvo näiden henkilöiden työskentelyä, kukaan ei heitä opeta moottorisahan käytön kanssa eikä heillä ole mitään työterveyshuoltoa ennen eikä jälkeen.

Fortum estää jopa itse kouluttamiaan metsureita menemästä metsään raivaamaan puita perustellen asiaa näin: Fortumin sähkönsiirron käyttöpäällikkö Jarmo Ström sai moneen otteeseen perustella miksi metsureiden apu ei kelvannut Fortumille. - Kuka olisi kantanut vastuun, jos raivaustöissä olisi sattunut työtapaturma, hän kysyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu